Mä en ole katkera, mutta jotenkin osa ystävistä on muuttunut niin kamaliksi raskauden ja lapsen myötä, että ei ole ollut mitään mieltä jatkaa yhteydenpitoa. Heidän mielestään he ovat oivaltaneet nyt sen elämän tarkoituksen ja ovat ihmisinä jotenkin hyödyllisempiä ja parempia kuin me, jotka vielä opiskelemme ja elämme ihan normaalia arkea, asumme yksin eikä ole vielä suunnitelmia naimisiinmenosta tai lapsenteosta. Minä, lapseton, en voi tietää mitään.
Raskaana oleva ystävä teki sellaisen havainnon, että elämä ennen lasta oli tyhjää ja ja lapsen myötä se sai merkityksen. Entinen elämä näytti sitten jälkeenpäin naurettavan pinnalliselta. Siinä entisessä elämässä me kuitenkin olimme hyviä ystäviä, opiskelimme yhdessä, vietimme aikaa yhdessä, elimme normaalia nuorten aikuisten arkea ja nautimme elämästä. Kyllä mä hieman yllätyin, että se mukava aika muuttuikin yhtäkkiä sisällöttömäksi ja pinnalliseksi. Silloin ainakin molemmilla oli tosi mukavaa.
Sitten se, että puheet lapsesta ja raskauden tuomista muutoksista ei jaksa kiinnostaa loputtomiin ketään, se on kuitenkin vain puheenaihe/kuuluminen muiden joukossa. Tahdikkuutta ja sosiaalista älyä, kiitos, vaikka kuinka olisikin raskaana ja elämä tulisi muuttumaan. On myös turha vaatia, että tulisi kohdelluksi aikuisena, vakavasti otettavana ihmisenä ja ystävänä jos muuttuu lässyttäväksi kaikentietäjäksi, jonka huumorintaju vähenee vatsan kasvaessa. Jos yksi kirosana puheessa saa aikaan itkukohtauksen tai moraalisaarnan (ikään kuin se vahingoittaisi sitä kasvavaa lasta jotenkin), niin kyllähän sellaisen ihmisen seura on vähän raskasta.
No mut nämä oli vain minun, 28-vuotiaan lapsettoman kokemuksia
Onneksi osa ystävistä on säilynyt järjissään lapsen myötäkin.
