Toggle sidebar

Luulin ettei näin voi käydä minulle. Vannomatta paras. Taas elämän opetuksia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ev
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
E

ev

Vieras
Sain lapset nuorena. Eka oli vahinko (pillerit petti), olin 18v. Toinen tehtiin tarkoituksella, olin 20v kun hän syntyi. Nyt esikoinen on 10, kuopus 8v. tähän saakka olen vaan nauttinut lapsista, kaikesta mitä tämä perhe-elämä on. Ja nautin edelleen, mutta on alkanut tulla ajatuksia.... Kuinka ihanaa olisi olla miehen kanssa vain kaksin... Tiedän että nämä ajatukset on ihan normaaleja mutta minulla on niistä huono omatunto. Tuntuu että se on väärin lapsiamme kohtaan että äiti jo ns odottaa aikaa ilman heitä.

Ristiriitaa ajatuksiini tuo se että sitten kun mietin oikeasti aikaa ilman lapsia, kun he on omillaan, minut valtaa tyhjyys. Pelko, että mitäs sitten. Osataanko edes olla kaksin miehen kanssa. Koko elämämme on ollut vaan lapsia, olimme niin nuoria ettei ehditty elää omillamme. Mieheni eleli yksinään pari-kolme vuotta ennen tapaamistamme, mutta minä en ole elänyt omillani KOSKAAN. Muutin mieheni luokse suoraan lapsuuden kodistani. Ja jotenkin kaikki on vaan mennyt miehen mukaan kaikkina näinä vuosina. Asutaan miehen lapsuuden kodissa, mies tulee rikkaasta perheestä, olemme saaneet helpolla kaiken. Minä olen alle 30v, mieheni on 33 ja olemme jo velattomia, on autot, on velaton koti, on mökki jne..

Ja nyt minua ahdistaa!!!! Minulla ei ole mitään. En saanut maksaa edes ajokorttiani itse, appi maksoi sen. Mietin "mitä jos ero tulee" (jota en kyllä usko, rakkautemme on jotain elämää suurempaa edelleen, kaikkien vuosien jälkeenkin).... Mitä minulle jää... Koko elämä kietoutuu tavalla tai toisella mieheeni. Olemme samassa työssä, mieheni perheen yrityksessä. Meillä ei ole avioehtoa muuta kuin perinnöille. No, ylläri, lähes kaikki isot on maksettu sillä perinnöllä....

En nyt osaa jäsentää ajatuksia tämän pidemmälle. Olen vaan alkanut miettiä mihin tämä elämä meni.... Huomaamatta. Nuorena.
 
niin, tuo teidän reaktio on aika yleinen. ja varmaan ihan ok.... mutta jos ette ole olleet tässä. käyneet läpi ihmisten paskapuheita kuinka olen vaan miehen rahojen perässä jne...

ja sitten se OMA MINÄ. ok, kaikki on hyvin, olen kiitollinen tästä kaikesta. mutta MINÄ en ole saavuttanut mitään. se surettaa.
 
[QUOTE="a.p";22896106]niin, tuo teidän reaktio on aika yleinen. ja varmaan ihan ok.... mutta jos ette ole olleet tässä. käyneet läpi ihmisten paskapuheita kuinka olen vaan miehen rahojen perässä jne...

ja sitten se OMA MINÄ. ok, kaikki on hyvin, olen kiitollinen tästä kaikesta. mutta MINÄ en ole saavuttanut mitään. se surettaa.[/QUOTE]

No tiesitkö tavatessasi miehesi ekaa kertaa hänen olevan varakkaasta perheestä? Jos et, voit perustella kaikille, että sulla on puhtaat jauhot pussissa.
 
Sulla on semmonen kriisi, mikä liittyy ikään. Ja lasten ikään myös.

Mäkin sain ekan 18 vuotiaana. Me ehdittiin miehen kanssa elää meidän omassa kodissa kaksistaan jotain 5 kuukautta. Nyt se on jo 11 ja nuorempi on 6. Mulla ei ole syyllinen olo siitä, että kaipaan useinkin miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Ajattelen, että on kivaa, että ollaan tehty lapset aika nuorena, niin meille jää vielä laadukasta elämää kaksistaan, kun ovat aikuisia ja haluavat muuttaa omiin koteihinsa. Mä en ajattele, että mut valtais joku suuri tyhjyys, koska kyllä ne tulee käymään mun luona siltikin vielä.

Me käydään usein miehen kanssa jossain ihan kahdestaan ja jätetään lapset hoitoon. Muutamien vuosien päästä niitä ei edes tarvitse kenenkään hoitaa mitenkään.


Kannattaisiko sun iloita sun mukavasta elämästä ja siitä, kuinka paljon sulla on elämää vielä jäljellä? Tee elämäsi mukavaksi, menkää miehen kanssa kaksistaan. Ei siitä tarvitse olla syyllinen olo, että kaipaa puolison kanssa kahdenkeskistä aikaa.
 
[QUOTE="vieras";22896109]Niinpä ole onnellinen, itse olen köyhä yh jolla ei ole muuta kuin lapsi ja velkaa :([/QUOTE]

mä en ihan allekirjoita tätä juttua että koska jollakulla on erilaiset ongelmat, on toisen ihmisen ongelmat jotenkin vähäpätöisempiä.

kerroin kaiken äsken kuitenkin aika pähkinänkuoressa, ette voi millään tietää koko kuviota jne.

ja jännä sekin että yleensä täällä haukutaan mun kaltaiset naiset. olemme typeriä ja ratsastamme vaan miehen maineella. no, sitten tulen minä joka päässäni olen alkanut kapinoimaan tätä vastaan ja nyt minutkin teilataan että oo onnellinen.

minä olen onnellinen!!!!!!! ei ole siitä kyse.
 
[QUOTE="a.p";22896106]niin, tuo teidän reaktio on aika yleinen. ja varmaan ihan ok.... mutta jos ette ole olleet tässä. käyneet läpi ihmisten paskapuheita kuinka olen vaan miehen rahojen perässä jne...

ja sitten se OMA MINÄ. ok, kaikki on hyvin, olen kiitollinen tästä kaikesta. mutta MINÄ en ole saavuttanut mitään. se surettaa.[/QUOTE]

Mitä sun pitäs saavuttaa? Mitä väliä, millä olet asioita saavuttanut? Älä ole kranttu onnelle.
 
Kyllä minä voin jotenkin luullakseni ymmärtää miltä ap:stä tuntuu, vaikka olenkin eronnut alle 30v köyhä opiskelija.. Ihminen tarvitsee hyvinvointiinsa semmoisen jutun, että tuntee itse saaneensa jotain aikaan. Onko sinulla ap jotain harrastuksia, jotain jossa tarvitaan luovuutta? Oisko jostain semmosesta hyötyä, iloa?
 
Hei sä tarttet elämääs jotain järkevää sisältöä: jumppaa, omia harrastuksia (jotka tuo SINULLE iloa), jotain ihan omaa tekemistä mikä se sitten onkin. Voit vaeltaa, meloa, matkustaa, opiskella kieliä, auttaa lapsia Intiassa pari kuukautta... siis mistä Sä tykkäät paitsi lapsista?
Ja muista säästää kun olet töissä.
Sittten joskus kun lapset muuttavat pois tai jos tulee ero (tuskin tulee!) sinulla on jotain omaa, olet onnellinen ja tyytyväinen äiti/anoppi/mummo <3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Leukistinen aksolotli:
Sulla on semmonen kriisi, mikä liittyy ikään. Ja lasten ikään myös.

Mäkin sain ekan 18 vuotiaana. Me ehdittiin miehen kanssa elää meidän omassa kodissa kaksistaan jotain 5 kuukautta. Nyt se on jo 11 ja nuorempi on 6. Mulla ei ole syyllinen olo siitä, että kaipaan useinkin miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Ajattelen, että on kivaa, että ollaan tehty lapset aika nuorena, niin meille jää vielä laadukasta elämää kaksistaan, kun ovat aikuisia ja haluavat muuttaa omiin koteihinsa. Mä en ajattele, että mut valtais joku suuri tyhjyys, koska kyllä ne tulee käymään mun luona siltikin vielä.

Me käydään usein miehen kanssa jossain ihan kahdestaan ja jätetään lapset hoitoon. Muutamien vuosien päästä niitä ei edes tarvitse kenenkään hoitaa mitenkään.


Kannattaisiko sun iloita sun mukavasta elämästä ja siitä, kuinka paljon sulla on elämää vielä jäljellä? Tee elämäsi mukavaksi, menkää miehen kanssa kaksistaan. Ei siitä tarvitse olla syyllinen olo, että kaipaa puolison kanssa kahdenkeskistä aikaa.
Click to expand...

peesi myös tähän!
 
On ihan hyvä saavutus löytää hyvä puoliso ja saada kaksi ihanaa lasta. Se on jotain, mikä jää monelle unelmaksi. Varakkuus (aivan sama mistä se on lähtöisin) on isoa plussaa, josta myöskin moni vain voi unelmoida.

Nauti elämästäsi ja mene vaikka terapiaan juttelemaan (íhan normaalin kuuloisista) ajatuksistasi, jos asiat todella vaivaavat sinua. Älä vaan ala kriiseilemään jollain venähtäneillä toistuvilla baarireissuilla, salarakkailla tai muulla! Nauti ihanasta elämästäsi! Ihmisen perusluontoon kuuluu haluta aina vain jotain lisää. Jos muuttaisit elämääsi toisenlaiseksi tuo sama lisää haluaminen + epämääräinen tyytymättömyys astuisivat aivan saletisti kuvaan taas jossain vaiheessa uudessa muodossa.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää elämääsi:)!
 
Mitä sä haluaisit saavuttaa? Löytyisikö se juttu koulutuksesta tai työelämästä? Harrastuksesta? Kuulostaa siltä, että itsenäistyminen on jäänyt sulla väliin. Etsi elämään jotain uutta, josta se itsenäisyyden tunne tulisi. Ei se ole lapsilta tai mieheltä (tai appivanhemmilta) pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
No tiesitkö tavatessasi miehesi ekaa kertaa hänen olevan varakkaasta perheestä? Jos et, voit perustella kaikille, että sulla on puhtaat jauhot pussissa.
Click to expand...

voih, en todellakaan tiennyt! ainoa mikä pisti silmään ekoilla treffeillä oli minun silmään hieno auto (joku opeli) mutta en todella ollut muuten tietoinen. enkä ollut moneen kuukauteen sen jälkeenkään. kunnes mies kerran humalassa avautui asiasta.... itki. ja sanoi että yksi hänen kaverinsa oli "hankkiutunut eroon" kaikista edellisistä tyttökaveri ehdokkaista juuri siksi kun tää kaveri jalomielisesti ajatteli että KAIKKI naiset on vaan rahan perässä.

paras oli seurustelumme alussa, ostimme isomman asunnon kun aloimme odottaa esikoista. tietyt tyypit puhui että niin ******* (mieheni) osti, en minä. en hänen vaimonsa...

sittemmin olen kuullut niinkin kamalia väitteitä että olen kuulemma lapsetkin tehnyt vain rahan vuoksi. ja että olisi meillä kotona, esikoiseni läsnäollessa pannut jotain tuntematonta miestä jne... se homma meni niin uskomattomiin sfääreihin ettei tosikaan. kaikki VAIN siksi että minä tuli köyhästä alkkisperheestä, mieheni paremmasta. eihän tälläinen minun kaltainen nainen sovi mieheni kaltaiselle miehelle, muiden mielestä.

kornia tässä on se, että jokainen näistä paskan puhujista on näiden vuosien aikana eronneet, pariutuneen, eronneet pariutuneet. tehneet lapsia kelle sattuu jne. me mieheni kanssa olemme kuitenkin edelleen yhdessä, samassa duunissa ja käyttäydymme edelleen kuin vastarakastuneet. :)
 
Selvähän se, että täälläkin kateus nostaa päätään. Näistä ilkeistä kommenteista sen huomaa. Itsellänikin vähän, raha ei tee onnelliseksi mutta sen puute voi tehdä onnettomaksi.. Minusta sinä ap olet tosi onnekas, etenkin sen vuoksi että teillä menee miehesi kanssa hyvin! Teillä on hyvät puitteet elämällenne kaiken lisäksi, joten käyttäkää sitä surutta hyväksenne ja nauttikaa toisistanne ja myös omasta vapaudesta!
 
No mutta. Jos sä vaikka ajattelisit asiaa niin, että sulla on toimeentulo hyvällä mallilla ja lapset jo isompia. Nyt sulla on se mahdollisuus tehdä ja saavuttaa itse, olla oma itsesi ja löytää se sun tapa toteuttaa itseäsi :)

Sun kohdalla opiskelu ei olisi mikään mahdoton taloudellinen uhrauskaan, tai ehkä sä voit lähteä miettimään jotain sellaista mikä on juuri sun sydämen asia. Jos et tiedä vielä mikä se on, niin mietit ja löydät sen :)

Jos sulla on kerran selkeä ongelma, niin siitä vaan sitä ratkomaan, sinulla on siihen mahdollisuus :) Tsemppiä!
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Similar threads

E
on alkanut pelottaa tämä kuinka kytköksissä ja "kiinni" olen miehessäni.... ero jos tulisi niin en tiedä mitä tehdä...
Viestiä
6
Luettu
511
Aihe vapaa
LisaMarie
LisaMarie
L
Olenko herkkähipiäinen juopottelusta ja pornosta?
Viestiä
3
Luettu
2K
Perhe-elämä
Ansis
A
Y
Lasteni suusta kuultua.
Viestiä
3
Luettu
2K
Aihe vapaa
Vieras
V
Y
Lasteni suusta kuultua eri ihmisten kertomina.
Viestiä
2
Luettu
4K
Aihe vapaa
Tiedän mitä onni on
Tiedän mitä onni on

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa