"Vuoden sijoittaja kertoo nostaneensa asumistukea, vaikka tienasi liki 7 000 euroa – raivo repesi"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kovatuloisin 10% on aina nostanut enemmän tukia mitä pienituloisin 10%. Näin se vaan menee.

Kun tuet laittaa kartalle, niin tasa-arvoisin tilanne on Alankomaissa, jossa tuet jakautuvat varsin tasaisesti koko yhteiskunnassa.

Etelä euroopassa käyhät saavat enemmän kuin rikkaat. Siellä on ajatus, että rikkaiden pitää pärjätä omillaan ja köyhiä tuetaan.

Pohjolasta Norjasta en tiedä, mutta Ruotissa ja Suomessa rikkaat saavat enemmän tukia kuin köyhät. Monet tuet on suhteessa aiempiin ansioihin.

Joskus aikoinaan sitä tasa-arvoista tilannetta pidettiin tavoittelemisen arvoisena (Lipposen hallitukset) ja rikkaiden tukia pyrittiin vähentämään suhteessa köyhiin. Silloin tosin oli sen verran talouskasvua, että leikkausia ei juuri saatu läpi. JA nyt leikataan vaan Purran tahdon mukaisesti perussuomalaisilta.
 
Yrittäjä voi saada sosiaalitukia vaikka tuloja on paljon, samoin ex-kansanedustaja voi saada tuhansien eurojen sopeutumissossutuet kuukausittain vaikka pääomatuloja olisi miljoonia vuodessa. Ja näiden takia varattomien ja pienituloisten köyhien sosiaaliturva ja perusturva tuhotaan.

"LAHTELAINEN Päivi Rantanen on herättänyt sosiaalisessa mediassa närkästystä kerrottuaan avoimesti saamistaan tuista.

Rantanen on tullut monille tutuksi säästäväisestä elämäntyylistään, ja hänet valittiin viime vuonna Vuoden sijoittajaksi. Hän on viiden lapsen äiti ja pitää Instagramissa Kolmio kuudelle -nimistä tiliä, jossa hän jakaa säästövinkkejään. Seuraajia tilillä on yli 58 000.

Tuoreessa julkaisussaan Rantanen avasi joulukuun toteutunutta budjettiaan. Hän kertoi tulojensa olleen tässä kuussa yli 6 800 euroa ja menojensa hieman alle 2 800 euroa. Menoihin sisältyi muun muassa 705 euron asuntolainakulut ja 328 euroa vastikkeisiin.

Säästöihin ja sijoituksiin Rantasella jäi kertomansa mukaan yli 4 000 euroa. Tuosta summasta hän sijoitti yli 600 euroa ja säästi 3 400 euroa. Säästämällään summalla Rantanen aikoo lyhentää asuntolainaansa.

Instagramissa kommentoijien huomio kiinnittyi Rantasen saamiin tukiin. Rantanen saa asumistukea, kotihoidontukea ja lapsilisiä yksinhuoltajakorotuksella, minkä lisäksi hän saa myös starttirahaa. Pelkästään asumistuen määrä on yli 575 euroa.

Kommentoijia on ihmetyttänyt, miten Rantasen saamilla tuloilla on edes mahdollista saada asumistukea.

– En ymmärrä mitenkään, että tuollaisilla yritystuloilla, omistusasunnolla ja sijoitusasunnolla voi saada vielä asumistukeakin, eräs kirjoittaa.

Osa on syyttänyt Rantasta siitä, että tämä väärinkäyttäisi Kelan tukisysteemiä.

– Vuoden sijoittaja ja kerryttää omaa omaisuuttaan yhteiskunnan tuilla, eräs kommentoi.

– Kuinka kehtaat nostaa asumistukea noilla tuloilla, toinen kysyy.

– Tuleehan tästä vähän tunne että jokainen mahdollinen euro halutaan säästöön ja osittain se tapahtuu yhteiskunnan tukien kustannuksella. Mutta kukapa meistä ei tuota samaa vajaata 600€/kk ottaisi tililleen ja laittaisi sitä säästöön jos sen saisi, kolmas kirjoittaa.

RANTANEN kertoo IS:lle, että hänen asumistukensa on todellakin saanut osakseen hämmennystä. Hän kuitenkin huomauttaa, että yli 4 000 euron yritystoiminnan tulot ovat peräisin puolen vuoden ajalta, eivät siis vain joulukuulta.

– Yrittäjänä tulot ovat tosi vaihtelevia. On kuukausia, ettei ole laskutusta ollenkaan, ja sitten taas voi olla useampi kaupallinen yhteistyö, Rantanen kertoo.

Rantasen mielestä Suomessa on korkeat tulorajat asumistuen saamiseksi. Hän kertoo, että esimerkiksi neljän lapsen yksinhuoltajaäiti voi saada yli 3 000 euron tuloilla 300 euroa asumistukea.

– Ne ovat aika kovat ne tulorajat.

Yrittäjän saama asumistuki sen sijaan määräytyy YEL-tulon mukaan, jonka yrittäjä voi määritellä itse. Tämä tarkoittaa sitä, että periaatteessa suurituloinenkin yrittäjä voi nostaa asumistukea. Tuen saamiseen ei vaikuta esimerkiksi starttiraha tai lapsilisät.

RANTANEN kertoo pitävänsä hyvänä asiana sitä, että monet kommentoijat ovat nostaneet esille hänen saamansa asumistuen ja kyseenalaistaneet sitä.

Hän vastasi myös Instagram-julkaisussaan eräälle kommentoijalle, että hänen tapauksessaan asumistuen nostaminen on ”moraalisesti väärin, mutta lakipykälien mukaan oikein”.

– Minusta on hyvä nostaa tällaisia epäkohtia esiin. Toivon, että hallitus tekee töitä tällaisten epäkohtien poistamiseksi, Rantanen sanoo.

YEL-uudistuksen myötä yrittäjien työtuloja aletaankin seurata ja tarkistaa säännöllisesti vuoden 2024 jälkeen. Lakiuudistuksen tavoite on, että yrittäjän työtulo vastaa jatkossa paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa.

Myös yleinen asumistuki pienenee ensi vuonna, ja sen maksaminen omistusasuntoihin päättyy vuonna 2025.

Täten myös Rantasen omistusasuntoonsa saama asumistuki päättyy vuoden 2024 jälkeen. Siihen asti hän aikoo nostaa tukea.

– Nostan asumistukea, kun se tietyin ehdoin maksetaan ja ehdot täyttyvät. Haluan varautua, kun ensi vuodestakaan ei tiedä yhtään millainen siitä on tulossa. Töistä ei ole mitään varmuutta.

JOULUKUUN alussa Rantanen kertoi Instagramissa aikovansa säästää ensi vuoden aikana 15 000 euroa. Jo tuolloisessa julkaisussa ihmeteltiin hänen saamaansa asumistukea.

Rantanen joutui myös aiemmin tänä vuonna somemyrskyn keskelle, kun hän kertoi kesällä saaneensa Solaris-lomilta perheelleen viikon kylpyläloman. Asiasta uutisoi tuolloin Iltalehti.

Kyse oli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoittamista, pienituloisille kohdistetuista lomista. Rantasta syytettiin Instagramissa esimerkiksi siitä, että hän vei paikan vähätuloiselta perheeltä, vaikka hänellä vaikuttaisi olevan rahaa kustantaa loma omilla rahoillaan."
 
Tässä tapauksessa on kyseessä yrittäjä, eikä tämä liity SAK:n juttuhin millään lailla. Henkilö on tarkoituksella keplotellut mm. tuet itselleen ilmoittamalla pienet YEL tulot, eli käytännössä hänen saama starttiraha. Eli veronmaksajat maksaa tämän mestarisijoittajan tuotot. Nykyinen hallitus on näiden "sijoittaijien" asialla. Oikeasti pientuloisen tuet jää paljon pienemmäksi vaikka heillä ei ole omaisuutta saati muita tuloja. Lisäksi lakko-oikeus viedään ja palkat, vapaat, lomat ja ylityökorvaukset sovitaan paikallisesti omistajan omantunnon mukaan. Eli ei riitä että maksetaan veroina heidän tuet ja avustukset..
 
Eikö yrittäjille riitä mikään, ei edes yksinyrittäjille? Yritystukien leikkauksista kukaan ei puhu mitään vaikka kaikki työelämän uudistukset lisäävät yritysten kannattavuutta. Tästä yrittäjästä jää kuva että hän todella sijoittaa tukiaan? Mitä tarkoittaa yritystulot yli 4000 euroa puolelta vuodelta? Tuillako sitten muuten? Jos yrittäjä itse ilmoittaa tulonsa eikö niitä kukaan tarkasta myös vuositasolla? Mitä sitten se ensimmäinen vuosipuolikas? Maksaako hän veroja ja mistä tulosta? Entä yrittäjän eläkemaksut mistä tulosta. Onko hän vielä eläkeiässäkin tukien varassa? Onko hän todella vuoden sijoittaja?
 
Suurimmat ja härskimmät tukien väärinkäyttäjät ovat juuri näitä hyvätuloisia. Kuitenkin vähävaraiset ja usein enemmän tai vähemmän työkyvyttömät saavat kaikki kuran niskaansa kun ovat, oikeistolaisen ihmiskäsityksen mukaisesti, vapaamatkustajia!
 
Ja sitten näiden rantasten takia kansa hyväksyy entistäkin paremmin sen, että juuri köyhiltä leikataan ja jätetään indeksikorotukset tekemättä vaikka kustannukset nousee.
 
Kertoo, että YEL-yrittäjäkin voi saada asumistukea omistusasuntoon.
Ainoastaan ilmoittamalla liian pienet tulot. Itse yrittäjänä maksanut kaiken- myös kovat YEL-maksut itse
 
On entisiä kansanedustajia, jotka toimivat yrittäjinä ja nostavat sopeutusrahaa.
Ja nämä hyväkkäät eivät näe siinä mitään väärää.
Karpela (kesk) nautti 11 vuotta. Karttunen (kok) 14 vuotta ja kehtasi pyytää lusäaikaa sopeutjmiseen kun ex-kansanedustajien sopeutumissossurahan saantuaikoja viilattiin alaspäin. Oikeistolaiset osaa tän loisimisen parhaiten.
 
Pitkän työuran tehnyt henkilö joutuu työttömäksi ja menettää vielä työtuloillaan ostamansa omistusasunnon, kun jonkun mielestä on halvempaa maksaa enemmän asumistukea vuokra-asuntoon kuin maksaa asumistukea huomattavasti vähemmän omistusasuntoon.
 
Juuri näiden oikeistolaisten ahnaiden puupäiden takia sosiaalitukiin tehdään leikkauksia. Päättäjät luulevat että kaikki työttömät ja syrjäytyneet saavat tuollaisia ylikorkeita tukia.
 
Tietääkseni lakkoa suunnitellaan siksi, että jatkossakin eläisi työnteolla eikä tarvitsisi sosiaalitukia. Miksei hallitus laita lapsilisiä verollisiksi, ei rikkaat niitä tarvitse
 
Päivi Rantanen voisi mennä auttamaan köyhien ruokajakeluihin, jotta näkisi oikeat avuntarvitsijat. Tuet on tarkoitettu niille, jotka ei muuten pärjää. Nokkelat pärjää ilman kikkailuakin. Yksinhuoltjana hän saa jo isot tuet lasten isiltäkin, jos ovat töissä käyviä.
 
Tässä tapauksessa on kyseessä yrittäjä, eikä tämä liity SAK:n juttuhin millään lailla. Henkilö on tarkoituksella keplotellut mm. tuet itselleen ilmoittamalla pienet YEL tulot, eli käytännössä hänen saama starttiraha.

En kyllä käsitä, miten tuo on ollut mahdollista, koska voisin kuvitella, että yrittäjän pitää toimittaa tilinpäätöstiedot ym.. Ainakin koronatukihakemusta varten piti toimittaa tulos ja tase ym.
 
Kuka nämä jutut kustantaa,sattupas sopivasti kun asumistuki omaan asuntoon loppuu 2024 syyskuussa. Tämä tuki olisi ollut erittäin tarpeellinen työttömille ja muille vähävaraisille. Tiedoksi tukisumma ei ole iso omaan asuntoon, eikä sillä makseta asuntolainaa vaan vastiketta. Nyt tälläisillä kirjoituksilla annetaan oikeutus tuen lopettamiseen kaikilta. Hyvä Suomi propakanda puree. Tämänkin mainosjutun sponsored by EK & Kokoomus
 
En kyllä käsitä, miten tuo on ollut mahdollista, koska voisin kuvitella, että yrittäjän pitää toimittaa tilinpäätöstiedot ym.. Ainakin koronatukihakemusta varten piti toimittaa tulos ja tase ym.
Verottajallakin oli ohjeistus ettei alle 30 000 euron pimeisiin lahjoihin ja perintöihin puututtu. Ohjeistus lienee tehty poliitikoille ja korkeille virkamiehille, jotta korfuptiolahjat pysyisivät pois otsikoista.

Suomen kuvalehti: Salainen asiakirja: Verohallinto kieltää työntekijöitään puuttumasta alle 30 000 euron pimeisiin lahjoihin
Verottaja ei tee ilmiannoista tutkintapyyntöjä poliisille. Verohallinto ja valtiovarainministeri Petteri Orpo eivät kommentoineet ohjetta SK:lle.

"Marraskuussa 2013 annettu Verohallinnon työmenettelyohje sisältää salassa pidettäviä määräyksiä, joilla Verohallinto on nostanut perintö- ja lahjaverotuksen puuttumiskynnykset huomattavasti laissa säädettyä korkeammalle.

Suomen Kuvalehden käsiinsä saamassa ohjeessa esimerkiksi määrätään, että alle 30 000 euron pimeisiin rahalahjoihin tai perintöihin ei puututa, vaikka niistä tulisi verottajalle ilmianto. Sama puuttumiskynnys koskee myös tarkkailuilmoituksia, joita esimerkiksi pankit ja vakuutusyhtiöt joutuvat verottajalle tekemään.

Näitä pimeitä lahjoja tai perintöjä ei siis veroteta eikä niistä tehdä poliisille tutkintapyyntöjä. Lain mukaan verottomana lahjana saa antaa korkeintaan 5 000 euroa kolmessa vuodessa. Verohallinto kuitenkin katsoo läpi sormien pimeitä lahjoja jopa 90 000 euroon saakka kolmen vuoden aikana. Näin ollen verottaja jättää verottamatta 18-kertaisesti sen, mitä laissa on määrätty.

Verottajan ohje saattaa loukata perustuslain takaamaa yhdenvertaisuutta, katsoo rikosoikeuden professori Matti Tolvanen.
”Jos vain niitä verotetaan, jotka ilmoittavat lahjansa rehellisesti, niin eihän se silloin ole yhdenvertaista. Valtaosa ainakin tavallisten ihmisten lahjoista kuitenkin jäänee tuon 30 000 euron vuosirajan alle”."
 
Näiden elämän etukaistalla ajajien asioita hallitus ajaa, pian saavat varmasti Audi ja Bemarikuskit plus Mersupersut omat etuilukaistat teillekin.
Kyllä se on ihan muu porukka, joka on tämänkin tilanteen saanut aikaan lepsulla politiikallaan. Eihän se ole Rantasen syytä, että hänelle kuuluvat tietyt tuet. Kyllä se on järjestelmä vika ja sitä järjestelmää ei nykyhallitus ole luonut.

"– Minusta on hyvä nostaa tällaisia epäkohtia esiin. Toivon, että hallitus tekee töitä tällaisten epäkohtien poistamiseksi, Rantanen sanoo."
 
  • Tykkää
Reactions: m1es

Näin helppoa sitä on elää tulonsiirroilla vaikka rahaa löytyy omasta takaa.
Näiden elämän etukaistalla puikkelehtivien hyvätuloisten asiaa ajaa nykyinen oikeistohallitus ja veronmaksaja sekä oikeasti pienituloinen ja vähävarainen maksaa viulut veroissa ja sosiaaliturvan leikkauksissa sekä julkisten hyvinvointipalveluiden alasajossa.
 

Yhteistyössä