Ystävättären anoreksia.

[tiedoton&turhautunut]

Miten suhtautua tällaisen asian kanssa kamppailevaan läheiseen, miten tukea parhaalla mahdollisella tavalla? On päässyt reilu vuosi sitten pois sairaalasta, jossa vietti 5 kk. Sain kuvan yhteisistä juttutuokioistamme, että parempaan suuntaan ollaan menossa.
Nyt kuitenkin olen huomannut hänen taas laihtuneen. Kun hän pääsi sairaalasta, oli kaunis, hyvinvoivan näköinen, paino oli varmaan 58-60 kg. Hän on yhtä pitkä kuin minä, 167 cm. Liekö sitten että mielen kanssa ei sairaalassa tehty tarpeeksi töitä, vaan keskityttiin liikaa fyysiseen puolen. Vaikka oli kyllä psykiatrian osastolla.
Mutta nyt tosiaan paino tippunut 52:een kiloon, eikä näytä enää hyvältä. Luisevat kasvot, luiseva rinta. Hän itse vetoaa siihen, että ei ole vielä edes alipainoinen, joten ei haittaa. Mutta kun kuuntelee häntä ja hänen sanojaan, niin väkisinkin huolestuu. Ei ole koskaan nälkä yms. Ja sanoo, että ei haittaa vaikka paino laskee, kun laskee hitaasti, vain 250-500 g viikossa. Mutta kun kysyn: "Entäs vuoden päästä, haluatko painaa 42 kg?"on vastauksena hiljaisuus. Tiedä sitten haluaako oikeasti painaa niin vähän?!
Miten tukisin ja auttaisin häntä? Tiedän, että en voi alkaa terapeutiksi, mutta voin olla ystävä! Hänelläkin on avopuolisonsa kanssa lapset haaveissa, muutaman vuoden päästä, mutta en ole varma onko ystävälläni enää edes kuukautisia? Miten voisin avata hänen silmiään?

Asian on minulle tärkeä ja olen todellakin neuvoton!

 

[ap]

..kukaan osaisi millään muotoa neuvoa? Olisin kiitollinen pienimmästäkin vinkistä. Olen itse miettinyt tätä yksin jo niin kauan..

 

[sisar puoliQ]

no etpä sä paljoa voi. anoreksia on kyllä niin pirullinen tauti, sitä ei välttämättä maailman parhaimmatkaan nuppitohtorit saa parannettua. ja siinä uusiutumisriski on korkea. voit vain olla ystävä, tukena kun hän tukea tarvitsee, mutta älä kasaa liikaa paineita itsellesi :hug:

 

[ap]

Kiitos tästä. Jotenkin sitä van tuntee itsensä niin "hyödyttömäksi", kun edes rautalankasta vääntäminen ei auta.. :/ Päinvastoin, saattaa ehkä pahentaa joitakin asioita. Kun jotakin haluaisi tehdä, mutta ei pysty!

 

[.]

Valitettavaa. Sano että johtaa kuolemaan. Ja että näyttää rumalta laihtuneena. Ota avopuolison kanssa asia esiin.

En tiedä. tuskin tuostakaan on apua.

Minulta on tuttu kuollut anoreksiaan, miespuolinen.

 

[Kahlemestari]

Tuo on vaikeaa. Olen sairastanut anoreksian ja bulimian aikanani ja mut auttoi irti vasta kun aloin odottamaan esioistani. -olin silloin 48 kg ja 165 cm pitkä.
Kolme vuotta meni, että ihan kokonaan lakkasin rääkkäämästä itseäni ja pitämästä syömättömyyskausia. Vasta kun tajusin, että monipuolisella ravinnolla ja säännöllisellä liikunnalla saa hyvän vartalon SEKÄ hyvä olon.
Vieläkin välillä vihaan itseäni ja pidän läskinä, vaikka painan 58 ja painoindeksi on normaali.

Ystäväsi tarvitsee apua kyllä.
Miten, jaa vaikea sanoa.
Käykö hän terapiassa? Se olisi tarpeen. Etkö voi soittaaa vaikka hänen omalle lääkärille tai hoitajalle tai sinne missä oli hoidosa. Sielä varmana osataan neuvoa. Ja se ei olisi mitenkään tyhmää. Teet suurempaakin suuremman palveluksen jos autat hänet pois tuosta helvetistä, mutta et saa ottaa vastuuta yksin niskallesi vaan ota mukaan ammattilaiset. Saatko yhteyttä sukulaisiin? Kiinnostaako heitä? Anoreksiasta paraneminen vie vuosia.

Vika on korvien välissä, eikä peilikuvassa, mutta sen asiansisäistäminen ei ole helppoa.
Täytyy oppia rakastamaan itseään. Sitä ennen ei voi parantua. Itsensä rakastaminen ei ole helppoa, ja vaatii aikaa. En olisi selvinnyt ilman minun rakasta ystävää joka jaksoi tukea minua ja olla esimerkkinä siitä, mitä on terve itseluottamus.

 

[vieras]

Parhaiten varmaan voit auttaa olemalla ystävä ja lähellä. Hienoa, että välität! Voithan ottaa vakavasti aiheen esille, että pelkäät että ystäväsi anoreksia on uusiutunut/ikinä parantunutkaan, ja kysyä mitä mieltä hän on. Mutta älä pakota keskusteluun, jos hän ei ole valmis. Ilmaise, että olet aina valmis tukemaan, ja sen jälkeen pysy ystävänä. Toivottavasti ystäväsi tilanne menee parempaan suuntaan!

 

[S]

Juttele avomiehen kanssa, jos tunnet hänet ja hän on sellainen jonka kanssa voi jutella. Kuulostaa että ystäväsi on sairastunut uudelleen, toivottavasti olen väärässä. Onko joku hoitokontakti jatkunut osastohoidon jälkeen, käykö esim. psykologilla? Se vois olla hyvä.

 

[mä kyllä]

haluisinki painaa sellasen 45kg

 

[ap]

Kiitos tarinastasi!

Ystäväni kävi terapiassa, mutta lopetti. Ei koe enää olevansa samalla tavalla sairas kuin ennen, koska tiputtaa "maltillisesti ja järkevästi" painoaan!? Avopuoliso tietää asiasta, ovat keskustelleet paljonkin, mutta sillä ei ole ilmeisesti ollut vaikutusä. Kovasti on ystäväni lupaillut, että, ei alle 50 kilon ja syön joka päivä lämpimän aterian ja muuta vastaavaa, mutta aika monet ovat osoittautuneet mahdottomiksi hänelle. Sairaus on vielä niin niskan päällä. Toivottavasti hän pystyisi pitämään edes tuosta painorajasta kiinni! Sen hän on minulle kertonut, että seurantakäynneillä hänestä ollaan oltu huolissaan, ja se ärsyttää häntä kovasti. Pelottaa, että hän lopettaa nekin käynnit, joita on 4 vuodessa, koska ei itse näe tilaansa! Voinko ulkopuolisena soittaa hoitavalle lääkärille ja kertoa tilanteesta? Se todennäköisesti tekisi loven ystävyyteemme, ainakin vähäksi aikaa, mutta olisi parempi, jos nyt saataisiin heti tuo sairaus kuriin, eikä sitten kun ollaan jo fyysisestikin aivan rapakunnossa.

 

[Moonbride]

Olen sairastanut syömishäiriötä pitkään. Ystävä ei oikein voi tehdä muuta kuin koittaa saada toinen hoitoon jos vain mahdollista. Ja olla tukena. Syömään pakottaminen tai ilkeät kommentit ei auta. Kyllä anorektikko tietää olevansa ruma, mutta laihuudessa on kyse muusta. Ei toki kaikilla. Pyri kertomaan hänelle, kuinka arvokas hän on. Kerro, että apua on saatavilla. Voit myös hiukan herätellä, kertoa seurauksista. Niin minun tilani alkoi kohentua. Usein seuraukset tulevat vielä jäljessä, kuten minullakin. Kun jo söin, hiukset alkoivat lähteä päästä, iho meni huonoon kuntoon, ilmaantui kipuja, nälän ja kylläisyydentunteen säätely oli kadonnut jo aikoja sitten, puhumattakaan kaikesta muusta. Siinä leikitään kuolemalla.


Ole tukena. En osaa sanoa muuta. Anoreksia on hirvittävän vaikea sairaus, se tekee sairastuneesta valtavan itsekkään. Tahtomattaan.

 

[toinen näkökulma]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

 

[Moonbride]

Voit toki soittaa lääkärille. Ystäväsi ehkä sairauden sumentamalla ajatuskyvyllään inhoaa sinua, muta voit tehdä jotain merkittävää hänen vuokseen. Ennen kuin on liian myöhäistä, sekin tilanne voi tulla yllättävän äkkiä.


Koomista, että itse syömisongelmien kanssa kamppailevana aina vain tahtoo auttaa muita ja neuvoa sen minkä pystyy. Omalle kohdalle kun tullaan, kaikki menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. :ashamed:

 

[Moonbride]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Ihmiset ovat yksilöitä. Anorektikko voi olla vaikka paino ei olisikaan hälyttävissä lukemissa. Silti VOI olla aliravittu. Ja tuo on alhainen paino. Sanon näin, koska itse olen lyhyempi ja alle tuon painon olin alipainoinen.

 

[ap]

Tunnen ystäväni 15 vuoden ajalta, ja toivoisin todella että noin olisi! Mutta valitettavasti ei ole :/ Hänen normaalipainonsa on suurinpiirtein sama kuin minun, 57 kg, vähän nuorempana lainailimme aina toistemme vaatteita.. Sairaalassa oli nimenomaan anoreksian takia, kun fyysinen kunto oli niin huono, toki painoi tuolloin paljon vähemmän. Nyt vain alkaa olla taas samoja oireita, mm. sinertävät, kylmät kädet, pyörtyily, että huoli herää. Sitten kun vielä puhuu painon pudottamisesta. :/ Menee aivan kylmät väreet.

 

[kaikenlaisia]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

 

[Minttu]

toinen näkökulma: Painon ei välttämättä tarvikaan olla vielä huolestuttavan alhainen, mutta kun ajatukset on "anorektisia", niin luulen ap:n olevan syystä huolissaan.

 

[Kahlemestari]

Soita ihmeessä hoitavalle lääkärille. Ja voithan aina kysyä voiko vaikka olla kertomatta ketä soitti. Ja jos ei voi, niin ystäväsi aikanaan kyllä ymmärtää tekosi ja silloin palaakiitollisenaluoksesi. Ystävyydessä ei voi aina olla kiva toiselle.

50 kg on AIVAN liian vähän. Ihminen tarvitsee minimissä 1200 kaloria päivässä jos ei liiku. Jos liikkuu niin sen verran enemmän mitä kuluttaa. Tuollaisella pituudella tuollainen paino saavutetaan vaan jos mennään tuon minimin alle, mikä aina aiheuttaa terveydelle riskejä. Ellei sitä ole niitä yksi tuhannesta jolla on luonostaan niin nopea aineenvaihdunta, että on luonnostaan noin hoikka, mutta ystäväsi ei kuulu niihin jos painoi "terveenä" sen vajaa 60 kg.

Anoreksiassa on paljon kyse itsensä rankaisemisesta. Ei kelpaa tälläisena vaan pitää parantaa itseään ollakseen onnellinen. Valitettavasti sitä onnea ei tule ikinä löytämään. Onni tulee sydämmestä. Olkoot sitten 40 kg tai 100 kg. Ja viehettävyys tulee onnesta.

huoh... Voi kun ystäväsi parantuisi. Ymmärtäisi miten ihanaa elämä on kun ei kuluta kaikkea energiaa itseensä.

 

[Kahlemestari]

Niin ja ystäväsikin kyllä tietää, että syö liian vähän ja 50kg on liian vähän. Hän vaan hämää teitä tuolla hitaalla pudotuksella. Kyllä anorektikko keinot keksii.

 

[Kahlemestari]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Tosiaan kyse ei ole painosta vaan elintavoista ja psyykkisestä sairaudesta. Ihmisillä on erillainen aineenvaihduinta. Jos joku hitaalla aineen vaihdunnalla painaa noin vähän se on hälyyttävää. Terve paino on se kun syö viisi ateriaa päivässä missä on rasvaa, proteiinia ja hiilareita riittävästi ja liikkuu sen minimi 3 kertaa viikossa. Ei silti liikaa sitäkään.

Se paino mikä noista elintavoista tullee on sen yksilön terve paino.
Pelkkä paino ei kerro mitään.

 

[.]

.

 

[toinen näkökulma]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

 

[vieras]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Ja tässähän nyt oli kysymys susta?

 

[ap]

"ei lääkäri saa sun ystävästä kertoo mitään.
."


Mutta varmasti minä voin jotain hänelle kertoa, ilmaista huoleni? Koska ystäväni kyllä osaa hämätä, on oppinut sen sairastuessaan. :/ Vaikka sähköpostilla, jos ei soittaen tai jotain. Tiedän sen että lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus.

 

[Kahlemestari]

Eihän tuo edes ole alipainoinen!

Itsekin 167 senttiä pitkä ja mun normaalipaino on 53 kg, pysynyt samana noin 10 vuotta, läpi kahden raskauden ja synnytyksen (loppuraskaudesta molemmilla kerroilla painoin 57 kiloa, ja kaikki paino mikä tuli, myös jäi synnytyssairraalaan). Nyt syönyt terveellisempaa kasvispainoitteista ruokaa ja paino on tippunut vähän (tällä hetkellä 49) -- ei mitään nälkäkuureja vaan ihan vain makean ja roskaruoan pois jättämisen seurauksena. Enkä ole koskaan eläessäni edes tarkoituksella laihduttanut, enkä äitiyteni aikana ole edes ehtinyt mitään liikuntaa harrastamaan (jos ei meditaatiota ja joogaa liikunnaksi lasketa). Mulla vain on hyvä aineenvaihdunta ja olen luonnostani hoikka. Ehkä näin on myös ystäväsi kohdalla?

Etkö lukenut aloitusviestiä? Siinähän oli ihan selvällä suomenkielellä, että ap:n ystävällä on anoreksia ja on ollut myös hoidossa sairaalassa sen takia.

Hoitoon voi joutua vanhempien tai muiden läheisten painostuksesta. Minuakin kouluterveydenhoitaja painosti yläasteella syömään enemmän ja soitti jopa mun vanhemmille kertoakseen, kuinka on minusta huolestunut. Tosin silloin painoin 39 kiloa ja olin 165 senttiä pitkä, mutta harrastin voimistelua ja söin aina hyvin ja monipuolisesti + paljon hedelmiä ja vihanneksia. Äitini oli joskus itsekin huolissaan mun painosta, mutta kun tajusi, että vaikka kuinka syön, olen silti laiha, luovutti. Kaikki ei vaan viihdy siinä ylipainon alarajoilla, enkä mäkään tuntisi kehoani enää omakseni, jos painaisin yli 55 kiloa. Joten tavallaan ymmärrän ap:n ystävää. Minuakin on aina ärsyttänyt, kun ylipainoiset tai ihan siinä rajalla olevat ihmiset "olivat huolissaan" minun painosta.

Jos ihminen on ollut anoreksian takia hoidossa hänellä on anoreksia.
Jos hän hoidon jälkeen painaa lähemmäs 60 kg hänellä on anoreksia tuolla painolla.
Ei ne siellä hoidossa lappaa raakaa rasvaa suuhun.

Kun minä painoin 48 kg mulla oli anoreksia ja ollaan saman pitusia. Älä puutu aiheeseen mistä et ymmärrä mitään.




Lääkäri ei saa kertoa mitään, mutta saat kertoa lääkärille!