[QUOTE="huoh";23090859]Ajattelen abortista niin, etten pysty oman itsekkyyteni takia abortoimaan/tappamaan lastani. Toki jaksamiseni koskee koko perhettä, mutta jos se olisi abortin syynä, niin kokisin sen itsekkyydeksi. Enhän edes voi tietää tulisiko tämä lapsi ns. kaatamaan veneen. Mies ei ole abortin kannalla myöskään, toki onhan lapsesta hänelle vähemmän työtä.
Miehen kasvatuksessa olen oikeastaa yrittänyt jo kaikkea mahdollista enkä tiedä mikä siihen enää auttaisi. Hommia kun ei kuitenkaan voi jättää tekemättä ja mies saattaa hyvillä mielin mennä nukkumaan vaikkei olisi hommiaan hoitanutkaan. Jatkuva käskyttäminen vie todella paljon energiaa ja kiristää hermoja eikä mies edes tee hommaa ensimmäisen käskyn jälkeen vaan saattaa mennä ikuisuus ennen kuin mitään tapahtuu. Olen kuitenkin niin väsynyt itsekin, etten suostu alkaa kaikkea tekemään, vaikka sillain saattaisin helpommalla päästäkin. Ärsyttävää.[/QUOTE]
Ootko koittanu tuota paalinarumenetelmää? Mä mekastin vuosia, että ne on kerättävä talteen eikä niitä nakata maahan tms. Joo mä yritän muistaa, se sanoo. No, sain yrittämisestä tarpeekseni ja ilmoitin, että seuraava maasta löytyvä naru muuttaa sitten herran sänkyyn. Kyllä sitä harmitti kun uhkaus toteutui, mutta sen jälkeen meni toista vuotta, ennenkuin unohdus iski seuraavan kerran.
Musta on hieno homma, että jaksat rimpuilla ja kaivata omaa tilaa ja oikeuksia. Sitkeesti vaan, ja usko asiaasi.
Meillä tuo on myös toiminu jollain tapaa, että valitsen tarkkaan milloin käsken hetinyt ja milloin annan toimenpidekehoituksen loivine määräaikoineen. Jostain syystä myös oma ärtyvyys toisen tahmeudesta on ajan oloon vähentyny. Mutta mulla on vaan yksi helppo lapsi. Ja miehen on kai ollu helpompi suostua käskettäväksi nyt kun lapsikin on, tai ikä on helpottanu häntäkin.
Tuosta abortista vielä senverran, kun sanot että kokisit itsekkyydeksi vaikka toiset hyötyisivät jaksamisestasi. Että eihän se tee asiasta itsekästä, jos itsekin olisit hyötyjänä - muun vaatiminen menee mun kartalla jo moralismin puolelle. Että olis likaista hyötyä itse mitenkään semmoisesta päätöksestä. Jos sen asenteen yleistää kaikkeen tekemiseensä, että oma hyötyminen on itsekkyyttä, niin burnout uhkaa.
Mietin tässä vielä tuota: musta se on samalla tavalla jotenkin häveliäisyysikysymys, kuin se, että jos on liian paksu tai juoppo tms ja heittäytyy tavallaan itsensä yläpuolelle sillä, että ruokkii jatkuvasti itseinhoaan. Niin ei ihminen saa tehdä itselleen niin, että solvaa ja halveksii itseään peilissä, muttei myöskään niin, että kieltää itseltään lähtökohtaisesti sellaiset ratkaisut, joissa itse toimii edunsaajana.
Että eihän moraali ole sitä, että kaikki muille ja mulle ei mitään, vaan minä olen yksi muista, ja mulle kuuluu se sama kuin heillekin, koska muutoin alennan itseni. Niin moni potee tuota kaksinaismoraalia, että joo ei mua haittaa jos muut ajattelevat muuten mutta itselleni en ikinä voisi sallia asioita x, y tai z. Ajatus on varmasti taustalla kaunis ja suvaitsevainen, mutta se toimii myös tekosyynä sille, että itseään saa kurmuuttaa ilman mitään sääliä ja myötätuntoa. Eli kohtelee itseään pelkkänä välineenä, ja ilkeilee ja käyttäytyy suvaitsemattomasti heti jos väline ei jaksakaan. Ja jotenkin nyt musta tuntuu, että sä olet alentamassa itsesi synnytysvälineeksi. Kun kuitenkin mietittävänä pitäisi olla nimenomaan se elämä neljän lapsen kanssa.
Mutta edelleenkään en väitä, että sun tarttis aborttia edes vakavammin harkita. Jos mieli ei ole sinne päinkään, niin se ei sitten ole. Ja anteeksi taas, jos jotenkin tökin herkkiä kohtia kun tässä mietiskelen kuitenkin asioita vaan teoriassa.
Kiva sulle on kirjoitella, kun olet noin selkeä kommentoimaan! Kyllä sulle pitäis järkeviä töitäkin vielä löytyä sitten kun asia on esissä - ei tuommoinen analyyttisyys kaikilta luonnista. Muista pistää sinne seeveehen, että mä sanoin niin. =)
