Kukaan ihminen ei ole epäitsekäs tai pyyteetön, ei edes adoptoiva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tällaista pohdin tänään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tällaista pohdin tänään

Vieras
Kun jokin aika sitten oli paljon juttua, jossa haukuttiin lapsiperheitä ja esim. hesarin keskustelupalstalla väitettiin, että adoptiolapsen hankkiminen olisi epäitsekästä mutta oman lapsen itsekästä.

Olen paljon tätä asiaa miettinyt. Itsekkyyttä.
Minua vaivaa henkilökohtaisessa elämässä se, että koen että lasteni isovanhemmat välittävät ainoastaan itsestään. He eivät ole koskaan mielestäni tehneet mitään pyyteetöntä. Lapsensakin varmaan tekivät vanhuudenturvaksi itselleen. Jos jotain antavat, olettavat aina saavansa maksun jollain tapaa. Jos olemme joskus vieneet lapset ja ajatelleet että saavat olla heidän kanssa, niin on tullut selväksi, että olettavat saavansa meiltä jotain. Sen lisäksi että ajamme yhteensä noin 20 tuntia (viedä ja hakea) eli kustannukset ajassa ja rahassa melkoiset. sen vuoksi emme olekaan pitkään aikaan vieneet, miksi veisin lapsiani kylään, jos kokevat sen työnä? emme tarvitse hoitoapua, vaan olemme vieneet ihan sen takia että lasten suhde isovanhempiin kehittyisi.

Mutta alkuperäiseen aiheeseen. Koen, että myöskään adoptio ei ole pyyteetön tai epäitsekäs teko. Pariskunta joka adoptoi, tekee sen jotta saisi itselleen iloa lapsen kautta ja jotta saisi itselleen seuraa ym. Vain sellainen joka antaa jotain odottamatta itselleen mitään, esim. antaa täysin tuntemattomalle kadulla jotain, on mielestäni pyyteetön.

Harva vanhempikaan on loppupeleissä pyyteetön./epäitsekäs.
 
eiköhän kaikille ole itsestäänselvyys että ihminen ei ole täysin epäitsekäs. mikään tässä maailmassa ei ole, koska epäitsekkyys ei hyödytä ketään maapallon päällä kävelevää eläintä jokapäiväisessä selviytymistaistelussa. Ei antilooppia, hiirtä eikä ihmistä. Se tekee ihmisten elon kieltämättä toisinaan mukavammaksi, mutta varsinainen hyödyke tekijälle itselleen se ei ole.
 
Mun ystävä, joka kävi tuon adoptioprosessin läpi kertoi, että jos lähtee adoptioprosessiin tavoitteenaan pelastaa maailma, niin se on adoptiosta päättävienkin tahojen mielestä väärä intressi. Silloin ihminen elää jossain pilvilinnassa ja kuvittelee saavansa taivaspaikan ottamalla luokseen pari vähäosaista lasta. Tervejärkinen, adoptioon ryhtyvä ihminen lähtee siihen kyllä ihan vaan sen vuoksi, että haluaa lapsen.
 
[QUOTE="a p";22706943]No ei, tästä ollaan montaa mieltä. Häntä on syytetty imperialismista ja monenlaisesta.[/QUOTE]

Syytetty on, mutta mikä lienee totuus? Kuinka moni meistä lähtisi tekemään vastaavaa?
Siinä mielessä hän toki oli itsekäs, että hän huolehti oman sielunsa hyvinvoinnista.
 
Mun ystävä, joka kävi tuon adoptioprosessin läpi kertoi, että jos lähtee adoptioprosessiin tavoitteenaan pelastaa maailma, niin se on adoptiosta päättävienkin tahojen mielestä väärä intressi. Silloin ihminen elää jossain pilvilinnassa ja kuvittelee saavansa taivaspaikan ottamalla luokseen pari vähäosaista lasta. Tervejärkinen, adoptioon ryhtyvä ihminen lähtee siihen kyllä ihan vaan sen vuoksi, että haluaa lapsen.

Jaa. Olisin halunnut adoptoida meille toisen lapsen siksi, koska kodittomia lapsia maailmassa on surullisen paljon. Ja edelleen siksi, etten kuormittaisi omilla jälkeläisilläni maapalloa. Ympäristöasiat siis olivat mielessäni, ei taivaspaikka :saint:

Mies vain ei tuohon suostunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ö;22707063:
Jaa. Olisin halunnut adoptoida meille toisen lapsen siksi, koska kodittomia lapsia maailmassa on surullisen paljon. Ja edelleen siksi, etten kuormittaisi omilla jälkeläisilläni maapalloa. Ympäristöasiat siis olivat mielessäni, ei taivaspaikka :saint:

Mies vain ei tuohon suostunut.[/QU

Kerro ihmeessä miksi :)?
 
haetko sinä jotenkin itsellesi sitä rakkautta ja pyytetööntä välittämistä lastesi kautta vanhemmiltasi.? Minulla on tuttavapiirissä useita, jotka sanovat kuskaavansa lapsiaan isovanhempien luo vain siksi että lapset saisivat luotua hyvät suhteet heihin...mutta itse asiassa taustaa kun ajattelee ja kuulee, niin se on oikeasti sitä, että haetaankin itselle sitä huomiota ja rakkautta mistä on kokenut jäävänsä paitsi lapsena. Yksi esim laittaa lapset soittamaan isovanhemmille, että milloin te tulette kylään jne kun on oikeasti itse se joka haluaisi ne vanhempansa kylään... mutta ei vaan voi suoraan omia toiveitaan vanhemmilleen esittää.

Jos on itse kokenut saaneensa vanhemmiltaan rakkautta ja huolenpitoa lapsena riittävästi, niin odotukset isovanhemmuudellekaan eivät ole niin kovat. Itselläni esim ei ole suuria odotuksia siitä että isovanhempien pitäisi haluta tavata lapsiani usein jne mutta toki jos se halu heissä on itsessään niin kivahan se toki on. esim miehen vanhemmat eivät ole ns. innokkaita isovanhempia, toinen heistä ei ole koskaan edes käynyt meillä kylässä (ei kiinnosta matkustaa), mutta en minä siitä pahoita mieltäni...sehän on heidän oma valintansa .
 
Tietääkseni adoptioprosesseissa yritetäänkin erottaa jyvät akanoista eli oikeasti lasta haluavat "maailman pelastajista" joiden motiivina lapsen adoptioimiseen on hyväntekeväisyys. Ei ole kovin kaksinen kasvuympäristö adoptoidulle lapselle, jos pitää elää kiitollisuudenvelassa adoptiovanhempien kanssa siitä, että nämä ovat "pelastaneet" hänet.

Mitä tulee ihmisluonteen itsekkyyteen, ovat ns. klassikkopsykologit olleet asiasta yksimielisiä jo vuosisadan ajan :) Esim. käsite pyytetön äidinrakkaus elää lähinnä viktoriaanisen ajan runoudessa ;)
 
Adoptoivat just nimenomaan ei ole epäitsekkäitä - yleensä he haluavat lapsen vaikka eivät itse voi sitä alulle saattaa, niin sitten adoptoidaan. Toki on helppo sanoa että "haluataan auttaa koditonta/orpoa lasta".
 
Jaa. Olisin halunnut adoptoida meille toisen lapsen siksi, koska kodittomia lapsia maailmassa on surullisen paljon. Ja edelleen siksi, etten kuormittaisi omilla jälkeläisilläni maapalloa. Ympäristöasiat siis olivat mielessäni, ei taivaspaikka :saint:

Mies vain ei tuohon suostunut.

Me ollaan adoptoitu 2 kertaa ja todellakin motiivin täytyy olla itsekäs halu saada lapsi(a) eikä sääli, ekologinen syy tai hyväntekeväisyys.
 
Ei mun mielestä yksikään vanhempi, oli sitten saanut biologisen/itse synnytetyn tai adoptiolapsen voi väittää olevansa epäitsekäs, ainakaan siinä asiassa. Lapsia ei todellakaan voi väittää hankkivansa muuta kuin itsekkäistä syistä, eikä tosiaan adoptointikaan voi mikään sellainen ekoteko olla että se tehdään ihan vain epäitsekkäistä syistä, sillä luulisi aina pohjilla olevan halu (itsekkäästi) saada lapsi.

Yleisesti itsekkyyttä ajatellen ihmisen pitää tiettyyn pisteeseen asti olla itsekäs, mutta ei toisten kustannuksella. Epäitsekkyys ja pyyteettömyys on ominaisuuksia jotka toivoisi jokaisessa ihmisessä näkyvän edes joissain asioissa, mutta se lienee turha toivo :)
 
Jaa. Olisin halunnut adoptoida meille toisen lapsen siksi, koska kodittomia lapsia maailmassa on surullisen paljon. Ja edelleen siksi, etten kuormittaisi omilla jälkeläisilläni maapalloa. Ympäristöasiat siis olivat mielessäni, ei taivaspaikka :saint:

Mies vain ei tuohon suostunut.

No ei se ois auttanut vaik mies ois suostunut, koska noilla motiiveilla ette olisi saanut laillisesti adoptoitua.
 
no sanotaanko niin että on ihmisiä jotka tekevät epäitsekkäitä ja pyytettömiäkin tekoja... mutta jokaisessa meissä on myös itsekkyyttä. olenko silloinkaan pyytetöön kun esim annan tuntemattomalle apuani ilman vastapalkkion toivoa, ihan vaan sen vuoksi että minulle tulee siitä hyvä mieli??? sainhan siitä itselleni sen hyvän mielen... olisko se pyyteetöntä vain silloin kun tekisin sen ns pitkin hampain (eli autoin tuntematonta vaikka ei tule edes hyvä mieli..) tai jos siitä aiheutuisi mulle itselle jotain haittaa (vaikkapa että auttamalla sitä tuntematonta mulle ei jää itselle rahaa seuraavan päivän ruokaan)
 
Adoptoivat just nimenomaan ei ole epäitsekkäitä - yleensä he haluavat lapsen vaikka eivät itse voi sitä alulle saattaa, niin sitten adoptoidaan. Toki on helppo sanoa että "haluataan auttaa koditonta/orpoa lasta".

Niin. Mietinkin että ennenvanhaan kun adoptioita, hedelmöityshoitoja ym ei ollut, niin oli normaalia että ehkä puolet sisarusparvesta jäi lapsettomaksi ja näin auttoivat niitä lapsellisia sisaruksiaan.

Nykyään jokainen hoitaa vaan omansa.
 
[QUOTE="a p";22707201]Niin. Mietinkin että ennenvanhaan kun adoptioita, hedelmöityshoitoja ym ei ollut, niin oli normaalia että ehkä puolet sisarusparvesta jäi lapsettomaksi ja näin auttoivat niitä lapsellisia sisaruksiaan.

Nykyään jokainen hoitaa vaan omansa.[/QUOTE]

Tuli näistä eri vaihtoehdoista mieleen että jossan määrin epäitsekkääksi (vaikkei tietenkään täysin) perheellistymiseksi voisi sijaisperheeksi ryhtymistä sanoa. Siinä kuitenkin saa niin paljon vaikeuksiakin kaupan päälle että on pakko olla jossain määrin hyvinkin epäitsekäs että pystyy sellaiseen lähtemään :D
 
no sanotaanko niin että on ihmisiä jotka tekevät epäitsekkäitä ja pyytettömiäkin tekoja... mutta jokaisessa meissä on myös itsekkyyttä. olenko silloinkaan pyytetöön kun esim annan tuntemattomalle apuani ilman vastapalkkion toivoa, ihan vaan sen vuoksi että minulle tulee siitä hyvä mieli??? sainhan siitä itselleni sen hyvän mielen... olisko se pyyteetöntä vain silloin kun tekisin sen ns pitkin hampain (eli autoin tuntematonta vaikka ei tule edes hyvä mieli..) tai jos siitä aiheutuisi mulle itselle jotain haittaa (vaikkapa että auttamalla sitä tuntematonta mulle ei jää itselle rahaa seuraavan päivän ruokaan)

Kyllähän se on pyyteetöntä auttaa toisat jos ei odota itselleen mitään. Mutta moniko tekee niin koska ei kehtaa sanoa "ei" jos joku pyytää jotain hädässään.

toki on kiva auttaa hädänalaista, mutta mutta. Sellaista mietin, että moni aikuinen esim. auttaa lasta, jonka omat vanhemmat ovat heikoilla, alkoholisteja ym. Sitten ikän kuin hoidetaan tuota lasta, kun omat vanhemmat eivät jaksa tai pärjää. Mutta samallahan siitä saa itselleen ikään kuin lapsen? Saa jotain itselleen? Kunnian siitä että auttaa kun sillä rassulla on niin heikot vanhemmat ja koti ym. ja saa näin tuntea itsensä paremmaksi.

Ja taas jos on tavisperhe jossa molemmat töissä vaikka tai tavisperhe, joka omien voimien rajoila yrittää jaksaa päivästä toiseen huoltaa lapsensa, ja hekin olisivat iloisia jos saisivat joskus apua, jotta eivät uuvu. Niin ei monikaan anna aikaa ilmaiseksi tällaiselle perheelle.
Jonka lasten hoitamisesta ei saa samanlaista kunniaa itselleen.

NÄen tässä jotain oman glorian hakemista.
 
Tuli näistä eri vaihtoehdoista mieleen että jossan määrin epäitsekkääksi (vaikkei tietenkään täysin) perheellistymiseksi voisi sijaisperheeksi ryhtymistä sanoa. Siinä kuitenkin saa niin paljon vaikeuksiakin kaupan päälle että on pakko olla jossain määrin hyvinkin epäitsekäs että pystyy sellaiseen lähtemään :D

Ei taitaisi perheitä löytyä, jos hommasta ei maksettaisi. Joten en voi epäitsekkäänä pitää.

Kai se on niin, että on ihme ja ihana ihana asia, jos joskus huomaa pienen pienen häivähdyksen epäitsekkyyttä tai pyyteettömyyttä.

Lapsiltahan sitä saa ainakin.
 
[QUOTE="a p";22707276]Ei taitaisi perheitä löytyä, jos hommasta ei maksettaisi. Joten en voi epäitsekkäänä pitää.

Kai se on niin, että on ihme ja ihana ihana asia, jos joskus huomaa pienen pienen häivähdyksen epäitsekkyyttä tai pyyteettömyyttä.

Lapsiltahan sitä saa ainakin.[/QUOTE]

Eipä siitä kovin kummoisia makseta, että siinä mielessä ei voi sanoa etteikö vähän epäitsekkyyttäkin vaadittaisi että hommaan viitsii lähteä :) Ja en tosiaan tarkoita että olisi mitenkään täysin epäitsekästä, mutta epäitsekkäämpää kuin "oman" lapsen hankinta millä ikinä keinoin.
 

Yhteistyössä