Ystävyyssuhteet

[Fleur de la Cour]

Olen ollut aina sellainen irtonainen ihminen nuorena, mua ei haitannut jos kohtasin ns. kertakäyttöihmisiä joiden kanssa vietti hetken aikaa ja sit siirtyi eteenpäin. Polttelin myös siltoja takanani oikeen kunnolla ja pakenin kokonaan muualle kun tilanne levisi liikaa käsiin. No sellainenhan sitä nuorena on. No sit tuli aika jolloin kohtasin tuon rakkaan mieheni ja silloinkin oltiin vielä nuoria ja silloin siis vietettiin aina jokaikinen vapaa hetki kavereiden kanssa. Meille tuli sit ensimmäisten joukossa perhe, mutta vaikka ehkä olimme jonkun mielestä hankala jarru siinä kohtaa niin ainakin kaikkemme yritettiin, että mukana aina oltiin lapsesta huolimatta. Kun tuli siinä sitten hankittua asuntovelkaakin niin se vain tarkoitti, että olipahan paikka jossa pitää niitä bileitä ja kun sitten vuosien saatossa on työkin ilmaantunut elämään osaksi niin sitä ajattelee, että tienaapahan rahaa siihen vapaa-aikaan. Mut mikä ihme on, että jossain tuossa välissä ne ystävät ja kaverit hävisi, katosi, väsyi tai muuten tuli tylsiksi??? Ne hankki lapsia ja asuntovelat ja nyt niistä ei oo mihinkään ja ne jotka ei tuota vielä ole ehtiny tehdä, on varsinaisia työhulluja.. Juttelin kummityttöni mummun kanssa viime lauantaina ja hän mainitsi, että kuusikymppisenä sitä vasta oikeen havahtuukin siihen asiaan, että jokaisella pitäis olla myös sitä omanikäistä seuraa ja omia ystäviä, se perhe ei olekaan se kaiken onni, autuus ja täyttymys sillä lapset kasvaa ja perustaa omat perheensä eikä sitä voi olla aina tunkemassa itseään tykö kun kaipaa seuraa itselleen. Me istutaan kohta miehen kanssa täällä kaksin, mistäs ihmeestä me sitten niitä ystäviä löydetään? Katoaako ne nyt kiireissään vallan elämästä vai huomaako jokainen tässä elämänvaiheessa tällaista kaipuuta? Tietysti toiset aina tekee sen uuden lapsen tähän kohtaan, mutta sit kun sekään ei enää ole mahdollista niin sittenkö siihen asiaan herää?

 

[Duudlari]

Moni tekee pitkää päivää töissä, ja siihen kun tulee vielä omat ja lasten harrastukset päälle, niin arkena ei ehdi mihinkään, eikä viikonloppunakaan ex tempore, vaan kaikki pitää suunnitella viikkoja etukäteen. Tämän olen siis huomannut tuttavistani; meistä on vasta tulossa lapsiperhe tänä syksynä. On sitä itselläkin joskus tiukkaa vapaista illoista ja viikonlopuista, mutta toistaiseksi ollaan miehen kanssa lähdetty siitä, että jos kaverit järkkää jotain kivaa, niin tarvittaessa muutetaan alkuperäisiä suunnitelmia mahdollisuuksien mukaan (mökille /kaupungille/ porukoille/ sieneen pääsee muulloinkin, kavereille yleensä vain silloin kun kutsu käy). Joillakin viikon ohjelmat voi olla niin tiukkoja, ettei ne pääse edes sinne anoppilaan ilman viikkojen etukäteissuunnittelua, ja silloin suunnitelmat ei yleensä siedä mitään joustoa. Ja se on sanottava, että meillä molemmilla on mahdollisuus joustaa työn suhteen. Tähän saakka me ei olla raskittu käydä töissä vapaa-ajan kustannuksella, mutta voi olla että tulee aika, jolloin emme voi valita.

Se että ohjelmaa on muutenkin kellon ympäri ja kaikki pitää tietää viikkoja etukäteen, on nykyaikainen sairaus. Omat vanhemmat vietti paljon aikaa kavereiden kanssa silloin kun mä ja sisko oltiin pieniä. Pikku kemuja järkkäiltiin ilman varsinaista syytäkin ja meitä kersoja käytettiin yksissä tuumin retkillä ja huvipuistoissa jne. Oli vapaa-ajanvietto tosin silloin muutenkin vaatimattomampaa. Nyt siskoni tekee niin paljon ylitöitä, ettei jaksa vapaa-ajalla juuri muuta tehdä kuin nukkua, ja meikäläinen miettii, että jaksaako sitä lapsen kanssa sitten olla aktiivinen, vaikka kuinka on päättänyt, että pirttiseuroja ei ruveta pitämään...