V
vierass
Vieras
Ollaan tapailtu miehen kanssa joitain kuukausia. Miehessä ei varsinaisesti ole mitään kivaa, varmasti täydellinen mies jollekin toiselle mutta ei vaan minulle. Jokin tunne puuttuu. Yhdessä vietetty aika on melko laimeaa, ei mitään pahaa mutta ei mitään mullistavan upeaa. Ensihuuma on haihtunut, jos sellaista edes oli, jopa seksi on alkanut tuntua puuduttavalta. En näe itseäni tämän miehen kanssa yhdessä tulevaisuudessa. Molemmat taidetaan olla samaa mieltä tästä asiasta. Ainakin ollaan yhtämieltä että lapsia ei esitellä puolin ja toisin, ei myöskään kavereille tai sukulaisille. En vaan jaksaisi aloittaa taas uudelleen sitä uuteen ihmiseen tutustumista. Aika kuluu näinkin ja mitään varsinaista huonoa tai suurta ongelmaa ei ole. Kannattaako jatkaa vaan näin kunnes toinen meistä kyllästyy lopullisesti ja lopettaa vai menetänkö jonkun mahdollisuuden kun tavallaan sinnikkäästi roikun suhteessa josta tiedän että loppu tulee kuitenkin jossain vaiheessa? Mitä tekisit?