Voiko mennä kylään vaikka lapsi on oksentanut eilen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
oho, tulipas tiukka ja yksimielinen EI. No kai sitä pitää uskoa palstamammoja.

Oli vaan kivat suunnitelmat tälle päivälle, ja nyt harmittaa suuresti. Tänä aamuna lapsi on tosiaan todella hyvän tuulinen, reipas ja iloinen. 2t ollut hereillä. Harmittaa olla koko päivä kotona, jos lapsella ei ole koskaan mitään oksennustautia ollutkaan. Jos hänellä oli vaan vähän huono olo jostain pilaantuneesta ruuasta tms. Tai jos oli oikein uhmakas olo ja kaikki kiukutti ja itketti. Ja itkun takia yökki ja sitten oksensi. Ei ole koskaan ennen oksentanut.

No hyvänen aika! Kerta se on ensimmäinenkin, kun oksennustautiin sairastuu. Ja lapsesi on vasta 2v joten ei ole mitenkään ihmeellistä ettei ole vielä kertaakaan aiemmin ollut mahataudissa. Meidän keskimäminen sairasti ekan kerran 4vuotiaana oksennustaudin ja kerran hänkin vain oksensi, mutta oksennustauti se silti oli.
 
Oireet voipi tulla vuorokauden viiveellä kuten meillä kävi tuon noron kanssa. Itse sain tartunnan kaverilta ja oireet alkoivat seuraavana iltana. Mies sai tartunnan multa ja oireet alkoivat hieman vajaa vuorokausi mun jälkeen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ohis:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
oho, tulipas tiukka ja yksimielinen EI. No kai sitä pitää uskoa palstamammoja.

Oli vaan kivat suunnitelmat tälle päivälle, ja nyt harmittaa suuresti. Tänä aamuna lapsi on tosiaan todella hyvän tuulinen, reipas ja iloinen. 2t ollut hereillä. Harmittaa olla koko päivä kotona, jos lapsella ei ole koskaan mitään oksennustautia ollutkaan. Jos hänellä oli vaan vähän huono olo jostain pilaantuneesta ruuasta tms. Tai jos oli oikein uhmakas olo ja kaikki kiukutti ja itketti. Ja itkun takia yökki ja sitten oksensi. Ei ole koskaan ennen oksentanut.

No hyvänen aika! Kerta se on ensimmäinenkin, kun oksennustautiin sairastuu. Ja lapsesi on vasta 2v joten ei ole mitenkään ihmeellistä ettei ole vielä kertaakaan aiemmin ollut mahataudissa. Meidän keskimäminen sairasti ekan kerran 4vuotiaana oksennustaudin ja kerran hänkin vain oksensi, mutta oksennustauti se silti oli.

Ei kun mä tarkoitin sillä jutulla että "lapsi ei ole ennen oksentanut" että sille ei siis ole tavan omaista oksentaa aina itkun jälkeen. Jotkut lapset kun itkevät useinkin niin voimallisesti että alkavat haukkoa happea tai yökkiä ja jopa oksentaa oikein itkuisena.
 
Meillä oli keväällä vatsatauti, kun tuli kylään eräs perhe ja 1,5h jälkeen sanoivat, että lapsi on oksentanut kerran edellisenä iltana ja kerran silloin päivällä. Miettivät siinä sitten, että mahtaako olla vatsatautia.

Joo moro.. kahden päivän päästä tiesin sanoa, että oli todellakin vatsatautia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Hippoliina:
Ei kannata. Meillä oli 20 tuntia väliä tytön oksentamisella, siis illalla oksensi ja sit yöllä ja aamulla ei mitään. Aamulla leikkikin ihan normaalisti ja jaksoi riehua. Kuitenkin sitten iltapäivällä oksensi ja illalla lisää

Ai, en tiennytkään että oksennustaudissa voi ola noin pitkiä välejä oksennuksilla. Meillä on muitakin lapsia mutta niillä ja meillä aikuisilla ei ole mitään oireita oksennustaudista.

No mäkin olin ihan varma että tyttö jo terve. Meillä ei miehen kanssa ole mitään ja kuopuskin täysin terve. Tämä esikoinen 3v, oksentaa nyt sit kolmatta päivää.
 
Ja siis eihän se oksennustauti ole ohi, kun lakkaa oksentamasta. Monesti oksennetaan vain kerran, mutta ei siitä silti terveitä vielä olla.
 
ei kannata mennä kylään. mua ainakin ärsytti vuosi sitten joulun alla kun kaveriperhe tuli kyläilemään ja siellä oli edellisyönä oksennettu..arvaappa vaan ketkä vietti jouluaaton ja pari seuraavaa päivää ravaten vessassa vuoron perään ja pesien pyykkiä, oli todella kiva kun oli kerrankin perheellä yhteistä lomaa muutama päivä niin vietettiin se sitten sairaana.
Kyseisen kaverin perhe kun on työttömänä kotona niin ei sitten tullut mieleen, että jotakin voi vähän haitata tommonen oksennustauti.
Heitä ei meille enään kutsuta.
 
Mä teen vastaavassa tilanteessa aina niin, että soitan kyläpaikkaan ja selostan, mitä on ollut. Jos he ovat silti sitä mieltä, että voi tulla, niin vastuu on sitten heillä itsellään. Meidän lapsi voi joskus iltaisin oksentaa ilman mitään vatsatautia, jos on vaikka syönyt liikaa tms.

Meillä kävi hiljattain niin, että tytöllä oli ollut yöllä pientä lämpöä, aamulla valitteli kurkkua ja oli hiukan nuhainen. Ja meidän piti mennä seuraavana päivänä kylään. Soitin ja kerroin, että tällaista nyt, tullaanko? Ja kyläpaikka oli sitä mieltä, että siirretään. Ja niin sitten siirrettiin. Ei siitä mitään flunssaa tullut, mutta varoiksi kuitenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eli eilen illalla meidän 2v oksensi. Voiko 20tunnin kuluttua siitä oksentamisesta mennä kylään toiseen lapsiperheeseen?

Lapsi oli koko eilisen väsynyt ja kiukkuinen, kuin sairaan oloinen. Ja illalla sitten yhden kerran oksensi iltaruuat ulos. Ei ollut kyllä paljoa halunnut syödäkään koko päivän. Istui ja makaili ja kitisi koko päivän, mutta laitoin sen uhman ja väsymyksen piikkiin (edellisenä se yönä heräili paljon joten olis voinu sen takia olla väsyneempi ja aamullakin nousi 1t tavallista aiemmin). Sitten se illalla oksensi.

Kenelläkään tutulla ei ole oksennustautia. Voisiko kyseessä olla vain ruokamyrkytys joka ei tartu? Ja jos lapsi ei siis tänään enää käyttäydy kummallisesti tai oksenna, niin voimmeko mennä kyläilemään?

Ja asiasta toiseen:Kertoisitteko tässä tilanteessa ihmisille, joiden luo olette menossa kylään, että eilen lapsi oksensi kerran?

Oiskohan parasta antaa lapselle lepopäivä ja kyläilettä sitten toisten:) Ja kyllä mun mielestä hyviin tapoihin kuuluu kertoa että ollaan oksennettu että osaavat sitten varautua. Taudit kun saattaa tarttua ihan missä vaan, bussissa, kaupassa, tarhassa jne ei aina tarvi lähipiirin sitä sairastaa.
 
Yhteistyössä