Heippa kaikille.
Oon uusi palstalainen, 32v ja yrittelyä takana vuositolkulla ilman pienintäkään valonpilkahdusta. Kai tässä itsensä lapsettomaksi jo lukee, vaikka vauvakuume onkin. Minkäänlaisissa hoidoissa en ole käynyt, enkä oikeastaan hirveästi haluakaan mennä. Yritän tässä kovasti hyväksyä tilannetta, mutta se on kovin vaikeaa.
Otsikko viittaa siihen, että mun mies ei ole todella sitoutunut tähän yrittämiseen. Puhuu asiasta kyllä koko ajan ja stressaa enemmän kuin minä, painostaa mua välillä hakeutumaan tutkimuksiin ja onnistuu jopa syyllistämään mua aiemmasta e-pillerien käytöstä, jonka olen siis lopettanut kohta 5 vuotta sitten. Tuohon aikaan ei vielä asuttu yhdessä, mutta teoriassa raskaaksitulo on ollut aikalailla mahdollista noin olosuhteiden puolesta jo ainakin neljä vuotta.
Sitoutumattomuus näkyy siinä, että hän onnistuu aina oviksen aikaan välttelemään seksiä. Milloin milläkin tavalla. Mietin tuossa, että näiden kolmen-neljän vuoden aikana on varmaan hyvä jos kahden käden sormilla laskettavissa sellaiset "kunnon yritykset" olen miehelle jo kauan sitten sanonut, että menen tutkimuksiin kun on kolme hyvää yritystä peräkkäin, ja sellaista ei ole vielä tapahtunut. Ja onhan mua tutkittu gynellä käydessä, ultrailtu ja muuta, ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Kierto on säännöllinen, ovikset tulee ajallaan ym. Mutta hän ei noteeraa sitä.
Kerran kuussa meillä on siis ilmiriita seksistä. Tuntuu tosi kurjalta. Seksi tuntuisi kumminkin jonkin verran kelpaavan muina aikoina. Kai se paine tekee homman hankalaksi. Olen yrittänyt sitä, että en kertoisi asiasta, mutta kyllä se huomaa. Ja laskeskelee itse, että sulla oli menkat tollon, niin nyt pitäis olla...
Oon tässä monet kerrat pudottanut painoa ollakseni mahdollisimman "hedelmällisen kokoinen", koitan ulkoilla paljon, syödä terveellisesti, käyttää "lisäravinteita" ym. Mitä tekee mies. Polttaa ketjussa, eikä ota mitään vastuuta omasta käyttäytymisestään - siis hänellä on rankka päihdetausta, mutta sehän ei ole mitenkään voinut vaikuttaa hänen hedelmällisyyteensä. Taustasta löytyy myös kausia, jolloin on käyttänyt steroideja, mikä on varmaan vienyt loputkin hormonit hukkaan. Puhumattakaan vuosien varrella kerrytetystä ylipainosta. Mutta näillähän ei tietenkään ole mitään vaikutusta, hänen mielestään.
Meidän on pitänyt jo vuoden ajan käydä spermatutkimuksissa, tai siis miehen, ja kovasti siitä itsekin puhuu, mutta klinikka on pitkän matkan päässä ja rahat vähissä, eikä itse tutkimuskaan mikään halpa ole. Kerran saatiin tähän jo rahat kokoon, mutta ne menivät sitten muihin asioihin.
Hankalaksi asian tekee myös se, että miehelläni on jo lapsi. Joten hän ei senkään vuoksi pode lapsettomuuden tuskaa, ja ohittaa mun ahdistukseni ihan täysin. Ja se on myös syy, miksi hän arvelee olevansa niin "mieskuntoinen", että yhden lapsen siittäminen on hänelle ihan pikkujuttu. Ei osaa ottaa huomioon, että lapsensa on jo toisella kymmenellä, joten aika paljon on vettä ja kaikkea muutakin virrannut sillä välin. ?
Tää on itselle tosi kipeä asia, hyvin monellakin tasolla, ja vaikuttaa meidän suhteeseen paljon. Liekö täällä ketään kohtalotoveria
Oon uusi palstalainen, 32v ja yrittelyä takana vuositolkulla ilman pienintäkään valonpilkahdusta. Kai tässä itsensä lapsettomaksi jo lukee, vaikka vauvakuume onkin. Minkäänlaisissa hoidoissa en ole käynyt, enkä oikeastaan hirveästi haluakaan mennä. Yritän tässä kovasti hyväksyä tilannetta, mutta se on kovin vaikeaa.
Otsikko viittaa siihen, että mun mies ei ole todella sitoutunut tähän yrittämiseen. Puhuu asiasta kyllä koko ajan ja stressaa enemmän kuin minä, painostaa mua välillä hakeutumaan tutkimuksiin ja onnistuu jopa syyllistämään mua aiemmasta e-pillerien käytöstä, jonka olen siis lopettanut kohta 5 vuotta sitten. Tuohon aikaan ei vielä asuttu yhdessä, mutta teoriassa raskaaksitulo on ollut aikalailla mahdollista noin olosuhteiden puolesta jo ainakin neljä vuotta.
Sitoutumattomuus näkyy siinä, että hän onnistuu aina oviksen aikaan välttelemään seksiä. Milloin milläkin tavalla. Mietin tuossa, että näiden kolmen-neljän vuoden aikana on varmaan hyvä jos kahden käden sormilla laskettavissa sellaiset "kunnon yritykset" olen miehelle jo kauan sitten sanonut, että menen tutkimuksiin kun on kolme hyvää yritystä peräkkäin, ja sellaista ei ole vielä tapahtunut. Ja onhan mua tutkittu gynellä käydessä, ultrailtu ja muuta, ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Kierto on säännöllinen, ovikset tulee ajallaan ym. Mutta hän ei noteeraa sitä.
Kerran kuussa meillä on siis ilmiriita seksistä. Tuntuu tosi kurjalta. Seksi tuntuisi kumminkin jonkin verran kelpaavan muina aikoina. Kai se paine tekee homman hankalaksi. Olen yrittänyt sitä, että en kertoisi asiasta, mutta kyllä se huomaa. Ja laskeskelee itse, että sulla oli menkat tollon, niin nyt pitäis olla...
Oon tässä monet kerrat pudottanut painoa ollakseni mahdollisimman "hedelmällisen kokoinen", koitan ulkoilla paljon, syödä terveellisesti, käyttää "lisäravinteita" ym. Mitä tekee mies. Polttaa ketjussa, eikä ota mitään vastuuta omasta käyttäytymisestään - siis hänellä on rankka päihdetausta, mutta sehän ei ole mitenkään voinut vaikuttaa hänen hedelmällisyyteensä. Taustasta löytyy myös kausia, jolloin on käyttänyt steroideja, mikä on varmaan vienyt loputkin hormonit hukkaan. Puhumattakaan vuosien varrella kerrytetystä ylipainosta. Mutta näillähän ei tietenkään ole mitään vaikutusta, hänen mielestään.
Meidän on pitänyt jo vuoden ajan käydä spermatutkimuksissa, tai siis miehen, ja kovasti siitä itsekin puhuu, mutta klinikka on pitkän matkan päässä ja rahat vähissä, eikä itse tutkimuskaan mikään halpa ole. Kerran saatiin tähän jo rahat kokoon, mutta ne menivät sitten muihin asioihin.
Hankalaksi asian tekee myös se, että miehelläni on jo lapsi. Joten hän ei senkään vuoksi pode lapsettomuuden tuskaa, ja ohittaa mun ahdistukseni ihan täysin. Ja se on myös syy, miksi hän arvelee olevansa niin "mieskuntoinen", että yhden lapsen siittäminen on hänelle ihan pikkujuttu. Ei osaa ottaa huomioon, että lapsensa on jo toisella kymmenellä, joten aika paljon on vettä ja kaikkea muutakin virrannut sillä välin. ?
Tää on itselle tosi kipeä asia, hyvin monellakin tasolla, ja vaikuttaa meidän suhteeseen paljon. Liekö täällä ketään kohtalotoveria
