olo taas kolmantena peräkkäisenä isi-vkoloppuna, minulla uusioperheen hirveenä äippäpuolena!!! :/
pakko purkaa ajatuksia ulos, kun sain hetkeksi omaa rauhaa,ja hiljaisuutta.
Mieheni lapsi on meillä nyt siis kolmatta peräkkäistä vkolppua viettämässä, ja tulee vielä ensi vkoloppunakin, rakastan lasta samoin kun miestänikin, mutta aina ei jaksa, vaikkei lapsen vika millään tavalla olekkaan..olen rakaana puolessa välissä, ja sairaslomalla vaikean raskauden takia, uskon eetä tämäkin saa minut väsymään ja reagoimaan entistä herkemmin tilanteisiin..ja kaipaamaan huomiota..
ymmärrän että lapsi haluaa isän koko aikaisen huomion, ja isä sen haluaa antaa yhteisinä hetkinä, mutta mikä minun asemani..en saa puhua miehelleni, lapsi huutaa päälle, ja vaikka viimekädessä saa pahaa tekemällä isin huomion, ruokapöydässä katson sitä showta sivusta, kun en jaksa puuttua enään, isin ruoka pysyy koskemattomana kun lastaan syöttää ja pelleilee, ja komentaa ja hakee pöytään sata kertaa( lapsi 4v), tätä jatkunut jo vuoden ajan..kahdestaan ollessa lapsen kanssa ei tätä tapahdu, mutta ilmeisesti saa isin näinkin itselleen koko ajaksi..isi menee vessaan, lapsi huutaa oven takana joka kerta kuinka kova hätä hänellä on,isi tulee kuin salama omilta tarpeiltaan ja lapsen hätä onkin tiessään, kunnes keksii uuden asian mitä haluaa..jos isillä joku asia mikä vaatii tekemistä, ja lapsi vosi piirrettyä katsoa sen aikaan, ei onnistu, karjuu naama punasena isiä, ja roikkuu lahkeessa kiinni, ja näin ollen asia jää tekemättä, minulla ei ole miestä näinä päivinä, koitan olla aikuinen ja ymmärtää, myös itse avioerolapsena tämän isin tärkeyden sekä tosinpäin..
mutta oon vaan väsynyt, täälläkin ruoka on pahaa, sitä oksennetaan lautaselle, isi koittaa opettaa, minä koitan mutta sama tilanne joka kerta.leluja ei siivota, ei edes yhdessä, maataan vaan lattialla ja ollaan " kipeitä"..uhkailulla saa ne joskus harvoin koriin kerättyä..
mieheni ei ymmärrä mun näkökulmaa, seleittää sitä minkä jo tiiän, haluaa olla läsnä lapsen kanssa kaiken ajan, ja ei haluisi käyttää sitä aikaa tappeluun lapsen kanssa syömisestä, siivoomisesta, huutamisesta jne..ymmärrän, mutta missä on ne vanhemman asettamat rajat, jotka pitäisi olla uusioperheissäkin, en jaksa kun sivusta seurata enään, olen itse lasten parissa paljon ammattini puolesta, ja näen joskus niin paljo tilanteita lapsen arjessa niin meillä kun lähivanhemmankin luona mihin minun ammattini pulesta kuuluisi jo puuttua, ojaamaan ja opastamaan toimivaa lapsiperheen arkea..mutta aikani olen koittanut miehelleni puhua, tuloksetta..nyt olen alkanut miettiä, ja tätä palstaa lukiessani huomannut kohtalotovereitakin, kun meille syntyy uusi perheenjäsen, mieheni lapsi on aivan tasavertaisessa asemassa tulevan lapsen kanssa, mutta miten mieheni mahtaa jaksaa tällöin, ja ona varmasti jo myöhäistä alkaa opettamaan mieheni lasta omatomisemmaksi kun lapsi jo syntynyt..vai juokseeko mieheni kieli vyön alla ja koittaa tasapuolisesti huomata ja rakastaa molempia lapsiaan, vai meneeköhän niin kuten pelkään että puolet kuusta mieheni lapsen ollessa meillä, minä olen ns.yh meidän uusioperheessä, ja hoidan yhteisen lapsemme..kamalaa ajatella näin, mutta väkisin tulee mieleen vaan kauhukuva tästä..ja mitä kulutukseen tulee, meillä rahaa menee paljon mieheni lapseen, ja miehenikin on ymmärrettävä että on supistettava huomattavasti kun toinen lapsi tulee, muuten elämme matti kukkarossa puolet kk:sta..esimerkkinä voin kertoa eilisen kaupunkireissun, meillä oli yhteistä rahaa,siitä minunkin laittamaa aika suuri osa, jolla tark.oli ostaa jotain pientä sekä minulle vaaka,mittanauha ym joita neuvolasta käskettiin hankkimaan tilani vuoksi, että sitä pystyisin kotonakin seuraamaan, nooh, miehelläni oli lompakko, sill oli ostettu vaikka mitä lelua, lenkkaria ja maksettu kahvit ja sämpylät..kun vaaa'n oston aika kaupassa koitti, ei sitä ollut varaa ostaa..en voinut kun itkee jälkeenpäin, miten minultakin kului huomaamatta rahat, ja en vaakaa saanut, mutta lapselle saatiin vaikka mitä..tiedän kuullostavani naurettavalta kitisijältä, mutta oikeesti tuo ottaa mua vieläkin päähän..menen huomenna ja ostan vaakani, enkä välitä syömmekö ensi vkoloppuna mitään.. :/ kiitos että sain asiani ulos, täkmä on minun tarina ja keino koittaa jaksaa, toivot.kukaan ei ota henk.kohtasesti..se ei jutun ydin..
pakko purkaa ajatuksia ulos, kun sain hetkeksi omaa rauhaa,ja hiljaisuutta.
Mieheni lapsi on meillä nyt siis kolmatta peräkkäistä vkolppua viettämässä, ja tulee vielä ensi vkoloppunakin, rakastan lasta samoin kun miestänikin, mutta aina ei jaksa, vaikkei lapsen vika millään tavalla olekkaan..olen rakaana puolessa välissä, ja sairaslomalla vaikean raskauden takia, uskon eetä tämäkin saa minut väsymään ja reagoimaan entistä herkemmin tilanteisiin..ja kaipaamaan huomiota..
ymmärrän että lapsi haluaa isän koko aikaisen huomion, ja isä sen haluaa antaa yhteisinä hetkinä, mutta mikä minun asemani..en saa puhua miehelleni, lapsi huutaa päälle, ja vaikka viimekädessä saa pahaa tekemällä isin huomion, ruokapöydässä katson sitä showta sivusta, kun en jaksa puuttua enään, isin ruoka pysyy koskemattomana kun lastaan syöttää ja pelleilee, ja komentaa ja hakee pöytään sata kertaa( lapsi 4v), tätä jatkunut jo vuoden ajan..kahdestaan ollessa lapsen kanssa ei tätä tapahdu, mutta ilmeisesti saa isin näinkin itselleen koko ajaksi..isi menee vessaan, lapsi huutaa oven takana joka kerta kuinka kova hätä hänellä on,isi tulee kuin salama omilta tarpeiltaan ja lapsen hätä onkin tiessään, kunnes keksii uuden asian mitä haluaa..jos isillä joku asia mikä vaatii tekemistä, ja lapsi vosi piirrettyä katsoa sen aikaan, ei onnistu, karjuu naama punasena isiä, ja roikkuu lahkeessa kiinni, ja näin ollen asia jää tekemättä, minulla ei ole miestä näinä päivinä, koitan olla aikuinen ja ymmärtää, myös itse avioerolapsena tämän isin tärkeyden sekä tosinpäin..
mutta oon vaan väsynyt, täälläkin ruoka on pahaa, sitä oksennetaan lautaselle, isi koittaa opettaa, minä koitan mutta sama tilanne joka kerta.leluja ei siivota, ei edes yhdessä, maataan vaan lattialla ja ollaan " kipeitä"..uhkailulla saa ne joskus harvoin koriin kerättyä..
mieheni ei ymmärrä mun näkökulmaa, seleittää sitä minkä jo tiiän, haluaa olla läsnä lapsen kanssa kaiken ajan, ja ei haluisi käyttää sitä aikaa tappeluun lapsen kanssa syömisestä, siivoomisesta, huutamisesta jne..ymmärrän, mutta missä on ne vanhemman asettamat rajat, jotka pitäisi olla uusioperheissäkin, en jaksa kun sivusta seurata enään, olen itse lasten parissa paljon ammattini puolesta, ja näen joskus niin paljo tilanteita lapsen arjessa niin meillä kun lähivanhemmankin luona mihin minun ammattini pulesta kuuluisi jo puuttua, ojaamaan ja opastamaan toimivaa lapsiperheen arkea..mutta aikani olen koittanut miehelleni puhua, tuloksetta..nyt olen alkanut miettiä, ja tätä palstaa lukiessani huomannut kohtalotovereitakin, kun meille syntyy uusi perheenjäsen, mieheni lapsi on aivan tasavertaisessa asemassa tulevan lapsen kanssa, mutta miten mieheni mahtaa jaksaa tällöin, ja ona varmasti jo myöhäistä alkaa opettamaan mieheni lasta omatomisemmaksi kun lapsi jo syntynyt..vai juokseeko mieheni kieli vyön alla ja koittaa tasapuolisesti huomata ja rakastaa molempia lapsiaan, vai meneeköhän niin kuten pelkään että puolet kuusta mieheni lapsen ollessa meillä, minä olen ns.yh meidän uusioperheessä, ja hoidan yhteisen lapsemme..kamalaa ajatella näin, mutta väkisin tulee mieleen vaan kauhukuva tästä..ja mitä kulutukseen tulee, meillä rahaa menee paljon mieheni lapseen, ja miehenikin on ymmärrettävä että on supistettava huomattavasti kun toinen lapsi tulee, muuten elämme matti kukkarossa puolet kk:sta..esimerkkinä voin kertoa eilisen kaupunkireissun, meillä oli yhteistä rahaa,siitä minunkin laittamaa aika suuri osa, jolla tark.oli ostaa jotain pientä sekä minulle vaaka,mittanauha ym joita neuvolasta käskettiin hankkimaan tilani vuoksi, että sitä pystyisin kotonakin seuraamaan, nooh, miehelläni oli lompakko, sill oli ostettu vaikka mitä lelua, lenkkaria ja maksettu kahvit ja sämpylät..kun vaaa'n oston aika kaupassa koitti, ei sitä ollut varaa ostaa..en voinut kun itkee jälkeenpäin, miten minultakin kului huomaamatta rahat, ja en vaakaa saanut, mutta lapselle saatiin vaikka mitä..tiedän kuullostavani naurettavalta kitisijältä, mutta oikeesti tuo ottaa mua vieläkin päähän..menen huomenna ja ostan vaakani, enkä välitä syömmekö ensi vkoloppuna mitään.. :/ kiitos että sain asiani ulos, täkmä on minun tarina ja keino koittaa jaksaa, toivot.kukaan ei ota henk.kohtasesti..se ei jutun ydin..