Vuoto ivf jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kipinä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kipinä

Vieras
Haluaisin tietoa tapauksista, jolloin on vuotanut piinapäivien aikaan. Huhutaan, että voisi silti olla plussaa - millaisia nämä tapaukset ovat? Kauanko silloin on vuotanut ja miten?
Minulla alkoi eilen, pp9, vuoto. Ei ole mitään hirveän runsasta, mutta ihan oikealta vuodolta silti vaikuttaa. Kuitenkaan kuukautiskivut eivät ole vielä alkaneet. Ihan pientä jomotusta välillä, ja normaalisti joudun syömään särkylääkkeitä 2-3 päivää.
Välillä päätän, etten enää päätäni vaivaa tällä hoitokerralla, mutta tuo kipujen puute nostaa vielä pienen pientä ajatusta... Itsensä kiusaamista taitaa olla. Klinikalta sanoivat, ettei kannattaisi vielä heittää kirvestä kaivoon. Luget lopetin kuitenkin.
Kuinka moni muuten on alkanut vuotaa vaikka käyttää lugeja? :x
On tämä kyllä ihan kamalaa. Parempi olis tietää reilusti, että metsään meni, kuin surra ja aina välistä ajatella, että jos sittenkin.
Mies yrittää muistuttaa, että lääkärihän puhui vuodon mahdollisuudesta...
Mutta kun minkäänlaisia raskausoireita ei ole. Mielenkiinnolla kyllä lueskelin mm. Ibizan hikoilusta, koska parina iltana olen välistä palellut, välistä hikoillut. Onko syynä luget?
 
Mulla alko IVF:n jälkeen vuoto pp8, vaikka käytin Lugesteronia. Ensin tuhrua, joka sitten muuttui ihan KUNNON vuodoksi ja kaikkihan sieltä ulos tuli. mulla ei ollu mitään raskausoireita ja hikoilin kovasti.
Nyt pidetään taukoa kesä ja katsotaan, lähdetäänkö enää hoitoihin, lääkäri sanoi että huonot on mahikset. Että silleen
 
Selvä, kiitos. Tällä hetkellä toivoisinkin, että vuoto tulisi kunnolla, eikä kestäisi viikkokausia. Nyt jos olis lyhyt kierto seuraava, niin voisi päästä tekemään pas:n kesäkuussa ennen sulkua. Muuten menee sitten elo-syyskuulle. Ja kesälomalla kun olis aikaa keskittyä hoitoihin... Tympeää töiden keskellä.
 
Ihan vaan tiedoksi, ei kaikille tule raskausoireita (alkuun) ollenkaan. Ei mitään rintatuntenuksia, pahoinvointia, väsymystä tms. Ja ne voivat loppua aika piankin ja sitten ihmettelee, että mikä mahtaa se tilanne olla...

Muistaakseni pientä vuotoa voi olla. Joten älä hätäile. Ja jos nyt ei onnistu, toivotaan että ehditte ennen kesäsulkuja.
 
Vuoto on jo niin runsasta, että pienikin toivo on mennyt.
Tiedän kyllä, että alkuraskaus voi olla oireeton. Minulla on yksi lapsi, tein silloin testin vasta muistaakseni rv8. Edellinen kierto oli ollut 65vrk, joten en voinut ajatella kuukautisista olevani raskaana. Silloin ensimmäinen "oire" oli, etten saattanut syödä suklaata. Se oli niin omituinen tilanne, että olin jo varma tärpistä. B)
Jospa se suklaaninho vielä joskus iskisi...
 

Yhteistyössä