Voisipa anopin vaihtaa :(

[huokaus..]

Että ahdistaa. Anoppi ei osaa muuta kuin saada minulle pahan mielen ja ahdistuksen, sanoi mitä tahansa. Tässä pari esimerkkiä.
Sanoin ostaneeni kantoliinan ja harkitsevani kantotakkia. Vastaus: " No eihän tuon painoista enää voi kauaa kantaa liinassa, ei sun selkä sitä kestä. Lapsen pitää antaa kävellä itse jos osaa kävellä eikä kantaa missään liinassa(veemäinen naurahdus päälle)."

Muksu kiipesi seisomaan lampunvartta vasten. En ehtinyt sanoa tai tehdä mitään kun mummo oli jo paikalla paasaamassa:" Tämä on niin hutera lamppu, ettei voi pojan antaa siinä seistä." Hän otti pojan toki pois siitä ja kuten muksullamme tapana on, hän meinaa kiellosta heittäytyä kovaa selälleen, jolloin pää kopsahtaa pahasti. Mieheni sanoi äidilleen, että "varo, ettei poika heittäydy", johon mummo sanoi " lapsen elämä on sellaista, saa vaikka heittäytyäkin, mutta ei voi antaa tehdä kaikkea mitä lapsi haluaa. Se on vanhempien vastuulla, jos lapselle sattuu onnettomuus!" Kaiken tämän kertoi nurkan takana muka tehdessään jotain muuta. No sitten minä en voinut enää olla sanomatta mitään vaan sanoin, että "on sekin aika paha onnettomuus, jos muksun pää kolahtelee lattiaan, kun ei sitä estetä lapsen suuttuessa." johon mummo sanoi " se teidän pitääkin sitten estää." Mieheni taisi jopa uskaltaa äidilleen sitten sanoa, että olisi mummon pitänyt estää heittäytyminen, kun otti tilanteesta poiskin. No sen jälkeen oli taas anoppi ihan hissukseen.
Että ärsyttää. Hän on päiväkotiyrittäjä, ja olettaa aina ettei me tiedetä mitään tai osata mitään. Hänen äänensävynsäkin on niin ahdistava, että minä en voi muuta kuin kotiin tullessa itkeä, enkä koskaan edes halua mennä kyläilemään. Minua niin harmittaa, että en voi koskaan olla rennosti hänen seurassaan, kun ei muuta tule suustaan kuin neuvoja, haukkuja, neuvoja... Koskaan mikään ei voi olla hyvin hänen silmissään. MIlloin pipo on liian huonosti päässä, milloin annetaan lapsen pomppia liikaa(kainaloista autettuna, kuten lapset tykkää), milloin mitäkin.. Vaikea sanoakaan hänelle mitään, kun asuu tuossa naapurissa, eikä oma mieskään osaa puolustaa.

Luulisi anopin ymmärtävän, miksi käydään siellä niin harvoin, mutta joka kerta kun taas mennään hän vain taas latelee faktojaan lastenhoidosta. Minua niin ahdistaa tämä Tuollaisen naisen kanssa en halua edes ottaa yhteen, koska en osaa puolustautua pitkään, eikä ole oikein sanoja millä puolustautua, muuta kuin että osaan hoitaa lapseni itse, neuvoja pyydän jos tarvitsen. Mutta tosiasiassa en häneltä pyytäisi ikinä neuvoa, koska on sellainen minua kohtaan.

 

[Jellybean*]

Mulla murheenkryyni oli isoanoppi, eli miehen mummo. 70-vuotias rautarouva, joka "tietää" kaiken lasten kasvattamisesta ja oikeastaan kaikesta muustakin. Jo raskausaikana antoi ohjeita: "sylilapseksi ei sitten saa opettaa" ja muuta samanlaista. Lapsen synnyttyä hänellä tietenkin on mielipide asiaan kuin asiaan. Vierastaminenkin oli minun syytäni, kun kuulemma ollaan aina vaan lapsen kanssa kahdestaan, eikä se totu muihin ihmisiin. On kuulemma tynnyrissä kasvanut lapsi.

Alkuun pahoitin mieleni kaikesta siitä napinasta, jopa itkin asian vuoksi kotona, sitten opin antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja lopulta alkoi niin ärsyttämään, että ihan tahallaankin väitän vastaan ja pistän mummelin ruotuun. En enää ala edes inttämään, että suositukset on mummon ajoista muuttuneet, eikä enää 3kk ikäiselle anneta perunaa tai että vierastus on normaali kehitysvaihe joka kertoo turvallisen kiintymyssuhteen muodostumisesta omiin vanhempiin ja vierastamisen voimakkuus riippuu täysin lapsen synnynnäisestä temperamentista.. Se on ihan sama kuin tuuleen huutaisi. Sanon vaan tiukasti, ja niin että menee kerrasta perille, että perunaa/porkkanaa/kakkua/jäätelöä/torttua et lapselle anna. Tai kun se jälleen kerran päivittelee, että on se meidän lapsi niin omituinen kun vierastaa, niin totean vaan jotain tyyliin " voi voi". Tai kun se taas jahtaa vierastavaa, huutavaa lasta takaa että kun nyt olisi ihan väkiselläkin saatava syliin, niin ei siinä auta muu kuin vaan sanoa suoraan että nyt ei sylitellä ja että antaa lapsen olla rauhassa.

Kuulostan todella raa'alta ihmiseltä, mutta oli tosiaankin pakko kovettua kun pää meinasi hajota kaikkeen siihen neuvomiseen ja napinaan. Kohteliaisuus ja ystävälliset ehdotukset eivät mummoon tehonneet.

 

[tiipii....]

Mua ahdistaa taas miehen sisko kuka on tällanen samanlainen kaiken tietävä ikikotiäiti. Ärsyttää siellä käydessä kun ei voi edes jotain viattomia turinoita jutella, kun hän aina nappaa kiinni johonkin tiettyyn, mitä tarinassa tapahtuu ja on samantein neuvomassa ja kritisoimassa asiaa. Jutun pääasia on aina sivuseikka ja tärkeintä on, että hänellä on jotain "parempaa" aina sanottavana.
Ahdistavaa on mutta minäkin aina yritän siellä hyvin mielin vierailla. Sit parin tunnin yrittämisen jälkeen istun aina suht hiljaa vaan ja myötäilen kaikkea. Turha yrittää edes mitään omia juttuja siellä.
Esikoisen kanssa oli niin, että en kehdannut sanoa jos täti teki mun mielestä jotain väärää vauvaan liittyen. Kuten piti liian ronskisti sylissä tai yritti syöttää kiellettyjä. Nyt kakkosen kanssa olen jämptimpi. Olen sanonut suoraan jos joku ei miellytä. Ja ottanut vauvan pois jos olen halunnut..

 

[Tällä kertaa ilman niggiä]

Olen palstan vakkarikirjoittelija, mutta en halua nyt omalla nikilläni kirjoittaa.

Täällä myös anoppi käy hermoille viimeisen päälle. Nykyvuosina tilanne on helpottanut, kun asumme sen verran kaukana, ettei siellä tarvitse usein vierailla. Käymme paikkakunnalla 1-2kk välein ja silloinkaan minä en yleensä lähde mukaan vaan menen omien vanhempieni luokse. Olen nyt raskaana ja sen vuoksi mieheni on halunnut, että lähden kuitenkin aina joskus käymään hänenkin vanhempiensa luona, ensimmäistä lastenlasta kun heillekin on kuitenkin tulossa.

Oikeastaan kaikki mitä anoppi suustaan päästää saa kierrokset nousemaan. Tämä juontaa juurensa vuosien taa, joten hyvälle pohjalle rakentaa nyt näitä raskaus ja lapsikommenttejaan. Siis noin vuosikymmenen on kasannut näitä viisauksiaan päälleni. Käynnit siellä ovat aina minun halventamistani. En kuulemma osaa mitään kätännön asioita enkä oikein mitään muutakaan. (olen ainoa siitä porukasta joka opiskellut muuta kuin ammatillisen tutkinnon joten onhan siinä syytäkin halventaa. Ja korostan nyt että itselleni on ihan se ja sama mikä koulutus ihmisillä on, en arvioi ketään sen perusteella, mutta näillä tuntuu olevan joku alemmuuden tunne). Anoppi muistaa joka kerta kailottaa, kuinka mieheni niin mielellään tulee aina kotiin ja kuinka hän on niin komea poika ja äitiinsä tullut. Ja sitten vielä jatkaa, että tulisit joskus pidemmäksikin aikaa kotiin. Ja kuinka appiukkokin on sitä mieltä että pitäis tulla useammin käymään. ---

Anoppi näennäisesti kyselee kuulumisiani, mutta ei hän oikeasti kuuntele eikä edes ymmärrä mitä hänelle koetan vastata. Pitää mua ihan pikkukersana, vaikka ikää on jo pitkälle 30. Muistaa kertoa mistä ruuista hänen oma mussukka-poikansa tykkää ja laittaa omia ruokiaan meille mukaan. Oikein ällöttää kotona, kuinka se nainen työntää itsensä meidän ruokapöytään vaikka on satojen kilometrien päässä. He ovat tällainen vanhankansan perhe, jossa vaimo on ollut kotona aina ja hoitanut perheen ja mies ja lasten hyvinvointi on maailman napa ja elämän tarkoitus. Elämää on eletty niiden perheen miesten kautta. Mun ideologiani on taas "hieman" modernimpi, joten ei ihme etteivät ajatusmaailmamme kohtaa. Työssäkäynnistänikin anoppi on sitä mieltä, että onhan se hyvä vähän jotain puuhastella niin saa omaa käyttörahaa. Jeps.

Nyt tästä raskaudesta olen pitänyt mahdollisimman etäistä linjaa, mutta muutaman kerran on tosiaan pakko ollut käydä heillä. Raskaana oleva nainen tuntuu olevan vapaata riistaa kaikenlaiselle arvostelulle. Ulkomuotoani arvostellaan suureen ääneen häpeilemättä. (Olen aina ollut hoikka, josta anoppi on myös jaksanut ratkuttaa, että syödä pitäisi enemmän. Itsellään painoa on varmaan 120kg). Nythän se on ihan innoissaan, kun raskaus on tuonut turvotusta ja kaikkea mukanaan ja kertoilee kuinka se leveäminen tästä sitten lähtee. Eli minulla on hyvä motivaattori pyrkiä pian takaisin omiin mittoihini! Minusta se vaan on todella törkeää arvostella raskaana olevan naisen ulkomuotoa ja kyllä siitä mielensä pahoittaa vaikka tietää mikä kommenttien taustalla on.

Sitten hän kertoo 70-luvulta peräisin olevia vinkkejä liittyen raskauteen ja lapsiin ja kuinka tosiaan 2-3kk vanhalle pitää syöttää jo kunnon kiinteää ruokaa niin loppuu itkut ja muut. Mielenkiinnolla odotan niitä puheluita, kun lapsi on syntynyt ja alkaa se arvostelu ja minun neuvomiseni. Se ihminen tulee heti iholle puristelemaan kun menemme heille (tutkimaan mahaani ym.) niin ihan varmasti se yrittää heti ottaa lapsenkin minulta pois kun menemme sinne vauvan synnyttyä. Ja kulkee perässä hokemassa "älä pudota sitä, tue niskaa". Minä niin tiedän että noin se menee.

Eniten ärsyttää se, ettei mieheni puutu äitinsä käytökseen millään tavalla vaan jättää minut aina yksin. Olenkin päättänyt, että käynnit siellä saavat taas harventua, mutta vaikka niitä olisi vain kerran vuodessa anoppi lataa sille käynnille kaikki parhaat palansa.

Taidankin omaksua Jellybeanin opit enkä edes yritä selittää pääni sisältöä. Kerron vain mikä on sopivaa ja mikä ei. Siinä miettii sitten, että miksi se noin sanoi. Huh kun tulee oikein pahalle tuulelle taas kun miettii koko ihmistä.

 

[ap.]

Niinpä, jää tosiaan aika vähään käynti mummolassa. Minua inhottaa sekin, että mieheni äiti välillä neuvoo miestäkin, eli ei luota hänenkään taitoihin. Kyllä vanhemmat parhaiten tietää esimerkiksi milloin lapsen voi jo antaa vähän kannatella päätään itse. Se on niin yksilöllistä. Meillä mummo oli kauhuissaan kun kerran meidän poika alle puolivuotiaana istui sylissä niin, että naama oli isää päin ja isi piti kainaloista kiinni, eli ei todellakaan antanut lapsen istua omalla painollaan.

Yksi päivä vein sitten lapsemme hoitoon mummolle, kun ei nyt muitakaan ollut, niin johan kun tultiin hakemaan hän alkoi puhua kuinka teidän poika juo kyllä aika vähän vettä, kyllä pitäisi enemmän juoda ja blaa blaa.. En sanonut asiaan mitään. Lapselle vaan lässytin siinä että vai et ole juonut täällä. Tottakai minä osaan huolestua jos on aihetta. Lapseni juo aivan riittävästi.

Minua ei haittaisi, jos asia ainoastaan ärsyttäisi minua, mutta kun se saa minut niin ahdistuneeksi että huhhuh.. Onneksi mummo ei enää soittele joka päivä, että otanko tänään pojan, mitä teki tuossa jossain vaiheessa.
Sitten kerran kun hän soitti pyytääkseen poikaamme kylään, hän selitti asiaa sillä että "kyllä sinun on hyvä olla erossa lapsesta, ja tekee sinullekin hyvää välillä olla ihan yksin. Voit sitten vaikka siivoilla" "vastasin vaan, että en minä nyt kaipaa yksinoloa enkä ole vielä ehtinyt kaivata oikeastaan ollenkaan, kiitos vaan" "no onpa outoa, luulisi nyt jo haluavan välillä lomaa". Mukavaa, että joku olettaa puolestani.
Toisella kerralla muksu oli jo hoidossa hänellä, ja soitin, että tuotko nyt pojan kotiin. Mummo sitten sanoi, että "ei hän vielä halua tulla, tuolla se nukkuu kiltisti(naurut päälle)". Sanoin, että jaa, no tulen nyt sitten itse hakemaan. Hän oli pyytänyt tädinkin oikein hoitamaan muksua, kun mummo oli lähdössä käymään jossain. Hullua touhua.

 

[Jellybean*]

Meillä mies vaan sanoi, ettei kannata välittää. Mummo kyllä oli niin ovela, ettei miehen kuullen paljoa sanonutkaan, vaan säästi ne pelkästään minulle. Kun mentiin sinne, ensimmäisenä valitteli että kun ei olla käyty pitkään aikaan ja kymmenen minuutin päästä saattoi sanoa että kun lapsiparkaa koko ajan riepotellaan paikasta toiseen. Mitään en siis osannut tehdä oikein. Lapsella on hänen mielestään koko ajan liian kylmä/kuuma, aivan riippumatta vaatetuksesta, sekä ruoka on aina vääränlaista. Ihan vaan haluaa jostain päästä sanomaan.

Ensimmäisen kerran kun sain sanottua vastaan, niin sen jälkeen se on ollut helppoa. En enää suostu kuuntelemaan mollaamista ja kun miehestä ei ollut kunnolla puolustajaksi, niin itse se on tehtävä.

 

[lukiko kukaan]

ap;n kirjoitusta kunnolla? Mun mielestä kyllä nyt kuullostaa siltä, että ap on vetässyt herneet nenään turhan pienestä. Ja jos nuo neuvot sua niin kauheesti rassaa, kokeilisit jutella anoppis kanssa, se kuitenkin on sun miehes äiti!

 

[ap.]

Se on vaikeaa tajuta, kun ei ole tilanteita nähnyt. Äänensävyt ja tietyt ilmeet/naurahtelut yms. tekee asiasta vielä inhottavampaa. ja se on joka ikinen kerta kun hänet näkee.

 

[tiipii....]

Jos vaan mahdollista niin pidä etäisyyttä anoppiin vaikka kk tai enemmän. Älä vastaa puhelimeen jos hän soittaa ja käske miehesi soittaa takaisin, jos teillä on ollut tapana. Mulla on aina auttanut tuo. Kun alkaa tulla niitä neuvoja harvasepäivä niin katkaisen yhteydenpidon tyystin. Sit taas jonkin ajan päästä jaksaa sosialisoida ihan eri fiiliksellä. Ja kun on ihmetelty sitä, ettei mitään kuulu, niin olen aina jotain ylimalkaista tokaissut kuten, että täs nyt on kaikkea kiirettä ollu tms.

 

[ap.]

Niin, eikä miehen äidille ihan noin vaan mennä mukisemaan jostain asioista. Lisäksi meillä anoppi on aika herkkä suuttumaan, jos HÄNTÄ neuvoo. KErran kun erehdyin sanomaan, mitä mieltä olin kun hän antoi n. 3-4kk ikäiselle pojalleni vettä, mitä en ollut ikinä itse tehnyt, hän ei vastannut mitään vaan lähti toiseen huoneeseen eikä sanonut edes heippa, kun oltiin siinä sitten tottakai lähdössä. Etäisyyttä olen pitänyt parhaani mukaan kohta jo aika kauan.

 

[Jellybean*]

Joo kuule me tavallisesti käydään siellä isoanoppilassa 1-3 krt viikossa, mutta sitten en käynyt yli kuukauteen kun kyllästyin. Siinä se sitten oli mieheltä kysellyt, että olenko suuttunut. Käskin sanoa että olen.

Kerran siellä oli paljon vieraita ja meidän tytöllä oli vierastus juuri silloin pahimmillaan. Tyttö roikkui koko ajan kitisten minun lahkeessani kiinni, eikä puhettakaan että olisi kenenkään syliin uskaltanut mennä. Mummo sitten minulle vaan tokaisi, että nyt kyllä annat sen syliin vieraille kun pitää saada vieraitten pitää sitä sylissä. Tokaisin melko tylysti takaisin, etten todellakaan ala lasta turhaan huudattamaan. Se oli ensimmäinen kerta kun sanoin sille jotain vastaan. Mummo meni ihan hiljaiseksi ja oli hiljaa melkein puoli tuntia, eikä puhunut vieraillekaan mitään.

Mulla ja miehellä on yhdessä sovittu linja,mm. että mitä lapselle syötetään ja kuinka esim. tuohon vierastukseen suhtaudutaan ja siis muissakin kasvatusasioissa. Niitä mun mielestä pitää sitten muidenkin kunnioittaa. Sitten kun tämä isoanoppi tai oma äitini yrittää tuputtaa lapselle sipsiä tai kääretorttua, niin ennen vaan jonkun tekosyyn varjolla otin lapsen pois, mutta nykyään kyllä sanon suoraan ettei niitä lapselle anneta.

Teillä miehesi kanssa on oikeus päättää oman lapsenne asioista ja sukulaisten täytyy niitä päätöksiä kunnioittaa. Kun se jälleen kerran sanoo jostain, niin yritä vedota vaikka joihinkin nykyajan neuvolan suosituksiin. Ystävällisesti kerro, että anopin aikaan suositukset ovat saattaneetkin olla jotain muuta, mutta kun asiaa on tutkittu ja nykyään kun on enemmän tietoa, niin ovat myös suositukset muuttuneet. Tai sano, että olette miehen kanssa yhdessä päättäneet hoitaa asian toisella tavalla kuin anoppi ehdottaa. Meillä tällainen "pehmeä linja" ei valitettavasti toiminut, vaan omapäinen mummo vaan jankutti omia neuvojaan, mutta jos sinulla olisi parempi tuuri.

 

[ap.]

no minä kerran sanoin näin että "neuvolassa kyllä sanottiin taas..." niin juuri silloin mummo alkoi mököttää. Varmasti loukkaantui kun sanoin vesiasiasta ja tiesi, että kaipa sitten olen oikeassa, mutta ei voinut myöntää. Minä olen tällainen pelkuri, että pelkään anoppianikin ja yleensä kun hän alkaa kovasti neuvoa, sanon että eiköhän meidän olisi aika lähteä. Huomaan kyllä, että hän on jo hieman vähentänyt neuvomista, mutta joka kerta sitä tulee silti tarpeeksi.Kunpa joskus suustani tulisikin vaikka vahingossa sanat, että hän neuvoo liikaa ja voisi välillä olla hiljaa jos ei muuta sanottavaa ole. Mielessäni sen sanonkin joka kerta, mutta...

 

[tyui]

Niin, eikä miehen äidille ihan noin vaan mennä mukisemaan jostain asioista. Lisäksi meillä anoppi on aika herkkä suuttumaan, jos HÄNTÄ neuvoo. KErran kun erehdyin sanomaan, mitä mieltä olin kun hän antoi n. 3-4kk ikäiselle pojalleni vettä, mitä en ollut ikinä itse tehnyt, hän ei vastannut mitään vaan lähti toiseen huoneeseen eikä sanonut edes heippa, kun oltiin siinä sitten tottakai lähdössä. Etäisyyttä olen pitänyt parhaani mukaan kohta jo aika kauan.

Mun anoppi ja appi ovat kyllä periaatteessa ok. Mutta joskus ärsyttää suunnattomasti se, että ne ei vaan kykene käsittelemään sellaisia tilanteita, jolloin puolitoistavuotias saa hepnaadin. Ja voitte kuvitella, että niitä tilanteita on koko ajan yhä enemmän (ei vaatteita - juu vaatteet nyt heti/ ei ulos-josennytpääseulosniinhuudanjakovaa). Tässä kerran miehen yllätti vanhempansa ja meidän lapsen rämpyttelemässä hellaa. Siis valot uuniin, valot pois, levy päälle (katopas kun syttyy merkkivalo tuohon). Mies oikein ystävällisesti sanoi, että ei ehkä kannata tuollaisia opettaa lapselle, me kun yritämme koko ajan opettaa, että hellaan ei kosketa ollenkaan. Anoppi vetäs hirveät herneet nenään ja melkein itki, että eihän hän tietenkään mitään osaa lastenhoidosta. Edeltävä tilanne on luultavasti mennyt niin, että lapsi on monkunut niin kauan, että on päässyt käsiksi hellaan. Ja ei sitten ole ollut sydäntä kieltää.

Ja ruokailut on kanssa yhtä sirkusta, jos appivanhemmat ovat siinä pöydän ääressä. Jos lapsi vähänkään protestoi (kuka tuon ikäinen ei protestoisi), niin heti on sen seitsemän viihdykettä esillä. Ja minä siinä yritän provosoitumatta sanoa, että ruoka-aikaan syödään ja sitten leikitään. Sama juttu kaiken muunkin kiukkuilun kanssa: lasta viihdytetään heti, jos pikkasen vinkuu jotain. Minä kun olen sitä mieltä, että lapsenkin on annettava tuntea pettymystä ja kiukkua ja harmia. Ja sitten ollaan valmiina lohduttamaan.

Koko ajan olen anoppia yrittänyt ymmärtää (minusta isovanhempien kuuluukin saada vähän hössöttää lastenlasten kanssa), mutta samalla myös yrittänyt kertoa, että näin pienen lapsen kanssa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tiukat rajat ja että lopuksi vanhempi aina päättää. Periaatteessa tuntuu ymmärtävän, mutta käytännössä sitten....

 

[Ne mummot]

Me olemme käyneet konfliktit läpi molempien mummojen kanssa. Lopputulos on se, että kummallekaan emme luota ihan pientä. Lapset itse ovat raportoineet hälyttäviä asioita yökyläilyiltään, joissa meidän kasvatusmetodimme on lyöty lattianrakoon. En seikkaperäisesti ala kertoilla, mutta parhaita paloja mm. että 5 v (yli 3 v kuivana ollut) pakotettiin käyttämään vaippoja, vastasyntyneelle tyrkytettiin omassa (tupakoijan!) suussa "puhdistettua" tuttia, maitohampaisiin reikiä saaneelle syötettiin systemaattisesti suklaavanukkaita ja muroja aamu- väli- ja iltapaloiksi vaikka olimme sopineet sokerilakosta (koska kotona niitä ei saa, niin mummuhan antaa, äiti paha ilkeä kun ei anna herkutella)... Onhan se valtavan kurjaa, että ei ole hoitopaikkaa johon voi luottaa.

Moni ajattelee, että "vanhempi nainen, viisaampi nainen" ja että nuorempi äiti ei tiedä mitä tekee. Kaikki eivät keskustelemalla ala ymmärtämään, mutta kannattaa yrittää ottaa mummoa mukaan hoitoon kädestä pitäen (sillä tavalla, kuin jotkut mummot yrittävät alentaa äitejä ;D) ja jutella omista rutiineista ja lapsen luonteesta, niin mummokin hyväksyy paremmin roolinsa kyseenalaistamatta äitiä. Näyttää niille, että homma on hanskassa ja hanskat hyvin suunniteltu. Meillä se ei valitettavasti auttanut, mutta meillä onkin harvinaisen jääräpäiset mummut

 

[vähän isompien lasten äiti]

Olen itsekin käynyt omat otteluni anoppini kanssa. Äitini taas ei mihinkään ota kantaa, vaan hän on kaikesta epävarma, ettei vaan tee missään väärin. Silloin harvoin, kun lapset olivat siellä hoidossa, niin minulla oli äitiäni varten kirjalliset ohjeet mukana, että miten usein syödään jne. Aika rasittavaa sekin oli.

Minä tein niin, että kävimme anopilla sitä harvemmin, mitä pienemmästä lapsesta oli kyse. Oman äitini kanssa on ollut aina vähän vaikea suhde, koska äitini ei oikein koskaan sano, mitä hän oikeasti ajattelee, vaan myöntyy kaikkeen, mutta sitten itsekseen jupisee pahaa mieltään. En siis todellakaan tiedä, kumpi ääripää on pahempi: anoppini, jolla on mielipide joka asiaan ja joka on mielestään aina oikeassa vai äitini, joka ei sano mielipidettään mihinkään asiaan.

Nyt, kun lapset ovat jo isompia, niin lapset käyvät hieman useammin mummojensa luona. Saavat nykyään syödä anopin luonakin karkkia jne, mutta anoppi on saanut huomata, että kun hän vain hemmottelee lapsia, niin lapset eivät tottele, joten hän itse väsyy kauhean nopeasti lapsiin. Meillä kotona kun käydään joka päivä ulkoilemassa, syödään kunnon ruokaa ja herkkuja korkeintaan ruoan jälkeen, mutta kun mummolassa ei ole pakko tehdä mitään, niin siellä sitten riehuvat sisätiloissa (eivät lähde ulos), kun ovat ihan sokerihumalassa.

Lapsilla on omasta mielestään ihan hyvä suhde mummoihinsa. Minusta sekin on hyvä, että tulevat toimeen. Äitini tuli parhaiten toimeen lasten kanssa, kun nämä olivat sellaisia 2-4 vuotiaita, kun ohjat olivat äidilläni ja äiti mielellään kyllä leipoo, askartelee ja piirtää lasten kanssa. Sen sijaan hän ei oikein pärjää enää isompien kanssa. Anoppini taas pärjää paremmin sitten kouluikäisten kanssa, kun hän vissiin osaa jo ohjailla lapsia vähän paremmin tarvittaessa, jos on pakko (esim. jos ovat kerran vuodessa siellä koko viikonlopun hoidossa) eli esim. karkilla houkuttelee tekemään vähän hommiakin esim. tiskaamaan.

Esikko lähestyy jo murrosikää, joten tuskin hän kovin kauan tulee enää mukaan käymään mummolassa. Olen vihdoin oppinut jollakin lailla sietämään ja hyväksymään mummojen erilaisuutta. Sitä paitsi olen siitä iloinen, että vaikkei lapsillani enää vaareja olekaan, niin onpahan ainakin mummot.

Vastaukseksi ongelma-anoppeja omistaville: yritä löytää kultainen keskitie, joten vähennä tarvittaessa käymisiä ja anna miehen mennä lasten kanssa keskenään mummolaan. Opettele myös pitämään oikeuksistasi ja periaatteistasi kiinni. Opettele myös katsomaan joitakin asioita läpi sormien. Keskustele kasvatusperiaatteista miehesi kanssa. Näitä eri tapoja yhdistelemällä yleensä oppii tulemaan toimeen. Esimerkiksi omien leijonaemovaistojen oikea ilmenemistapa vaatii treenausta, että osaa olla tiukka olematta ilkeä. On tärkeää huomata, että yleensä ongelmamummot kuitenkin rakastavat lapsenlapsiaan ja haluavat heidän parastaan. Suomessa ei vanhempien polvien keskuudessa yleensä ole totuttu puhumaan tunteista, joten hemmottelua on juuri karkit, herkut ja hyvä ruoka, vaikka me nuorempi polvi olisimme kiitollisia, jos ne mummot kehuisivat, kannustaisivat ja kertoisivat rakastavansa lapsenlapsiaan ja ylipäätään vain antaisivat aikaa ja tarjoaisivat apua, joka olisi monelle lapsiperheelle tosi ihana asia, kun vanhemmuus on ajoittain hyvinkin raskasta.

 

[oma reviiri]

En siis todellakaan tiedä, kumpi ääripää on pahempi: anoppini, jolla on mielipide joka asiaan ja joka on mielestään aina oikeassa vai äitini, joka ei sano mielipidettään mihinkään asiaan.

Itsellä sama tilanne mutta minun kohdallani se, että anopilla on mielipide joka asiaan on sata kertaa rasittavampaa. Omalla äidilläni on mielipiteitä mutta hän antaa tilaa sille, että minä toimin lasteni kohdalla niin kuin toimin. Äitini kunnioittaa meidän perheemme reviiriä. Joskus, hyvin harvoin, tuo esille omia mielipiteitään. Joskus pitää nyhtämällä nyhtää mielipidettä jostakin asiasta mutta ei se haittaa. Ennemmin niin kuin että saisit koko ajan olla puolustamassa omaa näkökantaansa, kuten anopin kanssa. Ja siltikään ei mene sana perille. Se on äärimmäisen rasittavaa ja voimia vievää. Mutta minulla se on etu, että mieheni pitää tiukasti minun ja meidän perheemme puolta ja pistää anoppia tasaisin välein ruotuun. Tosin ruodussa pysyminen pysyy ehkä 15 minuuttia kunnes se jauhaminen alkaa taas. Mutta se avittaa kyllä mummulassa vierailuissa kun tietää, ettei tarvi yksin olla anoppia vastaan.

 

[ap.]

En siis todellakaan tiedä, kumpi ääripää on pahempi: anoppini, jolla on mielipide joka asiaan ja joka on mielestään aina oikeassa vai äitini, joka ei sano mielipidettään mihinkään asiaan.

Itsellä sama tilanne mutta minun kohdallani se, että anopilla on mielipide joka asiaan on sata kertaa rasittavampaa. Omalla äidilläni on mielipiteitä mutta hän antaa tilaa sille, että minä toimin lasteni kohdalla niin kuin toimin. Äitini kunnioittaa meidän perheemme reviiriä. Joskus, hyvin harvoin, tuo esille omia mielipiteitään. Joskus pitää nyhtämällä nyhtää mielipidettä jostakin asiasta mutta ei se haittaa. Ennemmin niin kuin että saisit koko ajan olla puolustamassa omaa näkökantaansa, kuten anopin kanssa. Ja siltikään ei mene sana perille. Se on äärimmäisen rasittavaa ja voimia vievää. Mutta minulla se on etu, että mieheni pitää tiukasti minun ja meidän perheemme puolta ja pistää anoppia tasaisin välein ruotuun. Tosin ruodussa pysyminen pysyy ehkä 15 minuuttia kunnes se jauhaminen alkaa taas. Mutta se avittaa kyllä mummulassa vierailuissa kun tietää, ettei tarvi yksin olla anoppia vastaan.

Meillä menee juuri noin. Tosin mies vähemmän puolustaa minua, mutta muuten aika sama homma.

 

[mäkans!!]

Täähän on kiva keskustelu, joten osallistun minäkin;

Anoppini totesi minulle kuivakasti viime viikolla, että kyllä sun täytyisi vähän nähdä vaivaa lapseni kuivaksi opettamisessa, on kuulemma minun vetelyyttä, että lapsi laskee tarpeensa alleen. Selitin hänelle, että 11 kk:tta ikäiset vauvat eivät kyllä yleisesti ole kuivia, johon anoppini (TIETENKIN!) totesi, että on omalla viitseliäisyydellään opettanut kaikki kolme lastaan päivä- ja yökuivaksi 9 kk:n ikään mennessä *LOL*

 

[heheh]

Tuo viimeisimmän kirjoittajan anopin kommentti on kyllä aika omaa sarjaansa!

 

[jkjkjkjk]

Täähän on kiva keskustelu, joten osallistun minäkin;

Anoppini totesi minulle kuivakasti viime viikolla, että kyllä sun täytyisi vähän nähdä vaivaa lapseni kuivaksi opettamisessa, on kuulemma minun vetelyyttä, että lapsi laskee tarpeensa alleen. Selitin hänelle, että 11 kk:tta ikäiset vauvat eivät kyllä yleisesti ole kuivia, johon anoppini (TIETENKIN!) totesi, että on omalla viitseliäisyydellään opettanut kaikki kolme lastaan päivä- ja yökuivaksi 9 kk:n ikään mennessä *LOL*

*REPS*

 

[Oonaaaaah]

Tulee kyllä niin oma äitini mieleen noista muutamista kommenteista, tosin ne kestää koska kyseessä oma äitini ja koska kyllä sanon, kun kommentointi alkaa ärsyttää..yleensä tokaisen vastaukseksi: "ja taas meni väärin"
Tiedän, että äidilläni kyse on kyllä perusluonteesta, ei pahalla sano vaan jokaiseen asiaan on luonnostaan puututtava ..jos lapsella on paksumpi pipo päässä niin äiti yrittää läkähdyttää mummon kultaa, ja milloin lapsella ohuempi vaatevarustus: äiti yrittää palelluttaa lapsi raukkaa. Aina kun olen antamassa ruokaa lapselleni kuuluu taustalta kommentit "onko se liian kuumaa?" "ota nyt isompi lusikka/ota nyt pienempi lusikka" "älä vielää, suu on täynnä ruokaa" "anna nyt välillä juoda" "älä nyt koko aikaa anna juoda" ..heh, välillä hermoni kestää, välillä ei..ja kyllä äitini tietää, että turhaan kommentoi, kunhan nyt yrittää tehdä itseään tarpeelliseksi. Ehkä osalla anopeista on myös sama kyseinen "syndrooma" ) ..eihän se tietenkään oikeuta mutta osa ihmisistä ei vaan osaa pitää suutaan soukemmalla

 

[ap.]

Toki omaa äitiä on paljon helpompi ymmärtää ja kestää. Siihen on tottunut pienestä pitäen, jos äiti on sellainen, mutta jos jostain tyrkätään anoppi jokapäiväiseksi neuvojaksi, siinä ei hermo välttämättä niin helposti kestä. Omalle äidille voi tiettyjä asioita sanoa päin naamaa ja suoraan, mutta anopille tosiaan ei aina voi sanoa.

 

[Oonaaaaaaaah]

Juu, ei anopille kyllä välttämättä tule vastaan sanottua ja korpeaa kyllä. Oma anoppini onneksi osaa olla kommentoimasta mutta ymmärrän kyllä että ihan hirveetä, kun jo oman äidin kommentointi saa sapen kiehumaan ja hänelle sentään voi sanoa asiasta, mutta kun vastassa on vieraampi henkilö niin ei tule sanottua.

 

[ääggs]

Olisin mieluummin ilman.

Apua ja seuraa tarvittaisiin vauvan kanssa. Vaivalloiset vieraat sopimattomaan aikaan ja väärät = haitalliset neuvot rasittavat ja masentavat. Siis: parempi ilman. saatais rauhassa nukkua kun nukuttaa ja syödä kun on nälkä sitä, mikä on vauvalle hyväksi. Eikä tarviis anoppia viihdyttää oman jaksamisen ja vauvan kustannuksella.

No, sellasia ne on.Anopilla on oikeus lapsenlapseen, mutta muilla ei oikeutta omaan rauhaan mistään avusta puhumattakaan. M.O.T.

 

[yks anoppi on yks liikaa]

Olisin mieluummin ilman.

Apua ja seuraa tarvittaisiin vauvan kanssa. Vaivalloiset vieraat sopimattomaan aikaan ja väärät = haitalliset neuvot rasittavat ja masentavat. Siis: parempi ilman. saatais rauhassa nukkua kun nukuttaa ja syödä kun on nälkä sitä, mikä on vauvalle hyväksi. Eikä tarviis anoppia viihdyttää oman jaksamisen ja vauvan kustannuksella.

No, sellasia ne on.Anopilla on oikeus lapsenlapseen, mutta muilla ei oikeutta omaan rauhaan mistään avusta puhumattakaan. M.O.T.

Toi oli NIIN TOTTA! meikäläisen anoppi ja appi eivät KOSKAAN MILLOINKAAn voi ilmoittaa milloin ilmestyvät meidän oven taakse! se on niin h...tin ärsyttävää, että siis höyry nousee päästä kun ajattelnkin niitä tilanteita kun anoppi seisoo ovella huulipunat huulissa ja tukka törröllään ja kuikuilee sitten seuraavanlaisia asioita: onko siistii? onko sängyt pedattu ? (kurkkii huoneisiin) onko lapsilla tarpeeks hyvää kotiruokaa? onko mulla vielä vatsamakkarat tallella varmasti? onko törsätty jotain uusia sisustutstavaroita? edelleen onko siistii?? vai onko kenties koirankarvoja, onko lasten kamoja pitkin poikin? onko pyykkiä pesty, onko siis silittämätöntä pyykkiä korissa? .. ja tietty pitää vessassa käydä aina, eteä tulee sekin tarkistettuu....

Me ollaan molemmat PYYDETTY aina soittamaan, että ollaanko kotona - ols vaan niin kiva tietää vaikka 10 min- vartti ennen kun tulevat. heiltä on noin 15 kilsaa matkaa, että tulee siitä heille turhaa ajoakin jos ei olla kotona! mutta eihän se haittaa.... koska sehän on heille niin ihanaa,että pääsee yllättämään niin kyllähän he siitä maksavatkin mielellään !

Tulee anopilta myös noita hoito-ohjeita.. " kun mullakin oli kato kolme pientä lasta" jne. ja mulla surkealla kun on vaan 2 lasta + koira hoidettavana, niin olen tietty ihan luuseri häneen verrattuna. Ja kuten joku toinen jo kirjoitti, niin munkin anoppi on vähän antanu ymmärtää et se on "Mun saamattomuutta" kun ei ole 2 v vielä ilman vaippoja. Niin ja kysymättä multa jättääkin sit ihan vaan vaipan pois jos joskus vaihtaa pojan, ja sitten onkin kivaa kun ei ole vaihtohousuja just silloin tullut mukaan!?

Eli meillä kans se tilanne, että hoitoapua olis enemmänin vailla, mutta se mitä sieltä saa on YLIÄRSYTTÄVÄT YLLÄRIKÄYNNIT ja neuvot.