yöllä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja melskaus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

melskaus

Vieras
Onko tuttua? Meillä 7kk, konttaamaan oppinut ja kovasti ylöspäin pyrkivä, on alkanut yöhulinoihin. Herää yleensä kolmelta ja kiipeilee ja höpöttelee, helposti parikin tuntia. Olen sitten melkein kiinnipitämällä nukuttanut viereen, jotta saisi edes tunnin nukuttua viiden jälkeen. Emme juttele emmekä sytytä valoja tms.
Kuvittelen, että kyse olisi ihan tästä kehitysvaiheesta, mutta toisaalta mietin, onko meidän päivärytmissämme sitten jotain vikaa, joka tämän virkeän tilan yöllä aiheuttaa. Nukkumaan käydään noin kahdeksan aikaan ja päivällä otetaan kahdet päiväunet 35min - 2 tuntia (yleensä 1,5t kerralla). Kiinteitä menee neljä kertaa päivässä.
 
meillä myös 7 kk konttaamaan hiljattain oppinut poika on aloittanut taas yökukkumisen. juuri kolmen aikaan tulee joku ""ongelma"" ja toinen kuudelta! viime yönäkin oli ihan siät mieltä että klo 6 oon aamu ja alkoi riehumisen, maidolla sain sitten taltutettua ja nukkuu yhä että se niistä syömättömistä öistä...

minäkään en juttele tms. mutta silti poika saattaa aloittaa jutut ja naurut.

toivottavasti tämä on todellakin ohimenevä vaihe. välillä siis nousee kerran -yleensä itkun saattelemana ja huojuu konttausasennossa ja pyrkii sängystä pois ja välillä useita kertoja. tutilla ja silittelyllä saan jatkamaan uniaan

Oona
 
Omilla vilkkailla lapsillani ollut sama vaiva. Kun vauva oppii jonkun uuden hienon taidon (pystyyn nousu, konttaus), hän ei malta olla sitä tekemättä yölläkin.

Neuvolatätini neuvoi, että ei kannata huomioida asiaa sen kummemmin. Vauva usein nousee ylös, heiluu ja mekastaa aikansa, mutta rauhoittuu sitten uudelleen nukkumaan. Jos heti syöksyy viereen halimaan ja silittelemään, vauva voi innostua vaatimaan seuraa itkemällä sitten seuraavinakin öinä.
 
Mulle tuli mieleen sellanen idea...että tämä taapero taitaa vaan yöllä säpsähtää ylös ja ei sitten mukamas nukutakaan enään vaan ne uudet taidot on kivempiä....mietin juuri itse et kumman tekisin...nukkusin itse ja antasin mekastaa vai laittasin nukkumaan vaikka väkisin...!
Mun mielestä päiväunista ei saa tinkiä...nukkuu minkä nukkuu!!
 
meillä sama onkelma. En tiedä miten pitäis toimia. Tyttö oppinut juuri nousemaan tukea vasten ja tietty tekee sitä yöllä kun herää. Aika monta kertaa oon siis joutunut laskemaan sen takas maaten. Oon vaan miettinyt että pitääköhän se sitä vaan leikkinä. Pitäsikö antaa vaan sen olla.
 

Yhteistyössä