Mies tahtoisi omakotitaloon ja minä olisin valmis vaikka irrottamaan käteni, jotta en joutuisi! Kriisi.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja että mua risoo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

että mua risoo

Vieras
Olemme 29-vuotias pariskunta, asumme nyt kaupungin keskustassa, kivassa neliössä 7 kk vanhan poikamme kanssa. Kaikki lähellä, ystävät, työpaikat, virikkeet, harrastukset jne. Ongelma on nyt mies, joka tahtoisikin yllättäen muuttaa omaan taloon (luonnollisesti kauemmas keskustasta). Hemmetti, että kiehahti, kun kuulin tuon vision.

Olemme jutelleet asiasta ja hän tietää, että minä en todellakaan ole kaukana keskustasta asuva omakotitalon hoitaja. Hänkin sanoi aikoinaan, että eipä hänelläkään erityistä hinkua ole. Nyt ilmeisesti sitten on.

En näe ratkaisussa muuta kuin ahdistusta ja ongelmia. Ensinnäkin se maksaa ja vie jaksamista ja aikaa. Mies haluaisi rakentaa omin voimin eli hän viettäisi kaikki päivät raksalla ja kukas sitten lasta hoitaisi, kun itse olen virkatytössä joka päivä ma-pe 8-16 ja n. kerran kuussa matkoilla? Mies on siis kotona nyt. Ihmettelen. Tokihan kohta voi jo hoitajaa ajatella, mutta aika raskasta olisi rakentaa pienen lapsen kanssa. Kamala ajatus. Ja mun ei ole oikein mahdollista lyhentää työpäivääkään, enkä oikein nyt haluaisikaan.

Minusta ei todellakaan ole oman kodin laittajaksi ja sitähän se oma talo vaatii. En välitä puutarhan hoidosta tms. Tarvitsisimme myös auton, jota emme nyt omista; lisää rahan menoa. Ajatus asumisesta jossain ok-lähiössä kaukana palveluista ja muusta elämästä ahdistaa. Pitkät matkat joka paikkaan.

Olemme juuri saaneet nykyisen asuntomme maksettua ja rahaa jää mukavasti yli. Ehdin jo fiilistellä, että enää ei tarvitse maksaa asuntolainaa ja on kiva kämppä. Nyt voi surutta törsätä itseensäkin, haaveilemaani prätkään, lapseen, elämästä nauttimiseen ja matkusteluun. Taloprojekti palauttaisi meidät taas lähtötilanteeseen: koko ajan pientä kituuttelua ja velkojen sumplimista. Puhumattakaan siitä helvetin rakentamisesta ja värkkäilystä. Olisi parempaakin tekemistä, nimittäin elämä.
 
Muista että parisuhde on kompromissejä puolin ja toisin. Muista että molempien unelmat ovat yhtä tärkeitä.

Tottakai. Mielestäni tämä vain on aika perustavanlaatuinen asia, josta on jo puhuttu, tuli ihan puun takaa. Eikä mies takuulla suostuisi puolestaan siihen, että itse lähtisin toteuttamaan unelmaani ja lähtisin vuodeksi YK-joukkoihin. Että puolin ja toisin. Tämä unelma kun vielä aiheuttaisi kohtuutonta rahanmenoa, kituuttelua ja ahdistusta. Ei mitään järkeä, kun meillä on jo hyvä asunto.
 
entäs jos mies rakentaisi teillä "kesähuvilan"? :) siis kesämökin jossa saa sitten toteuttaa rakennusviettiään ja maaseudun rauhaan vetäytyä kun siltä tuntuu.. ei järjettömän suurta lainaa tarvitsisi ottaa... voisko olla kompromissi?
 
Yksi vaihtoehto tietysti on, että todellakin rakennatte, ja jatkossa laitatte keskusta-asuntonne vuokralle. Vuokratulot riittävät reilusti lainanlyhennyksiin, ja toisaalta on myös hyvä sijoitus lasten tulevaa perintöä ajatellen.
 
[QUOTE="anniina";22233945]entäs jos mies rakentaisi teillä "kesähuvilan"? :) siis kesämökin jossa saa sitten toteuttaa rakennusviettiään ja maaseudun rauhaan vetäytyä kun siltä tuntuu.. ei järjettömän suurta lainaa tarvitsisi ottaa... voisko olla kompromissi?[/QUOTE]

Meillä on näin. Meillä on siis kaksi asuntoa, joissa asutaan aina about puolet viikossa toisessa ja puolet viikosta toisessa. Minä viihdyn, kun ollaan kaupungissa ja mies viihtyy, kun ollaan maalla. Kompromisseja siis. :)
 
Yksi vaihtoehto tietysti on, että todellakin rakennatte, ja jatkossa laitatte keskusta-asuntonne vuokralle. Vuokratulot riittävät reilusti lainanlyhennyksiin, ja toisaalta on myös hyvä sijoitus lasten tulevaa perintöä ajatellen.

Ei hemmetti, kun kuulostaa pahalta. Ja kuka sitä pihaa jne. hoitaisi? En ainakaan minä, mulla on parempaakin tekemistä vähäiselle vapaa-ajalleni. Huh. En ole ikinä ollut laittaja-tyyppiä.

Ja juu, riittäisihän rahat, mutta sitten ei kyllä jäisi mitään ylimääräistä tehdä yhtään mitään kivaa ja pitäisi jopa karsia nykyisitäkin. En kannata, pitääkö elämän olla ainaista kituuttelua. Juuri, kun ehdin riemuita siitä, että ei tarvitse enää maksella velkoja ja jää rahaa omaan kivaankin.

Mutta tuo kesämökki-idea kuulostaa hyvältä, sellaista olen yrittänytkin ehdottaa, mutta hieman nihkeä oli vastaanotto:/
 
Juu, tuo kesämökki/huvila kuulostaa hyvältä idealta. Siitähän vois tehä vaikka sellasen ns. kakkosasunnonkin, jotta siellä voisi halutessaan oleskella talvisinkin.
 
Et kerro missä kaupungissa asut, joten en osaa kommentoida pitääkö se omakotitalo "korpeen" tehdä. Me asutaan omakotitalossa 6 km kaupungin keskustasta. Ihanan rauhallista ja kaupunkiin pääsee milloin vain. Toki oma auto täytyy olla jos paikallisliikenne on huonosti järjestetty.
Minusta pihassa ei ole paljonkaan hoitamista. Kun valitsee oikeat kasvit niin ne hoitavat itse itsensä. Mies teillä varmasti hoitaisi piha- ja kotityöt muuten kun oman talon haluaa.
Rakentamista en suosittele, ostakaa valmiina jos löydätte hyvän.
Meillä on paljon lainaa mutta ei me kyllä kituutetakaan. Mistään ei olla jääty paitsi.

Minäkin kannatan tuota mökkiratkaisua mutta tässä tuli muutamia "korjauksia" omakotitaloelämisen luuloihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja että mua risoo;22233856:
Olemme 29-vuotias pariskunta, asumme nyt kaupungin keskustassa, kivassa neliössä 7 kk vanhan poikamme kanssa. Kaikki lähellä, ystävät, työpaikat, virikkeet, harrastukset jne. Ongelma on nyt mies, joka tahtoisikin yllättäen muuttaa omaan taloon (luonnollisesti kauemmas keskustasta). Hemmetti, että kiehahti, kun kuulin tuon vision.

Olemme jutelleet asiasta ja hän tietää, että minä en todellakaan ole kaukana keskustasta asuva omakotitalon hoitaja. Hänkin sanoi aikoinaan, että eipä hänelläkään erityistä hinkua ole. Nyt ilmeisesti sitten on.

En näe ratkaisussa muuta kuin ahdistusta ja ongelmia. Ensinnäkin se maksaa ja vie jaksamista ja aikaa. Mies haluaisi rakentaa omin voimin eli hän viettäisi kaikki päivät raksalla ja kukas sitten lasta hoitaisi, kun itse olen virkatytössä joka päivä ma-pe 8-16 ja n. kerran kuussa matkoilla? Mies on siis kotona nyt. Ihmettelen. Tokihan kohta voi jo hoitajaa ajatella, mutta aika raskasta olisi rakentaa pienen lapsen kanssa. Kamala ajatus. Ja mun ei ole oikein mahdollista lyhentää työpäivääkään, enkä oikein nyt haluaisikaan.

Minusta ei todellakaan ole oman kodin laittajaksi ja sitähän se oma talo vaatii. En välitä puutarhan hoidosta tms. Tarvitsisimme myös auton, jota emme nyt omista; lisää rahan menoa. Ajatus asumisesta jossain ok-lähiössä kaukana palveluista ja muusta elämästä ahdistaa. Pitkät matkat joka paikkaan.

Olemme juuri saaneet nykyisen asuntomme maksettua ja rahaa jää mukavasti yli. Ehdin jo fiilistellä, että enää ei tarvitse maksaa asuntolainaa ja on kiva kämppä. Nyt voi surutta törsätä itseensäkin, haaveilemaani prätkään, lapseen, elämästä nauttimiseen ja matkusteluun. Taloprojekti palauttaisi meidät taas lähtötilanteeseen: koko ajan pientä kituuttelua ja velkojen sumplimista. Puhumattakaan siitä helvetin rakentamisesta ja värkkäilystä. Olisi parempaakin tekemistä, nimittäin elämä.

Enpä osaa muuta kommentoida, kuin että kateeksi käy. Olette noin nuoria ja talo maksettu! Ja olisin ikionnellinen, jos mieheni haluaisi meille talon rakentaa. Se on toiveunta, joten tässä rivarineliössä asutaan loppuikämme ja velkaakin on vielä vaikka kuinka paljon...
 
Teet miehelle selväksi jos muutatte omakotitaloon että sinä et tee pihatöitä, ettei ole miehelle epäselvää. Omakotitaloasujana suosittelen myös mökkiä, mökkiä joka on sellasessa maastossa ettei tarvi ajatella puutarhoja tai sitten jos mies on kiinnostunut niin vaikka mitä.
 
[QUOTE="harmaana";22236089]Mummonmökkejä saa halvalla maalta. Siellä kun on kesälomat niin saa OKT asumisesta tarpeekseen.[/QUOTE]

Tää on totta. Ja pidät huolen että mieskin tietää että KAIKKI siellä on hänen hommiaan.
 
Tää kävi mullakin mielessä, kumma kyllä.
Okt:n ei tosin tarvii olla korvessa, ainakin pk-seudulla on aika runsas rakentaminen yhdysalueillakin ja liikenne/palvelut toimii.

Juu, mutta kun emme asu pk-seudulla. Täällä ok-talot ovat todellakin korvessa tai ahdistavissa lähiöissä. En tahdo. Liikenneyhteyksiä on, mutta aika heikosti. Inhottaa olla kiinni jossain bussiaikatauluissa, kun nyt joka paikkaan kävelee tai fillaroi muutaman minuutin. Toki joitain taloja on keskustan välittömässä läheisyydessä, mutta niitä nyt ei ihan joka päivä ole myynnissä ja toisekseen, ne ovatkin sitten hieman varakkaammille.

En vaan voi ymmärtää, miksi hän haluaa hankaloittaa elämäämme ja muuttaa kauas kaikesta. Sitten pitäisi ostaa auto tai kaksi, kun molemmat käymme töissä. Lapselle tulisi pitkät matkat hoitopaikkaan, meille töihin, minnekään ei voisi enää lähteä tuosta noin vaan.

Ja sitten se omakotiasumiseen liittyvä puuhastelu, jota en kaipaa yhtään. Kun lähden aamulla töihin, en halua ensin alkaa kolata lumia, nautin siitä, että mun eio tarvitse käyttää aikaani/energiaani sellaiseen. En nauti puuhastelusta yhtään, eri asia jos olisin kotona, mutta työpäivän ja harrastusten päälle se alkaa käydä jo työstä.
 

Yhteistyössä