Yli kymmenen vuoden ikäero lapsilla...

["harmis"]

Taustoja sen verran että mulla on 8- ja 10-vuotiaat lapset. Nykyisen miehen kanssa ollaan kuutisen vuotta jo yhdessä eletty, miehellä ei ole lapsia. Ollaan aina puhuttu niin että katsotaan sitten myöhemmin. Mies ei ollut aiemmin täysin varma haluaako omia ollenkaan. Mun lapsille on hyvä isäpuoli.

Nyt se sitten pari viikkoa sanoi että on varma että haluaa mun kanssa lapsen. Ei ihan vielä mutta tässä joskus parin vuoden sisään varmaankin. Mua alkoi jännittää ihan helvetisti...

Miten teillä muilla on sujunut jos lapsilla on noin iso ikäero? Mä pelkään että lapset ei hirveästi tule vauvasta innostumaan (mullakin on vielä totuttelu ajatukseenkin pahasti vaiheessa). Olenko mä liian vanha, toivunko enää raskaudesta, tuleeko musta rupsahtanut kasa...

Onneksi tässä on vielä aikaa jäsennellä ajatuksia. Ja yrittää kerätä vauvakuumetta, tuntuu aika hurjalta aloittaa rumba alusta näin pitkän ajan jälkeen...

 

[vierus]

Minkä ikäinen sinä olet? Minun lapsilla on 9 vuotta ikäeroa. Esikoinen rakastaa pienta sisarustaan. Odotusaikana häntä kyllä selvästi hävetti se, että olin raskaana. Sanoikin meille, että miksi te vielä noin vanhoina teitte lapsen. Olin silloin 34-vuotias

Pienen hoitaminen on sujunut ihan hyvällä rutiinilla ja hyvin olen jaksanut valvomiset yms. Olin vaan jo ehtinyt tottumaan elämään isomman lapsen äitinä, että onhan tässä vähän ollut sopeutumista. En ole enää pystynyt olemaan yhtä aktiivisesti esikoisen harrastuksessa mukana ja sekin vähän harmittaa. Nopeasti tämäkin pieni kasvaa ja olemme kaikki nauttineet pienestä apllerostamme

 

["harmis"]

Mä olen 33 eli aika lähelle osuu.
Siinä on sekin että mun esikoisen hyvä kaveri sai juuri pikkusisaruksen, uusperhe heilläkin. Ei ole mennyt ihan putkeen hommat, poika pieni puhuu mullekin surullisena kuinka äiti ja isäpuoli on enää vaan vauvan kanssa eikä hänen kanssaan tee mitään. Harmittaa toisen puolesta niin kovaa, siitä oikein huomaa miten se kaipaa aikuisen seuraa. Juttelee mulle sitten asioitaan aika paljon. Mun lapset tietysti tietää tämän ja niihin iskee varmasti pelko että heille käy samoin. Vaikka olen jo sanonut että jos meille joskus vauva tulisi niin noin ei tule tapahtumaan ikinä.

 

[vierus]

Kyllä se vauva tietysti vie paljon vanhempien aikaa alussa ja ajatuksia myös Meillä kun oli ennen vain yksi lapsi, niin olihan se iso muutos että tuli toinen. Mutta hyvin on mennyt ja en usko, että lapseni kokee itseään ulkopuoliseksi. Toiset lapset kyllä on herkempiä ja surullista jos vanhemmat eivät tajua miltä lapsesta tuntuu... Minulle kyllä joskus tulee sellaisia riittämättömyyden tunteita, mutta ne menevät nopeasti ohi kun kaston miten lapset tykkäävät toisistaan. Ja toisaalta olen ihan yllättynyt että "iso" poikan on aivan lumoutunut pikkusiskostaan. Ja pikkusisko nauraa höröttää veljensä jutuille

 

[hmph]

Mä olin 9v ja siskoni oli 11v kun äitimme päätti 40 vuotiaana tehdä lapsen uuden miehensä kanssa. Me kyllä tykättiin pikkusisaruksesta... Haluttiin hoitaa jne.

Muutin nuorena kotoa pois samoin siskoni ja tämä iltatähti on tykännyt hirveesti tulla luo yöksi jne. Itse olen paljon tekemisissä hänen kanssaan, siskomme vähemmän... Käytän elokuvissa yms. Ei se aina tarkoita että iso ikäero olisi "tuho" sisarussuhteille.

Olihan äiti väsynyt kun sen ikäisenä teki lapsen mutta selvisi hyvin synnytyksestä kuulemma ja palautukin takaisin hoikaksi, ei jäänyt mahanahkaa tms.

 

[akava]

Olin 11v kun nuorin sisko syntyi. Ei ole traumoja jäänyt. Ja hyviä ystäviä ollaan tänä päivänä, aikuis iällä siis. Työssä pk:ssa olen valitettavasti nähnyt tuon uusperheen kuvion että se vanhin, ei yhteinen, jää lehdelle soittelemaan. Surullista. Ja et sinä ap vielä vanha ole..

 

["kahden äiti"]

Miten niin vanha? Minä sain esikoiseni 34 vuotiaana ja toisen lapsen 36 vuotiaana, enkä ollut yhtään vanha, vaan juuri sopivan ikäinen.

 

["harmis"]

Onpa kiva kuulla näin positiivisia juttuja, sekä äitien että niiden vanhempien sisarusten näkökulmasta.
Sitä itse on jotenkin liian negatiivisena liikkeellä, keksin ihan liikaa huonoja asioita mahdollisesta perheenlisäyksestä. Saitte mut näkemään uusiakin puolia asiassa, kiitos. Vielä kun saisi sen vauvakuumeen jossain vaiheessa päälle, olisi ihana yrittää raskautta täydellä innolla eikä vaan puolittain velvollisuudentunnosta... Ehkä se tästä.

 

[vierras]

[QUOTE="harmis";30549987]Mä olen 33 eli aika lähelle osuu.
Siinä on sekin että mun esikoisen hyvä kaveri sai juuri pikkusisaruksen, uusperhe heilläkin. Ei ole mennyt ihan putkeen hommat, poika pieni puhuu mullekin surullisena kuinka äiti ja isäpuoli on enää vaan vauvan kanssa eikä hänen kanssaan tee mitään. Harmittaa toisen puolesta niin kovaa, siitä oikein huomaa miten se kaipaa aikuisen seuraa. Juttelee mulle sitten asioitaan aika paljon. Mun lapset tietysti tietää tämän ja niihin iskee varmasti pelko että heille käy samoin. Vaikka olen jo sanonut että jos meille joskus vauva tulisi niin noin ei tule tapahtumaan ikinä.[/QUOTE]

Vanha? Et ole vanha. Minä sain esikoisen 29-vuotiaana ja suunnitteilla on vielä toinen lapsi. Tulen olemaan 33-36-vuotias todennäköisesti kun toisen aika koittaa.

Ja jos miehesi lapsen todella haluaa niin mitä väliä mitä isommat sisarukset ajattelee? Kyllä ne siihen vauvaan ja pikkusisarukseen ajan kanssa tottuvat.

 

["nanna"]

Mun sisko on mua 11-v. vanhempi. Meillä on aina ollut tosi hyvät välit. Sisko hoitanut mua paljon mun ollessa pieni. Teini-iässä hän oli mulle todella tärkeä tuki kaikissa tunnemyrskyissä ym.

Meidän esikoisen ja kuopusten ikäero on 10-vuotta. Esikoinen on aivan mahtava isoveli pikkusiskoille ja myös apuna äidille ja isälle.

 

["harmis"]

Ja jos miehesi lapsen todella haluaa niin mitä väliä mitä isommat sisarukset ajattelee? Kyllä ne siihen vauvaan ja pikkusisarukseen ajan kanssa tottuvat.

On sillä mulle väliä, mä haluan tehdä siitä niille mahdollisimman positiivisen kokemuksen. Tottuminen ei riitä, kaikkeen paskaankin tottuu...
Mun lapset elää muutenkin jo kahden kodin arkea ristiriitoineen, tottakai mä haluan että niiden kokema harmi jää mahdollisimman pieneksi tälläisissä asioissa.
Ja olen tosiaan sitä esikoisen kaverin tuskaa katsellut. En halua moista tunnetta omille.

 

["sini"]

Meillä on iltatähdellä ja sisaruksillaan reilu 10 vuotta ikäeroa. Innolla sisarukset vauvaa odottivat ja paljon olivat apuna hoitamassa yms.

Mutta vauva oli vaativa ja vei minun (äidin) huomiota paljon. Myös yhteiset peli-illat, uimareissut perheen kesken jne. pikkuhiljaa jäivät, koska pikkusisarus "terrorisoi" reissuja. Alkuun pienempi sai liian helposti periksi ja siksi ehkä kasvoi vähän liian itsekkääksi tapaukseksi. Sisarusten teini-ikä lähestyi ja iltatähden uhmaikä vahvistui. Ei kovin helppo yhtälö. "Tappelivat" paljon, pienempi ärsytti isompia ja isommilla meni hermo. Kiroilua ja pärinää oli meillä usein, vaikka sitä ei tietenkään sallittu..

Nyt isommat ovat jo täysi-ikäisiä ja sisarus koululainen. Rauha on jälleen laskeutunut meidän taloon. Ei noiden lasten välit vieläkään parhaat mahdolliset ole, mutta uskon että aikaa kun kuluu ja varsinkin kun tuo nuorimmainen vielä kasvaa, niin välit parenevat. Kyllä he nyt jo yhdessä käyvät esim. leffassa, uimassa jne. mutta nuorimmainen on vieläkin vähän "vaikea", joten hänen kanssaan eivät jaksa pitkään olla ja vieläkin sanomista tulee helposti.

 

[Bbkersss]

Olin 38 v kun sain nuorimmaisen. Isommat olivat jo koulussa. Isommat ovat jo teinejä, isoja, nuorimmainen on elämäni ilo.

 

[jepps]

Minulla ja ainoalla sisaruksellani on ikäeroa vähän reilu 10v. Muistan sen onnen, kun minusta tuli isosisko. Ja mukavin kouluvuosi, kun äiti oli kotona, kun olin 4.luokalla. Mustasukkaisuutta ei tuossa iässä ole enää samalla tavalla. Äitiä toki tarttee, mutta hetken malttaa odottaa eikä tee tuhmuuksia imetyksen aikana. Olet parhaassa iässä, anna mennä vaan Olen nytkin veljeni kanssa läheinen eli ei se pitkä ikäero aina tarkoita etäisiä välejä.

 

[vie ras]

Mulla ja nuoremmalla pikkuveljellä on 17 vuoden ikäero Aina oon veljestä tykännyt, samoin siskosta johon on 9 vuoden ikäero.

Veljeä hoidin aika paljon kun oli vauva, ei me asuttu saman katon alla kuin 3 vuotta kunnes muutin pois. Ala-asteikäisenä veli kävi mun luona yökylässä. Ja olin myös sitä mieltä, että vanhemmat oli TOSI vanhoja kun veli syntyi... äiti oli 34 ja isä 39-vuotias

 

[itse olin 40]

Meill' edellinen oli 11 vuotta, kun vauva syntyi. Oli my;s murkku ja nuori aikuinen kotona. Kaikki tykk'si vauvasta ja hoiti kilvan. Oikein olivat riemuissaan.

 

["Anne"]

Ei ole kuin omakohtaisia kokemuksia, kun sain pikkusisaren. Ei oikeastaan kiinnostanut kuin sen verran, mitä ihmettelin mitä se äidin mahassa tekee ja milloin tulee ulos. Ei leikitty oikeastaan koskaan, en innostunut mutta en ollut mitenkään negatiivinenkaan. Myöhemmin sitten, kun sisar jo about 20-> on alettu tulla juttuun, kun myöhemmin se ikäero ei niinkään merkkaa.

 

["vieraana"]

Miehen vanhin lapsi oli 12 kun meidän vanhin syntyi. Aivan innoissaan oli ja on vieläkin, ottaa yökylään, tykkää hoitaa ja vahtia jne. mitään mustasukkaisuutta ei ole ollut. Sisaruksilla ollu kokoajan lämpimät välit.

 

["harmis"]

Vielä kiitos kaikille vastanneille! Mukava lukea kokemuksia siitä että ei se perhedynamiikka välttämättä tuosta pilalle menisi. Odotin enemmänkin kauhukertomuksia mutta yllätitte mut tosi iloisesti näin kivoilla tarinoilla.