Voiko olla niin yleistä että maitoa ei vain tule?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Cassyput
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Kyllä siellä luolissa kuoli varmasti lapsia... Onhan kehitysmaissakin lapsikuolleisuus hurjissa luvuissa. Kuka ei kuollut synnytykseen, kuoli sitten tulehduksiin tai muuhun. Eivät varmastikaan sellaiset lapset selvinneet, jotka eivät osanneet imeä tms.

Luonnon valintaa käytännössä: vahvimmat saivat elää.

Kerrankin joku fiksu! Tuntuu että näiltä imetyskiihkoilijoilta se imetys on vienyt viimeisetkin aivo solut!
"Kerta minäkin imetin niin aivan varmasti KAIKILTA onnistuu" :headwall:
Voi pyhä jysäys, että ihmisistä on tullut typeriä!
 
nää ketjut on siitä typeriä että loppupeleissä kuitenkin syyttävä sormi osoittaa niihin kuka ei ole voittajana selvinnyt maaliin asti imetyksessä. ja tämä on sitä mikä ei ainakaan auta tilannetta (luojan kiitos mun imetykset taitaa olla tässä elämässä takana päin). koska pahalta se "epäonnistuminen" tuntuu vaikka olisi parhaansa yrittänyt ja se että joku tulee "fiksumpana" kertomaan mikä on mennyt vikaan. jokainen tietää itse varmasti aika hyvin tilanteensa ja toivottavasti saa apua ja tukea asiantuntevilta ihmisiltä.
 
Mielenkiintoinen keskustelu :)

En tiedä kuulunko minä nyt näihin harvoihin joilla se maito ei oikeasti noussut. Vaikka tulihan sitä, muutama pisara. Raskausaikana odotin sitä vaihetta kun kuppikoko muuttuu, rinnat aristaa ja niin edelleen. Sitä ei tullut. Vauvan syntymän jälkeen odotin maidonnousua, sitäkään ei tullut. Tissit oli tasan samanlaiset kuin ennen raskautta. Maitoa ei herunut vauvalle, ei käsin eikä pumpulla tuota paria pisaraa enempää. Niitä tippoja sitten imetin toista tuntia kerrallaan sairaalassa molemmista rinnoista ja syötön jälkeen hoitajat olivat joutuneet korviketta antamaan. Yksikin yö tunnin välein oli tätä samaa. Syöttöpunnituksen näyttivät nollaa. Söin hyvin, join hyvin, sain lääkityksen. Imetin aina kun vauva vähänkin inahti ja väliaikoina lypsin (paitsi en öisin). Mielestäni en edes stressannut, en ollut väsynyt. Olin hyvävointinen ja onnellinen. Yksi päivä sitten vauvan ollessa noin kuukauden ikäinen yrittäessäni saada vauvaa imemään tajusin, ettei se maito taida enää nousta. Imetys oli jo erittäin vaikeaa, vauva huusi ja vältteli tissiä, tottakai kun oli pulloon tottunut. Sen jälkeen iski häpeä ja surin pitkään imetykseni epäonnistumista.

Mistä sitä sitten tietää, että on yrittänyt tarpeeksi? Kuka sen päättää? Onko olemassa jotain listaa, josta jokaisen kohdan täytettyään voi sanoa, että kaikkeni tein? Minä ainakin tunsin valtavaa epäonnistumista, syyllisyyttä ja surua. Tunsin itseni friikiksi, luonnottamaksi oikuksi joka ei saisi saada lapsia. Minä en HALUNNUT antaa korviketta, minun oli pakko!
 
Hopeapaju - ihan samanlaista teillä kuin meilläkin ollut imetyksen kanssa. Yritetty on, ja ihan stressaamatta, mutta tuloksetta. Mä tosin en saanut mitään lääkkeitä, vaikka pyysin lopulta niitäkin. Kyl me yritettiin tarpeeksi.
 
mä luulin, että meidän vauva on täysimetetty mutta ei sit vissiin olekaan kun elämänsä ekat päivät vietti osastolla ja sai nenämahaletkun kautta ruokaa. sen jälkeen ei kyllä ole muuta syönyt kuin rintamaitoa. mitään huonoa omaatuntoa en kyllä tästä suostu ottamaan, eipä sillä, että olisin siihen voinut vaikuttaakaan kun sektion jälkeen olin itse eri osastolla hoidossa. tärkeintä, että vauva sai ruokaa heti alusta asti.

enpä tosiaan ollut tullut ajatelleeksi tätä asiaa ennen tämän ketjun lukemista...
 
Alkuperäinen kirjoittaja hui:
mä luulin, että meidän vauva on täysimetetty mutta ei sit vissiin olekaan kun elämänsä ekat päivät vietti osastolla ja sai nenämahaletkun kautta ruokaa. sen jälkeen ei kyllä ole muuta syönyt kuin rintamaitoa. mitään huonoa omaatuntoa en kyllä tästä suostu ottamaan, eipä sillä, että olisin siihen voinut vaikuttaakaan kun sektion jälkeen olin itse eri osastolla hoidossa. tärkeintä, että vauva sai ruokaa heti alusta asti.

enpä tosiaan ollut tullut ajatelleeksi tätä asiaa ennen tämän ketjun lukemista...

monissa sairaaloissa annetaan esim. keskosille ja sairaille lapsille luovutettua äidinmaitoa.. eli on hyvin mahdollista, että teidänkin vauva on ihan pelkällä rintamaidolla hoidettu. (jos sillä nyt on mitään merkitystä?)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hopeapaju:
Mistä sitä sitten tietää, että on yrittänyt tarpeeksi? Kuka sen päättää? Onko olemassa jotain listaa, josta jokaisen kohdan täytettyään voi sanoa, että kaikkeni tein? Minä ainakin tunsin valtavaa epäonnistumista, syyllisyyttä ja surua. Tunsin itseni friikiksi, luonnottamaksi oikuksi joka ei saisi saada lapsia. Minä en HALUNNUT antaa korviketta, minun oli pakko!


Itsehän sen tietää. Eikä siinä pitäisi olla kenellekään muulle tilivelvollinen.

Se, että äiti tuntee epäonnistumista, syyllisyyttä ja surua on erittäin normaalia. Ne tunteet kun vielä saisi käytyä läpi jonkun ymmärtävän ihmisen kanssa (vaikka oma mies tai äiti tai hyvä ystävä - tai imetystukihenkilö :) ), niin voisi olla helpompi antaa itselleen anteeksi (jos kokee sen tarpeelliseksi) ja olla itselleen armollinen. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, niin se vain on.


:hug:
 
Muistan kuulleeni, että noin 3 % naisista olisi sellaisia, että rintarauhasen koko ei riitä maidontuotantoon ns. alunperinkään. Sitä, mistä tämä tieto on, en muista, ja kukin saakin harjoittaa vapaasi lähdekritiikkiä! Muut maidontuotannon loppumisen syyt ovat sitten niitä jo täällä useaan otteeseen mainittuja, jotka yleensä liittyvät vastasyntyneen kuntoon, imuotteeseen, äidin kuntoon jne.

Mun mielestä jokainen päättää itse, milloin on mielestään yrittänyt tarpeeksi - ja seisoo sitten sen päätöksen takana. Uskon, että täällä on monia valistuineita ihmisiä, jotka varmasti ovat yrittäneet juuri sen aikaa, kun ovat jaksaneet tai halunneet, ja hyvä niin!

Usein kuitenkin Suomessa on tilanne varmasti myös sellainen, ettei meillä äideillä ole riittävästi etukäteistietoa imetyksestä ja sen mahdollisista ongelmakohdista. Neuvolassa ei kyllä aihetta sivuttukaan ennen vauvan syntymää ja syntymän jälkeenkin vain kysyttiin, että kauanko ajattelit imettää... (omiaan luomaan paineita). Toisenlainen lähestymistapa olisi tarpeen. Jo sairaalassa parempaa imetysohjausta, neuvoja pumppauksesta, ja imetyskoulutuksen saaneita terkkareita terveyskeskuksiin. Itse olen kaikkin ongelmakohtiin - rikkinäiset rinnan päät, tiheän imun kauden, rintaraivarit , haluttomuus syödä päivällä- joutunut hakemaan avun netistä, tk:ssa ei kyllä näihin osattu sanoa melkein mitään. Se on sääli.

Aihe on tosi arka - sen huomaasiitä, kuinka tämäkin keskustelu on kiihtynyt. Usein näin käy imetyskeskusteluissa, mutta silti on hyvä, että asiasta keskustellaan. Uskon, että sekä imetyksessään onnistuneet että epäonnistuneet saavat uutta näkökulmaa asiaan. Näin ainakin toivon. Ja tosiaan olen senkin kanssa samaa mieltä - niin kuin joku jo kirjoitti - että jos ei jostain syystä nykyaikana halua imettää, niin sekin pitäisi olla ihan hyväksyttävää. Tosin, yhteiskunta voisi kyllä suuremmalla imetysmyönteisyydellä houkutella useampia yrittämään ja onnistumaan.

Luulen, että Suomessa ollaan menossa parempaan suuntaan. Kun kuuntelen oman äitini ja anopin ikäluokan imetyskokemuksia 70-luvulla ja 80-luvun alussa, niin huomattavasti aktiivisemmin ja pidempään imettävät nyt oman ikäluokkani kanssasisaret.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keiju07:
Muistan kuulleeni, että noin 3 % naisista olisi sellaisia, että rintarauhasen koko ei riitä maidontuotantoon ns. alunperinkään. Sitä, mistä tämä tieto on, en muista, ja kukin saakin harjoittaa vapaasi lähdekritiikkiä!

Ainakin ns. putkirintaisuus (tuberous breasts) aiheuttaa ilmeisesti sitä, että maitoa ei nouse, koska rintarauhasen koko ei riitä.

view889_before.jpg


view890_before.jpg


MUOKS: Vielä pari kuvaa.

view2318_before.jpg


view2317_before.jpg


Kuvissa on siis naisia, joilla on putkirinnat. Tuon tyyppinen rintavarustus jos löytyy, on täysin mahdollista, että maitoa ei vain yksinkertaisesti tule, koska rintarauhanen on liian pieni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja milka:
Itsehän sen tietää. Eikä siinä pitäisi olla kenellekään muulle tilivelvollinen.

Se, että äiti tuntee epäonnistumista, syyllisyyttä ja surua on erittäin normaalia. Ne tunteet kun vielä saisi käytyä läpi jonkun ymmärtävän ihmisen kanssa (vaikka oma mies tai äiti tai hyvä ystävä - tai imetystukihenkilö :) ), niin voisi olla helpompi antaa itselleen anteeksi (jos kokee sen tarpeelliseksi) ja olla itselleen armollinen. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, niin se vain on.


:hug:

Itsehän sen pitäisi tietää. Ja tiedän minäkin että paljon tein sen eteen että olisin voinut imettää, mutta silti mietin, että olisinko voinut tehdä vielä enemmän. Olen miettinyt että stressasinko sittenkin? Olisiko pitänyt syödä sitä parsaa, kun joku sanoi sen edistävän maidonnousua? Olisiko pitänyt tehdä sitä tai tätä...

Jotenki on pelottava ajatus se, että imetyksestä on tullut näin valtavan tärkeää. Niin tärkeää, että äiti tuntee huonommuutta jos imetys ei sujukaan niinkuin pitäisi, suree ja tuntee syyllisyyttä. Täytyy vain sanoa, että olen onnellinen siitä, että korvikkeet on kehitetty ja ne ovat tarpeeksi hyviä vauvoille annettaviksi.

 
Alkuperäinen kirjoittaja hopeapaju:
Itsehän sen pitäisi tietää. Ja tiedän minäkin että paljon tein sen eteen että olisin voinut imettää, mutta silti mietin, että olisinko voinut tehdä vielä enemmän. Olen miettinyt että stressasinko sittenkin? Olisiko pitänyt syödä sitä parsaa, kun joku sanoi sen edistävän maidonnousua? Olisiko pitänyt tehdä sitä tai tätä...

Jotenki on pelottava ajatus se, että imetyksestä on tullut näin valtavan tärkeää. Niin tärkeää, että äiti tuntee huonommuutta jos imetys ei sujukaan niinkuin pitäisi, suree ja tuntee syyllisyyttä. Täytyy vain sanoa, että olen onnellinen siitä, että korvikkeet on kehitetty ja ne ovat tarpeeksi hyviä vauvoille annettaviksi.

tätä peesaten.
 
Kiitos kirjoituksestasi! Minulla täsmälleen noin kuin sinullekin kävi. Samat tunteet myös kävin läpi, erittäin vahvana, koska minulla riitti epäilijöitä irl.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ainokaino:
mä en ole imettänyt mukuloita poika ei oppinut imeen kun oli ekat 10pvä letkuruokinalla suostu vaan syömään pullosta ja maito ei noussu vaikka pumppasin noin 3h välein.
tokan kohdalla oli taas ongelma maidon nousun kanssa oppi juomaan pullosta ei suostunut imeen eikä mulla maito olis edes riittänyt vaati lisämaitoa.

.. Eli ongelma on ilmeisesti ollut ennen kaikkea "pullohämmennys" - sen takia pienille vauvoille ei suositella pulloa vaan hörpytystä, jos imetys ei riitä. Pulloa syödessä suun asento ja imutekniikka ovat aivan erit kuin rintaa imiessä - "spagetti-imu" vs. "hampurilaisen haukkaaminen" - ja myös maitoa tulee sieltä eri lailla. Pikkuvauvalla voi tulla ongelmia rintaimun kanssa moneksi viikoksi, jos sille antaa pulloa. Harmi, ettei pumppaaminenkaan nostattanut maitoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hopeapaju:
Pystyykö tuota rintarauhasen kokoa tutkimaan mitenkään?

Kyllä sitä voidaan ultralla tutkia, mutta aika harvinaista se (Suomessa) on, kun "kasvaa sitä korvikkeellakin". (Siis näin on yhdelle äidille lääkärit sanoneet, kun tätä kovasti kyseli.)

Toisaalta, tuo rintojen "putkimaisuus" ei aina tarkoita sitä, etteikö maitoa tulisi. Tälläkin sivulla http://www.007b.com/breast_gallery_C.php on muutama, joilla tubular breasts -tuntomerkit täyttyvät, mutta jotka ovat kuitenkin imettäneet lapsiaan, toiset useamman vuoden.
Eli ulkonäöltään poikkeavat rinnat (pienet, kaukana toisistaan, putkimaiset, "nuppuasteelle" jääneet...) voivat olla merkki siitä, että rintarauhaskudos ei ole kehittynyt riittävästi tai että sitä ei ole riittävästi (täysimetystä ajatellen).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ket:
Alkuperäinen kirjoittaja ainokaino:
mä en ole imettänyt mukuloita poika ei oppinut imeen kun oli ekat 10pvä letkuruokinalla suostu vaan syömään pullosta ja maito ei noussu vaikka pumppasin noin 3h välein.
tokan kohdalla oli taas ongelma maidon nousun kanssa oppi juomaan pullosta ei suostunut imeen eikä mulla maito olis edes riittänyt vaati lisämaitoa.

.. Eli ongelma on ilmeisesti ollut ennen kaikkea "pullohämmennys" - sen takia pienille vauvoille ei suositella pulloa vaan hörpytystä, jos imetys ei riitä. Pulloa syödessä suun asento ja imutekniikka ovat aivan erit kuin rintaa imiessä - "spagetti-imu" vs. "hampurilaisen haukkaaminen" - ja myös maitoa tulee sieltä eri lailla. Pikkuvauvalla voi tulla ongelmia rintaimun kanssa moneksi viikoksi, jos sille antaa pulloa. Harmi, ettei pumppaaminenkaan nostattanut maitoa.

:ashamed: just tällainen jälkikäteen viisastelu on ärsyttävää. (en ole kyl ihan varma onko tää hyvällä vai pahalla kirjoitettu)
 
itse lopetin esikoisen imettämisen 2kk ikäisenä koska maidon tulo loppui kuin seinään.
eräänä päivänä sitä ei vain tullut.
nyt 4 lapsen äitinä luulen, että maidon tulon lopetti stressi vauvan voinnista. vauva oli 1kk kun pääsi sairaalasta ja huusi ja huusi ja huusi. pelkäsin jotain olevan pielessä ja vauvan kuolevan.
ja kun minulla oli stressiä niin en pystynyt syömään mitään enkä oikein juonutkaan.
jälkeenpäin tajusin, että minulla oli synnytysmasennus.
3 lasta olen imettänyt sen jälkeen 7kk, 8kk ja 11kk.
ja tämä kuopus oli niin kova imuinen, että rintani olivat aivan rikki ja kipeät ensimmäisen kuukauden, että hyvä etten itkenyt kun vauva söi.
mutta siitä lähti ja kesti niin kauan kuin tissi kelpasi, maitoa tulee vieläkin kun puristaa vaikka aikaa lopettamisesta on 4-5kk.
Mutta on monia syitä, ehkä joku luovuttaa helpolla ja toiset taas ei.
kuitenkin pääasia, että äm rinnalle on kehitetty hyvä vauvalle sopiva korvikemaito.
musta imettäminen on henkilökohtainen juttu jota voi tukea jos äiti niikseen haluaa, mutta myös olla syyllistämättä jos äiti ei halua tai pysty imettämään.
se on selvää, että rintamaito on vauvalle parasta mahdollista ruokaa, mutta pää asia on, että vauva saa ravintoa kasvaakseen.
enkä oikein ymmärrä miksi täälläkin siitä oikein tapellaan. ihmiset on erilaisia henkisesti ja fyysisesti.
ja voin sanoa myös sen, että en tykkää imettämisestä laisinkaan, mutta se on pääasia, että vauva saa ruokaa.
 
Multa kyllä tuli maitoa, mutta poikani ei vaan sitä huolinut! Noin 2 kk meni imetyksen kanssa sinnitellen, ja sitten siirryin pulloon. Ilmeisesti maidontulo oli minulla aivan liian vuolasta, ja vauvalle tuli tunne, että hän hukkuu maitoon. Tämä siis kävi ensimmäisen lapsen kohdalla. Toinen sitten imikin rintaa liki 2 vuotta, ja kolmannella oli muita ongelmia, joiden takia siirryin täysimetyksestä pulloruokintaan varsin pian. Olen siis sekä onnistunut että epäonnistunut metyksessä, mutta lapset ovat silti yhtä rakkaita kaikki, ja terveitä heistä on tullut ja normaalisti kasvaneet ja kehittyneet.
 

Yhteistyössä