uusi laki (avoliitto + lapsi + 5v.)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kepsis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
mitä kuormaa oikeuslaitokselle tulee siitä että sen sijaan kun ei ole lakia ja haetaan silti saatavia mihin tuntee oikeutuksen, kun verrataan tilanteeseen missä on laki asiasta ja päästään nopeammin päätökseen asiasta? aika harva on jättänyt käräjöimättä saataviaan jos tuntee rahallisesti jääneensä vaille kun suhde on päättynyt, oli syy mikä tahansa.
Ja millä perusteella ennen tätä lakia se ex-avo olisi voinut korvauksia hakea? Ei oikeuslaitos ota käsiteltäväkseen mitä tahansa juttuja, jos "keissiä" ei ole olemassa. Esimerksi, minä en pysty nostamaan oikeusjuttua siitä, jos sinun nimimerkkisi kirjoitusasu ärsyttää minua ja aiheuttaa minulle henkisiä kärsimyksiä. Tai jos naapurilla on punainen pipo ja punainen pipo loukkaa mielestäni oikeuksiani. Nyt, kun asiasta on olemassa laki, on oikeuden pakko käsitellä juttu jos joku sen nostaa. Ja olemassaoleva laki ihan varmasti myös kannustaa juttuja nostamaan, kun omasta mielestään kärsineet voivat suoraan vedota johonkin lakiin ja uhkailla sillä exiään.

Mutta, ilmeisesti sinulla on kukkahattu päässä ja vaaleanpunaiset lasit silmillä, ja kuvittelet että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan järkeviä eivätkä ala käräjöimään turhaan. Hienoa sulle, huonoa meille veronmaksajille (jollainen ilmeisesti et itse ole, eihän se haittaa tietenkään jos muiden rahoja tuhlataa). Kyllä se elämä vielä sullekin opettaa jos avaat silmäsi. Toivottavasti niin, että itse tulet täysin aiheetta haastetuksi käräjille ja joudut tuhlaamaan tuhansia euroja puolustukseen...
 
paljon on tullut puhetta, kiitos immeiset siitä, jotenkin kuluttavaa vaan keskustella kun ihmiset kilpaa puhuvat aiheen ohi, eivät lue asiasta mistä puhutaan, liioittelevat tai ampuvat aivan suoraan yli asiasta jne...

perehtykää siihen lakiin oikeasti ennenkuin alatte meuhkaamaan, vähän helpompaa JA reilumpaa puhua silloin tämän kaltaisista asioista. kauhean kuluttavaa yrittää olla keskustelussa missä toinen osapuoli ei välitä selvittää faktoja ja saat toistella itseäsi uupumukseen asti.

Olen perehtynyt lain sisältöön pääpiirteittäin.

Laki puuttuu ykslöiden valinnanvapautetaan.

Laki rinnastaa kaikki (eri sukupuolta?) olevat saman katon alla asuvat 2 aikuista sitoutuneessa parisuhteessa oleviin.

Laki on hyvin tulkinnanvarainen ja jättää ovet auki kaikenlaiselle sotkuiselle oikeustaistelulle. Lasku jäänee pääosin veronmaksajille kun lakimiehiä pitää kaikille kustantaa. Käräjäoikeuksilla taas olisi parempaakin puuhaa kun yksittäisten ihmisten parisuhteiden laadun arviointi ja omaisuuden selvittely.

Laki on osittain päällekkäinen jo olemassaolevan avioliittolainsäädännön kanssa. Pariskunnilla on olemassa mm avioliiton kautta mahdollisuuksia sopia omaisuudestaan ihan keskenänsä.

Laki on siis typerä, turha ja tarpeeton. On yksilön vastuulla tehdä tuollaisia parisuhteen sisäisiä päätöksiä. Yksilöä ei voida suojella typeryydeltään ihan loputtomiin. Lasten etujen turvaaminen lainsäädännöllä on tärkeää koska lapsi ei voi itse sitä tehdä, mutta aikuisten? Jotain rajaa.
 
Mentiin miehen kanssa naimisiin joku aika sitten tulevaisuuden turvaamiseksi. Miehellä oma yritys ja minä hoidan lapsia kotona. Teimme avioehdon, joka sulkee firman tulot pois minulta erotilanteessa.

Kysymys kuuluu, saisinko ENEMMÄN, jos eroaisimmekin avoliitosta?!

(Emme siis ole eroamassa, kunhan nyt harjoitan moraalista pohdintaa)
 
Kelasta sä haet elatusavusta vapautumista yksi (1) vuosi jälkikäteen. Kapishia vaan ihan sinne suuntaan, koska siitähän me puhuttiin että missä siitä elarista exäs neuvottelee.

jotta varmasti uppoisi umpiluuhun niin seuraavassa linkki:

Kela - Maksuvaikeudet

"Maksuvapautuksen hakeminen
Hae vapautusta takautumissaatavan perinnästä täyttämällä maksuvapautushakemus (LU 3).
Liitä mukaan tarvittavat liitteet, jotka kerrotaan lomakkeessa.
Voit toimittaa lomakkeen mihin tahansa Kelan toimistoon
"

Tuo on eri asia ;) Tuo haetaan jälkikäteen jos on jättänyt jo vahvistetun tuen muoks siis maksamatta.

Eli tuo täytetään jos jättää elarit maksamatta. Tuolla ei ole tekemistä sen kanssa mistä minä puhuin. Lopeta nyt oikeasti :D Kaivat itsellesi syvää kuoppaa kokoajan. Elatusavuksi vahvistetaan 0€ jos etä on tuloton eikä silloin todellakaan ole mitään velkoja tai ulosottoja tms! :D
 
Viimeksi muokattu:
mitä kuormaa oikeuslaitokselle tulee siitä että sen sijaan kun ei ole lakia ja haetaan silti saatavia mihin tuntee oikeutuksen, kun verrataan tilanteeseen missä on laki asiasta ja päästään nopeammin päätökseen asiasta? aika harva on jättänyt käräjöimättä saataviaan jos tuntee rahallisesti jääneensä vaille kun suhde on päättynyt, oli syy mikä tahansa.
Ihmiset käräjöi nykyisin ihan älyttömistäkin asioista..sellaisista, joissa ei käräjille mennessä ole pienintäkään toivoa voittaa juttua ja joista ei hyödy edes taloudellisesti.
 
Mun mielestä on aika hemmetinmoista liiton tunnustamista, että asutaan yhdessä, on lapsia, yhteinen velka ja asunto.

Miksi pitääs todistella jeesustelijoille mitään koska ei ne kuitenkaan hyväksy avoliittoa.

Mä tulen näillä näkymin asumaan miehen kanssa, tulee olemaan mahdollisesti jopa yhteinen asunto ja velka, ja yhteisiä lapsia. Avoliitossa emme siltikään ole, emme siltikään ole parisuhde. Nuo eivät ole sitoutuneen liiton tunnuksia mielestäni. Sitä varten on avioliittolainsäädäntö.

Eikä kukaan tässä ole avoliittoja vastaan, päinvastoin! Puolustamme oikeutta avoliittoon erillisenä ilmiönä verratuna avioliittoon. Sinä taas änkeäisit kaikki samaan muottiin.
 
[QUOTE="HUOM";22532489]Ja millä perusteella ennen tätä lakia se ex-avo olisi voinut korvauksia hakea? Ei oikeuslaitos ota käsiteltäväkseen mitä tahansa juttuja, jos "keissiä" ei ole olemassa. Esimerksi, minä en pysty nostamaan oikeusjuttua siitä, jos sinun nimimerkkisi kirjoitusasu ärsyttää minua ja aiheuttaa minulle henkisiä kärsimyksiä. Tai jos naapurilla on punainen pipo ja punainen pipo loukkaa mielestäni oikeuksiani. Nyt, kun asiasta on olemassa laki, on oikeuden pakko käsitellä juttu jos joku sen nostaa. Ja olemassaoleva laki ihan varmasti myös kannustaa juttuja nostamaan, kun omasta mielestään kärsineet voivat suoraan vedota johonkin lakiin ja uhkailla sillä exiään.

Mutta, ilmeisesti sinulla on kukkahattu päässä ja vaaleanpunaiset lasit silmillä, ja kuvittelet että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan järkeviä eivätkä ala käräjöimään turhaan. Hienoa sulle, huonoa meille veronmaksajille (jollainen ilmeisesti et itse ole, eihän se haittaa tietenkään jos muiden rahoja tuhlataa). Kyllä se elämä vielä sullekin opettaa jos avaat silmäsi. Toivottavasti niin, että itse tulet täysin aiheetta haastetuksi käräjille ja joudut tuhlaamaan tuhansia euroja puolustukseen...[/QUOTE]

tässä tekstissä on aivan liikaa provoa ja väkisin toisen sanojen vääntelyä että oikeasti siihen vastaisin mitään järkevää.
 
Tuo on eri asia ;) Tuo haetaan jälkikäteen jos on jättänyt jo vahvistetun tuen muoks siis maksamatta.

Eli tuo täytetään jos jättää elarit maksamatta. Tuolla ei ole tekemistä sen kanssa mistä minä puhuin. Lopeta nyt oikeasti :D Kaivat itsellesi syvää kuoppaa kokoajan. Elatusavuksi vahvistetaan 0€ jos etä on tuloton eikä silloin todellakaan ole mitään velkoja tai ulosottoja tms! :D

jaa siis eli te kun olette tehneet tuon elarilapun eron yhteydessä sossussa niin ex-miehesi tilanne ei ole missään välissä muuttunut vuosien aikana maksukyvyn suhteen? no nyyyyyyyyyt selkis, tuo vain on aika harvinaista että ei muutosta tapahtuisi tuloissa pitkiin aikoihin.

muoks typoja
 
On aivan eri asia jättää elarit maksamatta ja hakea jälkikäteen vapautusta veloista kun elatusavun yhteydessä määrittää se nollaksi ja sitten hakea kelalta elatustukea.

Tulottomuus opintojen tai työttömyyden takia voi kestää useita vuosiakin. Mun exä on ollut ensiksi opiskelija, nyt vissiin puoli vuotta työtön. Ei ole mitenkään harvinaista, että elatusavuksi vahvistetaan alle 139 euroa, yleisempää se lienee kun elareiden maksamatta jättäminen ja sen takia velkoihin joutuminen.

Muoks Ja ensimmäinen elatussopimus tehtiin isyyden vahvistamisen jälkeen, ero tuli jo raskausaikana. Sen jälkeen ollaan vissiin 2-3 kertaa siellä ravattu niitä sopimuksia tekemässä. Nuo kun pitää uusia vähintään kerran vuodessa jos määräksi on vahvistettu nolla euroa.
 
Viimeksi muokattu:
En todellakaan ymmärrä, miten täällä ajatellaan, että kotiäitiys olisi automaattisesti sellainen asia, joka auttaisi toista kartuttamaan omaisuuttaan?!

Jos esim. pari muuttaa yhteen 20 vuotiaina. Nainen opiskelee 25 v. asti ja juuri kun olisi valmistumassa, alkaa tehdä lapsia 3 vuoden välein yht. 5 kpl. On sitten poissa työelämästä seuraavat 20 vuotta. Perhe elää täysin miehen tulojen varassa.

Niin miten ihmeessä tuossa nainen on auttanut miestä kartuttamaan omaisuuttaan? Eikö 5 lasta ja avopuoliso elätettävänä tuo vain lisäkustannuksia jos vertaa että nainen ei tekisi lapsia ja kävisi hyväpalkkaisessa työssä ja jakaisi miehen kanssa menot?!!
 
[QUOTE="jee";22530542]:laugh: Kylläpä se omaisuuden tienaaminen helpommin mieheltä onnistuu kun on kotona ruoka odottamassa eikä tarvitse sitä iänikuista pikaruokaa vetää. Myös lastenhoito- ja pyykkipalvelu helpottavat omaisuuden kartuttamista ihan ihmeellisellä tavalla.[/QUOTE]

Mutta eihän kukaan nainen kai nykyaina niin typerä ole, että suostuisi muutenkaan siihen, että palvelee miestä tuolla tavalla, jos mies ei turvaa hänen elämäänsä ihan vapaaehtoisesti eronkin tullen (eli lähinnä naismisiinmeno tai osakkeiden osto tms.). Tuollainen tapaushan olisi ihan selvää hyväksikäyttöä miehen puolelta. Kaikki hoidot pelaa ja sitten kun lapset on isompia lähdetään lätkimään.
 
[QUOTE="jee";22530542]:laugh: Kylläpä se omaisuuden tienaaminen helpommin mieheltä onnistuu kun on kotona ruoka odottamassa eikä tarvitse sitä iänikuista pikaruokaa vetää. Myös lastenhoito- ja pyykkipalvelu helpottavat omaisuuden kartuttamista ihan ihmeellisellä tavalla.[/QUOTE]

Ja sitä kotona olevaa pitää elättää, sen sijaan, että se itse tienaisi yhteiseen kassaan rahaa. Eiköhän siitä enemmän menoja ole kuin tuloja.
 
Mä oon miettinyt asiaa uudestaan ja nyt ymmärrän, miksi tuollainen laki on. Se voi olla myös lapsen etu. Ja on tapauksia, joissa toinen vedättää toista aina vaan, lupaa häitä, kunhan jaksaa vielä odottaa ja todellisuudessa mitään häitä ei ole tulossakaan. Silloin voi olla ihan kiva, että erotessa otetaan huomioon, että yhdessä ollaan jo oltu kauankin.

Tai jos toinen on vaikka ollut vaan kotona lapsen kanssa, niin kyllä se varmaan kismittää, kun sitten potkastaankin pellolle.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Alkuperäinen kirjoittaja Mitenkä niin?!;22538962:
En todellakaan ymmärrä, miten täällä ajatellaan, että kotiäitiys olisi automaattisesti sellainen asia, joka auttaisi toista kartuttamaan omaisuuttaan?!

Jos esim. pari muuttaa yhteen 20 vuotiaina. Nainen opiskelee 25 v. asti ja juuri kun olisi valmistumassa, alkaa tehdä lapsia 3 vuoden välein yht. 5 kpl. On sitten poissa työelämästä seuraavat 20 vuotta. Perhe elää täysin miehen tulojen varassa.

Niin miten ihmeessä tuossa nainen on auttanut miestä kartuttamaan omaisuuttaan? Eikö 5 lasta ja avopuoliso elätettävänä tuo vain lisäkustannuksia jos vertaa että nainen ei tekisi lapsia ja kävisi hyväpalkkaisessa työssä ja jakaisi miehen kanssa menot?!!

Miksi lasket ne viisi lasta vain naisen kontolle? Eiköhän tässä ole pikemminkin kyse siitä, että nainen kotiäitinä ollessaan säästää miehelle aikaa ja energiaa jos on viisi lasta vrt jos miehen pitäisi oikeasti tehdä puolet kotitöistä ja tarhaanviemisistä ja hakemisista. Lasten kulut eivät ole naisen kuluja, ei sitä noinpäin voi laskea.
 
Olen silti sitä mieltä, että ihmisten pitäisi mennä naimisiin, eikä elellä avoliitossa. Mut en mä sillä sitä tarkota, että muiden ois pakko niin ajatella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Täh?;22539177:
Ja sitä kotona olevaa pitää elättää, sen sijaan, että se itse tienaisi yhteiseen kassaan rahaa. Eiköhän siitä enemmän menoja ole kuin tuloja.

Lasten hoitaminen kotona kuten mielestäni myös lasten "hankkiminen" pitäisi olla yhteinen päätös ja yhteisellä päätöksellä hoitaa asia siten että molemmat kokevat sen riittävän oikeudenmukaiseksi. Myös mies voi vaatia sitä että vaimo hoitaa lapset, kodin, pyykit, raha-asiat, kirjanpidon...
 
[QUOTE="tyty";22529700]Mä en kanssa ymmärrä, miksi luodaan kahta "päällekkäistä" lainsäädäntöä, kun avioliitto on jo olemassa. Sitä paitsi, tälläisen lain tullessa voimaan pitää kai joidenkin alkaa keplotella niin, että muistavat asua aina kerran viidessä vuodessa vähän aikaa erillään. Muutenhan sitä sitoutuu taloudelliseen vastuuseen lapsensa toisesta vanhemmasta ihan huomaamattaan. Tulee todella paljon tulkintaongelmia, jos tälläinen sitoumus voi muodostua ilman, että laittaa nimeään mihinkään paperiin.[/QUOTE]

peesi
 
Yhteistyössä