opettajan kummallinen käytös

isoäiti mölykylästä

Aktiivinen jäsen
04.05.2007
26 699
2
36
tyttärelläni alkoi koulu eilen kello 9.20. vein hänet autolla, koska hleillä oli luistelua ja heti ekalla tunnilla. koululla olimme 9.10 ja tyttö meni heti koppiin laittamaan luistimia jalkaansa. ja opettaja myuös näki tämän, koska oli kentällä kolaamassa lunta. kaksi nujorempaa tyttöä oli sitten tullut linkassa koululle ja luistelukopille kello 9.15. tuohon mennessä tyttömme oli sitonut omat luistimensa ja alkanut sitten sitomaan kahden tytön luistimia, jotka ei sitä itse osaa. koska tyttömme ei ole kone, olivat myöhästyneet sitten tunnin alusta muutaman minuutin.
no tyttö tulee sitten kotiin lapun kanssa, jossa luki, että tyttömme on myöhästynyt tunnilta noin viisi minuuttia. ja että siitä tulee merkintä johonkin opettajan kirjaan, ja että sillä voi olla vaikutusta käytös numeroon. vaikka tyttö ei ole tänä vuonna edes kertaakaan oikeesti myöhästynyt. myös nämä kaksi muuta tyttöä oli saaneet samanlaisen lapun.
tyttömme oli yrittänyt selittää opettajalle asiaa, että oli sitonut tyttöjen luistimia, kun he ei itse osaa ja että hänellä oli jo luistimet omissa jaloissa silloin kun linkka vasta tuli koululle. ja ope oli vaan karjunut naama punaisena turhasta munimisesta pukukopissa.
no eiköhän tuolla tavalla tapeta lapsen halu auttaa. kun rangaistaan siitä, että on auttanut toista. ja sitä kun niin toitotetaan, että kun auttaa toista, niin se on postitiivinen juttu ja vaikuttaa käytös numeroon.
sanoin sitten tytölle, että tämän jälkeen ei sido kenenkään luistimia. on sitonut näiden kahden tytön luistimia muinakin päivinä. että sitokoon kouluavustajat. tyttö sanoi, ettei ne ole mukana luistelutunnilla. no sitokoon opettaja sitten itse.
vielä tunnin lopussa oli opettaja naljaillut, että pitää lopettaa tämä tunti nyt vähä aikaisemmin, että nämäkin hitailijat ehtii ajoissa seuraavalle tunnille
 
oliko vähän huono päivä opettajalla? :D tai jotkut opettajat on kyl ihme nipoja ettei saa yhtään myöhästyä ni heti alkaa huuto ja sit toiset opettajat on paljon ymmärtäväisempiä tai ei välitä yhtään :)
 
no tällä opella on nyt ollu viime vuosina kaikenlaista ikävää omassa yksityiselämässää. ja se heijastuu sitten koulussa lapsiin. mitä ei sais tapahtua. ei se ole lasten syy jos hommat ei yksityiselämässä luista.
 
: / outoa. Omilla lapsillani kyllä liikuntavarusteiden laittaminen on osa liikuntatuntia, joten jos tunti alkaa vaikka klo 9.00 on edellytys, että ovat paikalla silloin ja luistimet laitetaan vasta tunnin alettua jalkaan.
 
jos koulupäivä alkaa 9:20 niin tarkoittaako se sit sitä et silloin 9:20 pitää olla vaihdettuna jo varusteet?
eikös silloin vasta pidä olla paikalla?

mä soittaisin/pistäisin viestiä tuosta opettajalle, tai esim luokanvalvojalle (jos siis eri opettaja kyseessä ) tuollainen käytös ei ole sopivaa, ei lapsetkaan saa purkaa pahaa oloaan muihin joten kyllä opettajan pitää osata itsensä hillitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;22961362:
yritin soittaa eilen, mutta ei vastannut enää siinä vaiheessa kun tyttö ehti koulusta kotiin. joten täytyy ottaa maanantaina opettajaan yhteyttä

Soita kuule suoraan reksille tai parempaa käy paikalla ite reksin tykönä.
Kerro , vihjaile että open käytlös taitaa johtua ykstyiselämän ongelmista.
Ei ole hyvää käytöstä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;22961346:
no tällä opella on nyt ollu viime vuosina kaikenlaista ikävää omassa yksityiselämässää. ja se heijastuu sitten koulussa lapsiin. mitä ei sais tapahtua. ei se ole lasten syy jos hommat ei yksityiselämässä luista.

Peesi. Meillä vaihtui eskarilaissella opettaja vuodenvaihteessa (tuli äitiyslomalta) niin tahti on muuttunut nyt luokassa. Tyttö on sanonut monta kertaa että kukaan ei auta esim.luistinten kanssa tai että opettaja ei välitä jos isommat pojat kiusaa. Eilen oli kuulema yksi poika samlata luokalta pitänyt kuristusotteessa !Ope vieressä kattomassa ! Kaikkee muutakin tullu ikävää. Nyt heijastuu että tyttö ei haluisi oikeen kouluun.
Edellinen opettaja oli kyllä TODELLA upea kaikin puolin ja auttoi yms uhrasi aikaansa lasten eteen muutenkin. Tämä uusi on vähän "so,so" eli huomaa että kotona painaa lapsiasiat (En ole ainut joka arvailee moista) tai jotakin häikkää....Harmi vaan kun nämä asiat tuodaan kouluun ja lapset kärsivät siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;22961370:
no näin mäkin olen asian käsittänyt. ja näin kain sen pitäisi olla.

ainakin lasteni koulussa se on näin. Ulkoliikuntatunneille, jos ei ole luvassa hiihtoa/luistelua tms. voi toki mennä valmiiksi ulkoliikuntavaatteisiin pukeutuneena, jos tunnit ovat päivän alussa. Mutta ei sitä sukset jalassa tai luistimet jalassa ole tarvinnut olla sillä minuutilla kun tunti alkaa.
 
Kuulostaa valitettavan vastenmieliseltä käytökseltä. Ilman muuta otat yhteyttä koululle ja siihen opettajaan itseensä. Ei noin epäasiallinen voi kasvattana toimiva olla, vaikka olisi rasittunut. Sairasloma näyttäisi olevan oikea paikka tuolla opettajalle.
 
Kuulostaa valitettavan vastenmieliseltä käytökseltä. Ilman muuta otat yhteyttä koululle ja siihen opettajaan itseensä. Ei noin epäasiallinen voi kasvattana toimiva olla, vaikka olisi rasittunut. Sairasloma näyttäisi olevan oikea paikka tuolle opettajalle.
 
Laita toi selostus opelle ja rehtorille. Ja jos joku ei osa sitoa niitä naruja niin se on open tehtävä ei sun lapsen.
Toisesta näkökulmasta: Kukaanopettajista ei tykkä myöhästelijöistä.... Mitä tapahtu jos/kun kaikki alkaavat myöhästelemään ja keksivät vaikka mitä ihmeellisempiä tekosyitä!?
 
[QUOTE="äitix4";22961380]Soita kuule suoraan reksille tai parempaa käy paikalla ite reksin tykönä.
Kerro , vihjaile että open käytlös taitaa johtua ykstyiselämän ongelmista.
Ei ole hyvää käytöstä.[/QUOTE]

Mistä te noin hyvin tiedätte open "yksityiselämän vaikeudet"?
 
Minusta opettajan yksityiselämä ei kuulu vanhemmille, oli vaikeuksia tai ei.
Voit soittaa opettajalle suoraan ja antaa palautetta tästä. Voi olla, ettei sääntöjen tiukkuus johdu suoraan lapsestasi, vaan jostain yleisestä lasten käyttäytymismallista, jota yritetään saada ruotuun.
 
[QUOTE="vieras";22961405]Laita toi selostus opelle ja rehtorille. Ja jos joku ei osa sitoa niitä naruja niin se on open tehtävä ei sun lapsen.
Toisesta näkökulmasta: Kukaanopettajista ei tykkä myöhästelijöistä.... Mitä tapahtu jos/kun kaikki alkaavat myöhästelemään ja keksivät vaikka mitä ihmeellisempiä tekosyitä!?[/QUOTE]

ei myöhästymisiä pidä tietenkään sallia. mutta ope tiesi, koska näki, että tyttö oli reilusti enen tunnin alkua luistinkopilla ja myös sen että linkka tuli koululle viime vinuuteilla ennen koulun alkua. ja myös sen että nänä kaksi tyttöä ei osaa sitoa luistimiaan ja että meidän tyttö tekee sen niille ystävän palveluksena. joten mä en tätä laske oikeaksi myöhästymiseksi en omalle lapselle, enkä myöskään niille kahdelle toiselle. mutta sitokoon nyt sitten itse noiden tyttöjen luistimet. miksi helpottaa opettajan työtä, jos siitä saa vain huudon, ivailun ja vielä muistutuslapun. ei kai ole järkeä auttaa,jos siitä saa vain moitteen
 
Enpä suosittele rehtorille soittamista. Jos opettaja joutuu kärsimään lapsesi takia, se heijastuu lapseesi ennemmin tai myöhemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;22961428:
ei myöhästymisiä pidä tietenkään sallia. mutta ope tiesi, koska näki, että tyttö oli reilusti enen tunnin alkua luistinkopilla ja myös sen että linkka tuli koululle viime vinuuteilla ennen koulun alkua. ja myös sen että nänä kaksi tyttöä ei osaa sitoa luistimiaan ja että meidän tyttö tekee sen niille ystävän palveluksena. joten mä en tätä laske oikeaksi myöhästymiseksi en omalle lapselle, enkä myöskään niille kahdelle toiselle. mutta sitokoon nyt sitten itse noiden tyttöjen luistimet. miksi helpottaa opettajan työtä, jos siitä saa vain huudon, ivailun ja vielä muistutuslapun. ei kai ole järkeä auttaa,jos siitä saa vain moitteen

Ok, voit varmaan soittaa opettajalle ja kertoa tämän. Tai sitten vaan pidät mölyt mahassa ja ymmärrät, että opella saattoi olla huono päivä. Huono palkka, raskas työ lasten kanssa. Meneppä itse siihen tilanteeseen ja toimi oikein. Ei kukaan siihen aina pysty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;22961428:
ei myöhästymisiä pidä tietenkään sallia. mutta ope tiesi, koska näki, että tyttö oli reilusti enen tunnin alkua luistinkopilla ja myös sen että linkka tuli koululle viime vinuuteilla ennen koulun alkua. ja myös sen että nänä kaksi tyttöä ei osaa sitoa luistimiaan ja että meidän tyttö tekee sen niille ystävän palveluksena. joten mä en tätä laske oikeaksi myöhästymiseksi en omalle lapselle, enkä myöskään niille kahdelle toiselle. mutta sitokoon nyt sitten itse noiden tyttöjen luistimet. miksi helpottaa opettajan työtä, jos siitä saa vain huudon, ivailun ja vielä muistutuslapun. ei kai ole järkeä auttaa,jos siitä saa vain moitteen

Open yksityiselämää ei KUULU SINULLE. Ja oletko varma että vaan ja ainoastaan toi luistimien narujen sitoaminen oli syy myöhästymiselle!?

Miten paljon itse tykkäisit jos joku koko ajan arvostaisi sinun yksityiselämäsi... Eikö sinua pistäisi vihaiseksi tai v....ttaisi!?
 
[QUOTE="vieras";22961447]Ok, voit varmaan soittaa opettajalle ja kertoa tämän. Tai sitten vaan pidät mölyt mahassa ja ymmärrät, että opella saattoi olla huono päivä. Huono palkka, raskas työ lasten kanssa. Meneppä itse siihen tilanteeseen ja toimi oikein. Ei kukaan siihen aina pysty.[/QUOTE]ai opettajat saa sun lapsiasi kohdella koulussa miten haluavat. jos on huono päivä tmös. ei ole lasten vika sekään, jos on huono palkka ja raskas ammatti. jos ei polla kestä, niin voi vaihtaa alaa. ja säälin sun lapsiasi. sähän et sitten välitä, jos sun lapsiasi joku kohtelee huonosti
 
[QUOTE="vieras";22961455]Open yksityiselämää ei KUULU SINULLE. Ja oletko varma että vaan ja ainoastaan toi luistimien narujen sitoaminen oli syy myöhästymiselle!?

Miten paljon itse tykkäisit jos joku koko ajan arvostaisi sinun yksityiselämäsi... Eikö sinua pistäisi vihaiseksi tai v....ttaisi!?[/QUOTE]

Vaikuttaa vähän siltä, että tämä ja muutama muu vastaus on ylirasittuneiden opettajien kirjoittamia
 
Similar threads

X
Viestiä
6
Luettu
750
N
S
Viestiä
4
Luettu
630
Aihe vapaa
5.lk äiti
5
L
Viestiä
8
Luettu
845
O

Yhteistyössä