Ystävätär

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Marilyn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Marilyn

Vieras
Olen 45 vuotias nainen. Jos ikä nyt tähän asiaan mitenkään liittyy. Mistähän minä aloittaisin. Pulmani on pieni, mutta kuulisin mielipiteitä mielelläni.

Avopuolisollani on naispuolinen ystävä, jonka kanssa ovat tunteneet jo ennen minua. Heidän yhteisestä histroriasta en tiedä ja koen ettei se minulle kuulu. En tiedä kuinka intiimi suhde on ollut, mutta tiedän, että aikaa on vietetty yhdessä ja apua annettu puolin ja toisin.

Mieheni on suhteemme alusta asti puhunut avoimesti tästä ystävättärestä. Niin, että olen tiennyt hänen olemassa olon, mutta emme ole koskaan tavanneet. Minun aikani eivät ole nähneet, mutta hyvät joulut toivoteltu jne.. Mieheni ja minun suhde on tuore. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden. Nyt tämä ystävätär on tulossa käymään kaupunkiimme ja pyysi mieheltäni apua, koska naisen äiti on kuollut ja nyt tarvitsisi muutama lipasto kantaa. Mieheni kertoi minulle asiasta. Minulle iski hirveä ahdistus ja huono olo. Tiedän, että halutessani saan lähteä mukaan kantamaan tavaroita ja hän kyllä minut esittelesi... Mutta koen suurta epävarmuutta asian edessä. Ovatko he todella vain ystäviä? Kuinka suhtaudun asiaan. Annanko miehen mennä tekemään muuton ja thats it.
 
No tietysti menet! Sittenhän näet, että huolesi ja epävarmuutesi ovat täysin turhia.
Aikuinen nainen, potkipa nyt itseäsi persuuksille ja sano, jotta lakkaa typerehtimästä!
 
Minulle iski hirveä ahdistus ja huono olo. Tiedän, että halutessani saan lähteä mukaan kantamaan tavaroita ja hän kyllä minut esittelesi... Mutta koen suurta epävarmuutta asian edessä. Ovatko he todella vain ystäviä? Kuinka suhtaudun asiaan. Annanko miehen mennä tekemään muuton ja thats it.

No mikset mene ja tutustu tähän naiseen herranen aika. Onhan hän miehesi ystävä, voihan olla, että teillä synkkaakin hyvin. Jos nainen on vapaa ja miehesi on seurustellut vasta vuoden, niin hän olisi jo laittanut kanssasi pillit pussiin, jos heidän välillään olisi tunneside tai seksisuhde.
 
Viimeksi muokattu:
Minä menisin mukaan että tapaisin naisen ja näkisin itse. Kyllä sitä äkkiä näkee, onko siinä jotain muuta kuin ystävyyttä.

Omalla miehelläni oli yksi naispuolinen ystävä, joka todellakin oli vain ystävä. Sen huomasi heti. Sitten oli toinen, joka olisi halunnut olla jotain enemmän, senkin huomasi heti. Ensimmäistä kertaa kun tapasin tämän naisen, niin hän vain kyhnäsi mieheni kyljessä koko ajan ja puhui "vanhoista hyvistä ajoista" niin että minä en voinut osallistua keskusteluun, nauroi kaikelle mitä mies sanoi ja muutenkin yritti tunkea minun ja mieheni väliin koko ajan. Yritin keskustella naisen kanssa mutta hän vain kääntyi mieheni puoleen koko ajan ja puhui vain hänen kanssaan. No se "ystävyyssuhde" jäi siihen, sekä miehen että minun osalta. Sen toisen naisen kanssa taas minäkin olen tullut hyväksi ystäväksi.
 
He ovat varmaankin vain ystäviä. Jos miehesi miespuolinen ystävä olisi pyytänyt kantoapua, olisitko ajatellut siitä sen kummempaa? Vastoin yleistä käsitystä, miehet ja naiset voivat olla läheisiä ystäviä ilman mitään muuta. Itselläni on ollut jo 10 vuoden ajan parhaana ystävänä mies eikä välillämme ole koskaan ollut muuta kuin ystävyyttä. Mieheni on tietysti myös tavannut hänet. Autamme puolin ja toisin, esim. minä puutarhaihmisenä hoidan hänen kukkapenkkejään ja hän kastelee pihakukkamme ollessamme matkoilla.
 
Eiköhän tuo nainen ole vain hyvä ystävä sillä miehesihän kertoi heti tästä. Yleensä epäilyttävät tutut jätetään omaan tietoon. Mene mukaan, tutustu ja katso, sittenhän tiedät! Älä ota turhia paineita.
Tosin jotkut näkevät kaikessa jotain kamalaa kuten mieheni kaverin vaimo. Pojat(60v ja 70v) eivät saa vaimon mielestä nukkua samassa teltassa ettei kukaan luule heitä homppeleiksi! Voi pyhä jysäys!
 

Yhteistyössä