Muita joille raskaus on ollut järkytys? Miten tästä pääsee yli?

["harmaana"]

Meillä on kaksi ihanaa lasta, joista nuorempi on pari kuukautta yli vuoden. Olemme puhuneet että sitten jossain vaiheessa voisimme hankkia iltatähden vielä, mutta ettei missään tapauksessa vielä ainakaan vuoteen tai pariin. Nyt olenkin yllättäin raskaana. Kahta ensimmäistä on oikein yrittämällä yritetty melkein vuosi molempia ja nyt sitten raskauduin ehkäisystä huolimatta. Olen totaalisen tyrmistynyt. Ajatus vauvasta syksyllä tuntuu ihan kamalalta. Kuin joku olisi tunkeutumassa perheeseemme. Taloudellisesti tämä ei ole mikään ongelma ja tosiaan jossain vaiheessa oli tarkoituskin hankkia kolmas, mutta tämä yllätys tuntuu pommilta. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta eniten nyt mietityttää tuo nykyinen kuopus. Hän on ihan liian pieni isosisarukseksi ja jotenkin tuntuu niin väärältä ettei hän saanut olla pidempään pienin (esikoisella ja kuopuksella on useamman vuoden ikäero). Keskimmäisen lapsen syndrooma suorastaan pelottaa.

Olen tehnyt testin noin vuorokausi sitten, joten eiköhän tämä ole ihan vain alkujärkytystä, mutta tsempatkaa nyt joku että tästä pääsee yli! Koen hirveän huonoa omatuntoa, kun ajattelen syntymätöntä lastani tunkeilijana enkä olekaan vain superiloinen, kuten aiemmilla kerroilla.

 

["harmaana"]

Eikö kellään tosiaan mitään sanottavaa?

 

[Empire]

Tässä tapauksessa teidän tilanteenne ei ole mikään totaalinen loppu. Kolmas vauva oli aikasemmin puhuttu että sitten joskus. Tämän hetken kriisisi koskee sitä että raskaus alkoi ehkäisystä huolimatta ja et tykkää etttä "joku tunkeutuu teidän perheeseen" - ilman lupaa. Asia voisi olla vielä huonommin jos raskautesi olisi riskiraskaus että se olisi sinulle ja/tai vauvalle riski. Eli myös hyviä puolia voit löytää.

Ymmärrän huolesi että keskimmäinen lapsi jää nyt vaille pitempää aikaa olla perheen pienin ja se huoli on ihan aiheellinenkin. Olen itse sitä mieltä että lapset lyhyin välein ei aina ole hyvä asia, vaikka jotkut sitä liputtaa. Kun ikäeroa on reilusti esim. noin 3 vuotta niin kukin lapsi saa vanhempiensa huomion pikkulapsiajan. Lisäksi 3-vuotias ymmärtää jo asioita paremmin kuin alle 2 vuotias. Teidän tilanteessa kun taas hyviä puolia haetaan niin teillä on kuitenkin se esikoinen joka todennäköisesti jaksaisi viihdyttää ja leikkiä 2-vuotiaan kanssa niin saat vauvaa hoitaa rauhassa ja kun vauva nukkuu ehdit olla isompien kanssa.

Sekin on ihan selvä että olet nyt shokissa. Kun olet alkujärkytyksestä selvinnyt niin että olet pystynyt tätä itse hiukan työstämään ja miehesi kanssa puhumaan niin ota sitten yhteyttä neuvolaasi ja sieltä saat varmasti tukea, että kyllä asiat varmaan järjestyy. Onhan vielä melkein 9 kk aikaa sopeutua.

Tilanteesit koskettaa minua koska minulla on jokseenkin samanlainen tilanne, tosin astetta huonompi. Mutta siitäkin selvittiin, kaikesta selviää.

 

[wellwell]

No jospas nyt muutaman päivän sulattelet asiaa niin ehkä se kääntyy alkujärkytyksestä iloksi kuitenkin Ihan itsestään siis. Varmasti on aivan normaalia tuntea kaikenlaisia tunteita, ja hyvä, että kuitenkin tunnustat ne niin ne on helpompi käsitelläkin. Eli anna vähän aikaa ajatukselle, eiköhän se siitä muutu vielä hyväksi

 

[mietippä tätä]

Noh..kaverille kävi noin. Teki kovasti töitä hyväksyäkseen raskauden. Raskauden puolivälin tienoilla neuvolassa ei sitten sydänääniä kuulunutkaan. Sikiö kuollut kohtuun. Ultra ja seulonnat alkuraskaudessa ok. Vieläkin kovat itsesyytökset omista tunemuksista, vaikka eihän sille mitään voi ja tapahtumista pitemmän aikaa.

 

["vieras"]

Kiitos tsemppauksesta! Olet varmasti ihan oikeassa, tästä taatusti selviää ja asiat voisivat olla monta kertaa huonomminkin. Koomisinta ehkä on, että mieheni koittaa rauhoitella minua, että täähän on oikeasti tosi hyvä juttu. Ajattelin olla neuvolaan yhteydessä aikaisintaan parin viikon päästä, kunhan saan hieman rauhoituttua.

 

["a p"]

Kiitoksia teille muillekin. Alkujärkytystä uskon itsekin tämän olevan ja vaikka nyt melkein toivon keskenmenoa, tiedän varmasti että olisi äärettömän surullinen jos niin kävisi ja syyttäisin itseäni.

 

["vieras"]

Mulla kesti sopeutuminen pari kuukautta. Sen jälkeen olin raskaudesta jopa onnellisempi ja varmempi kuin aiemmista. Koko raskaus sujui ihanasti ja vauvaa rakastin heti toisin kuin aiempia, joita ensin jotenkin vierastin.

Tsemppiä!

 

["elämää"]

Itse tulin yllättäin raskaaksi kun esikoinen oli alle vuoden vanha... Ja olin myös ihan järkyttynyt ja peloissani. Tosin oma abortinvastaisuuteni oli sen verran voimakas ettei moinen tullut mieleenkään.

Aikansa oli rankkaa kun ikäeroa kahdelle tuli vain 1v4kk, mutta minulle se on sopinut sittenkin. Heistä on ihanasti seuraa toisilleen ja ei esikoinen mitenkään ole kakkosen tulemisesta kärsinyt.

Uskon, että elämällä on tarkoituksensa... Kaikki tapahtuu oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mikä merkitys sitten asioilla lieneekin, niin selvinnee jos tarvis.

 

[Littledeath]

Mikset kehtaa mustalla nimimerkillä kirjottaa?

 

["patti"]

Hei ap! Mä olen/olin tismalleen samassa tilanteessa ku sä. Aika aborttiin oli jo varattu viikolle 5 mutta en sitä sitten tehnyt. Nyt viikkoja 9 ja alan olla jo inoissani raskaudesta ja tulevasta vauvasta. Meillä myös 2 lasta ja nuorin ehtii juuri täyttää 3 ennen vauvan syntymää. Kyllä sä totut ajatukseen, niin totuin minä ja miehenikin

 

["eräs"]

Mulla myös kuopus nyt 1v2kk ja esikoinen 3v. Me ei koskaan olla haaveiltukaan muusta kuin kahdesta lapsesta. Jos tulisin nyt raskaaksi, niin tunteeni olisivat aika lailla sataprosenttiseesti samat kuin sinulla. Uskon kuitenkin, että varsinkin ultrien ja erityisesti liikkeiden tuntemisen myötä sitä sitten taas rakastuisi siihen uuteen tulokkaaseen. Tsemppiä!

 

[määä]

Meillä aika lailla sama tilanne. Viime keväänä huomasin että kuukautiset ovat myöhässä, kalenteri sanoi kp 31 ja normi 23, vitsailin miehelleni että oon sit varmaan raskaana. Seuraavana päivänä hain testin ja plussaahan se näytti, tein vielä kaksi lisää ja sama tulos! Kolmannesta lapsesta olimme kyllä puhuneet, jahkanneet ja jossitelleet, mutta lopulta päättäneet että kaksi lasta on hyvä. Noh yht'äkkiä tilanne muuttuu, päässä pyörii kaikenlaista, iloa, epäuskoa, pettymystä jopa aborttia mietin, vaikka aina vannonut että minä en moiseen suostu koskaan!
Vauva päätettiin pitää, aloin jo vähän innostuakin asiasta, mutta vähäisen verenvuodon takia tehdyssä ultrassa kun ei sydän ääniä löytynytkään, en ollutkaan yllättäen surullinen, vähän tyytyväinenkin että luontoäiti hoisi asian puolestamme. Sovimme viikon päähän uuden ultran ja sovitulla ajalla...ylläri pylläri, sydänäänet löytyivät! Taas tunteiden vuoristorataa, olinhan jo "iloinnut" tuulimunasta, hyi paha äiti!
Tunteet tasoittuivat ja uutta vauvaakin odotetaan jo innolla, mutta yksi asia joka on murheeni. "Pieni"(3,5v) poikani joka on mun silmäterä ja niin erilailla tärkeä kuin esikois tyttäreni. Miten hänen käy?, tiedän, että vauva valloittaa kodin ja sydämet, mutta haluaisn niin säilyttää spesiaali suhteeni poikaani. Oikein surettaa, kun melkein tiedän kuinka tässä käy. Tyttäreni koki jo " kohtalonsa" veljensä syntyessä...Aina se pieni käärö menee jotenkin edelle
Näin meillä, vauva tulee siis milloin vaan, viikot on täynnä. Onnea on ihana mies ja kolme lasta, mutta tiedän nuo tunteet niiiin hyvin!

Zemit sinne

 

[Dragonfly77]

Onnea raskaudesta. Näen vain hyvää tässä asiassa.


Minun lapsieni ikäero ( sisko ja veli ) on 1v4kk.
Tuntuu että ovat vahvempia keskenään ja ovat hyvin kiintyneitä toisiinsa. Esikoisen elämä oli rikasta kun oli mukana vauva-arjessa. Hän nautti siitä silminnähden, eikä koskaan kapinoinut siskoaan vastaan. Uskon että pieni ikäero on hieno juttu jos isä ja äiti ei muuta anna lapsille ymmärtää. Lapsille totuus on se mitä ne aistii vanhemmistaan.
Uhmaikä alkaa usein n. 1,5v ikäisenä mutta sekään ei ole ongelma. Uhma ei liity pikkusisarukseen vaan lapsen henkilökohtaiseen kasvuun. Siihen kuuluu kapinaa ihan kaikkea kohtaan jonka äiti ja isä auttavat selvittämään että kaikki on ok.

Nyt lapseni 4 ja vajaa 3v ja ovat kuin paita ja peppu usein pieniä kinoja lukuunottamatta sekä kumpikin eli ihanan vauva- sekä taaperoajan ilman että jäi vaille minun, isänsä ja isovanhempiensa huomiotani.

 

[Poppeliini]

Kaksi lasta pienillä ikäeroilla on ihan eri asia kuin kolmas lapsi pienellä ikäerolla.

Meidän kolmas lapsi oli myös pieni yllätys. Raskauduin kun keskimmäinen oli noin 11kk. Kolmannesta oli kyllä puhuttu, mutta tämä otti kyllä myös varaslähdön. Mies oli (ja on edelleen) enemmän järkyttynyt kolmannesta lapsesta, itse pystyin aika nopeasti tilanteeseen sopeutumaan. Keskimmäinen on selvästi kärsinyt tilanteesta eniten. On jäänyt eniten vähälle huomiolle, ehkä nyt pikku hiljaa helpottaa kun imetys on kokonaan loppumassa (kuopus nyt 1v2kk) ja äitillä vähän enemmän aikaa. Viime vuosi on ollut elämäni rankin vuosi tähän menessä, vaikka lapset ovat olleet melko terveitä ja nukkuneet hyvin. Miehen vakava sairaus vaikuttanut kyllä osaltaan siihen rankkuuteen. Uskon että sinäkin selviät alkujärkytyksen mentyä yli. Ainut neuvo oikeastaan on että siihen keskimmäiseen kannattaa oikeasti panostaa, ettei jää "paitsioon" sisarusten väliin.

Meidän lapset ovat nyt 5v, 2v9kk ja 1v2kk.

 

[soja]

ap:lle: normaaleja fiiliksiä. itse odotan nelosta 15+4 ja toivottu tapaus oli. meillä ennestään kaksoset 2v 8kk ja kolmas 1v4kk. Joten pieni ikäero jää kaikille. Oli yritetty jo tätä nelosta useampi kuukausi ja jotenkin olin jo luopunut toivosta ja sopeutunut siihen, että meidän perheen vauva-ajat on ollu ja menny. Alku olikin sitten järkytys, kun plussa tuli (vaikka siis toivottu!). jotenkin sitä alkoi murehtia kaikkea, mm. olen harmitellut, että en pääse pyörälenkille 4 lapsen kanssa, kun se 3 kanssa onnistui... ja sitten ajatukset että mitähän muut ajattelee, entäs työnantaja jne.... että niin se ihmismieli on välillä hassu.

Antakaa itsellenne aikaa tottua asiaan, kyllä se siitä! nyt minäkin jo olen 110% innostunut uudesta vauvasta

 

["..."]

miten voi tulla yllättäen raskaaksi?
tee abortti?

 

["a p"]

Kiitoksia kaikille stemppauksesta! Eiköhän tästä hyvä uutinen tule ajan kanssa. En halua kertoa "julkisesti" raskaudestani ihan vielä, tein testin eilen, ja siksi siis kirjoitan harmaana. Aborttia en missään vaiheessa ole edes miettinyt. Se ei ole tässä tilanteessa edes vaihtoehto minulle eikä myöskään miehelleni.

Koitan ajatella positiivisia puolia. Parisuhteemme voi erinomaisesti, eikä tämä vaikuta siihen mitenkään. Molemmat lapset tykkäävät vauvoista, ja ottavat tiedon uudesta sisaruksesta varmasti ilolla vastaan. Tosiaan taloudellisia ongelmia tai vastaavia tämä ei juurikaan tuo ja toisaalta eipä tarvitse palata syksyllä töihinkään, sekin kun harmitti vielä toissa päivänä.

 

["tuulis"]

mulle kävi niin että viime syksynä niin ettei menkkoja näkynyt vaikka imetyksen olin lopettanut huhtikuussa. Tein sitten. Varuilta r-testin ja järkytyksekseni se oli positiivinen ehkäisystä huolimatta. Järkytystä lisäsi se että olin jo viikolla 17 menossa. Edellisellä viikolla oltiin miehen kanssa puhuttu että lapset on nyt tässä. Meillä siis kolme lasta jotka syksyllä oli 6v,2v7kk ja 11kk..
Pelkäsin miten suhtaudun kun vauva syntyy,mutta kun vauvan sai rinnalle tuli tunne että näinhän tämän piti mennä. Tuossa vieressä nyt tuhisee tuo parin viikon ikäinen yllätys,enkä.pois vaihtais.<3

Toki asia vaati sulattelemista ja tuntu etten ollut valmis vauvan tuloon mutta kummasti sitä kasvoi vauvan tuloon vaikka valmistautumis aika jäikin melko lyhyeksi.
Mun mielestäni sun tilanne on siinä mielessä hyvä että teillä on kuitenkin puhuttu kolmannesta lapsesta. Rankkaahan se on kun on paljon pieniä mutta kyllä siitä selviää ja apua saa kun pyytää.

Tsemppiä! Ja ne negatiivisetkin tunteet raskauden suhteen on sallittu ja.niistä voi.puhua neuvolassa,kuitenkin suuri elämänmuutos edessä.

 

[ku]

Mulla oli myös ihan samankaltainen tilanne. 2 lasta ennestään( 1 ja 4v) ja puhuttiin että ehkä joskus vuosien kuluttua vielä yksi EHKÄ. No nyt olen raskaana vkolla 20. Alkuun olin useamman viikon järkyttynyt. Ensimmäisen kerran tunsin mitään iloa raskaudesta/vauvasta joskus vkolla 12. Nyt odotamme jo pientä hyvillä mielin, tosin toki välillä mietityttää kuinka raskasta tulee olemaan. Tsemppiä sulle ap!

 

[no kyllä]

olisi todellakin järkytys! Ei ikinä enää lapsia. 1 lapsi on ja rakas onkin. Mutta ei enempää. Onneksi kohtu leikataan reilun kahden viikon päästä.

 

["a p"]

[QUOTE="...";27971028]miten voi tulla yllättäen raskaaksi?
tee abortti?[/QUOTE]

Kyllä se aika yllätys on jos tulee raskaaksi vaikka käyttää ehkäisyä ja lisäksi vielä imettää ja aikaisemmin lapsia on saanut todella tekemällä tehdä. En todellakaan tee aborttia, ei tässä siitä ole kyse.

 

["a p"]

Mulla oli myös ihan samankaltainen tilanne. 2 lasta ennestään( 1 ja 4v) ja puhuttiin että ehkä joskus vuosien kuluttua vielä yksi EHKÄ. No nyt olen raskaana vkolla 20. Alkuun olin useamman viikon järkyttynyt. Ensimmäisen kerran tunsin mitään iloa raskaudesta/vauvasta joskus vkolla 12. Nyt odotamme jo pientä hyvillä mielin, tosin toki välillä mietityttää kuinka raskasta tulee olemaan. Tsemppiä sulle ap!

Kiitos, onpa mukava kuulla että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja että tää on ihan normaalia. Onnea loppuraskauteen!