Synnytyksen jälkeiset tunteet

["surusilmä"]

Synnytyksestä on 3 päivää. Nyt itkettää kaikki, harmittaa. Tuntuu ettei jaksa yhtään. Vauva on ihana ja sen hoitaminen sujuu ja sen puolesta kaikki hyvin. Mutta muuten. On niin yksinäinen olo, mies ei ole kotona (töissä). Isommat lapset pitäisi hoitaa ja ne vaan ihmettelee miksi äiti itkee. Olisin niin halunnut, että mies olisi voinut olla kotona, mutta se ei nyt käy päinsä. Niinpä nyt yksin, ihan väsyneenä yritän hoitaa kodin ja lapset. Tuntuu niin raskaalle.

 

[halaus]

Voimia sinne! Eikös tuollainen baby blues ole ihan tavallinen noin pian synnytyksestä? Etkö saisi ketään avuksi, tai eikö mies voi hoitaa kotia töiden jälkeen? Ainakin kannattanee laskea rimaa ihan reilusti, lapset voivat hyvin vähän aikaa syödä eineksiä ja katsoa enemmän videoita. Sitten taas tulee toisenlainen vaihe, kun ulkoilu ja puuhastelu piristääkin.

 

["Piika-äiti"]

Voi sinua.

Tämä aika ja maailmankolkka on tosi erikoinen. Perheeseen on syntynyt lapsi ja äidin kaveriksi ei ole ketään auttamaan perheen ja kodinhoidossa edes ensimmäisen viikon ajaksi tai sen viikonlopun aikana kun kotiutuu.

Halaus sinulle. Ja yritä saada vähän apua ja helpota elämääsi nyt ensimmäisen viikon ajan niin paljon kuin mahdollista.

 

[Monski]

Kannattaa varmaan ottaa yhteyttä neuvolaan. Monella paikkakunnalla saa tarvittaessa apua kotiin lastenhoito/siivousapua tms.. Kyse voi olla myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, joka on tosi yleistä. Se hoituu lääkkeillä. Soitteleppa heti aamulla neuvolaan, kyllä se siitä.

 

[surusilmä, aloittaja]

En itse tuohon masennukseen oikein usko. Luulen, että hormonit tekevät tepposensa. Ja tämä kaikki vaan harmittaa. Harmittaa tosiaan syöttää eineksiä lapsille, pakko oli tänäänkin tehdä niille 2 einesruokaa kun en jaksanut alkaa kokkaamaan. Harmittaa pitää niitä sisällä kaikki päivät. Harmittaa kun mies ei nä e vauvaa. Harmittaa kun joudun yksin hoitamaan lapset. Harmittaa kun koti on sekaisin, vessa likainen, pitäisi imuroida. En jaksa tehdä näitä asioita.

 

[Emilyn]

Ei kai se mies siellä töissä ole 24/7?

 

[surusilmä, aloittaja]

Mies on aikalailla koko päivän ja illan pois kotona. Siis töissä päivät, illalla meillä on oma työmaa missä hänen pitää olla. Nyt oli kotosalla sen ajan kun olin sairaalassa, mutta sen jälkeen hänen oli pakko palata normaaliin rytmiin.

 

[HuutoYössä]

Ei kai se mies siellä töissä ole 24/7?

Kuules, Emilyn. Noin pian synnytyksen jälkeen ja myöhemminkin jos on masennukseen taipumusta, voi lyhytkin hetki yksinoloa olla vaikeaa. Normaali työpäivä (8 h) on aivan taistelemista, jos ei voimia löydy tarpeeksi. Mielestäni tilanteeseen sopimaton kommentti sinulta.

Aloittajalle voimia ja ota tosiaan neuvolassa puheeksi asia! Voisi perhetyöntekijä tms. käydä sinua auttamassa.

 

[Emilyn]

Kuules, Emilyn. Noin pian synnytyksen jälkeen ja myöhemminkin jos on masennukseen taipumusta, voi lyhytkin hetki yksinoloa olla vaikeaa. Normaali työpäivä (8 h) on aivan taistelemista, jos ei voimia löydy tarpeeksi. Mielestäni tilanteeseen sopimaton kommentti sinulta.

Aloittajalle voimia ja ota tosiaan neuvolassa puheeksi asia! Voisi perhetyöntekijä tms. käydä sinua auttamassa.

Voi byhyy, sopimaton kommentti - esitin kysymyksen.

 

[kuulehan]

En itse tuohon masennukseen oikein usko. Luulen, että hormonit tekevät tepposensa. Ja tämä kaikki vaan harmittaa. Harmittaa tosiaan syöttää eineksiä lapsille, pakko oli tänäänkin tehdä niille 2 einesruokaa kun en jaksanut alkaa kokkaamaan. Harmittaa pitää niitä sisällä kaikki päivät. Harmittaa kun mies ei nä e vauvaa. Harmittaa kun joudun yksin hoitamaan lapset. Harmittaa kun koti on sekaisin, vessa likainen, pitäisi imuroida. En jaksa tehdä näitä asioita.

Mulla on täsmälleen sama tilanne sun kanssa, tosin synnytyksestä on nyt "jo" 2 viikkoa. Meillä isommat lapset on 3v ja 1,5v eli melkoista hulinaa on tämä touhu. Miehellä piti olla mahdollisuus 3viikon isyyslomaan mutta pakottavista syistä joutui sitä nyt kuitenkin lykkäämään. (tämä selvisi seuraavana päivänä synnytyksestä, pikaisesti kotiin ja hommiin siis)
Minä olen myös itkenyt, ihan silkkaa väsymystä. Myös pettymystä siihen, että kotiinpaluu oli niin täysin erilainen kuin olin kuvitellut vaikken mitään prinsessa-kohtelua odottanutkaan. Tilannetta ei yhtään paranna vauva-lehtien ja esikoisensa saaneen ystävän selostus siitä miten hän vaan istuu sohvalla vauvan kanssa ja mies hoitaa kaiken muun, tuo ruoankin siihen niin ei tarvitse hänen suotta nousta..

Asennetta olen vain kaivanut kehiin ja lapsista saa voimaa. Itken kun itkettää, sitten taas helpottaa. En itsekään usko masennukseen, mutta hormoonit heittelee, sen olon olen oppinut tunnistamaan.. Tsemppiä sinulle, minua helpotti jo tämä tieto etten ole ainut tämän "kohtalon" kanssa! Ja on sitä paskempiakin kohtaloita, ihan varmasti!

 

[surusilmä, aloittaja]

Voisihan sitä perhetyöntekijää kysyä jos olo alkaa olla tämä pidemmän aikaa. toivottavasti tämä olisi joku ohimenevä vaihe ja ensi viikolla alkaisi helpottaa.
Mutta harmittaa todella. Ja jotenkin tuntuu, ettei mies ymmärrä. Ettei tajua miten väsynyt olen ja miten paljon hänen apuaan ja tukeaan tarvitsisin. Olen asiasta sanonut, mutta ne muut työt menee nyt kaiken edelle.

 

[Ei masennuslääkkeet aina auta]

Syy usein estrogeenin tipahtamisesta melkein nolliin. Minulla diagnositiin 5v sitten synnytyksen jälkeinen masennus ja sen 5v olen kokeillut lääkettä toisensa perään. Pahentanut vaan oloa...

On typerää sanoa että joku lääke tosta noinvaan auttaisi. Noissa lääkkeissä on järkyttävät sivuoireetkin, minulle ihan myrkkyä. Ei kiitos yhtään enään.

Muualta apu kuin lääkkeistä. Kannattaa mittauttaa noi estrogeeniarvot jos ei helpota. Minulla oli käytössä estrogeenilaastarit ja niistä sain eniten apua. Marjatta Aito on hyvä gyne joka hoitaa mm noilla laastareilla