yksin juhlapyhinä, mies lähtee

[eräs peräs]

No mielestäni pettämisen uhkailullakin on kyllä merkitystä. Jos oma mieheni uhkailisi pettää minua tai ottaa toisen naisen sänkyynsä, olisi sillä niin paljon merkitystä, että mies saisi kerätä kamppeensa ja mennä ihan ilman uhkailujakin katsastamaan naistarjontaa siltä saralta.

Ei tuollainen kuulu nimittäin parisuhteeseen, että pettämisellä aletaan kiristämään tai uhkailemaan. Sehän on henkistä väkivaltaa!

Samaa mieltä. Pettämisellä, väkivallalla tai ylipäänsä yhtään millään uhkailu EI kuulu parisuhteeseen.

 

[keittiöpsykka]

Hei. Luin kirjoituksesi pariin kertaan ja näin psyk. alan hoitajana haluan sanoa sinulle, ettet jaksa kovin kauaa. Itseasiassa et näe tilannetta enää kovin selkeästi, olet siihen niin tottunut aikojen saatossa. En tiedä miksi miehesi käyttäytyy noin rumasti sinua ja perhettänne kohtaan, mutta sen voin sanoa, ettei tuo ole oikein "normaalia".

Minusta on väärin esiintyä täällä psyk.alan hoitajana ja kehoittaa ap:tä eroamaan. Siksi väärin, että vastuuta ei ole jatkosta ja siksi väärin, että tuollaisia päätöksiä ei voi tehdä toisen puolesta yksipuolisilla tiedoilla. Jos tavallinen elli kehoittaa eroamaan, niin se on eri asia, koska silloin ei ole vaikutettu ns. asiantuntijalta.

Minun mielestäni vain juhlapyhinä ryyppääminen on pienempi paha kuin jatkuva juominen. Tietysti alistavaa käytöstä ei tule hyväksyä. Kannattaa harkita; ei ero ole helppo ratkaisu.

AP:n kuvaamia perheitä on Suomi valitettavasti täynnänsä. Alkoholisoituneita/soituvia miehiä ja raivoraittiita naisia.

Miksi muuten näin vastakohtaista,kysyy

 

[käsittämätäntä----]

"Mies olisi halunnut lähteä kavereiden mökille juhlimaan, kun en jaksanut ajatellakaan oloa siellä yön yli, niin mies iski nyrkillä ikkunan raivoissaan rikki, ja lähti sinne mökille.
Lapsi syntyi seuraavana yönä... "

Ja edelleen sinä asut tämän hirviön kanssa?

Rahan vai minkä ihmeen takia???

 

[Ja höh!]

AP:n kuvaamia perheitä on Suomi valitettavasti täynnänsä. Alkoholisoituneita/soituvia miehiä ja raivoraittiita naisia.

Miksi muuten näin vastakohtaista,kysyy

Mistä ihmeestä sinä tässä tapauksessa sen raivoraittiin naisen löysit? Eihän se nyt ole raivoraittiutta, jos se häiritsee, että mies ryyppää kaikki pyhät bileissä, joissa juodaan itsensä sammuksiin. Harva kohtuukäyttäjänainen viitsii kyllä katsoa moista ilokseen (turhan moni jää kyllä katsomaan surukseen, se on totta) ja alussahan sanottiin jopa, että ruokaa ja juomaakin olisi ollut tarjolla kotonakin, eli perheen kanssakin olisi voinut juhlia.

Sitä en näillä palstoilla ymmärrä, että jos joku toteaa viinaongelman viinaongelmaksi, tai tuo esiin edes sellaisen mahdollisuuden, on sitten itse "raivoraitis". Siis jos ei jaksa katsoa täyttä pöljyyttä, on heti "nalkuttaja". Kaveripiirissäni, jossa kaikki taitavat olla kohtuukäyttäjiä, mutta siis iloisesti käyttäjiä, ja niitä on paljon, kukaan ei taitaisi viitsiä tuollaista sammujaa kovin pitkään. Eikä taatusti ole raivoraitis kansanosa.

 

[Piti olla]

"kukaan ei taitaisi viitsiä katsella tuollaista sammujaa"

 

[junttilan touhua]

AP:n kuvaamia perheitä on Suomi valitettavasti täynnänsä. Alkoholisoituneita/soituvia miehiä ja raivoraittiita naisia.

Miksi muuten näin vastakohtaista,kysyy

Mistä ihmeestä sinä tässä tapauksessa sen raivoraittiin naisen löysit? Eihän se nyt ole raivoraittiutta, jos se häiritsee, että mies ryyppää kaikki pyhät bileissä, joissa juodaan itsensä sammuksiin. Harva kohtuukäyttäjänainen viitsii kyllä katsoa moista ilokseen (turhan moni jää kyllä katsomaan surukseen, se on totta) ja alussahan sanottiin jopa, että ruokaa ja juomaakin olisi ollut tarjolla kotonakin, eli perheen kanssakin olisi voinut juhlia.

Sitä en näillä palstoilla ymmärrä, että jos joku toteaa viinaongelman viinaongelmaksi, tai tuo esiin edes sellaisen mahdollisuuden, on sitten itse "raivoraitis". Siis jos ei jaksa katsoa täyttä pöljyyttä, on heti "nalkuttaja". Kaveripiirissäni, jossa kaikki taitavat olla kohtuukäyttäjiä, mutta siis iloisesti käyttäjiä, ja niitä on paljon, kukaan ei taitaisi viitsiä tuollaista sammujaa kovin pitkään. Eikä taatusti ole raivoraitis kansanosa.

No ehkä ap ei ole raivoraitis ja hänen miehensä ON juoppo, mutta paljon näiltä palstoilta saa lukea suomalaisten tyypillisiä kirjoituskia:

"Olen nainen, avoliitossa. Olen absolutisti, no ehkä 2 siideriä/vuosi menee suuren juhlan sattuessa. Mies ottaa 6-päkin joka lauantai enkä kestä enää. Lisäksi hän haluaa kerran kuussa bailaamaan kaupungille, minä en kestä enää tollasta hurjastelua. Kun on pariuduttu, pitää olla kotona kiltisti eikä huikennella pitkin kyliä. "

 

[Ja paljon myös niitä]

missä helvetillistä alkoholismia ei saa sanoa lieväksi viinaongelmaksi edes kuiskaten. Joten siinä sitten vaan kärsitään, ja lapset hoitaa aikanaan psykiatri, jos enää voi.

 

[Ja lisäksi]

jos jotain pitää tehdä "joka" jotakin, vaikka sitten kävellä käsillään olohuoneesta keittiöön joka tiistai, kyllä siitä asiasta on silloin jollakin tapaa epäterveesti riippuvainen. Siinä sanassa se jippo joskus piilee.

 

[Muita juntteja]

Junttiloiden touhut pistää nyt ehdolle sellaista, josta ei tienne mitään? Viimeinen, lainausmerkeissä oleva kappale on varmasti tarkoitettu vitsiksi.

Olin 21 vuotta aviossa juopon miehen kanssa ja totisesti se piti minut raittiina. Eihän sitä riskiä voinut ottaa, että molempien päät ovat sekaisin samaan aikaan. Eikä mulle jäänyt vapaita vuoroja viininmaisteluun, kyllä äijä otti joka vuoron.

Vasta sitten, kun olimme eronneet, olen voinut nauttia juomistakin. Siis nauttia, ei juopotella. Pikkuhuppeli on minun rajani silloin, kun kunnolla juhlitaan. Se ei ole koskaan ollut sen suurempi sekavuustila, mutta sitäkään en uskaltanut mieheni seurassa.

Nyt mulla on mies, joka osaa käyttää alkoholia oikein. Hänen kanssaan ja seurassaan minunkaan ei tarvitse olla varuillani, vaan voin nauttia lasilliset siinä kuin muutkin. Otamme kaksinkin napanteriä silloin tällöin. On tosi mukavaa, kun mieheen ja hänen käytökseensä voi luottaa tässäkin asiassa.

 

[vakka kantensa..]

Junttiloiden touhut pistää nyt ehdolle sellaista, josta ei tienne mitään? Viimeinen, lainausmerkeissä oleva kappale on varmasti tarkoitettu vitsiksi.

Olin 21 vuotta aviossa juopon miehen kanssa ja totisesti se piti minut raittiina. Eihän sitä riskiä voinut ottaa, että molempien päät ovat sekaisin samaan aikaan. Eikä mulle jäänyt vapaita vuoroja viininmaisteluun, kyllä äijä otti joka vuoron.

Vasta sitten, kun olimme eronneet, olen voinut nauttia juomistakin. Siis nauttia, ei juopotella. Pikkuhuppeli on minun rajani silloin, kun kunnolla juhlitaan. Se ei ole koskaan ollut sen suurempi sekavuustila, mutta sitäkään en uskaltanut mieheni seurassa.

Nyt mulla on mies, joka osaa käyttää alkoholia oikein. Hänen kanssaan ja seurassaan minunkaan ei tarvitse olla varuillani, vaan voin nauttia lasilliset siinä kuin muutkin. Otamme kaksinkin napanteriä silloin tällöin. On tosi mukavaa, kun mieheen ja hänen käytökseensä voi luottaa tässäkin asiassa.

Kiva että sulla on nyt hyvä mies. Tässä maassa on paljon niitä juoppoja, mutta myös tooooosi paljon naisia jotka ovat absoluutteja ja ottavat enempi tai vähempi alkoholia käyttävän miehen, ja sitten tuskailevat kun mies ottaa sen 1-x määrän kaljoja joka viikonloppu tai useamminkin.

Minkä ihmeen takia raittiit tytöt ottaa sen "liikaa" tai liikaa käyttävän miehekkeenpuolikkaan, kysyn minä vain? Eikö kannattaisi ottaa itsekin mehu-matti?

 

[Näin täällä taas]

Aika usein syy on tämä jokusenkin kerran mainitsemani: Mieluummin tuttu kurjuus kun outo hyvinmeneminen. Eli kotona on ollut aikanaan joku, joka ryyppäsi liikaa, ja alitajuisestihan ihminen hakee sen paikan, jossa voi toteuttaa tuttua roolia, joksi on persoonansa oppinut mieltämään. Esim. hoitajan, pullonpiilottajan, tukijan, salailijan, tukihenkilön, olkapään, kuulijan, hoitajan, roskakorin... Alkoholiperheissähän lapset kasvavat tähän, sen psykologit kyllä näkevät joka päivä.

Juuri siksi niihin parisuhteisiin ei pidä jäädä, jos perheessä on lapsia, mutta sinnehän sitä vaan jäädään taas uutta sukupolvea kasvattamaan niiksi alkoholin passiivisesti lamauttamiksi, kun omakin historia on se sama. Tämän enempää ei tarvita siihen ison opuksen lauseen toteuttamiseen kolmanteen ja neljänteen polveen kostamisesta : ihminen tekee sen ihan itse, kun toimii näillä psykologian laeilla, eikä huomaa sitä.

Voi vapaasti sanoa, etteihän tuossa ole mitään järkeä, mutta hei, ihminen ei olekaan järkiolento! Ihminen on tunneolento, ja tuossa tunne on paljolti pelko, tuntemattoman tilanteen pelko. Ei sitä lähde helposti kohti outoa, jos kurjuus on sentään tuttu paikka. Kun jo lapsesta oppii yhden roolin, se on sitten se oma persoona - jos se viedään, elämä voi tuntua hetken aikaa aika pelottavalta. Ei ketään kannateltavaa - kuka minä olen?

 

[salainen ihailija iskee taas]

Mahtavaa tekstiä taas "näin täällä taas". En olisi osannut selittää ongelmaa paremmin!

 

[pyhamahdottomuus]

Mina olin joskus naimisissa miehen kanssa, joka flirttaili avoimesti toisten naisten kanssa lasnaollessani ja minulla ei ollut minkaanlaista arvoa, mita nyt joskus sanoi rakastavansa jonain heikkona hetkena. Muutenkin, joka suhteessa olin ihan kelvoton vaimo, kumppani. Mies oli joka viikonloppu ulkona ja mina lapsen kanssa kotona, no tulihan se sielta aamutuimaan sentaan ja vietti krapulapaivat kotona. Mita enemman mies syytti kelvottomuuttani, sita enemman yritin miellyttaa hanta ja olla hanen arvoineen, mutta koskaan en siihen kyennyt, aina vaan minussa oli vikaa. Nain jatkui pari vuotta. Sitten kun jo olin varma, etta miehella on joku toinen nainen, vaikka mies kylla kielsikin sen ihan viimeiseen saakka. Mina vain olin vainoharhainen ja hullu akka, jolla on vilkas mielikuvitus. No sitten sattui, etta eraana paivana, kun oli juuri aamulla kieltanyt toisen naisen olemassaolon, niin muutaman tunnin paasta tormasin heihin kaupungilla, kun olin lapseni kanssa liikkeella. Toinen nainen oli raskaana, vatsa pystyssa. Kysyin, onko isa mieheni ja olihan se, todisti nainen. Enaan en ollut vainoharhainen, enka hullu. Tulin alas rytinalla. Mina olin tuohon aikaan kotona, ei toita, eika paikkaa minne menna ja pieni lapsi. Mies sanoi haluavansa erota, kuten minakin, mutta meilla ei ollut paikkaa minne menna (emme asu Suomessa, vaikka mies on suomalainen) ja ei nain ollen sosiaaliturvaakaan. Hapesin kohtaloani ja idioottimaisuuttani, jotta olisin kehdannut edes Suomeen palata. No, mies uhkasi vieda lapsen viela, kun minulla ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia elattaa sita, ja olin tietysti vapaa lahtemaan koska tahansa kodista. No, kun sitten kuin ihmeen kautta loysin asunnon vuokrattavaksi ja olinkin lahdossa, mies ei olisikaan halunnut erota. Lahdin vaikka en tiennyt milla elamme ja miten tulemme toimeen. Mutta on kulunut 7 vuotta tuosta jo ja olemme tulleet hyvin toimeen. Tyollistin itse itseni, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut. Nyt olen ollut uudessa suhteessa kolmisen vuotta ja en ole koskaan tuntenut itseani niin rakastetuksi ja arvostetuksi. Ja lapsenikin voi erinomaisesti, hanella on suhde isaansa ja uusi ihana mies, toinen isa, elamassaan. Mina olen saanut takaisin uskon itseeni ja itsekunnioituksen. Koskaan en ryhtyisi enaan kenenkaan kynnysmatoksi.

Kerron tarinani siksi, etta naet ettet ole ainoa laatuaan ja etta kuulet, etta on mahdollisuus paljon onnellisempaan elamaan. Joskus ajattelen, etta tarvitsin etta jotain todella radikaalia tapahtuu, etta lahden siita suhteesta, muuten varmaan yha vielakin yrittaisin ja yrittaisin ansaita ex-mieheni arvostuksen.

 

[sairaanhoitaja minäkin]

"Minusta on väärin esiintyä täällä psyk.alan hoitajana ja kehoittaa ap:tä eroamaan. Siksi väärin, että vastuuta ei ole jatkosta ja siksi väärin, että tuollaisia päätöksiä ei voi tehdä toisen puolesta yksipuolisilla tiedoilla. Jos tavallinen elli kehoittaa eroamaan, niin se on eri asia, koska silloin ei ole vaikutettu ns. asiantuntijalta.
Minun mielestäni vain juhlapyhinä ryyppääminen on pienempi paha kuin jatkuva juominen. Tietysti alistavaa käytöstä ei tule hyväksyä. Kannattaa harkita; ei ero ole helppo ratkaisu. "

Ihan samaa mieltä. Aloittajan kirjoittelusta kun selviää vain hänen näkemys miehestä ja en puolustele miestä mutta voihan se olla että mies on sosiaalinen ja ei halua aina viettää kaikkea vapaa-aikaa vaimon ja lasten luona. Miksi muuten perheessä pitää aina tehdä KAIKKI yhdessä? Eikö mies voi joskus käydä kavereiden luona yksin ja vaimo puolestaan omassa porukassa niin lapsillekaan ei tarvitse järjestää hoitajaa? Ja jos vaimo on sellainen kotihiiri joka ei halua muiden seuraa koskaan (ei sekään ole parisuhteen kannalta hyvä) niin mies voi kokea sen ahdistava. Voi olla että nainen osaa olla julma omalla tavallaan ja mies sanoo kostavansa. Kirjoituksesta kun emme tiedä kuin puolitotuuden jos sitäkään? Ja tosiaan, en alkaisi psyk. hoitajana kenellekään neuvomaan eroa. Huh, luoja varjelkoon meitä tuollaisilta hoitajilta! Heti äidin puolella (jo varmaan viemässä lapsia turvakotiin!) neuvomassa; jätä se sika!

 

[Mutta eihän se]

neuvonut eroamaan, johan se todettiin! Vaan ottamaan tauon.

 

[no]

Hei. Luin kirjoituksesi pariin kertaan ja näin psyk. alan hoitajana haluan sanoa sinulle, ettet jaksa kovin kauaa. Itseasiassa et näe tilannetta enää kovin selkeästi,


Jos tuo tilanne ei jollaintapaa katkea, niin sinä murrut siinä. Sinun itsetuntosi, roolisi vaimona ja naisena on poljettu täysin maahan. Ja jokaine haluaa parisuhteessa tuntea olevansa rakastettu ja jokainen toivoo voivansa luottaa.


Sinun ei kuulu eikä tarvitse pelätä sitä, milloin mies on toisen naisen kanssa, sinun ei kuulu viettää yksin juhlapyhiä miehen rellestäessä missä sattuu. Miehesi on isä nyt ja puolisosi, hän ei kykene kantamaan vastuuta näistä.


Pystyt ehkä sinnittelemään jonkun aikaa.. vuoden-viisi vuotta? Ehkä koko loppuelämäsi, ellei mies lähde toisen matkaan.


Olen todella pahoillani, että miehesi ei näe mitä kaikkea arvokasta hänellä on. Mutta ystävä hyvä, - Älä jää maahan makaamaan ovimatoksi.


Nouse ylös ja anna itsellesi toisenlainen elämä.


Ajan kanssa huomaat, että se kannatti. Koita jaksaa!

Tämä on uskomattoman tyly ja maahanpolkeva kirjoitus, joka ei juuri mahdollisuuksia anna. Asiantuntija ei koskaan , eikä milloinkaan polkisi toisen ihmisen itsetuntoa noin suorilla kommenteilla.
Aivan hirveää tekstiä kriisissä olevalle ihmiselle.

 

[Hassua!]

Tuollaisessa itsekin eläneenä koen täysin päinvastoin! Tuohan on välittävä, silmiä avaava puheenvuoro, huolenpito ja myös riittävä ravistelu silloin, kun ei uskalla myöntää itselleen sitä, minkä itse kuitenkin jossain tietää... Tuli hyvä mieli sivullisenakin tuosta lämmöstä!

 

[no]

Tuollaisessa itsekin eläneenä koen täysin päinvastoin! Tuohan on välittävä, silmiä avaava puheenvuoro, huolenpito ja myös riittävä ravistelu silloin, kun ei uskalla myöntää itselleen sitä, minkä itse kuitenkin jossain tietää... Tuli hyvä mieli sivullisenakin tuosta lämmöstä!

ihan totta tuo ravistelee, mutta entä, jos asia ei olekaan aivan katastrofissa ja olisi haluja parantaa tilanne ja säilyttää perhe ehjänä? Kyllä minä ainakin kärsisin todella paljon, jos kehoittaisin toista eroamaan ja sitten ilmenisi, että puoliso olisi halunnut korjata suhteen ja lapset kärsisivät rikkonaisesta yh elämästä vielä enemmän.

 

[Hassua!Yhä!]

Eihän siinä käsketty eroamaan, ja tuo kirjoittaja on vielä selventänyt sitä jälkikäteen. Käskettiin ottamaan tauko jossain, se on aivan eri asia! Tauko on hyvä ottaa, jos joku asia on ihan myllerryksessä, että näkisi tilanteen loitompaa. Siitä voi myös palata takaisin, mutta paremmilla eväillä. Jos on keskellä mylläkkää, näkee vain yksittäisiä hetkiä, ei pitkiä linjoja ja mylläkässä miettii myös sekavasti itsekin. Mutta kyllä itseään saa suojella katkeamiselta! Tauko on sitä. Se suojelee siten muitakin.

 

[iuljk]

Nämä ihmiset jotka haukkuvat tämän psyk. alan hoitajan kirjoitusta, eivät selvästikään tunne ap:n kuvaamaa henkilötyyppiä ollenkaan. Asiaa opiskellut varmasti tietää jotain asiasta ja luultvasti enemmän kuin tavallinen tallaaja, jonka ei onnekseen ole tarvinnut tavata kyseistä sairasta henkilötyyppia elämässään tai ainakaan ei ole tarvinnut olla liiemmin sellaisen kanssa tekemisissä.

Minä itse tunnistan tyypin heti, enkä anna ollenkaan armoa. Onhan hän aivan kuten isäni. Mitä ilmeisimmin nuorempikin kuin isäni ja voin sanoa, että asiat tulevat menemään vain huonompaan suuntaan. Tuollainen narsisti tulee aina pitämään itseään kaikkien yläpuolelle, eikä sellaista henkilöä löydy, jota hän voisi kunnioittaa.

Minua suututtaa, ettei äitini pystynyt jättämään isääni. Minuun on jäänyt elinikäiset arvet nuoruudesta. En usko, että minua voi saada enää ehjäksi, sillä minut on pilattu on jo niin nuorena. Harmittaa, harmittaa, harmittaa... Olisinpa minä vahva. Olo on kuin ressukalla, vaikka miten ulospäin hyvältä näyttäisi.

 

[auttaminen ei ole lässytystä]

Tuollaisessa itsekin eläneenä koen täysin päinvastoin! Tuohan on välittävä, silmiä avaava puheenvuoro, huolenpito ja myös riittävä ravistelu silloin, kun ei uskalla myöntää itselleen sitä, minkä itse kuitenkin jossain tietää... Tuli hyvä mieli sivullisenakin tuosta lämmöstä!

Ajattelin ihan samaa, että kirjoitus oli herättelevä. Heräteltiin miettimään, kuuluuko jatkaa suhteessa, jossa oli jo niin paljon hylkäämistä ja miehen vastuuttomuutta. Liian helposti nainen äitinä tuollaisessa tilanteessa sietää ja kärsii yksin, hakee vikaa itsestään ja alkaa pelätä, vaikkei uskalla sitä sanoiksi pukea.

Se, että mies tässä tapauksessa lähtee viettämään vapaa-aikaa ja häipyy vaimon ja lapsen seurasta on vielä hälyttävämpää kuin se, että hän olisi aina juhlapyhinä työssä. Sekin on eräs tapa väistää, vaikka puettu hieman kauniimpaan velvollisuuden kaapuun. Se, että valitsee aina työn muun tärkeän edelle, on sekin vain oma halu ja päätös, mihin mikään laki ei voi velvoittaa.

Se, että pysähtyy ja pysäyttää toisenkin miettimään käyttäytymistä, on mahdollisuus. Se on mahdollisuus myös miehelle muuttaa tapaansa, jos on ajattelemattomuuttaan kuvitellut voivansa toista ja perhettään noin hallita. Miehellä on aina mahdollisuus muuttaa tapojaan. Se onnistuuko hän siinä, ratkaisee paljon. Voihan olla, että mies tuollaisessa tilanteessa saa itse syyn erota. Mies voi sanoa, että vaimo halusi eroa, otti eron, koska ei ole selkärankaa vastuuseen siltäkään osin.

 

[kiusattu]

Olen kokenut henkistä väkivaltaa pitkässä suhteessani. Hyvin samantapaista kuin ap. Uhkailua, kiristystä, piittaamattomuutta ym. Silti roikuin kuin hullu siinä suhteessa vuosikausia pystymättä kiskaisemaan itseäni siitä irti.

Ja miksikö? Siksi kun toisen henkinen väkivalta nujertaa ihmisen pala palalta ilman että sitä edes itse tajuaa. Ei sitä kertakaikkisesti näe. Vaikka olin vahva, enkä koskaan olisi voinut nuorena kuvitella "joutuvani" uhriksi. Niin vain kävi.

Vasta kun oloni alkoi olla "selittämättömän" huono ja masentunut hain terapiasta apua. Kesti sielläkin yli vuoden alkaa näkeen omaa elämäni sellaisena kuin se oli : kynnysmattona ja tahdottomana alistujana. Minä, vahva ihminen!!! Se oli shokki, ja siitä shokista sain voimaa ottaa etäisyyttä mieheeni. Joku kirjoittikin, että olisi todella tärkeätä ottaa etäisyyttä puolisoonsa. Se pitää paikkaansa. Vasta kun ottaa fyysistä etäisyyttä, jää omille ajatuksille tilaa ja mahdollisuuksia nousta tietoisuuteen.

Hae ap ihmeessä apua. En suinkaan sano, että elät väkivaltaisessa suhteessa kuten minä elin (henkinen väkivalta on siis jopa musrtavampaa kuin fyysinen, se on näkymätöntä!). Kirjoituksestasi kuitenkin paistaa läpi epänormaalien tapahtumien hyväksyminen lähes normaaleina. Ja kyvyttömyys irroittautua.

Ja ei aina tarvitse erota. Kun sinä muutut, voi miehesikin muuttua. Te voitte rakentaa jotain uutta. Nykyinen tilanne kuitenkin on sinulle mitä ilmeisemmin aika raskas ja tuskallinen. Elämän ei tarvitse olla sellaista. Sen ei pidä olla sellaista.

 

[no]

kyllä minustakin ero on hyvä ratkaisu, kun kysymyksessä on henkinen- tai fyysinenväkivalta, alkoholismi tai jokin muu syy miksi joutuu parisuhteessaan kärsimään. Mutta minä keskustelen ap:n tilanteesta ja minulle se ei nouse tuollaisena; sitä en vain tiedä miksi on näin, mutta minulla on hyvin voimakas tunne, että ap:n kannattaa panostaa suhteen korjaamiseen.

 

[auttaminen ei ole lässytystä]

kyllä minustakin ero on hyvä ratkaisu, kun kysymyksessä on henkinen- tai fyysinenväkivalta, alkoholismi tai jokin muu syy miksi joutuu parisuhteessaan kärsimään. Mutta minä keskustelen ap:n tilanteesta ja minulle se ei nouse tuollaisena; sitä en vain tiedä miksi on näin, mutta minulla on hyvin voimakas tunne, että ap:n kannattaa panostaa suhteen korjaamiseen.

Ehdottaisit mieluummin, että miehen kannattaisi panostaa suhteen korjaamiseen. Tai sitten ainakin jokin konkreettinen esimerkki, miten ap voisi yrittää korjata suhdetta. Muutoin neuvosi syyllistää ja velvoittaa vain kärsivää osapuolta. Ihan kuin antaisit ohjeeksi, että ensimmäinen päivä se on hirressäkin pahin, mutta yritä kestää. Älä hengitä!

 

[sairaanhoitaja minäkin]

No aloittajahan voi "pitää taukoa" MITÄ ihmeessä sekin tarkoittaa?? Lähteekö aloittaja kodistaan lasten kanssa pois, siis MINNE? Hotelliin? (kustannuskysymys) Vanhempiensa luokse (apua, äiti ja isi, auttakaa, olen aikuinen LAPSI) ..

Ja voihan aloittaja aina erota. Helpottuuko elämä? Taloudellinen tilanne, yksin lasten kanssa (silloin olet TODELLA YKSIN) ja ehkä liitto joka loppui kesken ja on vielä selvittämätön. Ehkä aloittajan kannattaisi keskustella miehensä kanssa?

Eih, aina näitä asiantuntijoita joiden mielestä kaikki miesten ja naisten väliset ongelmat johtuvat miehen narsisimista! Apua, ja nekö hakeutuvat auttamaan muita? Millä elämänkokemukselle? Parisuhde neuvojaksi ja asiantuntijaksi tuskin kehitytään 3,5 vuoden sairaanhoitajakoulutusella jossa opiskellaan aika vähän psykiatriaa ja psykologiaa.