Ylisiisti mies ärsyttää välillä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rasittunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Rasittunut

Vieras
Juu tiedän, on ihanaa kun on sellainen mies joka huolehtii siisteydestä ja siivoaa omat jälkensä. Auttaa siivoamaan yhdessä ym. ym. Mutta hitto että v*tuttaakin välillä se että joka päivä on pakko siivota tai mies on kun perseeseen ammuttu karhu. Niin ja se siivoaminen on alotettava aina aamulla sen jälkeen kun on sängystä noustu ja vaatteet saatu päälle. Ei syödä aamupalaa eikä muutakaan vaan heti suoraa siivoamaan. Sitten se raivoaa jos vähänkin tulee jotain sotkua, esim kissan ruokaa tipahtaa lattialle yms. Kyllä ne kissat ne sieltä haravoi, meillä on niin ahmatteja kissoja että ei ne ruuat siellä lattialla kauaa pysy.

Nyt olen äitiyslomalla kotona ja mies työttömänä. Tällä hetkellä on anemia ja en saa öisin nukuttua kun lonkkia särkee ihan tajuttomasti. Hyvä että pystyssä jaksaa olla 15 minuuttia pidempään. Kädet tärisee, heikottaa ja hengästyttää. Rautaa syön mutta sen vaikutuksia joudun vielä odottelemaan viikon verran. Aikaisemmin kärsin hirveistä selkäkivuita ja ennenaikasesta supistelusta joten jouduin olemaan vuodelevossa. En ole voinut nyt tehdä pitkään aikaan kunnolla kotitöitä ja olenkin tässä ottanut välillä itseeni tuosta miehen siivoiluinnosta. Varsinkin niinä päivinä kun se on samaan aikaan vihanen.

Silloin kun vielä kävin töissä eri paikkakunnalla ja työmatkoihin meni 2 tuntia joka päivä. Eli parhaimmillaan työpäivän pituus oli 10 tuntia, silloin enemmän jos joutui jäämään ylitöihin, niin tuo siivoaminen oli pakko aloittaa joka lauantaiaamu 5 minuuttia heräämisestä. Monet kerrat piti lähteä ulos rauhoittumaan kun meinasin räjähtää. Kyllä minäkin siivoan ja on ihanaa kun koti on siisti, mutta ihan oikeesti en todellakaan halua ruveta siivoamaan lauantaina aamulla 5 minuutin jälkeen heräämisestä. Sillon yleensä haluan syödä ensin aamupalan ja juoda aamukahvit. Heräillä työviikon jäljiltä ja ruveta sitten katsomaan mitä tarvii tehdä.

Tänään taas tällanen päivä että mies täällä siivoaa vihaisena ja kun ei voi minulle tiuskia niin tiuskii sitten tytölle siivoamisesta. Ja mua vituttaa!
 
mun isä oli tollanen, kotona oli tosi ahdistavaa kun tuntu että ihan kokoajan piti siivota.. mun mielestä on neuroottista, jos ei siedä pientäkään epäjärjestystä. lapsiperheessä täytyy oppia hyväksymään se, että välillä on vähän sotkuista.
 
Ymmärrän täysin sinua.
Minulla oli yksi poikakareri juuri tuollainen, ja minä itse melko suurpiirteinen... se ein toiminut..
Hymy huulilla luin tekstiäsi, kun arvuuttelin voisiko kyse olla samasta miehestä. Mutta ei taida olla, sillä olen kuullut että hänellä on nytkyään 2 poikaa ja 1 tyttövauva ;)
 
Juu tiedän, on ihanaa kun on sellainen mies joka huolehtii siisteydestä ja siivoaa omat jälkensä. Auttaa siivoamaan yhdessä ym. ym. Mutta hitto että v*tuttaakin välillä se että joka päivä on pakko siivota tai mies on kun perseeseen ammuttu karhu. Niin ja se siivoaminen on alotettava aina aamulla sen jälkeen kun on sängystä noustu ja vaatteet saatu päälle. Ei syödä aamupalaa eikä muutakaan vaan heti suoraa siivoamaan. Sitten se raivoaa jos vähänkin tulee jotain sotkua, esim kissan ruokaa tipahtaa lattialle yms. Kyllä ne kissat ne sieltä haravoi, meillä on niin ahmatteja kissoja että ei ne ruuat siellä lattialla kauaa pysy.

Nyt olen äitiyslomalla kotona ja mies työttömänä. Tällä hetkellä on anemia ja en saa öisin nukuttua kun lonkkia särkee ihan tajuttomasti. Hyvä että pystyssä jaksaa olla 15 minuuttia pidempään. Kädet tärisee, heikottaa ja hengästyttää. Rautaa syön mutta sen vaikutuksia joudun vielä odottelemaan viikon verran. Aikaisemmin kärsin hirveistä selkäkivuita ja ennenaikasesta supistelusta joten jouduin olemaan vuodelevossa. En ole voinut nyt tehdä pitkään aikaan kunnolla kotitöitä ja olenkin tässä ottanut välillä itseeni tuosta miehen siivoiluinnosta. Varsinkin niinä päivinä kun se on samaan aikaan vihanen.

Silloin kun vielä kävin töissä eri paikkakunnalla ja työmatkoihin meni 2 tuntia joka päivä. Eli parhaimmillaan työpäivän pituus oli 10 tuntia, silloin enemmän jos joutui jäämään ylitöihin, niin tuo siivoaminen oli pakko aloittaa joka lauantaiaamu 5 minuuttia heräämisestä. Monet kerrat piti lähteä ulos rauhoittumaan kun meinasin räjähtää. Kyllä minäkin siivoan ja on ihanaa kun koti on siisti, mutta ihan oikeesti en todellakaan halua ruveta siivoamaan lauantaina aamulla 5 minuutin jälkeen heräämisestä. Sillon yleensä haluan syödä ensin aamupalan ja juoda aamukahvit. Heräillä työviikon jäljiltä ja ruveta sitten katsomaan mitä tarvii tehdä.

Tänään taas tällanen päivä että mies täällä siivoaa vihaisena ja kun ei voi minulle tiuskia niin tiuskii sitten tytölle siivoamisesta. Ja mua vituttaa!

Eikö se kannata siivota illalla ja aamulla nousta siistiin kotiin. Vai sotkeeko teillä joku öisin? Itse on siisteysintoilija ja tykkään, että tavarat on paikallaan. Mutta meillä siivotaan illalla paikat kuntoon. En nipota päivisin ja nytkin kamala sotku, ku lapset leikkii ja saavat leikkiä tietenkin!

Tsemppiä!
 
Noh, yleensä se on mies parisuhteissa, joka pääsee tästä "nauttimaan".

Niinpä! Itse en kestä tuota puoleen enkä toiseen. En jaksaisi nalkuttaa, enkä todellakaan kuunella nalkutusta.

Vastaapa ap kerran takaisin samalla mitalla. Kulje perässä ja nalkuta koko päivä kaikesta mitä ikinä keksitkään että sinun mielestä pitäisi tehdä. Vaikka: "kauheasti pölyä lamppujenkin päällä, etkö huomannut että nekin olisi pitänyt pyyhkiä!" "Siis miten tämäkin on jäänyt tänne, etkö huomannut kerätä", "Nämä koriste-esineethän on ihan vinossa", yms. Jatka tuota muutama tunti peräkkäin. Ehkä tuo herättäisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;25534977:
Kei se mies sentään hoitaa suurimman osan siivouksesta?

Juu kyllä huolehtii oman osansa siivouksesta ja tehdään yleensä fifty fifty asiat mutta nyt kun itse olen tässä jamassa että seisominenkin tuntuu tunnin juoksulenkiltä, niin mies siivoaa enemmän. Koitan tehdä sen verran kun jaksan. Laijittelen pyykit esim. istumalla lattialla ja vasta viimeisenä pistän ne kaappiin. Ruokaakin joudun joskus tekemään penkillä istuen kun ei meinaa jalat kantaa.

Siksi se vituttaakin kun oikeasti joka päivä tuo mies JOKA päivä alottaa aamulla sen hirveen siivousvimman. Sitten kun tietää että en pysty osallistumaan niin se on raivoissaan ja purkaa sitten sitä kiukuttelemalla tytölle.

Meidän oli sillon kun töissä kävin pakko sopia siivouspäivät, koska en jaksanut sitä että olipa päivä mikä tahansa oli PAKKO siivota. Nyt tosiaan kun ollaan kumpikin tässä kotona niin siivous alkaa aina aamulla sängystä noustua. Jos ei täällä sisällä ole siivottavaa niin mies käy autotallin ja varastot läpi. Jos ei niissäkään ole mitään niin sitten häärää pihalla, kantelee puista tippuneita risuja kasoihin ym. Voitte vaan kuvitella sitä pihan hoitamisen määrää kesällä...!
 
No anna miehen siivota, mut mitäs turhia se sua siihen pakottaa. Ei kai parisuhteessa tartte kaikkien tykätä samoista harrastuksista?

Ja kyllä, sanoisin samalla lailla siivoushullun naisen miehelle.

Normaalisti annankin siis siivota jos kerran hänestä siltä tuntuu, mutta näinä päivinä kun se on vihainen meille muille siitä että olis hänen mielestään pakko siivota niin alkaa vituttamaan. Varsinkin kun ei oikeasti tällä hetkellä pysty osallistumaan samassa määrin.

Kyllähän sen ymmärrän että illalla sitä voisi siivoilla ennen nukkumaan menoa mutta justiinsa se että aamusta on pakko aloittaa. Myös tuon tytön. Kaikki lelut on siivottava paikoilleen jo tänään koska on huomenna menossa illalla mummolaan. Sehän ehtii sotkemaan jo monet kerrat uudestaan ennen sitä huomista iltaa...
 
No anna miehen siivota, mut mitäs turhia se sua siihen pakottaa. Ei kai parisuhteessa tartte kaikkien tykätä samoista harrastuksista?

Ja kyllä, sanoisin samalla lailla siivoushullun naisen miehelle.

Itseäni ahdistaisi tosi paljon jos esim. imuri laulaisi joka päivä, ainakin pitkiä aikoja, ja stressantuisin varmaan hulluuden partaalle jos en omassa kotonani saisi yhtä päivää olla ettei joku touhottaisi siivoten vieressä. Enkä tarkoita mitään hetkellisiä pikkutöitä astianpesukoneen täyttämisiä, vaan juuri tuollaist ap:n kuvailemaa siivousvouhotusta. Plus että jos siivoaa, niin se tosiaan on oma valinta. Toisia ei siitä voi syyllistää ettei heilu koko aikaa rätin kanssa.
 
Normaalisti annankin siis siivota jos kerran hänestä siltä tuntuu, mutta näinä päivinä kun se on vihainen meille muille siitä että olis hänen mielestään pakko siivota niin alkaa vituttamaan. Varsinkin kun ei oikeasti tällä hetkellä pysty osallistumaan samassa määrin.

Eli antaisit siivota, muttei siivoa yksinään ilman teitä ollenkaan? Ko, kö, ymmärsinkö oikein??
 
Siivoaa yksinään kyllä, mutta on sitten meille vihainen kun ei osallistuta sillon kun hänen mielestään pitäisi. Kaikkina päivinä ei ole näin ja silloin annan miehen siivoilla enkä ota siitä itseeni. Mutta tänään on taas tällainen kiukkupäivä miehellä menossa. Niin ja tosiaan eilen siivottiin kaikki yhdessä joten siksikin vituttaa nyt kahta kauheemmin että se on meille vihainen.

Eikä siis aina tiuski tai ärhentele, mutta on koko päivän kun perseeseen ammuttu karhu.
 
on sitten meille vihainen kun ei osallistuta sillon kun hänen mielestään pitäisi.

No tämähän nyt sopii mihin tahansa ruinaukseen palstalla: mies on vihainen kun en osallistu seksiin silloin kun hänen mielestään pitäisi, vaimo on vihainen kun mies ei osallistu sukujuhliin silloin kun hänen mielestään pitäisi, jne, jne.

Voisko mies oppia ettei hän ajatuksillaan ohjaa muita ja muiden ei tarvitse toimia hänen käskytyksestään? Noin yleisesti ottaen. Sitten vältyttäisiin monelta päähänottamiselta.
 
Siivoaa yksinään kyllä, mutta on sitten meille vihainen kun ei osallistuta sillon kun hänen mielestään pitäisi. Kaikkina päivinä ei ole näin ja silloin annan miehen siivoilla enkä ota siitä itseeni. Mutta tänään on taas tällainen kiukkupäivä miehellä menossa. Niin ja tosiaan eilen siivottiin kaikki yhdessä joten siksikin vituttaa nyt kahta kauheemmin että se on meille vihainen.

Eikä siis aina tiuski tai ärhentele, mutta on koko päivän kun perseeseen ammuttu karhu.

Kauhean määrän miehesi tuhlaa aikaansa ja energiaansa siivoamiseen tai siitä murehtimiseen. Hänen kannattaisi todellakin itsensä sekä teidän vuoksi opetella vähän löysäämään ruuveja ja miettimään että onko se todella niin tärkeää että on 100% ajasta siistiä, vai kannattaako jättää teillä asuville vähän tilaa hengittääkin.
 
Onkohan se näitä bagteerikammoisia käsidesimiehiä? :D Jännää että tunnen useammankin sellaisen miehen, mutten juurikaan naisia.
 
Ei ole itseasiassa, onneksi! Jos tuolle linjalle vielä lähdettäisiin niin en varmaan enää kestäisi. Tässä asiassa onkin jännä puoli että mies rassaa autoja ja crossipyöräänsä ja kädet on yleensä öljyiset ja likaiset. Olen siitä joutunut sanomaan että ne kädet pestään tuollasen jälkeen. Mutta muuten onkin sitten siivousintoilija.

Niin ja keräisi ties millasta romua pihannurkkaan jos antaisi, mutta silti on samaan syssyyn jatkuvasti järjestämässä sitä pihaa ja siirtelemässä niitä romukasojaan.

Ollaan myös puhuttu siitä että joka päivä ei tarvitsisi siivota ja yhdessä vaiheessa menikin hienosti kun kalenteriin merkittiin siivouspäivät. Mutta nyt se on taas livennyt mieheltä käsistä ja varmasti senkin takia kun itse en pysty panostamaan kuten ennen niin mies on suorastaan riehaantunut.
 
mulla oli ex ylisiisti! jatkuvasti keräili pieniä rikkoja lattialta..ja yksittäisiä hiuksia..jos mä imuroin se tenttas,otin täältä,täältä ja täältä.. monesti se imuroi uudestaan mun jälkeen:/ näkkäriä ei voinut ostaa eikä mielellään spagettia ko se sottaa. Jos ex söi olkkarissa leipää ym sen alapuoella oli roskis. Jos mun vaatteet oli sen mielestä huonosti kaapissa se veti ne lattialle. Hiukset piti harjata parvekkeella. En kelvannu ko vessan pesuun,huoh onneks on ex..
 
Voi kauheeta :O Onneks meillä ei oo ihan näin neuroottista sentään. Sotata toistaalta saa, kunhan jäljet siivotaan heti sen jälkeen. Mutta meillä siis on tätä että joka päivä pitää imuroida kaikki huoneet, laittaa kaikki tavarat paikoilleen, tiskata heti jos vähänkin tulee tiskiä. Pedata sängyt ja missään ei saa olla ylimäärästä tavaraa.

Tänään extrana eiliseen mies pesi vessan ja luuttus lattiat. Niin ja se että miehen mielestä missään ei saa olla mitään ylimäärästä niin se on johtanut parissa tapauksessa siihen että laskuja on kadonnut samana päivänä kun ne on postilaatikosta haettu, kun mies on siivonnut ne esim. varastoon. Kerran se heitti postipaketti kortin roskiin siivotessaan. Tämän takia pitää aina pelastaa kaikki tärkeät paperit heti omaan piiloon kun ne on postilaatikosta haettu.
 
mulla oli ex ylisiisti! jatkuvasti keräili pieniä rikkoja lattialta..ja yksittäisiä hiuksia..jos mä imuroin se tenttas,otin täältä,täältä ja täältä.. monesti se imuroi uudestaan mun jälkeen:/ näkkäriä ei voinut ostaa eikä mielellään spagettia ko se sottaa. Jos ex söi olkkarissa leipää ym sen alapuoella oli roskis. Jos mun vaatteet oli sen mielestä huonosti kaapissa se veti ne lattialle. Hiukset piti harjata parvekkeella. En kelvannu ko vessan pesuun,huoh onneks on ex..

:laugh: Salli mun katketa naurusta.

Paitsi että pakko myöntää että muakin vähän hermostuttaa jos joku heti siivouksen jälkeen alkaa rouskuttamaan näkkileipää :D. Mutta meillä siivotaan isosti vain n.kerran viikossa. Silloin voin mielestäni vaatia muutaman tunnin sotkemiskiellon :D.

Mutta ihan tuon tasoista neurootikkoa en tiedä siisteimmissä naisissakaan. Nauran vedet silmissä tuolle tenttaamiselle :D.
 
Yhteistyössä