Voiko lapsenlastaan rakastaa enemmän/yhtä paljon kuin omaa lastaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tuli vain mieleen, kun joku mummu sanoi täällä, että hänen pojantyttärensä syntymä herätti hänessä vahvempia tunteita kuin oman poikansa syntymä. Kaikkihan on mahdollista, mutta siis eikös se yleensä mene niin, että omia lapsia rakastetaan eniten maailmassa vaikka lastenlapsetkin ovat todella rakkaita? Ei isovanhemman rooli kuitenkaan sama asia ole kuin vanhemman rooli.
 
Mä en ole vielä isoäiti, mutta mietin vaan että tuskin enempää, mutta eri tavalla ja yhtä paljonkin. Kun oma lapsi on se rakkain maailmassa. Ja se rakkain ihminen saa lapsen. Niin täytyyhän sen lapsenlapsenkin olla valtavan rakas. Kun se on siitä maailman rakkaimmasta ihmisestä "tehty" se lapsen lapsi.
 
oma appiukko väitti niin, itsellä ei kokemusta.. omalle äidilleni tyttäreni tuntuu olevan maailman tärkein ihminen, lapsi menee kaikkien edelle, hän on ainakin ihan hurahtanut
 
Oma äitini on sanonut lapsenlapsestaan, että rakastaa tätä kuin omaansa ja saattaisi rakastaa enemmänkin, jos se olisi mahdollista. Itse en pitänyt tätä mitenkään kummallisena tai loukkaavana. Hankala kuitenkin pohtia tällaista asiaa, kun omia kokemuksia isovanhemmuudesta ei ole..
 
oma äitini totesi myös, että vaikka sitä omaa lastaan rakastaa miten paljon vaan,niin rakkaus sitä lapsenlasta kohtaan on ainakin yhtä vahvaa. erilaista siinä mielessä, että ei ole koko ajan vastuuta lapsesta, häntä saa hoitaa ja helliä siloin kun itselle sopii ja pää vastuu on kuitenkin vanhemmilla. jää enemmän aikaa vaan touhuta ja leikkiä lapsen kanssa, ei tarvitse samaan aikaan hoitaa arkijuttuja. meillä mummo siis jättää siivoukset yms pois kokonaan kun poika on kylässä,keskittyy 100% häneen. (joskus toki siivoilevat jotain pientä yhdessä) eläkkeellä on ja aikaa ja rakkautta riittää lapselle.
 
Tuntuisi kummalta, että joku rakastaisi enemmän tai edes yhtä paljon lapsenlastaan kuin omaa lastaan. Sen oman lapsen on kuitenkin kantanut, synnyttänyt ja hoitanut vauvasta aikuisuuteen asti. Eli siihen omaan lapseen ehtii kiintyä ja rakastua suuremmassa mittakaavassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuli vain mieleen, kun joku mummu sanoi täällä, että hänen pojantyttärensä syntymä herätti hänessä vahvempia tunteita kuin oman poikansa syntymä. Kaikkihan on mahdollista, mutta siis eikös se yleensä mene niin, että omia lapsia rakastetaan eniten maailmassa vaikka lastenlapsetkin ovat todella rakkaita? Ei isovanhemman rooli kuitenkaan sama asia ole kuin vanhemman rooli.

Mä uskon et lastenlapsi on rakkaampi, siinä on molemmat oma lapsi ja hänen kallein aarre
 
Alkuperäinen kirjoittaja .......................:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuli vain mieleen, kun joku mummu sanoi täällä, että hänen pojantyttärensä syntymä herätti hänessä vahvempia tunteita kuin oman poikansa syntymä. Kaikkihan on mahdollista, mutta siis eikös se yleensä mene niin, että omia lapsia rakastetaan eniten maailmassa vaikka lastenlapsetkin ovat todella rakkaita? Ei isovanhemman rooli kuitenkaan sama asia ole kuin vanhemman rooli.

Mä uskon et lastenlapsi on rakkaampi, siinä on molemmat oma lapsi ja hänen kallein aarre

Ei se kyllä ihan noin mene.

 
Lapsenlasta ehtii ikävöidä enemmän ja onhan pienet vauvat niiin ihania ! Jos asiaa ei pohdi, tuntee rakastavansa lastenlasta enemmän. Sitten kun pysähtyy miettimään huomaa, että se rakkaus on erilaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mummu:
Lapsenlasta ehtii ikävöidä enemmän ja onhan pienet vauvat niiin ihania ! Jos asiaa ei pohdi, tuntee rakastavansa lastenlasta enemmän. Sitten kun pysähtyy miettimään huomaa, että se rakkaus on erilaista.

Kyllä se oma lapsi varmasti vauvana herätti samanlaisia tunteita? Voimakkaampiakin.

 
mun mummo sano mulle ennen kuolemaansa että kyllä se vaan niin on että lapsenlapsi on vielä rakkaampi kuin oma lapsi.ja musta tuntuu, mitä oon mutsia mun pojan kanssa kattonu, että pitää kyllä paikkansa.enkä mä siitä millään tavalla loukkaannu, jollain tapaa oon ehkä jopa ylpeä että mä oon saanu aikaseksi jotain niin ihanaa...onhan se isovanhemmuus erilaista kuin vanhemmuus, se varmasti myös vaikuttaa.
 
En ole isovanhempi, enkä voi vastata muutakin kuulemani perusteella. Oma äitini on sanonut, että ei rakkautta lapseen ja lapsenlapseen voi verrata. Omaa lastaan rakastaa aivan erityisellä tavalla, tavalla jolla ei ketään muuta ole rakastanut eikä voisikaan rakastaa.
Mutta lapsenlapsiaan rakastaa myös, ja heitä hiukan eritavalla. Heitä on tavallaan vapaampi rakastamaan, koska ei ole samallalailla heistä vastuussa kuin omista lapsistaan on ollut.
On "vapaampi " hemmotelemaan ja keskittymään ns. niihin hyviin asioihin. Kun ne arjen "väännöt " tapahtuu lasten ja vanhempien välillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
En ole isovanhempi, enkä voi vastata muutakin kuulemani perusteella. Oma äitini on sanonut, että ei rakkautta lapseen ja lapsenlapseen voi verrata. Omaa lastaan rakastaa aivan erityisellä tavalla, tavalla jolla ei ketään muuta ole rakastanut eikä voisikaan rakastaa.
Mutta lapsenlapsiaan rakastaa myös, ja heitä hiukan eritavalla. Heitä on tavallaan vapaampi rakastamaan, koska ei ole samallalailla heistä vastuussa kuin omista lapsistaan on ollut.
On "vapaampi " hemmotelemaan ja keskittymään ns. niihin hyviin asioihin. Kun ne arjen "väännöt " tapahtuu lasten ja vanhempien välillä.

Näin ajattelisin minäkin. =) Hyvin kirjoitettu.

 
mun mummuni sanoi esikoiselleni, että mummu rakastaa sua enemmän kuin kukaan muu.
eka loukkaannuin asiasta, en sanonut mitään.
asiaa mietittyäni ja monia mummuja jututtaessani alan uskoa, että se on totta.
Voi antaa itsestään kaiken, omalle lapselle ei voi koska täytyy asettaa ne kamalat rajat vaikka kuinka haluaisi toimia toisin, koska ne rajat on rakkautta.
en tarkoita tällä mitään vanhempien tahdon polkemista kuten saako lapselle antaa jäätelön ennen ruokaa tai saako iswovanhemmat kulkea vanhempien rajojen yli.
mutta se isovanhempien suhde lapsenlapseen on parhaimmillaan jotain mitä ei voi kuvitella ennenkuin sen on itse kokenut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NalleKarhuÄiti:
mun mummuni sanoi esikoiselleni, että mummu rakastaa sua enemmän kuin kukaan muu.
eka loukkaannuin asiasta, en sanonut mitään.
asiaa mietittyäni ja monia mummuja jututtaessani alan uskoa, että se on totta.
Voi antaa itsestään kaiken, omalle lapselle ei voi koska täytyy asettaa ne kamalat rajat vaikka kuinka haluaisi toimia toisin, koska ne rajat on rakkautta.
en tarkoita tällä mitään vanhempien tahdon polkemista kuten saako lapselle antaa jäätelön ennen ruokaa tai saako iswovanhemmat kulkea vanhempien rajojen yli.
mutta se isovanhempien suhde lapsenlapseen on parhaimmillaan jotain mitä ei voi kuvitella ennenkuin sen on itse kokenut.

Mä taas en usko, että äidinrakkautta suurempaa rakkautta on olemassa. Surullinen ajatus, että joku rakastaisi enemmän lapsensa lasta kuin omaa lastansa. Oman lapsensa on kantanut, synnyttänyt ja kasvattanut vauvasta asti, lapsi on puolet itseä. Harva isovanhempi edes näkee lastenlapsia siinä määrin, kun näki omia lapsiaan ellei sitten asu lapsensa perheen kanssa.

 
Se rakkaus on ehkäpä erilaista (rakkaus omaan lapseen - rakkaus lapsenlasta/-lapsia kohtaan).
Mun vanhemmat ovat sanoneet, että meidän lapset on heille maailman tärkeimpiä ja rakastavat heitä äärettömän paljon. Elämä olisi kuulemma niin paljon tyhjempää ilman lapsenlapsia. Mun isä sanoi kerran, että pappana oloa ei voi verrata mihinkään. Se on kuulemma niin hieno asia, että ei sitä osaa sanoin kuvailla.
Kyllä mä sen huomaan, että lapset merkkaavat mun vanhemmilleni äärettömän paljon ja se rakkaus lapsia kohtaan on jotain todella suurta. Tottakai vahnempani rakastavat myös mua, mutta uskon, että rakkaus mua ja lapsenlapsia kohtaan on tyystin erilaista.
 
Rakkaita ovat omat lapset mutta kyllä ne lapsenlapset ovat niin suloisia ja pieniä. Onhan ne niin arvokkaita kun oma lapsi on ne saanut, aivan sama pojan vai tyttären lapsi.
 

Yhteistyössä