voiko uskollisena elää?

[eevielina]

Kellään tuskin on patenttivastausta, mutta kommentteja kaipaisin...

Seurustelusuhde ensirakkauteni kanssa kesti n. 6 vuotta ja vaikka aikaan sisältyi paljon vaikeaakin, oli TODELLA rankka kokemus tulla petetyksi ja jätetyksi 22-vuotiaana, kun itse olisin ollut jo suunnilleen naimisiin menossa.

No, luulin päässeeni asiasta vuosien mittaan yli. Olen nyt hieman alle kolmekymppinen ja seurustellut n. 5 vuotta nykyisen avomieheni kanssa, meillä menee kaikin puolin hyvin, viihdymme yhdessä, rakastamme toisiamme ja näytämme sen. Mikä siis mättää? Pelkään koko ajan, että hänkin lähtee. En pysty irrottautumaan ajatuksesta, että "kaikki miehet ovat samanlaisia sikoja".

Avomiehelleni seksi on tosi tärkeää, minulle taas vain "keskivertotärkeää", eli seksitoiveemme eivät aina käy yksiin. Tämä ei ole vielä aiheuttanut mitään suurta kriisiä, mutta kahnauksia on ollut aiheesta (lähinnä siksi, etten usko hänen voivan olla minulle uskollinen). Nykyisin, kun pettäminen on niin yleistä (nettipalstojen ja lööppien perusteella), en voi millään uskoa, että mies jaksaisi vain minua petikumppanina seuraavat 40 vuotta, vaikka seksi ihan laadukasta onkin.

Olen siis täysin vakuuttunut, että hän pettää ennemmin tai myöhemmin (kun se exkin teki niin), enkä pääse ajatuksesta irti. Pelkään, että ajan hänet itse pois, vaikken mielestäni anna tämän katkeruuden näkyä päällepäin - näkyyhän se pakosti joskus.

Olisiko neuvoja? Minulla oli ennen tosi hyvä itsetunto enkä ollut koskaan mustasukkainen, mutta exän tempun jälkeen itsetuntoa saa koko ajan buustata tarkoituksella, vaikka tapauksesta on jo yli 6 vuotta.

 

[vaikeaa..]

Kokemusta on. Olen aikoinaan joutunut petetyksi, kusetetuksi, minulle on valehdeltu ja oltu todella törkeitä.

Voin sanoa, että kerran kun luottamus menee, ja vaikka rakkauden kohde vaihtuu,niin ei sitä luottamusta saa koskaan täysin takaisin.

Itsellänikin on kumppani jota rakastan, ja tiedän, että hän ei petä, mutta aina sitä vähän pelkää, että milloin se toinen ottaa ja jättää, kun kaikki muutkin on tehneet niin.

Pikkuhiljaa se luottamus voi rakentua. Tai sitten ei. Se on niin ihmiskohtaista.

 

[sheri]

Luottamuksen voi menettää vain kerran. Luottamus ja luotettavuus ovat eri asioita. Kaikki ihmiset eivät ole luotettavia, vaikka itse kuinka luottaisi. Luottamus on ansaittava olemalla luotettava. Näin se vain on. Minäkin olen tullut petetyksi aikaisemmissa suhteissani, joten luottaminen uuteen kumppaniin on ollut todella vaikeaa, vaikka syvällä sisimmissäni tiedän, että hän on täydellisen luotettava. Aiheeton epäluottamus on loukkaavaa ja toista aliarvioivaa, mutta milloin tietää mikä on aiheetonta ja mikä aiheellista? Varmaan sinunkin tapauksessasi on kyse siitä, onko sinulla todellisia perusteita epäillä kumppaniasi vai perustuuko pelko ja epäilys omaan epävarmuuteesi. Olen itse kasvattanut itseäni luottamaan, koska ennakkoasenteilla ja aiheettomilla epäilyksillä on ikävä taipumus toteutua, jos niitä itse ruokkii omassa pääkopassaan. Eli kyse on silloin itseään toteuttavasta ennusteesta. Epäilyistä ja peloista kasvaa helposti niin iso mörkö, että mielikuvitus alkaa elää omaa elämäänsä ja realiteetit unohtuvat. En voi muuta neuvoa antaa kuin, että yritä elää tässä hetkessä ja iloita siitä, että olet löytänyt hyvän ja luotettavan kumppanin. Kaikki miehet eivät ole sikoja, myös hyviä miehiä on, ja juuri sinulla on sellainen mies.

 

[pettämätön]

Se, että exä on pettänyt, ei tarkoita sitä että nykyinen pettäisi - he ovat aivan eri ihmiset. On väärin nyxääsi kohtaan "kostaa" tälle exän teot.

Mielestäni voisit käydä juttelemassa tuosta jonkun ammattiauttajan kanssa. Jatkuva epäily on tosi rankkaa sekä sinulle, että kumppanillesi. Ei ole kiva kun epäillään syyttä. Ja mitä hyödyt siitä, että pelkäät pettämistä etukäteen? Joka tapauksessa se sattuu yhtä paljon. Jos nyxäsi ei petäkään koskaan, olet ihan turhaan tuhlannut energiaasi pelkäämiseen. Jos hän taas pettää sinua joskus, et ole hyötynyt pelosta yhtään, pettäminen sattuu siitä huolimatta.

Yritä siis antaa nyxällesi mahdollisuus. Jos sinä et petä, eikö jo se tarkoita, että on mahdollista elää pettämättä?

 

[no]

Minusta ongelma tulee kohdattavaksi vasta silloin, kun se on totta. Jos eläisin mahdollisissa tapahtumissa, niin mitä elämää se on?

 

[<blur]

Tajuat itsekin, miten raskasta on elää koko ajan epäillen. Minäkin ehdotan, että kävisit pari kertaa juttelemassa psykologille, koska jos aiot elää kyttäävänä mustasukkaisena naisena seuraavat 50 vuotta, niin tuo aika käy sinulle itsellesi sietämättömäksi. Suhteen kulmakiviä on kuitenkin luottamus, joten jos sitä ei ole, niin suhde ei voi kovin harmoninen olla.

Itse pääsin mustasukkaisuudestani eroon, kun opettelin miettimään, että mitä sitten, jos mies pettää. Tiesin, etten kuole siihen, vaikka hän pettäisikin. Tajusin, että minä itse olen vastuussa omasta elämästäni, joten kannattaa keskittyä siihen, että itse pysyy uskollisena. Jos toinen on niin luuseri, ettei kykene olemaan uskollinen, niin ainakin minä pystyn olemaan uskollinen. Vähä vähältä ajatusmallin sitkeä muuttaminen onnistui.

Toinen pointti on siinä, että mahtaako tuo mies olla sinulle oikea, jos teillä on isoja riitoja seksin takia. Ehkä mies haluaa sinulta sellaista seksiä, jota et itse halua? Jos seksimäärissä ei ole suuria eroja, niin sitä voi tasoittaa siten, että enemmän haluava masturboi enemmän. Tietysti tätä asiaa kummankin osapuolen pitäisi miettiä, kun alkuhuuma on ohi. Jos miehesi enemmän haluavana ei todellakaan halua masturboida, niin mikä hänen ratkaisunsa asiaa on? Jos sinä et halua antaa vain miehen vuoksi, niin kykeneekö mies tyytymään harvempiin kertoihin? Vai tuleeko se pettäminen kyseeseen jossakin vaiheessa ajan kanssa? Mies saattaa kokea tosi suurena loukkauksena sen, että epäilet häntä aiheetta pettämisestä vuosi toisensa jälkeen.

Teillä pitäisi olla kykyä puhua tunteista ja selvitellä hankaliakin asioita. Kannattaa myös miettiä, että mitkä ovat ne keinot, joilla ongelmat saadaan selviksi. Jos haluatte perustaa perhettä, niin se mustasukkaisuus tai erilainen haluaminen ei ainakaan helpotu pienen vauvan myötä.

 

[Näin täällä taas]

Nykyisin, kun pettäminen on niin yleistä (nettipalstojen ja lööppien perusteella), en voi millään uskoa, että mies jaksaisi vain minua petikumppanina seuraavat 40 vuotta, vaikka seksi ihan laadukasta onkin.

Niinpä,,, Todellinen elämä taas ei ole järin mediaseksikäs aihe!

En ihan vähällä kummalla menisi kuvittelemaan, että nämä palstat ja lehtien lööpit ovat yks yhteen todellisen elämän kanssa. Ne, joilla menee hyvin tavallisessa, onnellisessa normaalit arjen harmit sisältävässä elämässään tuskin tarvitsevat näitä nettikeskusteluja niin suuressa määrin kuin ne, jotka ovat törmänneet ongelmiin ja etsivät neuvoja ja olkapäätä. Luulisin, että moni ihmisryhmä ei koskaan eksy näille palstoille. Saati, että tarvitsisivat lööppijulkisuutta, tai muutakaan julkisuutta. Älä siis näiden pohjalta toivoasi elämän suhteen menetä, älä hyvä ihminen!! Toki tänne eksyy moni uteliaisuuttaankin, ilman huolia ja murheita kirjoittelemaan, mutta kyllä ainakin itselleni nämä palstat ovat avanneet aika lailla uuden ja ankeahkon maailman. Yritän olla menettämättä uskoani ihmiseen ihan sentään Ellien pohjalta...

Tätini sanoi joskus: "Jos ydinsota tulee, ja olen pelännyt sitä kolmekymmentä vuotta ja se kestää kolme päivää, se on minun osaltani kestänyt kolmekymmentä vuotta ja kolme päivää!"

Että kumman mitan sitten haluaa valita, vaikkapa siinä pettämisen pelkäämisessä ja suremisessakin?

 

[...]

Olen itse oppinut jo kotona seuraamalla isääni, ettei miehiin voi luottaa. Tästä seurasi kauan se, että ajattelin: miehet kuitenkin leikkivät minulla, joten minäpä leikin heillä ensin. Aikuistuttuani olen kuitenkin päässyt normaaleihin seurustelusuhteisiin ollen kuitenkin se epäilevä osapuoli. Kerran olin jopa oikeassa epäilyni suhteen=(. Nyt olen kuitenkin 5 vuotta seurustellut ja hääkellotkin ovat jo soittaneet ja tietyissä tilanteissa epäilen yhä. En kuitenkaan koskaan syyllistä toista ja olenkin päättänyt heittäytyä tähän suhteeseen täysin ja jos toinen pettää niin pettäkööt, Minä selviän kyllä. En halua näin käyvän, mutta en voi loppu elämääni odottaa että milloin hän pettää. Jos suhteemme on joskus loppuakseen pettämiseen, niin ainakin tiedän että että itse yritin parhaani ja sain elää ne onnelliset vuodet siihen hetkeen asti.

 

[eevielina]

Kiitos järkevistä, maanläheisistä ja asiallisista kommenteista! Hieno juttu, että elleissä liikkuu näin paljon fiksuja ihmisiä, jotka osaavat vieläpä tiivistää elämänkokemuksensa ja hyvät neuvot naseviin lauseisiin. Olette kaikki aivan oikeassa. Tosi mainio oli elämänohje "Jos ydinsota tulee, ja olen pelännyt sitä kolmekymmentä vuotta ja se kestää kolme päivää, se on minun osaltani kestänyt kolmekymmentä vuotta ja kolme päivää!"

Toki tajuan, ettei ole mitään järkeä elää kaikkia mahdollisia tulevia ongelmia vatvoen. En ole muissa asioissa pessimisti ja siksikin tämä suhde-epäily on rasittavaa. Olen aika lailla tästä ongelmasta yli päässytkin, eli alkuaikoina olin paa-ljon epävarmempi, mutta nyt vuosien mittaan olen oppinut vähitellen luottamaan enemmän - koska kuten sanottua, exä ja nyxä eivät ole sama ihminen. Enkä missään tapauksessa tahdo sitä, että eniten pelkäämäni asia (luottamuksen pettäminen ja hylkääminen) aiheutuvat siitä, että itse sen omalla nakertavalla katkeruudellani aiheutan. Kiitos kun muistutitte asiasta! Aiempi jätetyksi tuleminen toki kasvatti ymmärtämään, että selviän siitä ja pärjään kyllä yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tuntuisi helpolta kestää juuri tämän ihanan ihmisen eli avomieheni menetys, jos niin kävisi.

Luulenpa, että kaikkialla kohuttava pettämisteema vain pistää mielen matalaksi. Tajuan tietenkin senkin, etteivät lööpit ja nettipalstat anna kunnon kuvaa maailmasta, mutta kun itselle on käynyt noin ja melkeinpä kaikille ystävillekin, niin siinä on kokemuspohjaa ihan riittävästi epäluuloihin. Tuntuu, etteivät nykyajan nuoret miehet (ja ehkä vanhemmatkaan) oikein ymmärrä vakituisen, rehellisen ja kiintymyksentäyteisen parisuhteen arvon päälle kaiken tuputettavan avoimen seksin huumassaan. Tosin avomieheni ei ole kyllä millään lailla osoittanut, ettei itse ymmärtäisi, joten epäilyni on siksikin epäreilua.

Seksistä vielä: ongelma on lähinnä halukkuuden määrässä, ei seksi"tempuissa" sinällään. Mies osaa onneksi hoitaa homman yksinkin ilman mitään marinoita niinsanotusti, eli hän ei ole asiasta valittanut - itse olen skitsoillut joskus siksi, että pelkään hänen ennen pitkää haluavan muuta petiseuraa. Mutta kuten sanottua, miksipä turhaan itkeä ennenkuin maito on kaatunut. Elämä vain menee hukkaan epävarmuudessa velloessa. Psykologi tms. tuntuu vähän turhan järeältä avulta tähän ongelmaani, kun en sitä kuitenkaan päivittäin märehdi, vaan ajoittain pulpahtaa pintaan. Teistä on ollut suuri apu maanpinnalle palauttamisessa!

 

[Pulla-Poika]

Seksistä vielä: ongelma on lähinnä halukkuuden määrässä, ei seksi"tempuissa" sinällään. Mies osaa onneksi hoitaa homman yksinkin ilman mitään marinoita niinsanotusti, eli hän ei ole asiasta valittanut - itse olen skitsoillut joskus siksi, että pelkään hänen ennen pitkää haluavan muuta petiseuraa. Mutta kuten sanottua, miksipä turhaan itkeä ennenkuin maito on kaatunut. Elämä vain menee hukkaan epävarmuudessa velloessa. Psykologi tms. tuntuu vähän turhan järeältä avulta tähän ongelmaani, kun en sitä kuitenkaan päivittäin märehdi, vaan ajoittain pulpahtaa pintaan. Teistä on ollut suuri apu maanpinnalle palauttamisessa!

Kommentoisin vielä miehenä tuota "määrällistä asiaa". Itse olen ollut yhdessä vaimoni kanssa melkein 15 vuotta josta 12 vuotta naimisissa. Minulla on aina ollut melko suuret seksuaaliset tarpeet ja voisin vieläkin lähes nelikymppisenä harrastaa seksiä vaikka päivittäin. Vaimoni on taas lähempänä "kerran kuussa-tyyppiä", ainakin vähän kärjistäen. Olemme kuitenkin onnistuneet luomaan seksielämäämme ihan toimivan kopromissin jossa kumpikaan ei ole joutunut joustamaan liikaa. Siksi minulla ei ole koskaan ollut tarvetta eikä edes halua pettää vaikka täytyy myöntää että olen joskus liittomme aikana (lapset pieniä yms. elämän vaikeampia aikoja) ollut myös aika lailla puutteessa. Mutta myös se kuuluu elämään ja myös mies jolle seksi on tärkeää voi niistä selvitä hengissä ja vielä ihan pettämättä. Ainakin minulle uskollisuus ja rakkaus on niin tärkeää että en halua rikkoa hyvää avioliittoa vain seksin takia. Kun seksi on kuitenkin hyvää ja täynnä rakkautta silloin kun sitä harrastetaan, se antaa niin paljon että sitä kannattaa myös vähän odottaa...
Alkuperäiselle sanoisin vielä että se, pettääkö miehesi, riippuu paljon enemmän hänen luonteestaan ja arvoistaan kuin siitä kuinka suuret halut hänellä on.

 

[eevielina]

Pulla-Poika, kiitos hienosta kirjoituksesta. Ehkä minulla on turhan yksinkertaistettu kuva miehen sielunelämästä (eli seksi on keskiössä, ja jos siinä on jotain puutteita, välittömästi haetaan toinen seksikumppani). Hienoa kuulla, että ei mieskään niin yksioikoinen olento ole

 

[Väenö]

[viesti moderoitu]

 

[Varjotar]

Minä en ole koskaan pettänyt enkä petä. Uskollisuus ei ole mistään muusta ku susta itestäs ja lujuudestas kii.

 

[dippadaa]

En kuitenkaan koskaan syyllistä toista ja olenkin päättänyt heittäytyä tähän suhteeseen täysin ja jos toinen pettää niin pettäkööt, Minä selviän kyllä. En halua näin käyvän, mutta en voi loppu elämääni odottaa että milloin hän pettää. Jos suhteemme on joskus loppuakseen pettämiseen, niin ainakin tiedän että että itse yritin parhaani ja sain elää ne onnelliset vuodet siihen hetkeen asti.

Tää olisi kyllä oikein hyvä ohjenuora itse kullekin.. Itselle iskenyt hirveät mustasukkaisuuskohtaukset useamman vuoden seurustelun jälkeen ja suhde on aika kuralla tällä hetkellä. Itsetunnostahan se enimmäkseen on kiinni, että kuvittelee että muut kiinnostaa itseä enemmän.

 

[Leena]

Itse voin itsestäni sanoa varmuudella etten petä miestäni ja olen aika varma ettei miehenikään petä minua.Voin olla siitä siksi niin varma kun hän itse on joutunut aikanaan petetyksi ja hän tietää miltä se tuntuu...en usko että hän tahtoisi loukata minua niin.

 

[gitax]

Itse voin itsestäni sanoa varmuudella etten petä miestäni ja olen aika varma ettei miehenikään petä minua.Voin olla siitä siksi niin varma kun hän itse on joutunut aikanaan petetyksi ja hän tietää miltä se tuntuu...en usko että hän tahtoisi loukata minua niin.

Samoin meillä.
Kun on kerran tullut petetyksi, niin ei halua enää jatkaa sitä pahaa olotilaa, joka siitä seuraa.

Toki ruoho voi olla vihreämpää aidan toisella puolella, mut kukapa tietää, millä sitä on ruokittu.
Veikkaisin, että rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla.

 

[despera]

Itse voin itsestäni sanoa varmuudella etten petä miestäni ja olen aika varma ettei miehenikään petä minua.Voin olla siitä siksi niin varma kun hän itse on joutunut aikanaan petetyksi ja hän tietää miltä se tuntuu...en usko että hän tahtoisi loukata minua niin.

Ihan hyvä kun voi luottaa itseensä ja omiin tunteisiinsa. Lapsenuskoa aikuisenakin kaipaa . Mutta totuus voi olla toisenlainen. Vaikka haluaisi edelleen uskoa ja toivoa, ettei toinen petä, niin monen ilkeiden kokemusten jälkeen, "viisastuneena" on mahdotonta saavuttaa enää lapsenuskoaan ihmisten aitouteen, luotettavuuteen ja rehellisyyteen.

Kun kyseltiin unohtamisen reseptiä, niin haluaisin tietää, onko lääkettä kroonisesti petetylle? (Joutunut useita kertoja pettymään ystäviin, tullut petetyksi ihmis- ja rakkaussuhteissa ja niiden yrityksissä.) Miksi aina kirpaisee, kun näkee vaikka vain vilauksen ihmisestä, joka on pettänyt ja salannut ja silti paljastunut? Miksi henkeä ahdistaa nähdä tai jos joutuu kasvotusten? Eikä ajatuksestaankaan pääse. Mikä parantaa?

Ihmisten ja ystävystymisen välttely ja etäällä pysyttely ei tunnu kuitenkaan hyvältä. Siinäkin vain ahdistaa itsensä ja vie mahdollisuuden tunteisiinsa. Silti karvaiden kokemusten jälkeen on tavallaan mahdotonta luottaa toiseen. Vai... mitä antaisitte neuvoksi, jos vaikkapa useampi kuin yksi uskottua naisystävää on viekkaasti ryhtynyt - yksi aviomieheesi, toinen liittotumalla erossa vastapuoleen ja kaksi muuta tietäen suhteestasi, alkanut seksin tämän saman miehen kanssa? Eikä siinä kaikki. Luottamus miehiin on myös kadonnut.

Silti ystävystyminen on aina alkanut rehellisin mielin. Nämä petolliset ystävätkin ovat korostaneet rehellisyyttä, rehtiyttä ja luoneet uskoa luottamukseen. Eivät itse ole puheissaan voineet sietää epärehellisyyttä, petosta ja salakähmäisyyttä. Mutta todellisuus onkin ollut ihan muuta.

 

[KlaaraX]

"Miksi aina kirpaisee, kun näkee vaikka vain vilauksen ihmisestä, joka on pettänyt ja salannut ja silti paljastunut? Miksi henkeä ahdistaa nähdä tai jos joutuu kasvotusten? Eikä ajatuksestaankaan pääse. Mikä parantaa?"

Ei mikään.
Saman kokenut. Minusta tulikin se syntipukki, vaikka olin petetty osapuoli.
En viitsinyt oikoa asioita tuttaville ja ovat vieläkin siinä luulossa, että olen jotenkin "omituinen".
Pitkä stoori ja hautaan asti saan siitä kai kärsiä.
Onneksi mulla on muutakin elämää ja mm. urheilu ja ulkoilu nollaavat pään, niin että ei tule ajateltua näitä pettämisiä liikaa.
Joskus ne puskevat pintaan ja ravistelen ajatukset tietoisesti muihin asioihin.
No mut, olen elossa ja pärjään!

 

[maailmankuva muuttuu]

Lakkaa lukemasta tätä palstaa, siirry iloisempiin aiheisiin. Johan tässä maailmankuva muuttuu, kun täällä on enimmäkseen - no niin, enpä sanokaan - mutta pessimististä näkökulmaa. Muutakin on olemassa!!