Raskausaika meni todella hienosti, joskus harvoin kaipasin että olisi lähellä se toinen, jonka syliin hakeutua ym. Synnytyksen jälkeen kotona tuntui että vauva on vain kokoajan minussa kiinni enkä ehdi syömäänkään. Kaipasin alkuun takaisin sairaalan, missä kaikki oli niin helppoa. Ruoka oli valmista, kun vaan menit syömään, vauva oli tyytyväisempi (kotona alkoi jo kaivata enemmän maitoa ja sitä ei tullut tarpeeksi) hoitajat lähellä, joilta kysyä heti neuvoa. Onneksi minulla oli ystäviä paljon jotka kävivät vauvaa katsomassa ja sain näin hengähtääkin vähän kun vauva oli vieraiden sylissä. Nyt vauva on jo 1,5 kuukautta, imettäminen ei enää satu ja vauva suostuu nukkumaan päivälläkin ja jo muuallakin kuin vieressä ja sylissä. Elämä alkaa tuntua ihanalta. Eli ystäviin hyvät suhteet. Alku on rankaa, mutta kyllä se siitä helpottaa aika pian.