Luin joskus vuosia sitten järkyttävän jutun jonkun sodan uhreista. Silloin mulla ei ollut lapsia ja juttu oli vain mielenkiintoinen. Sitten sain omia lapsia ja se lehtijuttu on kummitellut mun mielessä sen jälkeen useinkin. Se aiheuttaa mulle niin pahan mielen, että mua sattuu ihan fyysisesti.
Jutussa kerrottiin hirmuteoista, joita ihmisille tehtiin jonkun sodan aikana. Perheen miehet ja lapset tapettiin äitien nähden ja äidit jätettiin sitten kitumaan muistojensa kanssa. Siellä naiset eivät käy töissä tai muutenkaan pysty huolehtimaan hyvin itsestään, joten selviämismahikset oli huonot. Joiltain lyötiin kirveellä ranteesta kädet poikki, jolloin naiset eivät edes pystyneet toimimaan kunnolla. Kuvassa oli muutama tällainen amputoitu nainen.
Pahinta oli lukea, kun naiset kertoivat, mitä heidän perheilleen oli tehty. Pahat miehet olivat vaan hyökänneet heidän koteihinsa ja hakanneet perheenisät kirveellä palasiksi. Sitten ne olivat kiduttaneet äitien nähden heidän lapsiaan. Miehet olivat paiskanneet vauvat lattialle ja polkeneet päät muussiksi. (Tätä kirjoittaessani kyyneleet valuu jo poskilla. Ajatus on niin äärettömän järkyttävä. Se olisi kaikkein kamalin tilanne, mitä vaan voin ihmiselle kuvitella.)
Joskus tuo artikkeli tulee mieleen, kun katson ihanaa vauvaani, joka ilakoi opittuaan uuden taidon. Tänään hän oppi taputtamaan käsiään yhteen ja oli niiiin hellyyttävä nauraessaan ja taputtaessaan. Sitten tuli taas se hirveä ajatus, että jos olisinkin nyt joku niistä onnettomista naisista, joiden kotiin hyökättiin ja joku huvikseen polkisi vauvani kuoliaaksi ja nauraisi räkäisesti päälle. Sitten vielä raiskaisi minut, silpoisi ja jättäisi kitumaan sylkäisten päälleni lähtiessään. Sen voin sanoa, että en haluaisi tulla pelastetuksi enää siinä vaiheessa. Ei elämä olisi enää elämisen arvoista. Pelkkää vihaa ja katkeruutta.
Ai miksikö halusin tämän teille kertoa? Koska olen ilkeä ihminen ja toivon, että tämä kammottava painajainen siirtyisi jonkun muun riesaksi ja mun ei tarvitsisi muistaa sitä enää ikinä. Tuollaista varmasti tapahtuu tälläkin hetkellä joissain maissa jossain kaukana. Minä en kuitenkaan halua siitä tietää, enkä enää ikinä lue mitään sotien tositarinoita ihmisten kärsimyksistä. Ei siitä ole kenellekään mitään hyötyä, että mä täällä kärsin. En vaan halua tietää.
Pyydän herkiltä anteeksi tästä tiedosta. Johonkin oli vain avauduttava.
Hyvää yötä ja kauniita unia.
Jutussa kerrottiin hirmuteoista, joita ihmisille tehtiin jonkun sodan aikana. Perheen miehet ja lapset tapettiin äitien nähden ja äidit jätettiin sitten kitumaan muistojensa kanssa. Siellä naiset eivät käy töissä tai muutenkaan pysty huolehtimaan hyvin itsestään, joten selviämismahikset oli huonot. Joiltain lyötiin kirveellä ranteesta kädet poikki, jolloin naiset eivät edes pystyneet toimimaan kunnolla. Kuvassa oli muutama tällainen amputoitu nainen.
Pahinta oli lukea, kun naiset kertoivat, mitä heidän perheilleen oli tehty. Pahat miehet olivat vaan hyökänneet heidän koteihinsa ja hakanneet perheenisät kirveellä palasiksi. Sitten ne olivat kiduttaneet äitien nähden heidän lapsiaan. Miehet olivat paiskanneet vauvat lattialle ja polkeneet päät muussiksi. (Tätä kirjoittaessani kyyneleet valuu jo poskilla. Ajatus on niin äärettömän järkyttävä. Se olisi kaikkein kamalin tilanne, mitä vaan voin ihmiselle kuvitella.)
Joskus tuo artikkeli tulee mieleen, kun katson ihanaa vauvaani, joka ilakoi opittuaan uuden taidon. Tänään hän oppi taputtamaan käsiään yhteen ja oli niiiin hellyyttävä nauraessaan ja taputtaessaan. Sitten tuli taas se hirveä ajatus, että jos olisinkin nyt joku niistä onnettomista naisista, joiden kotiin hyökättiin ja joku huvikseen polkisi vauvani kuoliaaksi ja nauraisi räkäisesti päälle. Sitten vielä raiskaisi minut, silpoisi ja jättäisi kitumaan sylkäisten päälleni lähtiessään. Sen voin sanoa, että en haluaisi tulla pelastetuksi enää siinä vaiheessa. Ei elämä olisi enää elämisen arvoista. Pelkkää vihaa ja katkeruutta.
Ai miksikö halusin tämän teille kertoa? Koska olen ilkeä ihminen ja toivon, että tämä kammottava painajainen siirtyisi jonkun muun riesaksi ja mun ei tarvitsisi muistaa sitä enää ikinä. Tuollaista varmasti tapahtuu tälläkin hetkellä joissain maissa jossain kaukana. Minä en kuitenkaan halua siitä tietää, enkä enää ikinä lue mitään sotien tositarinoita ihmisten kärsimyksistä. Ei siitä ole kenellekään mitään hyötyä, että mä täällä kärsin. En vaan halua tietää.
Pyydän herkiltä anteeksi tästä tiedosta. Johonkin oli vain avauduttava.
Hyvää yötä ja kauniita unia.