Voisiko väkinäinen tasa-arvoistaminen ola syy tämän päivän lasten ja nuorten pahoinvointiin?

[Keittiönoita]

Minä olen 60- luvun lopun lapsia, ja monessa suhteessa elin varmaan sellaista- lapsia ei arvoteta minkään statuksen mukaan ja kavereina olemme samalla viivalla.
Mutta nukenvaunutrauma mulla kyllä oli.
Naapurin tytön upouudet punaiset samettiset nukenvaunut, olivat kyllä taatusti hienommat ja merkittävämmät kuin omat kauhtuneet siskojen kuluttamat vaunut.
Ja ne punaiset samettivaunut oli ostettu silloisen uinuvan lähiön ainosta lelupuodista.
Niillä oli statusta pienten tyttöjen maailmassa.

Ihana On mullakin kyllä trauma. Mulla ei ollut oma Barbie-nukkea. Sain leikkiä siskoni nukella, mutta se ei kuitenkaan ollut mun. Noh, olen korjannut tilanteen...mulla on - tässä muutaman kymmenen Barbielahjoituksen jälkeen - edelleen noin 75 Barbia

 

[Madicken04]

Mietin jo teenköhän siinäkin väärin kun usein otan koiran mukaan kun haen lapsia päiväkodista. Päiväkodin lapset tykkääät kovasti koirasta ja ihan odottavat sitä. Yksi tyttö kuitenkin on ottanut koira-asian niin raskaasti että ei muuta haluakaan kuin sen oman koiranpennun. Syystä ja seitsemännestä vanhempansa tykkäävät ettei heille ikinä hankita koiraa. Tyttö sitten kiukuttelee iltaisin kotona tuota "miksi xxxx:llä ja yyyy:llä on koira vaikka ne on niin pieniä ettei pysty edes sitä taluttamaan, mutta minä en saa koiraa vaikka hoitaisin sen ihan itse!?!"

Katsotaanko tämä sitten niin että aiheutan tytölle pahan mielen aina kun hän näkee koiramme?

 

[vieras]

(Ultralle: Oli synkkä ja myrskyinen yö...!)
Äitini on taas puhunut omasta lapsuudestaan, että hän tiedosti hyvinkin selvästi vaatimattoman kotitalonsa erot asemapäällikön kesähuvilan lasten roimasti parempaan elintasoon. Ruoka, vaatteet ja leikkikalut olivat jotakin aivan muuta kuin hänellä. Olisivatko isovanhempani korostaneet tuota eroa? Aikaa ei näillä 50-luvun vanhemmilla lapsille oikein kuulemma ollut ainakaan äitini lapsuudenkodissa. Minä taas olen 70-luvun alkupuolen lapsia ja voin todeta samaa omasta lapsuudestani kuin Keittiönoita.

Minä ymmärsinkin Keittiksen kirjoituksen niin, että hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan jokainen nimenomaan tiedosti oman paikkansa. Ilmeisesti suurin osa myön hyväksyi oman paikkansa, ja miksei olisi hyväksynyt, sellaista kapinointia kuin nykyään ei olisi sallittu. Siis Maija tiesi, että Liisan perhe oli rikas, ja joskus ehkä Maijakin olisi halunnut niitä karamellejä. Silti Maija ei kuvitellutkaan, että hänellä olisi kaiken täytynyt olla kuten Liisalla.

 

[Keittiönoita]

Minä ymmärsinkin Keittiksen kirjoituksen niin, että hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan jokainen nimenomaan tiedosti oman paikkansa. Ilmeisesti suurin osa myön hyväksyi oman paikkansa, ja miksei olisi hyväksynyt, sellaista kapinointia kuin nykyään ei olisi sallittu. Siis Maija tiesi, että Liisan perhe oli rikas, ja joskus ehkä Maijakin olisi halunnut niitä karamellejä. Silti Maija ei kuvitellutkaan, että hänellä olisi kaiken täytynyt olla kuten Liisalla.

Ymmärsit ihan oikein =) Kyllä mekin Helin synttäreillä ihasteltiin ruokasalin - ooo....ei meillä sellaista edes ollut 58 neliän kolmiossa .... - kristallikruunuja katossa ja samettisia päällysteitä tuoleissa. Kiiltävää tummaa puista ruokapöytää. Eli ymmärsimme kyllä, että Helin perhe oli varakkaampi kuin meidän muiden perhe. Mutta emme me osanneet kadehtia, koska vaikka Helin äiti oikein mukava olikin, me tykkäsimme enemmän omista äideistämme ja omasta perheestämme. Eli kyse oli juuri siitä, että me lapset pienestä pitäen hyväksyimme sen, että vaikka Helillä oli,meillä ei ollut. Koska meitä ei oltu opetettu siihen, että meilläkin pitäisi olla samaa kuin Helillä. Heli oli mun paras kaverini ja Mikko oli tosi usein mukana leikeissä. Mikko vaan oli niin hauska ja valloittava, sai aina meidät tytöt nauramaan. Joskus Mikko esitti hirveää petomiestä ja ajoi karjuen mua ja Heliä takaa ympäri kerrostaloa. Lopulta kaaduimme kaikki nauraen nurmikolle. Jos Mikko oli kipeänä, Helin ja mun leikeistä "puuttui jokin". Ihan sama juttu, jos Heli oli kipeänä. En tiedä - en koskaan kysynyt - tunsivatko samoin silloin, kun minä olin kipeänä.

Kolme lasta, kolme erilaista perhettä, kolme erilaista elämää, eikä me raukat tajuttu, että siinä yhtälössä olisi ollut jotain väärin.

 

[fanta]

Ankeinta tässä on minusta se, että ihmisille kelpaa melkein parhaiten sellainen "tasa-arvoistaminen", jossa jos itselle ja omille lapsille ei saada jotain lisää, vielä paremmalle maistuu se, että joltain toiselta otetaan jotain pois.

 

Ankeinta tässä on minusta se, että ihmisille kelpaa melkein parhaiten sellainen "tasa-arvoistaminen", jossa jos itselle ja omille lapsille ei saada jotain lisää, vielä paremmalle maistuu se, että joltain toiselta otetaan jotain pois.

Sehän on sitä ryssäläistä kateutta, joka sopii kansallemme kuin nenä päähän. Ja yhtenä lieveilmiönä on nämä sossuluuserit, jotka odottavat yhteiskunnan maksavan samat kulutushyödykkeet, kuin työtätekevät ja varakkaamat ansaitsevat työnteolla. Kuvitellaan, että on olemassa jokin subjektiivinen oikeus jonka varjolla kaikki pitäisi saada. Jopa vastikkeettomasti. Ei suostuta hyväksymään omaa paikkaansa yhteiskunnassa, eikä tekemään mitää itse tilanteen muuttamiseksi. Kunhan räksytetään Kokoomuksesta ja Kelasta.

 

[vieras]

No jaa.. mulle ei ainakaan tarvinnu erikseen opettaa että jollain on hienommat lelut kun mulla. Näin sen ihan ite ja kateus ei oo sellanen tunne johon opitaan vaan se on ihan luonnollinen tunne. Ja se pyörätuolissa istuminen tuntuu sitä kummallisemmalta ja pelottavammalta mitä vähemmän sitä ymmärtää.

 

[vieras]

Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Samoin naisten alkoholinkäyttö. Jossain sanottiin hiljattain että raskauden aikainen alkoholinkäyttö voi näkyä lapsen oireissa vasta vaikkapa 10-15 vuoden kuluttua.

Mutta tämä aihe on varmaan tabu?

 

[vieras]

Mielenkiintoinen teksti, jäin ihan asiaa miettimään 70-luvulla syntyneenä.

Kuitenkin luulen, että kateus on ollut enemmän tai vähemmän ihmisessä aina. On ollut ja tulee olemaan. Omat lapsuudenkokemuksetkin ovat toisenlaisia kuin avauksessa: ulospäin hyvätuloisia kadehdittiin, haluttiin samanlaisia pyöriä ja leluja, samanalaista elämää. Uskon, että niin on ollut aina, luolamiesajoista lähtien

Se mikä ehkä on nostanut päätään ajan saatossa, on materialismi ylipäänsä. Ja ehkä vanhempien asennoituminen tosiaan oli toisenlaista aiemmin: ei edes lähdetty siitä, että pitäsi pystyä tarjoamaan samanlaisia asioita lapsille kuin hyvätuloisilla naapureilla. Lapsetkin oppivat jo varhain, ettei elämä ole oikeudenmukaista.

Minusta lapsilla ja nuorilla pettymysten sietokyky on selkeästi heikompi kuin aiemmin. Nuorena/ aikuisuuden kynnyksellä pienikin vastoinkäyminen saa suurinpiirtein vetämään ranteet auki. Syitä etsitään yhteiskunnan koventuneista vaatimuksista ja vaikka mistä, mutta samanlaiset ne vaatimukset ovat ennenkin olleet elleivät kovemmat. Ei ennen esim. pidetty välivuosia vaan mentiin töihin, mihin vain.

Tässä voisi hyvin olla yksi tausta heikentyneelle pettymysten sietokyvylle. Jos lähdetään siitä, että kaikilla pitää olla elämässä samat mahdollisuudet kaikkeen, niin sattuuhan se jos totuus kaatuu kerralla silmille.

 

[äiti 40plusplus]

Mietin jo teenköhän siinäkin väärin kun usein otan koiran mukaan kun haen lapsia päiväkodista. Päiväkodin lapset tykkääät kovasti koirasta ja ihan odottavat sitä. Yksi tyttö kuitenkin on ottanut koira-asian niin raskaasti että ei muuta haluakaan kuin sen oman koiranpennun. Syystä ja seitsemännestä vanhempansa tykkäävät ettei heille ikinä hankita koiraa. Tyttö sitten kiukuttelee iltaisin kotona tuota "miksi xxxx:llä ja yyyy:llä on koira vaikka ne on niin pieniä ettei pysty edes sitä taluttamaan, mutta minä en saa koiraa vaikka hoitaisin sen ihan itse!?!"

Katsotaanko tämä sitten niin että aiheutan tytölle pahan mielen aina kun hän näkee koiramme?

näkeehän se lapsi edes sen koiran =) Minusta lapsilla on se tietty ikä jolloin ne haluaa koiranpennun tai pikkusiskon kun muillakin on ja olisi kiva hoivata sellaista, mutta kaikki ei voi koiraa hankkia tai pikkusiskoakaan. meillekin koira-allergikko haluaisi koiran ja on katkera kun on allergikko, mutta naapuri saa koiraa taluttaa ja lapsi ihastelee sitä matkan päästä kun koiralle on opetettu että etäisyys on oltava mutta toisiaan saa kadun toiselta puolen tuijotella.

 

[Kylkiluu]

Tästä aiheesta tuli mieleen...
Mielenkiintoinen ja tunnettu faktahan on, että masennusta esiintyy eniten talouden noususuhdanteessa. Ihmiset näkevät ympärilleen nousevat 300-neliöiset ok-talot ja pihalla komeilevat uudet Audit. Eikä niitä rakennuta ainoastaan se kultalusikka suussa syntynyt kylän pohatta vaan omasta sosiaalisesta luokasta oleva naapurin Jamppa. Siinä alkaa oma, täysin riittävän kokoinen kerrotalo-tai rivarikolmio ahdistaa.

Talouden laskusuhdanteessa taas pehmeät ja pysyvät arvot lähtevät uuteen nousuun. Syntyy paljon lapsia, ihmiset ovat vähempään tyytyväisiä. 1990-luvun lamallakin oli kaikista onnettomista ilmiöistään huolimatta pieni kultareunus: Se synnytti yhteisöllisyyttä. Sama vaikutus on ollut sodilla. Yhteinen onnettomuus saa ihmiset katsomaan tarkemmin sitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Yksi ero entisen ja nykyisen elämänmenon välillä on se, että ennen rikkauteen oli helpompi suhtautua kuin synnyinlahjana saatuun ominaisuuteen, joka lankesi vain joillekin. Nyt nämä statusssymbolit ja elämäntaso on kaikkien saatavilla. Vaikka se sitten tarkoittaisi valtavaa lainaa 60 vuoden laina-ajalla. Ja siihenhän pitää pyrkiä :xmas:

 

[äiti 40plusplus]

jokaisella on suomessa kuitenkin tietyt mahdollisuudet, koulunkäyntikin on ilmaista tiettyyn pisteeseen asti eikä yliopistoissakaan lukukausimaksuja. Jos joku tekee elämässään enemmän, hän tekee ja tuskin ne kristallikruunut yms ilmaiseksi (sorry keittis en jaksanut lukea, keittiöstä tulee kahvintuoksu ja sinne pitää minnä kohta) vaan joku en työllään aikanaan sai tai osasi rahansa sijoittaa oikein.
mutta sitä minä mietin että tänä päivänä ei saisi edes tällä palstalla puhua elämänsä valoisimmista asioista ettei vaan palstakavereidenkaan mieltä pahoita. ja lapsille kun siirretään tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla jos toisella on, niin sitten joskus tulee tunne että entäs jos oma lapsi joutuisi peittelemään elämässään jotakin (ei lähettäisi korttia kaverille lomamatkalta vaan joutuisi kertomaan olleensa mummolassa tms). onneksi meidän lasten kaveripiirí on kuitenkin terve ajatuksiltaan eikä ihmisiä eriarvoisteta perhesuhteiden, tulotasojen, asuntomuotojen tai auton vuosimallin mukaan (vanhin lapsukainen kyllä aikanaan huomautteli minun farkun väristä mutta sitten aikanaan tuumi että on se hyvä kun on sen verran poikkeava niin parkkipaikaltakin löytää jos äidin kanssa jonnekin treffit tehty).
Mutta oikeasti nämä kaikki asiat on sellaisia että lapset oppii ne asenteet vanhemmiltaan. ei lapsella ole kateus yms sisäsyntyisenä kuitenkaan geeniperimässä

 

[vieras]

Vain otsikkoon vastaten; KYLLÄ.

Ajatellaan esim. alisuoriutujia koulumaailmassa (eli oppilaita, jotka pystyisivät parempaan kuin mikä käytännössä näkyy.) Alisuoriutuminen on mielestäni turhautumisen ja oppimisen tulosta. Koska kaikille oppilaille tarjota sama aines samalla kaavalla pureksittavaksi, toiset oppilaat turhautuvat, koska he eivät saa koulussa riittävästi haasteita, jotka ylläpitäisivät heidän mielenkiintoaan koulutyötä ja oppimista kohtaan. Toisaalta oppimisen tuloksena tämä näkyy niin, ettei opita näkemään vaivaa ja ponnistelemaan kohti tavoitteita. Tämä taas kostautuu jatko-opinnoissa. Ja elämässä yleensä. Odotetaan, että kaikki putoaa syliin eikä itse tarvitse tehdä mitään.

 

[Istafra]

(Ultralle: Oli synkkä ja myrskyinen yö...!)
Äitini on taas puhunut omasta lapsuudestaan, että hän tiedosti hyvinkin selvästi vaatimattoman kotitalonsa erot asemapäällikön kesähuvilan lasten roimasti parempaan elintasoon. Ruoka, vaatteet ja leikkikalut olivat jotakin aivan muuta kuin hänellä. Olisivatko isovanhempani korostaneet tuota eroa? Aikaa ei näillä 50-luvun vanhemmilla lapsille oikein kuulemma ollut ainakaan äitini lapsuudenkodissa. Minä taas olen 70-luvun alkupuolen lapsia ja voin todeta samaa omasta lapsuudestani kuin Keittiönoita.

Minä ymmärsinkin Keittiksen kirjoituksen niin, että hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan jokainen nimenomaan tiedosti oman paikkansa. Ilmeisesti suurin osa myön hyväksyi oman paikkansa, ja miksei olisi hyväksynyt, sellaista kapinointia kuin nykyään ei olisi sallittu. Siis Maija tiesi, että Liisan perhe oli rikas, ja joskus ehkä Maijakin olisi halunnut niitä karamellejä. Silti Maija ei kuvitellutkaan, että hänellä olisi kaiken täytynyt olla kuten Liisalla.

Äitini ei lapsuudessaan hyväksynyt "omaa paikkaansa", ja oli kuulemma kateellinenkin paremmin toimeentulevien vanhempien lapsille. Hänelle on syntynyt lapsuudestaan traumoja...
Minä taas en eroja juurikaan noteerannut, joten hyväksyin lapsuudessani köyhähkön virkamiesperheen lapsena "oman paikkani".
Kaipa tuo on persoonakysymyskin?

 

[Tammihärkä]

Moi jatkanpa nyt kun pieni hetki aikaa.

Niin, kuitenkin vaikkapa 70-luvulla luokkaerot olivat kärjistyneempiä kuin tänään, olisiko ollut kuitenkin niin että lapsia nuo erot eivät haittaa, aikuisia kylläkin.
Ainakin sen mukaan mitä äitini joskus kertonut niin aika suurtakin kateutta (ehkä enemmän kuin tänään?) ilmeni silloin aikuisten maailmassa, tietysti yksilöitä olleet silloinkin.

Ehkä siksi sinäkin olet nyt noiden erojen osalta "tiedostavampi" kuin lapsena.

Paljon riippuu varmasti myös perheen aikuisista, kateelliset ja katkerat vanhemmat varmasti siirtävät ajattelumallinsa myös lapsiinsa helposti, kun taas omiin oloihinsa tyytyväisissä perheissä tuota siirtymää tuskin tapahtuu.

Ainakaan itse en muista että olisi edes osannut olla jollakin tavalla kade lapsena, oli vain mukava kun joku sai jotakin uutta tai hienoa ja porukalla sitä sitten ihmeteltiin.

Tuo kateus taitaa "syntyä" vasta vanhempana kun pystyy kunnolla vertailemaan eri perheiden asioita ja saamisia, lapsena se oma koti, olipa millainen murju hyvänsä on kuitenkin se maailman paras paikka.

Uskoisin että ainakin nuorempiin lapsiin tuo pätee vielä tänäänkin, ainakaan meidän muksut eivät ole vielä esittäneet mitään noihin asioihin liittyviä kysymyksiä tai huomannut heidän tekevän vertailuja (vanhin 1.luokalla)
Aika pian tuo vanhin tosin voi sellaisiin sortua, mutta ainakin vielä on hyvin onnellinen jos saa enolta vanhoja leluja/pelejä tai vaikka käytettyjä vaatteita, vaikka robotin käsi puuttuisi ei menoa haittaa, voihan olla että tuo jossain vaiheessa muuttuu, toivottavasti onnistuisin kuitenkin siinä ettei mittaisi elämänsä laatua materian kautta.
Sillä tiellä voi varautua ikuiseen kateuteen, aina jollakulla on enemmän kuitenkin.

Minusta yksi Suomen suurimpia heikkouksia on tuo "negatiivinen" kateus, verrattuna vaikka USA:n "positiiviseen" kateuteen, meillä mieluummin halutaan jollakin keinoin saada vaikka pois siltä jolla jotakin on, "yhteisen hyvän takia tulisi jakaa" -usein kätketään kateus tasa-arvon ja reiluuden viitan alle..
Mm. Usa:ssa taas ennemminkin koetetaan itse alkaa työskennellä sen eteen jotta saisi itsekin saman kuin naapurilla, eli käännetään kateus positiiviseksi voimavaraksi, tuota meilläkin olisi syytä harjoitella.

Minusta tuntuu että tuo "kaikilla on oikeus kaikkeen" koskee nykyään ennemminkin aikuisten kuin lasten ajattelua, johtaa helposti mm. kilpavarusteluun naapurin, sukulaisen tai tuttavan kanssa ja voi lopulta johtaa jopa ongelmiin kun ei tahdota myöntää ettei oikeastaa olisi siihen Audiin varaa, mutta ei kehdata myydäkään kun mietitään mitä naapurit sanoo jos vaihtuukin corollaan..
Lapset taas eivät noin ajattele, itse muksuna itkin kun meidän vanha corolla vaihdettiin uuteen.. :ashamed:

 

[Istafra]

Lapset taas eivät noin ajattele, itse muksuna itkin kun meidän vanha corolla vaihdettiin uuteen.. :ashamed:

Mekin itkimme siskoni kanssa oranssin volkswagen derbyn perään...
Kun tarkemmin ajattelen, meillä taitaa tällä hetkellä olla taloyhtiön paskin auto =) . Volkswagen sekin on... Vanha sellainen.

 

[Tammihärkä]

Mekin itkimme siskoni kanssa oranssin volkswagen derbyn perään...
Kun tarkemmin ajattelen, meillä taitaa tällä hetkellä olla taloyhtiön paskin auto =) . Volkswagen sekin on... Vanha sellainen.

Meillä muksujen lempiauto on tuo mun vanha voikunromu, (tai vorakkeri niinkuin keskimmäinen sanoo) ei tarvitse pahemmin varoa ja hyvä kuskata tavaraa.
"Upea auto, voi ajaa metsässäkin rallia..." Saapa nähdä mikä surku tulee kun se väsähtää lopullisesti..

Eipä pärjää vaimon uudempi kärry tuolle, ihan tylsä..

 

[poikia3]

Täällä -60 luvun lopun lapsi myös.

Ja minä muistan myös hyvin sen, että me emme tosiaan matkustelleet, niin kuin naapurin Anskun perhe. Leluja oli vähän, ja silmät ymmyrkäisenä kylässä ihmettelin kaverin barbiemaailmaan, hänellä kun oli sängyn alla vuodevaatelaatikko, joka oli kuin nukkekoti, täynnä huonekaluja. Sellaista määrää leluja, en ollut nähnyt, kuin lelukaupassa.

Mutta kyllä minusta nämä tämän päivänkin lapset saman oppivat, kaikkea ei voi saada, ei vaikka kaverilla on. Mutta siksipä siellä kaverin luona onkin kiva käydä, kun siellä on erilaisia leluja, ja kavereiden on kiva tulla meille, kun täälläkin on erilaiset lelut.

Kun asuu tälläisellä hyvällä asuin alueella, kaikki tasan tietävät missä on kaupungin vuokratalot tai asumisoikeusasunnot, ja ne mielestäni eriarvoistavat, sillä jo lapset koulussa tietävät kuka missäkin asuu. Ja voi päätellä vanhempien tuloista jotakin. Ja täytyy muuten sanoa, että kyllä ne kalliissa omistusasunnoissakin asuvat ostavat lapsilleen vaatteita h&m:ltä tai vaikka lindexiltä tai kappahlista. Joskus olen kurkannut lapsen puvun / takin niskaan, kun olen halunnut omalle lapselle hankkia samanlaisen hyvännäköisen vaatteen, että mistä tuo on löytynyt.

 

[vieras]

Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Samoin naisten alkoholinkäyttö.

Samoin on lisääntynyt naisten työssäkäynti - tasa-arvon nimissä - ja lasten hoitoon raahaaminen. Olisiko parempi, että mies kävisi työssä ja toisi palkkarahat vaimolle ja nainen hoitaisi kodin ja lapset kotona?

 

[Cosmopolitan]

Ettei olisi aika kullannut muistoja, Keittionoita ? Minakin olen 60-luvun lapsi ja kylla kateutta oli ilmassa jo siihen maailman aikaan...

 

[vieras]

Mielenkiintoista... jään pohtimaan...tavallaan ymmärsin mitä haet, mut pitää pureskella vähän aikaa.

 

[evita]

Ettei olisi aika kullannut muistoja, Keittionoita ? Minakin olen 60-luvun lapsi ja kylla kateutta oli ilmassa jo siihen maailman aikaan...

Niin, kyllä minäkin muistan, että sitä esimerkiksi koulussa katsottiin, kun tehtaan lääkärin suoraan sanottuna täysin tollo poika pääsi rotareiden vaihtariksi, kun samaan aikaan koulussa hyvin pärjäävät työläisten lapset ihan suotta hakivat samaa paikkaa. Rahalla sai ja hevosella pääsi.

En muista koinko sitä silloin suoranaisena kateutena (itse en edes uskaltanut silloin hakea ulkomaille, kun olin vielä niin arka, joten en siinä mielessä kadehtinut), mutta ei se minusta kovin hienoa tai erinomaista aikaa siinä mielessä ollut sekään - tosin en tiedä onko mikään paljon muuttunut. En oikein usko, että silloinkaan mitenkään aidosti hyväksyttiin sitä, että toiset saavat asioita ilmaiseksi ja toiset eivät ikinä mitään.

Minä olen kyllä korjannut kaikki nämä "menetykset" moneen kertaan muun muassa kouluttautumalla ja menemällä monessa suhteessa tämän tollon ohi elämässä, joten tasapäistämistä tapahtui siinä suhteessa: yksi tippuu, toinen nousee...

 

[vieras]

En ymmärrä aloitusta, koska ap yleistää. Meillä lapset hyvin harvoin leikkivät leluilla.YLeensä leikitään ilman leluja. roolileikkejä, peiliä, sokkoa, väriä luetaan ym.

Ei meillä ainakaan mietitä mitä toisilla on, eikä kukaan ole kiinnostunut tavarasta. Kaikilla perheillä on varmasti tavaraa joka paikka täynnä. Enemmän nykyaikana on pulaa ajasta ja hellyydestä ja huomiosta ja ihmisyydestä. Kukaan ei ole ihminen ntoiselle, ei huomaa lasta.

Minusta ap vaikuttaa todella materialistilta. Itse en miettinyt lapsena mitä muila on, eivätkä lapsenikaan mieti.

Kyllä lasten ja nuorten pahoinvointiin on aivan muut syyt. Ap itsekin kertoo, että hänen ätiinsä oli kotiäiti. Nykyään lapsista on tehty pahoinvoivia viemällä lapsilta pois lähipalvelut. Ollaan valtavan isossa kompleksissa kaukana kotoa, lapsia siirrellään eri puolille kaupunkia kuin tavaraa/karjaa. päiväkodit täynnä 120%.

Yhteiskunta aja aihmiset kilpailemaan toisiaan vastaan. Tämä synnyttää pahoinvointia. kalliit asunnot.