Voiko synnytyspelko estää lasten hankinnan?

[Pelkääjä]

Olen 32-vuotias nainen ja kärsinyt synnytyspelosta niin kauan, kuin muistan. Ensimmäinen muistoni aiheesta on jo 6-vuotiaana, jolloin itkin äidilleni etten halua vauvaa koska en uskalla synnyttää sitä. Siitä lähtien synnyttäminen ja siitä puhuminen on aiheuttanut minussa pelkästään pelon tunteita.

Olen aina ajatellut että hankin lapsia vasta kolmekymppisenä, ja se on helpottanut myös synnytyspelon kanssa elämistä, kun asia ei ole ollut ajankohtainen. Nyt on kuitenkin tilanne, että olemme mieheni kanssa alkaneet yrittää lasta. Minulla on kova vauvakuume ja vahva halu tulla äidiksi. Toiveeseen sisältyy kuitenkin nurja puoli, jatkuva pelko ja sen aiheuttama ahdistus. En oikein osaa suhtautua mahdolliseen raskautumiseen pelkästään ilolla, koska se tarkoittaisi myös pahimman pelkoni, lapsen synnyttämisen, toteutumista.

Asia vaivaa niin paljon, että se on lähes päivittäin mielessäni. Olen alkanut myös nähdä synnyttämiseen liittyviä painajaisia. Huomaan samaan aikaan kadehtivani ja sääliväni raskaana olevia ystäviä ja tuttuja. Päällimmäisenä on mielessä, että kohta he joutuvat kokemaan sen kauhea asian. Katson synnyttäneitä naisia ylöspäin ja mietin, miten urheita he ovat kun ovat selvinneet kokemuksestaan.

Tämä on kamalaa, koska se vie huomion pois itse asiasta, oman lapsen saamisen onnesta. Yritän kääntää ajatteluani positiiviseksi ja ajatella, että jos tulen raskaaksi, minulla on 9 kuukautta aikaa sopeutua tilanteeseen; hankkia tietoa, tukea ja välineitä pelon hallitsemiseen. Se ei auta. Muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen olen joka kerta toiveikas, mutta kuukautisten alkaessa samalla pettynyt ja kuitenkin todella helpottunut etten olekaan raskaana.

Minulla on hyvä parisuhde ja toimeentulo, ja muutenkin vakaa tilanne elämässäni. Mitään järkevää syytä en pelolleni keksi, paitsi että olen erittäin kipuherkkä, ja kipu ja komplikaatiot ovat suurin pelkoni aiheuttaja. Tunnen itseni ihan idiootiksi ja luuseriksi, kun en uskalla tämän takia hankkia lapsia.

Onko joku muukin lykännyt lasten hankintaa tästä syystä, tai onko jollakulla vastaavia tunteita kokeneella positiivisia kokemuksia synnyttämisestä?

Haluaisin niin kovasti lasta, mutta en tiedä onko minusta saattamaan uutta ihmistä tähän maailmaan.

 

[macy gray]

En samaistu kokemukseesi, mutta ymmärrän pelkosi vaikutuksen. Minun mielestä sinun kannattaisi käydä neuvolassa tai jonkun kätilön ja/tai seksuaaliterapeutin vastaanotolla keskustelemassa tuosta pelostasi. Este se ei ole lasten saamiselle, mutta omaksi parhaaksesi olisi käsitellä asiaa. Olisi hyvä tietää mistä pelko on voinut aiheutua ja mikä sitä ruokkii. Niin pääsisit työstämään ajatuksiasi ja tunteitasi siihen suuntaan, ettei asia niin paljon pelottaisi. Apua on saatavilla.

Miten äitisi suhtautui pelkoosi silloin ollessasi 6-vuotias? Lohduttiko hän, kertoiko ettei pelättävää ole? Oletko kuullut kauhutarinoita synnytyksistä?

Itselläni käynnistettiin synnytys raskauden yliaikaisuuden ja lapsiveden vähäisyyden epäilyn vuoksi. Avautumisvaihe oli kivulias ja ponnistus pitkittyi, mutta traumaa ei jäänyt. Minulle ei ole maalailtu kauhukuvia, mutta ei myöskään annettu vaaleanpunaisia laseja. Minua on tuettu, kannustettu ja rohkaistu. Autettu kohtaamaan asiaan kuuluvat pelot ja epäilykset. Annettu keinoja hallita kipua ja pitää itseluottamus. Vastaavaa tukea sinäki tarvitset.

Et ole ongelmasi kanssa yksin. Joskus tehdään suunniteltuja sektioita synnytyspelon vuoksi. Se on pakoreittisi, jos et muuten uskaltaudu lasta ulos saattamaan. HUonompaa ihmistä ja äitiä pelkosi ei sinusta tee. Olet pelkoosi syytön, mutta sinun kannattaa kohdata se saadaksesi apua. Asiat järjestyvät, kun ajoissa turvaudut ammattilaisiin ja annat heidän auttaa sinua. Tsemppiä! Selviät kyllä tavalla tai toisella.

 

[Pelkääjä]

Kiitos macy gray lohduttavista sanoistasi. Tiedän, että kaikki meidät on joku synnyttänyt, ja kyse on luonnollistakin luonnollisemmasta tapahtumasta, johon kipu hyvin olennaisesti kuuluu.

Olen itsekin miettinyt, mistä pelkoni juontaa juurensa, mutta en keksi siihen mitään yksittäistä syytä. Ehkä tuo oma erittäin alhainen kipukynnys on yksi vaikuttava tekijä. Takana on myös pari vuotta sitten koettu tuulimunaraskaus, jonka päättyminen oli tähänastisen elämäni kivuliain kokemus. Sain tietää odottamattomasta raskaudesta vain vähän ennen sen päättymistä, joten henkisesti kokemus ei ollut niin rankka, koska en ollut ehtinyt toivoa mitään. Fyysinen kokemus oli karmea, ja hakeuduin kipujen vuoksi sairaalaan. Siellä tuntui, että hoitaja kohteli minua tylysti ja tilaani vähätellen.

Olen myös kuullut paljon kauhukertomuksia synnytyksistä, toisaalta yhtälailla hyviäkin kokemuksia. Lähipiirissäni on monta naista, jotka ovat olleet rentoja odottajia, mutta saaneet esikoisen synnytyksestä sellaiset traumat, että eivät aio tehdä enempää lapsia tai ovat joutuneet käymään pelkopolilla toista odottaessaan. Tämä tietysti vaikuttaa, kun jo asian kokeneet suhtautuvat synnytykseen pelolla.

Kovasti mietityttää, että kun apua ja kivunlievitystä on tarjolla, niin miksei sitä anneta ensisynnyttäjille, ja miksi niin monelle jää huono kokemus synnytyksestä. Pelottaa, että kävisikö minunkin kohdallani niin, etten saisi tarvittavaa kivunlievitystä ja minua ei kuunneltaisi. Ärsyttää, että moni kokee sen vain itsekkyytenä ja mulle-kaikki-heti –asenteena, jos oikeasti kokee tarvitsevansa enemmän tukea ja apua.

 

[macy gray]

On tärkeää, että kätilön kanssa kemiat natsaa. Saa pyytää toista, jos ei tunne tulevansa kuulluksi. Neuvolassa ei riittävästi korosteta synnyttäjän oikeuksia. Toki sielläkään ei olla maailmannapoja, mutta on tärkeää edesauttaa synnyttäjän mahdollisimman hyvän ja turvallisen olon saavuttamista. Itse annoin miehelle tehtäväksi korottaa ääntään, jos toiveeni ei mene perille. Vuoroihin sattui kyllä todella mukavat kätilöt, mutta tieto puolustamisesta antoi voimia.

Itselläni ei voitu antaa parempaa kivunlievitystä alkuvaiheessa, koska epiduraali olisi saattanut pysäyttää synnytyksen etenemisen. Sinnittelin kauratyynyn, akuneulojen ja ilokaasun voimin. Vesi olisi auttanut, mutta altaaseen meno ei ollut mahdollista.

Ota reilusti selvää asioista ja käy juttelemassa. Jos vastaanotto on tyly, niin pyydä apua toiselta ammattilaiselta. Ihan oikea huolen aihe tuo on, mutta pelkoasi voidaan hoitaa ja se kannattaa aloittaa ajoissa.

 

[Pölö-]

Pelkääjä, en tiedä pyöritkö täälä vielä. Itse olen aina pelännyt ajatellakin synnytystä. Hyperventiloin jo ajatuksestakin. Vuosien varrella oon lueskellu kaikenmoista. Nyt olen ihan alussa, niin alussa kuin voi vain raskaana olla. Tällä hetkellä, mulla on tunne että kaikki menee hyvin, jos loppuun asti vain päästään. Moni on mulle täs vuosien aikana sanonu että lopussa sitä ei pelkää enää ollenkaa, odottaa vain et se tulee ulos.. Alan jo ihan vähän ymmärtää sitä Meinaan nyt synnytystä enemmän pelkään, et mitä jos tää tulee kesken.. Pelosta pelkoon 9 kuukauden aikana kun elimistö muokkautuu ja itsekin ehtii valmistautumaan henkisesti. Kerroin kavereistasi, että ovat olleet rentoja odottajia ja sitten kohdannut synnytyksen järkyttävänä. Ehkä siinä on juurikin se, etteivät ole kuvitelleet sitä etukäteen. Jotkut kaverini on menny sokkona synnyttämään ja luottaneet että kyllä synnärillä tiedetään mitä pitää tehdä. Itselleni on tärkeää tietää kuinka pahoin voin saada kipeää, kestän sen paremmin silloin kun siihen pystyy ennakoida. Ja kun luet synnytyskertomuksia, voit tehdä huomioita. Itse synnytyspelkoisena, ajattelin vetää ilman kivynlievityksiä. Mieluusti haluan tietää mitä elimmistössä tapahtuu. Mutta, annan nyt ajan mennä rauhassa eteenpäin, aion kyllä jutella neuvolantädin kanssa pitkät pätkät siitä että hieman "eikä vain hieman" pelottaa.. Jotkut useasti synnyttäneet muuten liputtaa kolmea asiaa: 1. Ei kipulääkkeitä 2. Ei synnytystä makuultaan 3. Ei välilihanleikkausta

 

["vieras"]

minä tajusin tultuani raskaaksi, että pelkään synnyttämistä ja inhosin ajatustakin siitä. oli hieman myöhäistä perua koko hommaa, joten vaadin ja vaadin ja vaadin kunnes sain synnyttää sektiolla. toinen lapsi tuli samalla tavalla samasta syystä. mulle alatiesynnytys ei sitten ollut minkäännäköinen vaihtoehto. itse olen sinut syideni kanssa, mutta saanut kuulla todella kärkkäitä mielipiteitä asiasta, enkä voi käsittää, miksi se liikuttaa ketään muuta kuin itseäni.

 

["Samma här"]

Täällä kanssa samanlainen pelkääjä. Pelottaa oma vammautuminen, kipu, mahdollinen lääkärin tai kätilön huono asenne..

Yleensäkin Suomessa tuntuu olevan yleinen asenne niin outo kipua ja kivun lievitystä kohtaan. Pitäisi vaan kärsiä että saisi sen kirkkaamman kruunun.

"Vieraalle" 10 pistettä siitä, että jaksoi vaatia sektion. Ja tässäkin nähdään se, kuinka ihmiset ovat sitten olleet kärkkäänä kommentoimassa synntystapaa vaikka se ei todellakaan kenellekään kuullu kuin synnyttäjälle itselleen. Synnytystapa kun ei ole mitenkään yhteydessä siihen, minkälainen on äitinä.

 

[macy gray]

Kannattaa kuitenkin käsitellä sitä asiaa, eikä vain suoraan vaatia sektiota. Vaikka sektioon päätyisikin, niin se pelko on hyvä käsitellä vaikka sitä perimmäistä syytä ei löytyisikään. Ei sitä sektiota minusta pitäisi ensisijaisena vaihtoehtona pitää synytyspelkotapauksissa, mutta ei sen alatiesynnyttämisen takia tarvitse kyllä paniikkiakaan ottaa. (Sektio on ainoa vaihtoehto ja ensisijainen vain silloin, kun on perusteet hätäsektioon tai äidin terveys sitä vaatii) Jos se tuntuu siltä, että ei vaan kertakaikkiaan pysty alatiesynnytykseen, niin eihän siinä ole muita vaihtoehtoja kuin sektio. Jos alatiesynnytykseen pakotetaan, niin sehän vain pahentaa pelkoa. Ei siitä kukaan hyödy eikä se lapsellekaan hyväksi ole.

Onko synnytyspelkoisilla kuinka yleistä kokemus siitä, että kannustuksen sijaan neuvola painostaa alatiesynnytyksiin? Tuleeko leima ja tuomitseminen myös ammattihenkilöstöltä vai enimmäkseen kanssaihmisiltä? Itse en synnytyspelkoa ymmärrä, koska pidän synnyttämistä luonnollisena eikä mitän traumoja ole. (Itse pelkäsin sektioon joutumista. Halusin alatiesynnytyksen kokemuksen, koska se tuntui luontevalta) Jostainhan se pelko tulee ja jolla sitä ei ole, ei voi samaistua synnytyspelkoisen tuntemuksiin. Ymmärrän kyllä sen, että pelko voi olla niin voimakas, että alatiesynnytys tuntuu liiian ahdistavalta.

 

[Pelkääjä]

Täällä vielä. Yritystä on ollut mutta raskautumista ei vielä ole tapahtunut, joten pelkonikaan ei ole konkretisoitunut.

Ihanaa kuulla, etten ole yksin pelkoineni. Kurjaa tietysti että meitä on muitakin, mutta helpottaa tietää ettei ole ainut joka kipuilee asian kanssa. Minusta tuntuu kurjalta, että niin harva ymmärtää tätä pelkoa, mutta samaan aikaan muita fobioita hoidetaan vaikka millä keinoin. Synnyttäminen on luonnollista, ehdottomasti, mutta se kipu ja mahdolliset riskit ovat jotakin, mikä pelottaa jo etukäteen hurjasti. Mielestäni pahinta mitä voi sanoa pelkäävälle, on perustella sitä asian luonnollisuudella. Se vain pahentaa asiaa koska tulee olo, olenko minä sitten epänormaali pelkoineni.

Toivon että itsellänikin pelko helpottaisi sitten, kun on (toivottavasti) raskaana ja raskaus edennyt pidemmälle. Ehkä sitä jotenkin päivä kerrallaan oppisi valmistautumaan tulevaan.

Tsemppiä teille muillekin, kertokaa jos saatte apua jostakin pelkonne hallintaan!