T
täyttä tuskaa
Vieras
Meillä on neljä lasta, 8v , 5v, 2v ja 1v. Lapsiluku oli täysi, söin pillereitä ja miehen kanssa oli puhuttu sterioisaatiosta ja kumpi siihen menee.
2 kuukautta sitten sain tietää, että olenkin 15 viikolla raskaana. No, nuo edellisetkään ei ole kaikki helpolla tulleet ja vauva-ajat on olleet aivan mahtavia, joten kyllä meille vielä yksi mahtuu (kai jotenkin) ja mieskin on ihan ok asian kanssa, jopa hiukan iloinen yllätyksestä.
Kun taas minä olen alkuinnostuksen jälkeen aivan loppu... Vihaan olla raskaana. Olen aina vain kipeämpi, enemmän jumissa ja hormoonit sekoittaa pään. Aina vaan pahemmin. Haluaisin vain kuolla pois..... Jotkut päivät vain menisi itkiessä, mutta nuo kaksi nuorinta pitää mut kiinni elämässä edes jotenkin, ja ovat ainoa ilon aihe. Muuten olenkin sitten kiukkuinen, vihainen, katkera, surullinen, aivan poikki...... Voisin oksentaa pelkästä pahasta olosta.
Tiedän että tämä taas helpottaa synnytyksen jälkeen. Mutta en enää tiedä mitä tekisin... Olen 1,5v käyttänyt masennuslääkettä, joka normaalisti toimii, mutta nyt niistä ei ole ollut mitään hyötyä, otan ne kuitenkin.
Haluaisin puhua tästä jollekin ammattilaiselle, mutta tiedän tasan tarkkaan että pakko on vain odottaa... Kun sitten taas synnytyksen jälkeen joudun tarkkaan syyniin, jolloin se on kuitenkin turhaa. Rakastan vauva-aikaa, mutta vihaan raskaana olemista. Kukaan ei varmaan ymmärrä, mutta tuntuu että olen vankina... Ja koko ajan voisin vain oksentaa tai itkeä... Haluaisin vaan pois.
2 kuukautta sitten sain tietää, että olenkin 15 viikolla raskaana. No, nuo edellisetkään ei ole kaikki helpolla tulleet ja vauva-ajat on olleet aivan mahtavia, joten kyllä meille vielä yksi mahtuu (kai jotenkin) ja mieskin on ihan ok asian kanssa, jopa hiukan iloinen yllätyksestä.
Kun taas minä olen alkuinnostuksen jälkeen aivan loppu... Vihaan olla raskaana. Olen aina vain kipeämpi, enemmän jumissa ja hormoonit sekoittaa pään. Aina vaan pahemmin. Haluaisin vain kuolla pois..... Jotkut päivät vain menisi itkiessä, mutta nuo kaksi nuorinta pitää mut kiinni elämässä edes jotenkin, ja ovat ainoa ilon aihe. Muuten olenkin sitten kiukkuinen, vihainen, katkera, surullinen, aivan poikki...... Voisin oksentaa pelkästä pahasta olosta.
Tiedän että tämä taas helpottaa synnytyksen jälkeen. Mutta en enää tiedä mitä tekisin... Olen 1,5v käyttänyt masennuslääkettä, joka normaalisti toimii, mutta nyt niistä ei ole ollut mitään hyötyä, otan ne kuitenkin.
Haluaisin puhua tästä jollekin ammattilaiselle, mutta tiedän tasan tarkkaan että pakko on vain odottaa... Kun sitten taas synnytyksen jälkeen joudun tarkkaan syyniin, jolloin se on kuitenkin turhaa. Rakastan vauva-aikaa, mutta vihaan raskaana olemista. Kukaan ei varmaan ymmärrä, mutta tuntuu että olen vankina... Ja koko ajan voisin vain oksentaa tai itkeä... Haluaisin vaan pois.
