Hihih

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Freiya
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En mä muista, siitä on aikaa... Käsitin, että kyse oli kumminkin ihan satunnaisesta pennuttamisesta, eikä uuden rodn tekemisestä. Että jotkut mielellään ottaa semmoisen koiran, kun siinä kumminkin säilyy ne turkin ominaisuudet, eli että ei karvasta. Ja jotkut väittää, ettei aiheuta allergiaa. (aiheuttaa kyllä oikeasti, mutta jotkut sanoo, että esim. villakoiraa voi allerginenkin pitää)

Sitähän minäkin, että satunnaisesta pennuttamisesta varmaan oli kyse. Juu, tuo villakoiran allergisoivuus on myös vähän sama juttu, kuin sekarotuisten terveys, eli toisia ei allergisoi, toisia kyllä :)
 
et siis halua varmuutta siitä, minkä näköinen, kokoinen tai luonteinen koirasta suunnilleen tulee? Et halua varmistua ettei koira ole sukurutsauksen tulosta? Ei kiinnosta kasvattajan tuki ja rotutuntemus? <rahallako ei ole mitään tekemistä tän kanssa? Miksi sitten haluat juuri sekarotuisen? Osaatko perustella edes?

No siks et mun lähipiirissä on aina ollu paljon koiria ja sekarotuisista on jääny parhaimmat asiat mieleen :)
Ja kun mä haluan koirasta ainoastaan lenkkikaverin ja perheenjäsenen niin miks ottaa rotukoira? Jos mä haluaisin muotovalion niin tottakai siihen satsaisin. Mut mä en halua :)
 
No entä sitten esimerkiks värivirheellinen rotukoira? Sen taustat ois tiedossa, ois halvempi kuin virheetön pentu, mutta siitä ei tulis koskaan muotovaliota ;)
 
Joo, eihän siitä tieteellistä tutkimusta ole mutta otanta mun elämästä: Mun lapsuudenkodissa ja mulla on ollut yhteensä 10 koiraa.

7 rotukoiraa

3 sekarotuista

5 jo kuollutta (rotukoiria kaikki)

Sekaroituisia (labradori-collie, kreikkalainen kääpiörakkauslapsi 4v, dobermann-americanbulldogpentu 4kk) on käytetty eläinlääkärissä rokotusten, yhden myrkytyksen ja steriloinnin takia. Collie-labradori on miltei 13v. Juuri kävi tarkistuksilla, otettiin jopa rintaröntgen ja on totaalisen terve.

Kaikki kuolleet ovat ollen rotukoiria. Saldona: 3 syöpää, 1 sydänvika ja 1 allergiasta johtuva ihon kuoleentuminen. Tosin kaikki suht. vanhoja, vanhin kääpiöpinseri kuoli sydänvikaan 14 vuotiaan, nuorin allergiapotilas 9v, syöpään kuolleet 9-10v. Eläinlääkärissä näitä jouduttiin kyllä monen monituista kertaa käyttämään. Poistettiin ihokasvaimia, hammaskiveä, hoidettiin allergiaa niin monin erin tavoin että oksat pois, korvatulehduksia, furunkuloosia, paikoiltaan luiskahtaneet polvi ja lonkka, nivelrikko, nuolugranulooma...

Tällä hetkellä elossa olevista rotukoirista yksi on täysin terve 2v ja toisella on krooninen suolistotulehdus 3v.

Saanko jo satasen? Aika kattava otanta, eikö?
 
No siks et mun lähipiirissä on aina ollu paljon koiria ja sekarotuisista on jääny parhaimmat asiat mieleen :)
Ja kun mä haluan koirasta ainoastaan lenkkikaverin ja perheenjäsenen niin miks ottaa rotukoira? Jos mä haluaisin muotovalion niin tottakai siihen satsaisin. Mut mä en halua :)

esim noiden edellämainittujen seikkojen takia. Terveys, sukutausta, perinnölliset sairaudet jne. on musta ihan hyviä syitä. Sekarotuisista jäänyt parhaimmat asiat mieleen, mutta mitkä ne asiat on? Tiedätkö ihan faktana etteivät ne ole sairastaneet mitään? Ei nivel-tai silmäsairauksia? Rotukoiran kanssa ei oo mikään pakko käydä näyttelyissä, saa siitäkin kotikoiran ja perheenjäsenen. En muuten tunne yhtään rotukoiran omistajaa joka ei pitäisi koiraansa perheenjäsenenä. Ehkä kannattais harkita rotukoiraa jolla on värivirhe, kivesvika tai vääränlainen purenta, kasvattajat myyvät tällaiset yksilöt halvemmalla, rahastahan tässä ilmeisesti pohjimmiltaan on kyse.
 
Joo, eihän siitä tieteellistä tutkimusta ole mutta otanta mun elämästä: Mun lapsuudenkodissa ja mulla on ollut yhteensä 10 koiraa.

7 rotukoiraa

3 sekarotuista

5 jo kuollutta (rotukoiria kaikki)

Sekaroituisia (labradori-collie, kreikkalainen kääpiörakkauslapsi 4v, dobermann-americanbulldogpentu 4kk) on käytetty eläinlääkärissä rokotusten, yhden myrkytyksen ja steriloinnin takia. Collie-labradori on miltei 13v. Juuri kävi tarkistuksilla, otettiin jopa rintaröntgen ja on totaalisen terve.

Kaikki kuolleet ovat ollen rotukoiria. Saldona: 3 syöpää, 1 sydänvika ja 1 allergiasta johtuva ihon kuoleentuminen. Tosin kaikki suht. vanhoja, vanhin kääpiöpinseri kuoli sydänvikaan 14 vuotiaan, nuorin allergiapotilas 9v, syöpään kuolleet 9-10v. Eläinlääkärissä näitä jouduttiin kyllä monen monituista kertaa käyttämään. Poistettiin ihokasvaimia, hammaskiveä, hoidettiin allergiaa niin monin erin tavoin että oksat pois, korvatulehduksia, furunkuloosia, paikoiltaan luiskahtaneet polvi ja lonkka, nivelrikko, nuolugranulooma...

Tällä hetkellä elossa olevista rotukoirista yksi on täysin terve 2v ja toisella on krooninen suolistotulehdus 3v.

Saanko jo satasen? Aika kattava otanta, eikö?

Minkäköhän rotuisia nää sun puhdasrotuset sitten on olleet? Nimittäin esimerkiks amerikanbulldogilla on monia rodulle tyypillisiä sairauksia, ja dobermanneilla usein lonkkavikaa yms, niin miten ne yhdistämällä on mitenkään varmaa, että tulee terve yhdistelmä? Kerro mulle se, niin voit saada sen satasen :D Että oliskohan sulla käyny hyvä tuuri sekarotuisten kanssa? :) Mulla ollut pelkästään rotukoiria, joista ei yhdelläkään syöpää, allergioita ym. mitä luettelit, vaikka toki hyvin ois voinu ollakkin, en sitä väitä ollenkaan. Mutta rotukoirista valitsen mahdollisimman terveen itseäni muuten miellyttävän rodun, tietysti!
 
Ootko tosissas? 15 koiraa on susta kattava otanta jolla todistat asian josta jopa eläinlääkärit kiistelee? :D Salli mun nauraa.

Muutenkin, et voi verrata kolmea koiraa kahteentoista, sulla pitäs olla rotukoiria ja sekarotusia yhtä monta, ja vähintään satoja jotta pystyisit mitään todistamaan. Onko susta oikeesti 3 seropia riittävä määrä josta voi todeta ettö ne on terveempiä? :D
 
esim noiden edellämainittujen seikkojen takia. Terveys, sukutausta, perinnölliset sairaudet jne. on musta ihan hyviä syitä. Sekarotuisista jäänyt parhaimmat asiat mieleen, mutta mitkä ne asiat on? Tiedätkö ihan faktana etteivät ne ole sairastaneet mitään? Ei nivel-tai silmäsairauksia? Rotukoiran kanssa ei oo mikään pakko käydä näyttelyissä, saa siitäkin kotikoiran ja perheenjäsenen. En muuten tunne yhtään rotukoiran omistajaa joka ei pitäisi koiraansa perheenjäsenenä. Ehkä kannattais harkita rotukoiraa jolla on värivirhe, kivesvika tai vääränlainen purenta, kasvattajat myyvät tällaiset yksilöt halvemmalla, rahastahan tässä ilmeisesti pohjimmiltaan on kyse.

No tottakai tässä koko asiassa on rahasta kyse, koska mä en halua rotukoiraa enkä mä halua rahoittaa pentutehtailua :)
Mut siis mua on raadellut siperianhusky, sen tapauksen takia kärsin monta vuotta koirapelosta. Berhandilainen on puri ja näykki. Rotikka piti lopettaa kun se oli vakavasti sairas. Sakemanni ja dopperi ärisi hampaat irvessä kaikelle vastaan tulevalle eikä näiden edes omat perheet saaneet koskea niihin kunnolla. Kiinanpalatsi koira kärsi suolisto-ongelmista ja piereskeli ihan kamalasti. Vanhan englannin lammaskoira karkaili. Jackrusseli hyökki lasten päälle. Jatkanko?
Kaikki sekarotuiset joihin mä oon törmännyt on ollu ihan täyspäisiä ja terveitä.
Kaikki sekarotuiset joita mun lähipiirissä on ollut on aina olleet terveitä ja täyspäisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Minkäköhän rotuisia nää sun puhdasrotuset sitten on olleet? Nimittäin esimerkiks amerikanbulldogilla on monia rodulle tyypillisiä sairauksia, ja dobermanneilla usein lonkkavikaa yms, niin miten ne yhdistämällä on mitenkään varmaa, että tulee terve yhdistelmä? Kerro mulle se, niin voit saada sen satasen :D Että oliskohan sulla käyny hyvä tuuri sekarotuisten kanssa? :) Mulla ollut pelkästään rotukoiria, joista ei yhdelläkään syöpää, allergioita ym. mitä luettelit, vaikka toki hyvin ois voinu ollakkin, en sitä väitä ollenkaan. Mutta rotukoirista valitsen mahdollisimman terveen itseäni muuten miellyttävän rodun, tietysti!

Kääpiöpinseri
2 Rotikkaa
Sakemanni
Welsh Corgi
Shipperke
Staffi

SIksi tulee terveitä koska Americanbulldogin perinnölliset sairaudet eivät saa vahvistetta Dorbermannin perimästä, eikä toisin päin. Perinnöllisiin sairauksiin kun yleensä vaaditaan molemmilta vanhemmilta ainakin sen kantaminen. Ja näinhän ei tapahdu kun kaksi rotua risteytetään keskenään. Sillä lailla on yritetty päästä eroon rotukoirien perinnöllisistä sairauksista, eli risteyttämällä sekaan jotain terveempää rotua (laajennetaan geeniperimää, sairauksien tod.näk. pienenee). Ihan perusbilsaa. ;) Laitanko tilinumeron?
 
Ootko tosissas? 15 koiraa on susta kattava otanta jolla todistat asian josta jopa eläinlääkärit kiistelee? :D Salli mun nauraa.

Muutenkin, et voi verrata kolmea koiraa kahteentoista, sulla pitäs olla rotukoiria ja sekarotusia yhtä monta, ja vähintään satoja jotta pystyisit mitään todistamaan. Onko susta oikeesti 3 seropia riittävä määrä josta voi todeta ettö ne on terveempiä? :D

En mä tarvi esimerkkejä, bilsantietämys riittää.
 
Joo, mutta rodunjalostus on hiukan eriasia, kuin kahden sekarotuisen pennuttaminen keskenään, kai sen tajuat? :O
 
[QUOTE="hihih";22424434]Joo, mutta rodunjalostus on hiukan eriasia, kuin kahden sekarotuisen pennuttaminen keskenään, kai sen tajuat? :O[/QUOTE]

Ihan tosi::???!!! :laugh: Mutta silti, vaikka ovatkin kaksi eri asiaa niin samoista asioista silti kyse.
 
No tottakai tässä koko asiassa on rahasta kyse, koska mä en halua rotukoiraa enkä mä halua rahoittaa pentutehtailua :)
Mut siis mua on raadellut siperianhusky, sen tapauksen takia kärsin monta vuotta koirapelosta. Berhandilainen on puri ja näykki. Rotikka piti lopettaa kun se oli vakavasti sairas. Sakemanni ja dopperi ärisi hampaat irvessä kaikelle vastaan tulevalle eikä näiden edes omat perheet saaneet koskea niihin kunnolla. Kiinanpalatsi koira kärsi suolisto-ongelmista ja piereskeli ihan kamalasti. Vanhan englannin lammaskoira karkaili. Jackrusseli hyökki lasten päälle. Jatkanko?
Kaikki sekarotuiset joihin mä oon törmännyt on ollu ihan täyspäisiä ja terveitä.
Kaikki sekarotuiset joita mun lähipiirissä on ollut on aina olleet terveitä ja täyspäisiä.

ns. päävikaisuus johtuu yleensä huonosta koulutuksesta, vain murto-osa luonnevikaisista koirista on oikeasti alunperinkin sekaisin päästään. Ainoat syyt joiden en usko johtuneen omistajista on rotikan sairaus ja kiinan palatsikoiran suolisto-ongelmat.
 
Turhaanhan sä täältä sitä satastas haet, sustahan tulis ihan loistava uusien rotujen kehittelijä ja jalostaja :D Kas kun muut sinua ennen eivät oo tajunneet noin yksinkertasta perusbilsaa, ja kehittäneet moista rotua, kuin amerikanbulldoggidobermanni, millä ei ole mitään perinnöllisiä sairauksia :D

Mutta kun se ei ole rotu vaan kahden rodun mixi. Mutta samalla tavalla puhdasrotuisten rotujen geeniperimää laajennetaan jotta päästäisiin perinnöllisistä sairauksista. Sä olet mulle sen satkun velkaa, mä vastasin täydellisesti sun kysymyksiin. :stick:
 
Kääpiöpinseri
2 Rotikkaa
Sakemanni
Welsh Corgi
Shipperke
Staffi

SIksi tulee terveitä koska Americanbulldogin perinnölliset sairaudet eivät saa vahvistetta Dorbermannin perimästä, eikä toisin päin. Perinnöllisiin sairauksiin kun yleensä vaaditaan molemmilta vanhemmilta ainakin sen kantaminen. Ja näinhän ei tapahdu kun kaksi rotua risteytetään keskenään. Sillä lailla on yritetty päästä eroon rotukoirien perinnöllisistä sairauksista, eli risteyttämällä sekaan jotain terveempää rotua (laajennetaan geeniperimää, sairauksien tod.näk. pienenee). Ihan perusbilsaa. ;) Laitanko tilinumeron?
Laita mielummin ensin linkki näihin lähteisiin. Ja perinnöllisiin vikoihin ei tosiaan tarvii molempien vanhempien kantamaa vikaa, vaan loppujen lopuksi kyse on arpapelistä. Tietenkin jotkut sairaudet on dominoivia ja jotkut ei, siitäkin riippuu kantavatko pennut ko. sairautta. Joskus voi myös käydä niin, ettei yksikään sairaiden vanhempien pennuista sairastu, mutta taas näiden pentujen jälkeläiset perivätkin sairauden. Eikä oikeesti toi sunkaan selitys mitenkään todista sitä että seropit kokonaisuutena olis terveempiä kuin rotukoirat. Selität vaan esimerkin yhdestä yhdistelmästä.
 
En mä tarvi esimerkkejä, bilsantietämys riittää.

Sä ilmeisesti olet koirien kasvattaja? Vai mistä tiedät nää asiat noin varmasti? :D Päteekö tää sama perusbilsa kenties eläimeen kuin eläimeen? Jutellaanko seuraavaksi esim. koirien värien periytymisestä? Sekin on varmaan susta ihan perusbilsaa? Hahahaha, ei hitto. Oikeesti oon aina tienny et suurin osa täällä kirjottelevista on vähän yksinkertasii, mut tää on kaiken huippu. "joo kato meille jo peruskoulussa opetettiin kuinka koirien sairaudet periytyy", niinkö? :D :D :D
 
Laita mielummin ensin linkki näihin lähteisiin. Ja perinnöllisiin vikoihin ei tosiaan tarvii molempien vanhempien kantamaa vikaa, vaan loppujen lopuksi kyse on arpapelistä. Tietenkin jotkut sairaudet on dominoivia ja jotkut ei, siitäkin riippuu kantavatko pennut ko. sairautta. Joskus voi myös käydä niin, ettei yksikään sairaiden vanhempien pennuista sairastu, mutta taas näiden pentujen jälkeläiset perivätkin sairauden. Eikä oikeesti toi sunkaan selitys mitenkään todista sitä että seropit kokonaisuutena olis terveempiä kuin rotukoirat. Selität vaan esimerkin yhdestä yhdistelmästä.

Mihin lähteisiin?

Nii-in, kaikki koirat eivät tietenkään sairastu., mutta se ei takaa sitä etteivätkö ne kanna sisällään sitä "sairasta" geeniä, vaikka itse ovat terveitä. Sitten kun koira pariutetaan toisen sairautta kantavan tai jopa sairaan koiran kanssa niin show jatkuu ja jatkuu..

Ihan sama ihmisten perinnöllisissä sairauksissa. Kun kaksi kantajaa pariutuu niin tuloksena on sairaita tai terveitä lapsia. Arpapeliä on kuinka moni jälkeläisistä sairastuu tautiin, kuka pysyy terveenä mutta tulee kantajaksi ja kuka säilyy kokonaan terveenä.

Esimerkki oli joo yhdestä yhdistelmästä mutta noinhan se menee oli yhdistelmä mikä tahansa. :whistle:
 
Mutta kun se ei ole rotu vaan kahden rodun mixi. Mutta samalla tavalla puhdasrotuisten rotujen geeniperimää laajennetaan jotta päästäisiin perinnöllisistä sairauksista. Sä olet mulle sen satkun velkaa, mä vastasin täydellisesti sun kysymyksiin. :stick:

Itseasiassa sä penäät nyt multa sitä satasta, mä sen olen luvannut. Ymmärräthän ettei puhdasrotuisten geeniperimää noin vaan aleta oman mielen mukaan laajentamaan, koska silloin ei enää ole kyse puhdasrotuisista koirista. :D Sä et ole vastannut miltään kantilta täydellisesti mun kysymyksiini, laita sitä linkkiä lähteisiin niin sit voidaan neuvotella. Ja mä lupaan et ihan oikeesti laitan sulle sen satasen jos osoitat mun olevan väärässä. :)
 
Ootko tosissas? 15 koiraa on susta kattava otanta jolla todistat asian josta jopa eläinlääkärit kiistelee? :D Salli mun nauraa.

Muutenkin, et voi verrata kolmea koiraa kahteentoista, sulla pitäs olla rotukoiria ja sekarotusia yhtä monta, ja vähintään satoja jotta pystyisit mitään todistamaan. Onko susta oikeesti 3 seropia riittävä määrä josta voi todeta ettö ne on terveempiä? :D

Millekähän faktoille itse perustat väitteesi, että rotukoirata ei ole sairaampia? Onko siitä asiasta tutkimusta? Jos yhtään ymmärtää perinnöllisyys asioita, niin älyää, että monet sairaudet on regressiivisiä (Geenitestit koiranjalostuksessa) ja näin ollen on epätodennäköistä, että molemmilla sekarotuisilla vanhemmilla olisi k.o. geeni. Ja molemmilla vanhemmilla tulee olla geeni, jotta sairaus puhkeaa, mikä taas on todennäköisempää kahden saman rodun edustajan kohdalla.

Sitäkään minä en ymmärrä, että miksi rotukoirien puolestapuhujat aina hehkuttaa, että kun rotukoirat on niin hyvin testattuja ja vain terveillä yksilöillä jatketaan sukua ja silti lähipiirini rotukoirilla on hyvinkin paljon sairauksia? Ja nimenomaan myös niitä perinnöllisiä..

Ja koska suurinosa sairauksista on resessiivisiä, niin ns. kahdella terveellä kantajalla voi saada hyvinkin sairaan otuksen aikaan ja tuskin geenitestit kattavat kovinkaan isoa osaa sairauksista (ja mitenkään muutenhan se kantajuus ei tule esille kuin geenitestillä). Kun taas risteyttää kaksi eri rodun koiraa, on hyvin epätodennäköistä, että heillä olisi sama resessiivinen geeni erilaisesta geeniperimästä johtuen. Ja siis jos rotukoirilla ei olisi hyvin suuri riski sairastua, niin miksi niitä testejä edes tulisi tehdä? Juuri siksi koska hyvin todennäköisesti koira on sairas, jos vanhempia ei ole tarkkaan valittu.
 
Yhteistyössä