vr osaa laskuttaa, mutta ei palvella ja toiminta on välillä röyhkeää

viisikymppinen isoäiti

Tunnettu jäsen
27.04.2012
33 333
2 849
113

UUTISET


UUTISET
KOTIMAA
Liikuntarajoitteinen Jan joutui konttaamaan ulos vaunusta – VR: Oli valinnut väärän junan
VR:n sisäisen selvityksen mukaan missään kohtaa ei tehty ohjeiden vastaisesti, koska junatyyppi ei ollut esteetön.
Junan esteettömyys vaihtelee junatyypin mukaan. Kuvituskuva.

Minna Nord

minna.nord@iltalehti.fi
Tänään klo 9:44

  • Pyörätuoliasiakas hankkiutui pääkaupunkiseudulla sellaiseen junaan, josta ei ollut esteetöntä pääsyä pois.
  • Jan Ronkainen kritisoi konduktöörien toimintaa tilanteessa.

  • VR kertoo, että kyse oli vanhan mallisesta junasta eikä konduktööreillä ole turvallisuussyistä oikeutta kantaa matkustajaa ulos vaunusta.
Liikuntarajoitteinen Jan Adrian Ronkainen, 25, oli viime viikon perjantaina matkustamassa junalla Tikkurilasta Järvenpäähän. Kolmeen ensimmäiseen asemalle saapuvaan junaan hän ei päässyt kyytiin, sillä pyörätuolia käyttävänä hän ei pystynyt menemään vanhanmalliseen, korkeaan junaan. Odottelu kurjassa säässä loppui vihdoin, kun neljäs juna oli matalalattiajuna. Vaikeudet kuitenkin alkoivat vasta tästä.
– Lähdin Järvenpäästä kotiin lauantaina lähiliikenteen junalla. Mun oli pakko päästä siihen junaan, koska mulla ei ollut yöpaikkaa Järvenpäässä. Pari tuntematonta henkilöä auttoi minut kyytiin korkeaan, vanhanmalliseen junaan. Tuntemattomat auttajat hyppäsivät kuitenkin junasta pois Keravalla ja jäin vaunuun yksin.
Muita matkustajia, järjestyksenvalvojaa tai konduktööriä paikallisjunassa ei yöllä ollut.
– Ainoa keino avun saamiseksi oli soitto VR:n palvelunumeroon, muuten en olisi päässyt junasta ulos. Numerosta onneksi sanottiin, että apua on tulossa, mutta ei kerrottu miltä asemalta se tulee, Jan kertoo.
– Konduktöörit nousivat junaan Tikkurilasta. Ne sanoivat minulle suoraan, että miten olet päässyt tänne junaan. Kerroin, että tuntemattomat ihmiset auttoivat. Konnarit myös kysyivät, miksi minulla ei ole avustajaa mukana. He kertoivat, ettei heillä ole velvollisuutta auttaa vammaista pois junasta. Heillä ei ole vakuutusta, jos jotain sattuu.
– Siitä vasta tulikin ongelmia. Jouduin konttaamaan nolosti pois junasta sen takia. Istuin junan portailla ja konduktöörit nostivat pyörätuolin maahan ilman minua. Niin pääsin junasta pois, Jan kertaa yön tapahtumia.
– Ne sanoi, että mene istumaan tuohon portaille. Ei se kauhean kivalta tuntunut, mutta tottelin heitä, koska en halunnut kinastella. Haluan olla ystävällinen, vaikka minua kohdellaan väärin. Vihoviimeinen kommentti mua ällötti eniten. Mulle sanottiin, että olisi hyvä jatkossa ottaa avustaja mukaan. Liikun kuitenkin aikuisena itsenäisesti yleensäkin.
Janin mielestä esteetön liikkuminen yleisesti paranee koko ajan, mutta sitä voisi aina parantaa. Hän toivoo, ettei vähemmistöjä syrjittäisi. VR:lle hän lähettää toiveen siitä, ettei tapahtuma toistuisi ja että junissa olisi konduktöörit.

Ei vastoin ohjeita
VR:n lähiliikennejohtaja Anu Punola kertoo, että kyseinen junamalli on VR:n vanhinta kalustoa eikä ole esteetön.
– Meidän varausjärjestelmässäkin on mainittu, että kyseinen juna ei ole esteetön. Matkustin itse juuri saman mallin junassa ja siinä ovilla on kaide, eikä siitä pysty turvallisesti pyörätuolilla pääsemään avustuksellakaan.
Punolan mukaan tuntia myöhemmin Järvenpään asemalta olisi lähtenyt esteetön matalalattiainen juna. Siihen olisi ollut tilattavissa tarvittaessa myös ilmainen avustajapalvelu.
– Meillä on sekä järjestyksenvalvojilla että konduktööreillä ihan turvallisuusohjeissa se, että kun ei koskaan voida tietää minkälainen vamma henkilöllä on kyseessä, joten junaan tai sieltä pois ei saa nostaa henkilöä, Punola perustelee.
– Valitettavasti tapahtumaa ei olut havaittu siinä vaiheessa, kun matkustajaporukka oli nostanut henkilön junaan. Hänet piti kuitenkin jotenkin saada junasta pois ja jollain tavalla tämä oli ratkaistava. VR:n sisäisen selvityksen mukaan missään kohtaa ei tehty ohjeiden vastaisesti, Punola kertoo.
VR:llä on ilmainen avustamispalvelu liikkumisen avustamiseen rautatieasemilla. Avustamispalvelua voivat saada esimerkiksi iäkkäät matkustajat, pyörätuolia käyttävät henkilöt tai henkilöt, joilla on näkö- tai kuulovamma. Palvelu pitää varata viimeistään 36 tuntia ennen junan lähtöä.
– Tietojemme mukaan kyseinen henkilö ei ollut yrittänyt tilata avustamispalvelua. Juuri kyseiseen junaan sitä ei edes saisi, koska tähän junamalliin ei pääse pyörätuolilla turvallisesti. Siihen ei ole mitään turvallista keinoa, Punola sanoo.
Junien varausjärjestelmästä voi katsoa etukäteen, mitkä junista ovat esteettömiä. Esteettömiin juniin voi tarvittaessa tilata myös avustamispalvelun, jos ei pysty liikkumaan junaan tai junasta omin avuin.
 
VR voisi nostaa palvelunsa japanilaiselle tasolle. Ei kai se ole vaikeaa? 😎



 
Asun Uudellamaalla ja kuljen työmatkat VR:llä.
Pitää aina aamulla katsoa tai jopa illalla VR kulkutiedot, mahtaako se oma lähijuna mennä Helsinkiin vai ei. Onko mahdollisesti peruttu. Pitää lähteä aiemmalla junalla, koska en voi työssäni myöhästyä kuten VR ilmeisesti tekee aina omille asiakkailleen. ja maine sen kun paranee. EPÄLUOTETAVA VR..
Ja joo.. olen palautetta laittanut VR:lle niin kuin kaikki muutkin, ei ole mitään merkitystä asialla.
Olen aina pyytänyt vastaamaan palautteisiin, koska jouituvat edes kopioida jonkun fraasiviestin minulle.
 
Asun Uudellamaalla ja kuljen työmatkat VR:llä.
Pitää aina aamulla katsoa tai jopa illalla VR kulkutiedot, mahtaako se oma lähijuna mennä Helsinkiin vai ei. Onko mahdollisesti peruttu. Pitää lähteä aiemmalla junalla, koska en voi työssäni myöhästyä kuten VR ilmeisesti tekee aina omille asiakkailleen. ja maine sen kun paranee. EPÄLUOTETAVA VR..
Ja joo.. olen palautetta laittanut VR:lle niin kuin kaikki muutkin, ei ole mitään merkitystä asialla.
Olen aina pyytänyt vastaamaan palautteisiin, koska jouituvat edes kopioida jonkun fraasiviestin minulle.

VR on melkein yhtä luotettava kuin Turun Funikulaari
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Suunnittelevat ratikkaa Turun satamasta Varissuolle... Roudaavat varmaan moniosaajat suoraan laivasta loppusijoituspaikkaansa ratikalla.
Ehkä Siljan tai Vikingin kanssa voisi päästä sopimukseen siitä, että aloittavat noutopalvelut suoraan Afrikan rannikolta. Kukaan ei huku ja saamme eläkkeidemme varmistajat alkuperäisessä kunnossa ilman matkan kolhuja. Migrin edustajat matkalle mukaan ja turvapaikkahakemukset voidaan käsitellä jo matkalla!

Afrikkalaisella lastausstandardilla autolautta vetää kertalastina ainakin 15 000 uussuomalaista.
vlora-big.JPG
 
  • Haha
Reactions: KalaMies
Ehkä Siljan tai Vikingin kanssa voisi päästä sopimukseen siitä, että aloittavat noutopalvelut suoraan Afrikan rannikolta. Kukaan ei huku ja saamme eläkkeidemme varmistajat alkuperäisessä kunnossa ilman matkan kolhuja. Migrin edustajat matkalle mukaan ja turvapaikkahakemukset voidaan käsitellä jo matkalla!

Afrikkalaisella lastausstandardilla autolautta vetää kertalastina ainakin 15 000 uussuomalaista.

Se on kumma, että vihervasemmiston maailmanparannusoperaatio unohtuu, kun raahataan tänne lisää väkeä keinolla millä hyvänsä. No pääasia, että suomalainen autoileva veronmaksaja hoitaa oman osuutensa
 

Yhteistyössä