Yleinen ahdistuneisuushäiriö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja voihan ahdistus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

voihan ahdistus

Vieras
Ilmenee minulla järjettömänä kuolemanpelolla omista lapsistani. :/

On todella rankkaa pelätä omien lastensa menettämistä. Pelkää auto-onnettomuuksia yli kaiken. Ja sairauksia. En kertakaikkiaan voi ohittaa jotain, esimerkiksi onnettomuusuutisia, ilman kamalaa ahdistuskohtausta.

En uskalla suunnitella mitään pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi pelkään että jos suunnittelen ensi kesälle jotain, tapahtuu ihan varmasti sitä ennen jotain. Ja mietin sitten että miltä tuntuisi perua vaikkapa matka ja sanoa syyksi oman lapsen menetys.

Tämä on ihan hirveää. Kärsin kamalasti pakko-oireista; en voi edes hampaitani pestä jos en pese niitä tietyllä tavalla. Tai kädet pitää pyyhkiä pyyhkeeseen tietyllä tavalla, ymymymym. Esimerkkejä olisi satoja. Ja vaikka tiedän järjellä ettei nuo vaikuta suuntaan eikä toiseen, en voi jättää tekemättä tai muuten iskee kamala ahdistus päälle että varmaan lapsille sattuu jotain.

Käyn jo psykologilla juttelemassa mutta taas on huono vaihe menossa. Tämä alkoi joskus reilu vuosi sitten, helpotti kesällä mutta on tullut taas voimalla päälle. :/ Muut ei tätä varmaan päälle päin näe mutta itse sen tunnen koko ajan. Ja olen nykyään koko ajan todella kireä, kärttyinen ja heikkohermoinen. :/

Kaikenlisäksi näen itseni rumana ja syytän itseäni kaikesta. Tämä elämä alkaa olla melko raskasta mun niskassa vaikka haluaisin nauttia tästä kaikin mahdollisin tavoin. Ja haluaisin että muutkin nauttisivat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiutau:
Tsemppiä sulle, tuntuu tosi kurjalta sun olosi :-/ ihan mielenkiinnosta jysyn että onko sulle tullut fyysisiä oireita tuosta ahdistuneisuushäiriöstä?

Ei oikeastaan mitään fyysistä. Tai juu, päänsärkyä on tavallista useammin jonka selkeästi laukaisee stressi tästä olosta. Jos ahdistus iskee todella kovaa päälle, hakkaa pulssi silloin nopeampaa ja on todella levoton olo.... mutta tämä vaan jos on ihan ahdistus huipussaan.

 
Mulla on diagnosoitu kanssa tuo yleinen ahdistuneisuushäiriö. Itsellä ilmenee huolestuneisuudella, kuten opiskelujen suhteen stressaan kauheasti ja pelkään etten ikinä valmistu saati työllisty omalle alalle. Töissä ollessani taas tulee tunne, että minua tarvittaisiin silloinkin kun olen vapaalla.
Pakko-oireina mulla on listojen teko. Teen kaikista pienimmistäkin asioista listan, ja hermostun kauheasti jos jotain menee vikaan. Tänä lauantaina menemme koko perheen voimilla ikeaan ja olen suunnitellut meille tarkan järjestyksen miten edetään. Saa nähdä miten käy..
Itsellä tällä hetkellä kuitenki parempi vaihe menossa, kevät piristää kummasti :) Tsemppiä!
 

Uusimmat

Yhteistyössä