Voiko mies pakottaa naisen aborttiin?

Mun mielestä ei kukaan mies voi vaatia naiselta tuollaista. Eihän se tapahtunut vahinko ole yksin naisen syytä. Siis jos tosiaan tapahtunut vahinko eikä nainen oli juoninut itteään raskaaksi.

Mä ainakin voisin tehdä niin tuollaisessa tilanteessa, että jos mies sanoisi abortin olevan ainoa vaihtoehto, että ei sitten tarvitte osallistua ollenkaan. Ihan pokkana sanoisin sossussa isyydentunnustuksessa, että en mä tiedä kuka on isä....vaikka tietäisin sen tasan tarkkaan.
Mun mielestä ei kukaan mies voi vaatia naiselta tuollaista. Eihän se tapahtunut vahinko ole yksin naisen syytä. Siis jos tosiaan tapahtunut vahinko eikä nainen oli juoninut itteään raskaaksi.

Mä ainakin voisin tehdä niin tuollaisessa tilanteessa, että jos mies sanoisi abortin olevan ainoa vaihtoehto, että ei sitten tarvitte osallistua ollenkaan. Ihan pokkana sanoisin sossussa isyydentunnustuksessa, että en mä tiedä kuka on isä....vaikka tietäisin sen tasan tarkkaan.

Moikka! Myöhään vastaan mutta ehkä joku toinen saa tukea kokemuksestani. Olen jo iäkkäämpi nainen. Olin vahingossa raskaana n20 vuotta sitten ja silloinen avokki nykyinen mieheni painosti minut aborttiin. Olimme olleet siinä vaiheessa 2 vuotta yhdessä ja suhde oli hyvä mutta itse liian tyttö ja kiltti. En olisi halunnut tehdä aborttia ja kyynel silmissä siihen sitten jouduin yksin kun mies oli työmatkalla. En ollut kuitenkaan kovin nuori, reilusti yli 20. Terveydenhuollon henkilökunnalle valehtelin kyyneleet silmissä että kyllä haluan aborton vaikka kaikki sanoi sisimmissäni sitä vastaan. Tein sen siksi että miehelläni oli liikaa valtaa minuun. Emme olleet tasavertaiset - milloin mies ja nainen ovat todella tasavertaisia.. No, sitten aloitettiin operoimaan ja minut nukutettiin kyyneleet silmissä, tulen sitä päätöstä painostuksen alla katumaan vielä kuolemani hetkellä kun vedän viimeiset henkäyksen. Olisin voinut kävellä ulos sairaalasta mutta rakastamani miehen voima piti minut siinä sairaalavuoteella kuin ketjuihin lukittuna. Abortin jälkeen vihasin miestäni vuosia tiedostaen ja tiedostamatta ja olin masentunut, mutta pysyimme kuitenkin yhdessä kun hän oli muutoin minulle hyvä ja luotettava mies myös kouluttautui hyvin. Tulin uudelleen raskaaksi puolivahingossa siinä vaiheessa kun olimme olleet yhdessä 6vuotta. Mies vaati taas aborttia. Tällä kertaa pidin pääni ja meille syntyi poika. Olimme silloin noin 30. Pojan syntymän jälkeen kaikki aborttiin liittyvät tunteet aktivoituivat ja kun ensimmäistä kertaa vaihdoin vaippaa pesukoneen päällä, mietin että siinä on ihmislapsi. Abortoin pienen alun,joka olisi voinut kasvaa ja syntyä tuollaiseksi. Mutta se alku ei ikinä saanut mahdollisuutta. Itkin ja olin niin surullinen mutta samalla iloinen tästä lapsesta. Rakastuminen tähän lapseen kesti kauan eikä mies ikinä raskauteni aikana koskettanut mahaani vasta kuin ihan loppuvaiheilla. Molemmat ymmärsivät syyn. Elimme koko raskauden kuin en olisi ollutkaan raskaana. Sairastuin vakavaan masennukseen sillä yritin hyvittää tekoani tälle abortoidulle lapselle ja uuvuin täysin pyrkiessäni täydellisyyteen vauvan kanssa. Se ei ollut perfektionistinen vaan mieleni keino saada tekemäni elämäni kanssa tasapainoon. Tietysti se ei onnistunut ja paloin loppuun, jonka jälkeen olin töistä poissa seitsemän vuotta masennuksen vuoksi. Poika jäi ainoaksi lapseksemme ja hän on tärkeintä meille molemmille. En uskaltanut enää yrittää toista vaikka halusin, mutta olin sairastunut. En olisi kestänyt edes synnytystä, olin niin heikossa kunnossa että olisin siihen varmaan kuollut. Ja haluan pojalleni hänelle joskus kertoa asiasta mutta aika ei ole vielä. Hän on vielä liian nuori. Miestäni rakastan mutta asia tulee välillä esille eri asiayhteyksissä. Mieheni on vahva ja hän haluaa usein tahtonsa läpi oli miten oli. Minäkinolen nykyään ottanut saman linjan ja miestä selvästi harmittaa se. Jos olisin vielä nuori vaikka 30kymppinem lähtisin ajamaan naisten oikeuksia ja itsemääräämisoikeutta omasta kehostaan jne. Ja valitsisin eri opinalan.
 

Yhteistyössä