Toggle sidebar

Mitä mieltä meidän suhteesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"vieras"

Vieras
Ollaan seuusteltu pian kaksi vuotta. Mulla kaksi lasta, miehellä kolme. Molemmat eronneita suht samaan aikaan, minä vähän aiemmin. Molemmilla oma elämä, omat omistusasunnot jne., siis eron jälkeen ostetut, ei vanhat exän aikaiset kodit. Ulkoisesti siis ihan alusta ja uudelta pohjalta. Kumpikin on sisustanut ja laittanut kotinsa valmiiksi. Lapsilla harrastukset ja oma elämä mallillaan.

Eka vuosi tavattiin vain joka toinen vkloppu, sit mies on ollut silloin tällöin luonani arkisin. Minä olen 1,5 v seurustelun jälkeen esitellyt miehen sukulaisille, käynyt sukujuhlissa jne. Minä en ole nähnyt miehen vanhempia jne. Joitakin kavereita kyllä. Aikataulut eivät ole koskaan sopineet. Olen ollut lapsineni reissussa, kun miehen vanhemmant vierailleet miehelläni jne.

Näen miehen lapsia ehkä kerran kuussa vilaukselta. Mies näkee lapsiani nykyisin joka vko.

Ongelma: minusta mies ei edes yritä ottaa askelta omalta puoleltaan uusperhe-elämään. Puhuu kyllä, että muutetaan yhteen jne., mutta konkreettisesti mitään ei tapahdu, ei edes sitä, että yrittäisi sovitella aikatauluja niin, että meillä olisi koko porukan kanssa yhteistä aikaa.

Hänen lapsillaan on omat kaverit ja harrastukset, joten eivät pysty käymään meillä juurikaan, yksi lapsista ei ole käynyt ikinä. Hän on tosin jo 16 v, joten ei liiku just ollenkaan mihinkään äitinsäkään mukana. Ei ole kiinnostunut siis tapaamaan meitä saati viettämään aikaa tämmösen sakin kanssa.

Hyvää tässä on se, että mies on lapsistaan huolehtivainen, haluaa olla heidän kanssaan eikä halua rikkoa heidän kaveri- ja harrastuskuvioita. Hyvä isä siis.

Mutta miten tässä voi muodostaa perhettä? Mies ei voi tietystikään muuttaa meille, koska sillon hänen lapsillaan ei olisi tilaa ja kaverit jäisivät jne. Asutaan n. 15 km etäällä toisistamme. Ja on pelko, etteivät he tulisi lainkaan isälleen viikonloppuisin saati arkena.

Miten te muut saatte suhteen pyörimään ja perustatte uusperheitä?

Kertokaa käytännön asioita!
 
Oikeastaan ihan sama miltä tilanne näyttää kenellekkään, kysehän on siitä mihin sinä olet tyytyväinen ja mihin mies. Niitä on aika paha lähteä yhdistämään jos toinen poissulkee toisen.

Moni olisi aivan onnessaan siitä että on suhde tuon kaltaisessa tilanteessa.
 
Minä en ole tyytyväinen tähän. Ilmeisesti mies on. Eli asia lienee kuten arvelinkin. Hänelle riittää tämä, minulle ei. Kyllä mullekin teoriassa riittäisin, mut olen vääränlainen ihminen tällaiseen. Mä haluan viereen ihmisen kaikkinensa. Mun on vaikea olla etäsuteessa. Mun on helppo olla yksin. En pelkää yksin oloa, voin elää yksinkin ihan hyvin. En edes ajatellut ottavani miestä, kun erosin. Ajattelin olla itsekseni lasten kanssa. Mut sit tuli tämä mies, joka sai mut puheillaan uskomaan, että haluaa yhteistä elämää. Mut ilmeisesti ei siis haluakaan.

Mitä mä teen nyt? Pitääkö tää vaan raakasti lopettaa, koska me halutaan eri asioita. Jos ja kun mies ei ole valmis muuhun, en minäkään halua miestä joka ei joka solullaan halua kanssani samoja asioita.

Ollaan keskusteltu asiasta, mut musta tuntuu, että hän ei vaan tajua kantaani, oloani, koska hänelle riittää lapsivapaat vkloput, hän ei kaipaa meitä omille lapsivklopuilleen tai akeensa.

ap
 
Jos suhde muuten tuntuu olevan hyvä niin sinuna katselisin ja oottelisin vielä vuoden verran, yhtään sitä toista osapuolta ahdistelematta ja patistelematta. Ehkä hänelle ei tosiaankaan ole kiire saman katon alle, takana kuitenkin ero ja ehkä sisimmässään vielä kipuilee sitäkin.
 
[QUOTE="vieras";24502751]Minä en ole tyytyväinen tähän. Ilmeisesti mies on. Eli asia lienee kuten arvelinkin. Hänelle riittää tämä, minulle ei. Kyllä mullekin teoriassa riittäisin, mut olen vääränlainen ihminen tällaiseen. Mä haluan viereen ihmisen kaikkinensa. Mun on vaikea olla etäsuteessa. Mun on helppo olla yksin. En pelkää yksin oloa, voin elää yksinkin ihan hyvin. En edes ajatellut ottavani miestä, kun erosin. Ajattelin olla itsekseni lasten kanssa. Mut sit tuli tämä mies, joka sai mut puheillaan uskomaan, että haluaa yhteistä elämää. Mut ilmeisesti ei siis haluakaan.

Mitä mä teen nyt? Pitääkö tää vaan raakasti lopettaa, koska me halutaan eri asioita. Jos ja kun mies ei ole valmis muuhun, en minäkään halua miestä joka ei joka solullaan halua kanssani samoja asioita.

Ollaan keskusteltu asiasta, mut musta tuntuu, että hän ei vaan tajua kantaani, oloani, koska hänelle riittää lapsivapaat vkloput, hän ei kaipaa meitä omille lapsivklopuilleen tai akeensa.

ap[/QUOTE]

Jos oikeasti tuntuu ettei tajua kantaasi tai syitäsi, niin keskustele lisää, jos kyse onkin siitä että sinun kannastasi huolimatta ei ole valmis omaa olotilaansa muuttamaan vain sinun mieliksi niin sitten ehken joutuu miettimään muita teitä. Ei siinäkään ole vikaa että ei halua toinen sitä mitä sinä.
 
Niin, ei olekaan mitään vikaa. Vika on siinä, että halutaan eri asioita ja minä en pysty elämään näin.

Antaapa sit elää tavallaan, mutta ei kai minun tarvitse elää itseäni vastaan. Oon jo ihan rikki tästä elämäntavasta, en jaksa tällaista suhdetta. Miksi minun pitää joustaa ja elää näin, mutta hänen ei tarvitse = saa elää kuten haluaa.

Taitaapa olla tiensä päässä tämä, eihän ket''n voi pakottaa, ei häntä eikä minua. Harmittaa vaan, kun luulin, että haluamme samaa ;(
 
[QUOTE="vieras";24502837]Niin, ei olekaan mitään vikaa. Vika on siinä, että halutaan eri asioita ja minä en pysty elämään näin.

Antaapa sit elää tavallaan, mutta ei kai minun tarvitse elää itseäni vastaan. Oon jo ihan rikki tästä elämäntavasta, en jaksa tällaista suhdetta. Miksi minun pitää joustaa ja elää näin, mutta hänen ei tarvitse = saa elää kuten haluaa.

Taitaapa olla tiensä päässä tämä, eihän ket''n voi pakottaa, ei häntä eikä minua. Harmittaa vaan, kun luulin, että haluamme samaa ;([/QUOTE]

Eihän se hänen vika ole että sinä "joustat" eihän kukaan sinua siihen ole pakottanut jäämään, ehkä hänen ymmärryksessä ei olekkaan ollut vikaa, vaan sinä et ole suostunut ymmärtämään että hän ei halua vaan samoja asioita.

Suosittelen kyllä keskustelemaan vielä että asia on oikeasti selvä, jos kerta tilaa on ollut vielä mielestäsi jossitelulle.
 
[QUOTE="Mies";24502867]Jos seksi toimii, saat tästä miehestä ainakin hyvän fuckbuddyn. Eiköhän se miehellekin kelpaa.[/QUOTE]

No sinä se jaksoit lukea ihan ajatuksella tämän ketjun.
 
meillä etäsuhde, ollut puoltoista vuotta, välimatkaa on enemmän kuin teillä, mutta ei ongelmaksi.
Molemmilla lapsia edellisestä elämästä, ja mies käy luonani kerran viikossa ja tapaamme lapsivapailla, ellei hänellä ole muita menoja.

Yhteistä aikaa meillä ei paljoa ole, lapsiviikonloput ollaan enimmäkseen eriporukoissa, toki soitellaan.

Kummankin lapsilla kaverinsa ja koulunsa eripaikkakunnilla, joten yhteenmuutto ei tule kyseeseen tässä elämänvaiheessa, kumpikaan ei ole valmis muuttamaan toistensa talouksiin.

Tuskin koskaan muutetaan yhteen, tai mennään naimisiin. Mies kiintynyt omaan asuntoonsa, minä olisin valmis luopumaan omastani, ja muuttamaan kokonaan uuteen, yhteiseen asuntoon, mutta miehelle tämä ei sovi, hän toivoo minun ja lasten muuttavan luokseen. En kuitenkaan mielelläni muuta, koska ole kuullut hänen useaan otteeseen kertovan, miten on heittänyt naisia pihalle omasta talostaan :/ jospa sama kohtalo olisi minullekin ?
 
Minun mielestäni on arvokas juttu, jos kumpikin osapuoli on onnistunut rakentamaan toimivan perheen tahollaan. Ehkä miehen mielestä "elämän rakkautta" onkin se, että odotellaan kunnes lapset lentävät pesästä tai pääsevät ainakin yli murrosiän pahimmista kuohuista. Jos vanhin on 16, ei häneltä voi odottaa innostusta lähteä mukaan pakettiinne.

Tietenkin jos sinä haluat hynttyyt yhteen ja vaikkapa lisää lapsia, tarpeitanne on vaikea yhdistää.
 
Kyllä mä melkein eroaisin tossa vaiheessa. Teillä ei ole vielä erityisiä sitoumuksia ja stressaava elämä on kurjaa. Varmasti alussa on ikävä, mutta kyllä se siitä. Ehkä tapaat jonkun toisen tai sitten et. Mutta ainakin olet tyytyväinen elämääsi :) .
 
Kiitos vastauksista.

Just noin meillä on. Kummallakin on oma elämä. Mies ei halua yhteiselämää, koska joutuisi luopumaan monista asioista. Minäkään en, koska joutuisin luopumaan liikaa omasta elämästäni. Eli kumpikin haluttais yhteinen elämä, jos toinen muuttais toisen luo. Ollaan siis motissa. Ehkä hän tarvitsee joustavamman naisen ja minä joustavamman miehen. Se on selvää, ettei näin jatketa, koska minä en pysty etäsuhteeseen, odottelemaan vuosia yhteiselämää. Ehkä hänkin on sitten yksinään onnellinen, minä ainakin olen onnellisempi yksin kuin tässä. Jospa hän löytää naisen, joka ei halua elämää saman katon alla. Minä olen vielä sen verran nuori, että on annettava mahdollisuus uusille lapsillekin, vaikka en siis välttämättä enää löytäisikään miestä. Mut ettei jää harmittamaan että sidon tähän nyt itseni ja samalla suljen muut vaihtoehdot pois.

Kiitos.
 
minkäikäinen olet? itse olen nelikymppinen ja elän tälläistä etäsuhdetta ja tahollani olen yh ja elän tätä yh arkea, ja välillä tapaan miestä, en ole tyytyväinen
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa