voiko 1 vuotiasta edelleen vain imettää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minäää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
On siitä sellainen hyöty, että äiti saa oman elämänsä kokonaan takaisin eikä tarvitse olla enää kiinni missään, mitä vain hän voi lapsen eteen tehdä.
 
Yksivuotiaalla imettämisellä ei enää juuri ole ravitsemuksellista merkitystä, ei toki haitallistakaan ole mutta jotain muutakin juomaa tuonikäinen tarvitsee joka tapauksessa, vaikka sitten vettä. Ja yleensähän tuossa iässä joka tapauksessa jo pistellään jugurttia, rahkaa, juustoa yms. joten miksei samalla sitten maitoakin juottaisi. Ei yksivuotias enää muutenkaan rinnalla varsinaisesti ruokaile, enempi se sellaista hellittelyä ja läheisyydentankkausta taitaapi olla.
 
No eiköhän se äidinmaito ole 1-vuotiaallekin luonnollisempaa kuin lehmänmaito :) Itse olen lopetellut imetystä noihin aikoihin, mutta kyllähän sitä ihan WHO:kin suosittelee 2 vuoden ikään jatkettavaksi.
 
Äidinmaito on parempi kuin lehmänmaito, joten todellakin voi. Itse imetän vielä 1v7kk ikäistä enkä ole ainoa tuttavapiirissäni.

WHO suosittelee imetystä väh. 2-vuotiaaksi.
 
Lapselle ei ole mikään pakko tarjota lehmänmaitoa missään vaiheessa, kalsiuminsaanti täytyy tietysti turvata. 1-vuotiaan imetyksestä ei ole lapselle mitään haittaa, tutkimustiedon valossa päinvastoin.
 
[QUOTE="vieras";28293930]On siitä sellainen hyöty, että äiti saa oman elämänsä kokonaan takaisin eikä tarvitse olla enää kiinni missään, mitä vain hän voi lapsen eteen tehdä.[/QUOTE]

Mä en oikein ymmärrä tätä kommenttia, lakkaako äitiys imetyksen lopettamisen myötä, viekö imetys naisen elämän?
 
  • Tykkää
Reactions: Doves ja Anatolia
Todellakin on hyvin suuri ravitsemuksellinen merkitys, oli se lapsi sitten 1kk tai 1v. Äidinmaidossa on edelleen paljon energiaa ja hyviä vasta-aineita, ei kai muuten imetystä suositella jatkettavaksi muun ruoan ohessa 2v asti. Oma lapseni on maitoallerginen ja hänen käyttämänsä maito on aina ollut pelkkä äidinmaito. Sillä turvataan kalsiumin saanti, ruokajuomana on vesi.
 
Lapselle ei ole mikään pakko tarjota lehmänmaitoa missään vaiheessa, kalsiuminsaanti täytyy tietysti turvata. 1-vuotiaan imetyksestä ei ole lapselle mitään haittaa, tutkimustiedon valossa päinvastoin.

No ei sillä mitään mainittavaa hyötyäkään ole, tutkimustiedon valossa siis. Aikaisemmin esim. luultiin että pitkä imetys ehkäisee esim. lapsen ylipainoa, vaan nytpä sekin on kumottu..
 
Ööp: allergiset lapset tietysti asia erikseen mutta keskiverto yksivuotias kyllä pistelee niin monipuolista sapuskaa ettei maidon merkitys (oli se sitten lehmän tai äidin) ole enää mitenkään kriittinen kunhan sitä kalsiumia jotain kautta saa. Voihan maitoallerginen yksivuotias jo ihan hyvin juoda maidon tilalla pelkästään vaikka riisimaitoa tai soijajuomaa (jos ei ole muita ravitsemuksellisia erityistarpeita).
 
Imettäminen kannattaa aina. Jatka ihmeessä niin kauankuin ikinä mieli tekee ja lapsi haluaa. Vuoden ikäinen on toki valmis jo syömään kaikkea tarvittavaa mutta äidinmaito on lapselle kuin lapselle oikeaa superfoodia :D
Äidinmaito on tasapainoista ravinoa kelle tahansa ja lisäksi se sisältää valkosoluja josta lapsi saa osakeen äidin vastustuskyvystä tauteja vastaan. Esim jos on flunssaa liikkeelä ja äiti ei siihen sairastu tarkottaa se sitä että hänellä on kyseiseen virukseen nähden vastustuskyky. Lapsi ei suoraan tätä samaa vastutuskykyä saa maidon kautta mutta osittaisen kylläkin, joten vaikka sairastuisikin on tauti lievempi ja menee nopeammin ohi.
Kaikkia imetyksen hyötyjä ei edes tidedetä. Vastikään on todettu että pitkä imetys edistää suun terveyttä. Mitä muuta vielä löytyykään kun tutkitaan!
 
[QUOTE="vieras";28293992]No ei sillä mitään mainittavaa hyötyäkään ole, tutkimustiedon valossa siis. Aikaisemmin esim. luultiin että pitkä imetys ehkäisee esim. lapsen ylipainoa, vaan nytpä sekin on kumottu..[/QUOTE]

Löytyisikö sinulta lähdettä tuon väittämän tueksi? Itse en jaksa uskoa, että rintamaito häviäisi ravitsemuksellisilta ominaisuuksiltaan esim. lehmänmaidolle, että 1-vuotiaan imetys ei tarjoaisi 1-vuotiaalle mitään ravitsemuksellisesti merkittävää.
 
Kifa: miksi ihmeessä lapselle pitäisi antaa kalliita ja pahanmakuisia soijajuomia kun voin ilmaiseksi imettää hyvää ja muillakin tavoin hyödyllistä maitoa? Ja ikää lapsella on 1v9kk ja hyvin monipuolisesti syö imetyksen lisäksi, jopa juustoa pystyy vähän maistamaan.
 
Löytyisikö sinulta lähdettä tuon väittämän tueksi? Itse en jaksa uskoa, että rintamaito häviäisi ravitsemuksellisilta ominaisuuksiltaan esim. lehmänmaidolle, että 1-vuotiaan imetys ei tarjoaisi 1-vuotiaalle mitään ravitsemuksellisesti merkittävää.

Mikään tutkimus ei osoita, että yli 1-vuotiaan imetys toisi lapselle sen kummempia hyötyjä kuin niille, joiden imetys lopetetaan 1-vuotiaana ja annetaan normaalia, monipuolista ravintoa muuten. Duodecimista luin sen, että pitkällä imetyksellä ei ole vaikutusta lapsen painoon, ihan vasta on tehty se tutkimus enkä löydä siihen linkkiä kun paperilehdestä luin.
 
[QUOTE="Ööp";28294051]Kifa: miksi ihmeessä lapselle pitäisi antaa kalliita ja pahanmakuisia soijajuomia kun voin ilmaiseksi imettää hyvää ja muillakin tavoin hyödyllistä maitoa? Ja ikää lapsella on 1v9kk ja hyvin monipuolisesti syö imetyksen lisäksi, jopa juustoa pystyy vähän maistamaan.[/QUOTE]

Jopa juustoa pystyy vähän maistamaan? Meillä kait söi juustoa 1-vuotiaana jo täyttä häkää, miksei söisi?? Imetin 10kk:n asti ja siirryttiin korvikkeen kautta lehmänmaitoon. Ihan terve ja onnellinen lapsi ja minä pääsin imetyksestä eikä tarvitse pumppailla maitoa hoitoon jne. -> kaikki voittivat :D
 
[QUOTE="vieras";28294070]Jopa juustoa pystyy vähän maistamaan? Meillä kait söi juustoa 1-vuotiaana jo täyttä häkää, miksei söisi?? Imetin 10kk:n asti ja siirryttiin korvikkeen kautta lehmänmaitoon. Ihan terve ja onnellinen lapsi ja minä pääsin imetyksestä eikä tarvitse pumppailla maitoa hoitoon jne. -> kaikki voittivat :D[/QUOTE]

Jos osaisit lukea, tietäisit että hänen lapsensa on maitoallerginen.

Miksi sinulla oli vaihtoehtoina imetyksen lopettaminen tai maidon pumppaaminen hoitoon? Olisithan voinut jatkaa imetystä kotona ollessa ja hoidossa olisi juonut korviketta.
 
[QUOTE="jaaha";28294091]Jos osaisit lukea, tietäisit että hänen lapsensa on maitoallerginen.

Miksi sinulla oli vaihtoehtoina imetyksen lopettaminen tai maidon pumppaaminen hoitoon? Olisithan voinut jatkaa imetystä kotona ollessa ja hoidossa olisi juonut korviketta.[/QUOTE]

No jos korviketta voi antaa, niin eikö ole sama antaa lehmänmaitoa? Maitopohjainenhan se on korvikekin, menee vain aika paljon enemään rahaa sen ostoon. En nähnyt tuossa ratkaisussa mitään järkeä.
 
Ei ole pakko aloittaa maitotuotteita. 3-5 imetyskertaa (kunnollista siis, niin että heruu) riittää hyvin kalsiumin saamiseksi suositellun mukaisesti. Silti moni tuonikäinen ei käy kovin usein joten antaisin kyllä janojuomaksi esim. kesällä kyllä vettä ja myös ruoan kanssa on hyvä opetella hörppäämään vettä.

Ja tosiaan nuo viitteet sairastluihin sun muihin todellakin pitävät paikkansa. Koko ajan tulee lisää tietoa myös pidemmän imetyksen puolesta, kun pikkuhiljaa alkaa olemaan pidempään imetetttyjäkin lapsia joita voidaan tutkia.
 
[QUOTE="vieras";28294103]No jos korviketta voi antaa, niin eikö ole sama antaa lehmänmaitoa? Maitopohjainenhan se on korvikekin, menee vain aika paljon enemään rahaa sen ostoon. En nähnyt tuossa ratkaisussa mitään järkeä.[/QUOTE]

Mitä?? Sekoitatko nyt asiat? Kysyin että miksi pitää lopettaa imetys täysin jos lapsi on hoidossa? Miksi ei voi imettää kotona ollessa ja hoidossa saa sitten muuta maitoa?
 
[QUOTE="jaaha";28294115]Mitä?? Sekoitatko nyt asiat? Kysyin että miksi pitää lopettaa imetys täysin jos lapsi on hoidossa? Miksi ei voi imettää kotona ollessa ja hoidossa saa sitten muuta maitoa?[/QUOTE]

No mulla tyrehtyi aika nopeasti se maidon tulo jo siinä, kun lopetettiin yöimetys. Ja mun lapsen maha oli niin herkkä, että en voinut imetysaikana syödä esim. sipulia, paprikaa tai kovin mausteista ruokaa. Miksi ihmeessä olisin halunnut sitä jatkaa vielä vuoden jälkeenkin, kun en näe siinä mitään järkeä?
 
[QUOTE="vieras";28294161]No mulla tyrehtyi aika nopeasti se maidon tulo jo siinä, kun lopetettiin yöimetys. Ja mun lapsen maha oli niin herkkä, että en voinut imetysaikana syödä esim. sipulia, paprikaa tai kovin mausteista ruokaa. Miksi ihmeessä olisin halunnut sitä jatkaa vielä vuoden jälkeenkin, kun en näe siinä mitään järkeä?[/QUOTE]

Loistava osoitus tietämättömyydestä. Hyvä että imetit kuitenkin edes noin kauan.
 
Imetyksestä on lähtökohtaisesti haittaa seuraavissa tapauksissa:

- imetys selkeästi pahentaa perussairautta sairastavan äidin sairautta tai estää sairauden hoidon kannalta oleellisten, imetysaikana kiellettyjen lääkkeiden käytön

- jokin lapsen perussairaus tekee imetyksestä mahdotonta (esim. hyvin hypotoninen lapsi joka ei kykene imemään)

- imetys tai imetysongelmat huonontavat mittavasti äidin psyykkistä hyvinvointia

- taaperoiän ohittanut (yli 2-3 -vuotias) lapsi ilmaisee itse halunsa vieroittua, mutta äiti jatkaa imetystä väkisin omista henkilökohtaisista syistään ja uhkailee, kiristää, lahjoo tai painostaa lasta rinnalle.

Viimeksimainitunkaltaisesta tapauksesta en tosin ole ikipäivänä kuullut. Imetyssuositus 1-vuotiaaksi ei tarkoita, että imetyksestä olisi haittaa yli yksivuotiaan kohdalla. Monesti surettaa, kun joku miettii lapsen olevan "niin tississä kiinni", mutta on pakko vieroittaa, kun lapsi täyttää sen vuoden. Ei ole. Kaikki eivät koe taapero-, saati leikki-ikäisimetystä omaksi jutukseen, eikä tarvitsekaan, mutta usein imetyksen lopettamisessa kannattaa vähän malttaa ja kytätä lapsen ikävaiheen kannalta sopivaa hetkeä, jolloin lopetus käy mukavammin. Edellyttäen siis, ettei ole äidin terveyteen tms. liittyviä syitä, miksi pitäisi lopettaa. Jos jollakulla lapsella on juuri 11-12 -kuisena kovin takertuva vaihe päällä, vieroitus voi olla rankkaa kaikille osapuolille, kun parin kuukauden päästä lapsen tutkiessa maailmaa aktiivisemmin koko rinta olisi saattanut melkeinpä itsestään unohtua.

Töihin paluu ei liioin vaadi imetyksen lopettamista. Toki jos pitää jaksaa päivä töissä, voi olla perusteltua yövieroittaa ihan oman jaksamisen kannalta, jos lapsi herää kovin monta kertaa yössä tai ei nukahda uudestaan nopeasti. Mutta aamuisin ja iltaisin ehtii kyllä sen 3-4 kertaa imettää jos se muuten omaan pirtaan sopii :).
 
Voi tietysti edelleen imettää, vettä tosin voi tarjota myös sapuskan kanssa. Tämä iänikuinen taistelu siitä, onko rintamaidosta enää vuoden imetyksen jälkeen hyötyä, on täysin turhaa. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä ja toimikoot sen mukaan.
Olen imettänyt kaikkia kolmea lastani n.1v4kk ikään. Eka lapsista söi ja nukkui puolivuotiaasta asti mukavasti, mutta kaksi jälkimmäistä ovat herkkävatsaisia ja jonkin verran allergisia, lisäksi sairastivat paljon, joten sosetta ei mennyt juuri mitään ennen reilun vuoden ikää. Silti kasvoivat hyvin maidolla. Typeriä kommentteja kyllä tuli kanssasisarilta riittämiin.
 

Similar threads

Yhteistyössä