Yksi vai useampia lapsia - miksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja elsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

elsi

Vieras
Tiedän, että tämä on iänikuinen ja puhki jauhettu aihe, mutta aloitanpa kuitenkin. Joku ketju täällä eilen/tänään olikin ja siitä asia tulikin mieleeni, muttei se ihan tarjonnut sellaisia kommentteja, kuin haluaisin lukea.

Odotan esikoistamme ja olen alkanut miettiä, että omasta puolestani tämä lapsiluku voisi olla jo nyt riittävä. Olen huono tekemään montaa asiaa samaan aikaan, joten pelkään, etten osaisi jakaa huomiotani tarpeeksi useammalle lapselle. Yhden lapsen kanssa tuntuisi arjen eläminenkin olevan helpompaa, saa rauhassa keskittyä tämän yhden lapsen kasvattamiseen. Rahankäyttömme on pragmaattista ja jopa säästeliästä ja elämässämme on paljon muutakin kuin lapsi, joten vaikka hän jäisikin ainoaksi, tuskin elämämme täysin hänen ympärillään pyörisi. Ikätoverit löytynevät hoito- ja leikkipaikoista sekä harrastusten parista.

Näillä tarkoitan, etten näe lastamme pilalle hemmoteltuna, itsekkäänä ainokaisena.

Joten kertomuksia, perusteluja, miksi päädyitte itse omanlaiseenne ratkaisuun? Onko "outoa" jos perheessä on vain yksi lapsi? Koetaanko vanhemmat todella tällöin kovin itsekkäinä jostain syystä? Onko joukossa niitä, jotka kokevat suuntaan tai toiseen tehneensä väärän päätöksen? Jokainen perusteltu mielipide on arvokas.

Tosiasiassa tämä selvinnee perheessämme siinä vaiheessa, kun käytännössä näemme miten pärjäämme ensimmäisemme kanssa. Mieheni on hieman eri linjoilla lapsiluvun kanssa (tahtoisi 3) ja oman ikänikin puolesta tässä on aikaa, voihan se mieli muuttua vielä esim. 5 vuoden päästä...
 
Joo siitä oon samaa mieltä, että harva varmaan lyö lukkoon lapsilukuaan omasta tahdostaan siinä vaiheessa kun ensimmäistä odottaa. Ja jos jotain päättääkin niin kummasti mieli monella muuttuu. Ei tuota nyt vielä kannata miettiä! Odottakaa rauhassa ensimmäisen lapsen syntymää ja nauttikaa siitä lapsesta. Tulevaisuus sen näyttää montako lasta sitten haluatte...
 
Olin samaa mieltä kunnes toinen syntyi :) Ajan kanssa pätös kallistuu jompaan kumpaan. Ja vannomatta paras, sisaruksen tyhjä paikka konkretisoituu usein vasta lapsen ollessa 4-7-vuotias. Kaikilla tietenkään ei.
 
Minulle on jotenkin aina ollut selvää, että haluan enemmän lapsia kuin yhden. Sekä minulla että miehelläni on myös sisaruksia, joten sitä kautta tulee varmaan osa syytä.

Osaltaan haluan varmaan myös välttää tekemästä ainokaisesta pilallehemmoteltua saamalla hänelle sisaruksia. Ja sisaruksista on myös seuraa.

Toisaalta taas ajatettelen, että olisi väärin ainoaa lasta kohtaa olla minun ainoani, kärsiä yksin meistä vanhemmista silloin, kun olemme vihaisia emmekä jaksa.

Minä olen aina ollut hyvä organisoimaan asioita. Minulta paletti pysyy kasassa, vaikka asioita olisi miljoona yhtä aikaa. Itse asiassa nautin siitä. Mutta ei se oikeastana ole syy lapsilukuun tai lapsilukuhaaveeseen.

Ikävänä varjona vaan se tosiasia, että on tullut huomattua ettei niitä sisaruksia ihan vaan tehdä tuosta noin vaan eikä varsinkaan juuri sillä "sopivalla" ikäerolla.
 
Meillä ainakin on tullut jos jonkinlaista kommenttia... Odotan nyt toista ja aika moni tuntuu luulevan ettemme ole syystä tai toisesta kyenneet saamaan toista lasta aiemmin. Esikoinen siis nyt lähes 9-v. Jos kaikki menee tässä raskaudessa hyvin, olen hyvin onnellinen ja kiitollinen. Mitään "esteitä" raskaudelle ei siis ole ollut, jollei ehkäisyä sitten lasketa B) Olisin silti voinut elää elämäni ihan hyvin yhdenkin lapsen kanssa. Tuntui usein kyllä siltä, että tätä eivät muut voineet ymmärtää. Varsinkin kun olemme mieheni kanssa molemmat lapsirakkaita ja meillä on usein esim. sisarusten lapsia hoidossa. Muiden mielestä se sisarus olisi pitänyt "hankkia" heti!

En koe lastani erityisen itsekkääksi. Monessa asiassa hän on jopa vähemmän itsekäs kuin sisaruksia omistavat kaverinsa. Olen aina pitänyt huolen siitä, ettei lapselleni ole "ostettu maita ja taivaita". Isovanhemmat toki hemmottelevat lastani, saman he kuitenkin tekisivät olisipa heillä sitten useampikin lapsenlapsi meidän perheessämme :p
 
Mä olen jokaisen lapsen syntymän jälkeen "päättäny" ettei enempää.. Ja oho, niitä on nyt 3 ja pienillä ikäeroilla kaiken lisäks. En mä enää pysty edes kuvitteleen mitä elämä olisi vaan yhden kanssa.
Nyt meille ei tosin tule enää enempää. ;) No ei kun oikeesti. Ei tuu.
 
Piti palata vastaamaan tähän nyt myöhemmin, kun olin kirjoittamassa vastausta jo reilu tunti sitten, mutta tuli sitten muuta ohjelmaa, niin se jäi silloin.

Mäkin olen vain halunnut useamman lapsen alunperin. Mutta sitten olen miettinyt asiaa vähän pidemmälle ja seurannut ihmisiä eri tilanteissa. Sisaruksia on hyvä olla olemassa esim. silloin, kun vanhemmat ovat vanhoja ja täytyisi tehdä päätöksiä heidän asioistaan. Eli ainoa lapsi on silloin yksin päätösten kanssa. Toki voi olla niinkin, että sisaruksilla on erimielisyyksiä vanhempiensa hoitamisesta ja muissakin asioissa. Tosin minusta kasvatuksessa pitää tuoda esille se, että sisarukset vetäisivät aina yhtä köyttä ja opettaa lapsilleen neuvottelutaitoja. Eikä tarvitse jäädä yksin vanhempien kuollessa. Lisäksi mä olen ajatellut asiasta niin, että en halua omalla päätökselläni riistää lapselta oikeutta sisaruksiin. He voivat sitten itse päättää miten paljon ovat tekemisissä keskenään.
 
sisaruksista on ollut aina pelkästään haittaa. tätähän ei saa ääneen sanoa, joten sanon tässä ja nyt.
meillä on 2 lasta. ehkä oppivat pitämään toisistaan, kun yritämme olla tasapauolisia joka asiassa ja perustella kaiken mitä teemme tai annamme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja elsi:
Tiedän, että tämä on iänikuinen ja puhki jauhettu aihe, mutta aloitanpa kuitenkin. Joku ketju täällä eilen/tänään olikin ja siitä asia tulikin mieleeni, muttei se ihan tarjonnut sellaisia kommentteja, kuin haluaisin lukea.

Odotan esikoistamme ja olen alkanut miettiä, että omasta puolestani tämä lapsiluku voisi olla jo nyt riittävä. Olen huono tekemään montaa asiaa samaan aikaan, joten pelkään, etten osaisi jakaa huomiotani tarpeeksi useammalle lapselle. Yhden lapsen kanssa tuntuisi arjen eläminenkin olevan helpompaa, saa rauhassa keskittyä tämän yhden lapsen kasvattamiseen. Rahankäyttömme on pragmaattista ja jopa säästeliästä ja elämässämme on paljon muutakin kuin lapsi, joten vaikka hän jäisikin ainoaksi, tuskin elämämme täysin hänen ympärillään pyörisi. Ikätoverit löytynevät hoito- ja leikkipaikoista sekä harrastusten parista.

Näillä tarkoitan, etten näe lastamme pilalle hemmoteltuna, itsekkäänä ainokaisena.

Joten kertomuksia, perusteluja, miksi päädyitte itse omanlaiseenne ratkaisuun? Onko "outoa" jos perheessä on vain yksi lapsi? Koetaanko vanhemmat todella tällöin kovin itsekkäinä jostain syystä? Onko joukossa niitä, jotka kokevat suuntaan tai toiseen tehneensä väärän päätöksen? Jokainen perusteltu mielipide on arvokas.

Tosiasiassa tämä selvinnee perheessämme siinä vaiheessa, kun käytännössä näemme miten pärjäämme ensimmäisemme kanssa. Mieheni on hieman eri linjoilla lapsiluvun kanssa (tahtoisi 3) ja oman ikänikin puolesta tässä on aikaa, voihan se mieli muuttua vielä esim. 5 vuoden päästä...


Mun mielestä tähän vaikuttaa niin monet seikat. Ensinnäkin se, että onko tarkoitus keskittyä uraan vai haluaako jäädä kotiin pitkäksi aikaa.

Mä en osannut edes pohtia vakavissani mitään tällaista odottaessani ensimmäistä. Jännitin niin paljon synnytystä ja muutosta, että se riitti. Ja tosiaan, millainen ensimmäinen lapsi on ja millaiseksi elämä muodostuu, määrittelee varmaan aika paljon jatkoakin.

Mun mielestä sen vaan jotenkin tietää sitten kun on lapsiluku täynnä.

Sitä paitsi, kaikkea ei kannata suunnitella etukäteen, kun ne ei monestikaan toteudu niin kuin on suunnitellut. ;)
 
Itse halusin kaksi lasta, tytön ja pojan. Kun näin kävi, asia oli selvä; vauvakuumetta ei enää tullut. Mutta voisin kuvitella, että joku toinen ei halua lapsia ollenkaan, joku toinen yhden, joku kolmas varsinaisen suurperheen. Kukin tyylillään.
 
Minusta sisarukset on rikkaus. Ilmankin pärjää loistavasti, mutta rikkaus ne silti on, jos niitä on. On keneen pitää yhteyttä, kenellä on samat taustat ja joka tajuaa. On tukea ja apua ja lapsilla mahdollisia serkkuja, joihin syntyvä side on monesti elämänikuinen.

Meillä on useampi lapsi juuri noista syistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
sisaruksista on ollut aina pelkästään haittaa. tätähän ei saa ääneen sanoa, joten sanon tässä ja nyt.
meillä on 2 lasta. ehkä oppivat pitämään toisistaan, kun yritämme olla tasapauolisia joka asiassa ja perustella kaiken mitä teemme tai annamme.

Jaa. Mun sisaruksista on mulle itselleni ollut elämän myrskyissä aika hirmu paljon justiin ihan kaikkea muuta paitsi haittaa. Sisaruussuhteet ovat olleet kaikista ihmissuhteista loppujen lopuksi niitä kestävimpiä.
 
Meillä on tarkoituksella yksi lapsi. Syitä on monia joista suurimpana se että olemme kokeneet tämän kokoonpanon hyvänä, perhe tuntuu täydeltä eikä joukosta puutu ketään. Meillä molemmilla on sisaruksia, eikä ne todellakaan meidän elämää helpota jos ei vaikeutakaan.

Yhden kanssa on helppo liikkua (matkustella), aikaa riittää paneutua lapsen asioihin ja rahatilanne sallii hieman leveämmän elämän. Jotkut ovat sanoneet laiskanvalinnaksi, ehkäpä näin on.
 

Yhteistyössä