U
uimaan vai ei?
Vieras
Kolme viikkoa sitten huomasin huushollissamme olevan kihomatoja. Mutta vain alle 5 kpl ja itselläni pääasiassa. Lasten kakkoja olen tarkkaillut koko tämän ajan ja ei madonmatosta ole näkynyt. Isommalla lähinnä matoja epäilin kanssa olevan, kun hällä peppua kutisi, mutta ei siis ole mitään näkynyt. Itseltä olen kanssa myös katsonut, kun olen ns. isommalla hädällä käynyt, mutta ei tuon jälkeen ole kanssa mitään näkynyt.
Alapesun olen tehnyt tämän kolmen viikon aikana päivittäin niin aamusta kuin illastakin enkä silloinkaan ole käsiini matoja saanut. Vaikka taitaa kyllä pylly moisesta pesemisestä itsellä mennä jo kuivaksi, kun lähinnä on alkanut päivisin tai illemmalla olemaan sellaista ns. pintakutinan tunnetta. Että ei ole sellaista, kuin siellä madot luikertelisivat, vaan ulkoista kutinaa.
Isompi vain eilen alkoi jälleen kinuta, että mennään uimaan uimahalliin. Ja mieskin toivoisi, että minä + taaperokin matkaan lähtisimme. Mutta että kehtaanko mukaan passata itseni, vai vieläkö voin näitä matosia eteenpäin levittää, vaikka siis en ole matoja edes enää nähnytkään??