no sitähän minäkin, että jos kipinä ei ehdi suuntautua muualle edes niin miten ihmeessä se kotona tapahtuisi, jos elämä on noin täynnä jo. Ja oletko sitten itte kyenny säilyttämään linjat auki vai onko elämä vajonnu rutiineiksi? Osta miehelle kukkia, vie se jonnekin, osoita sille että piittaat ihan oikeasti olla just sen kanssa naimisissa ja haluat tietää mitä sille kuuluu ja miten se jaksaa.
Mun mielestä silloin ei ole vielä edes yritetty kunnolla, kun ongelmat voi kuvailla noin, että tuo mies ei tee x ja se on vaan y ja mitään ei tapahdu. Niin kauan kuin sä ite et ole kuvauksessa mukana, sulla ei ole harmainta hajua edes minkä sortin vuorovaikutuskuviot teillä vallitsee. Olet vaan muuttumassa henkiseksi linnunpojaksi, joka ei osaa sanoa täsmälleen mitä tarttee ja miten sen saa, vaan oottaa suu auki, että joku tois vähän kipinää. Olet varmasti tehnyt kaikenlaista toki saadaksesi tarpeisiin vastakaikua, mutta vain sillä yhdellä tai kahdella tavalla. Olet toivonut, ja ehkä vaatinut, että joku ruokkisi suakin. Ruoki ensin välillä sitä toista ihan kunnolla.
Mun mielestä hyvä liitto syntyy vasta sitten, kun ruvetaan jotenkin näkemään tilanne hiukan etäämpää ja molemmat osalliset myönteisin silmin ihmisinä jotka yrittää pärjätä tietyn keskinäisen tyytymättömyyden tilassa raskaissa oloissa. Sitten ei enää olla isokokoisia lapsia, joilta joku vei jäätelön kädestä. Voi alkaa aito myötätunto nostaa päätään molemmin puolin.
