Miksi lapsiperheissä ollaan uupuneita??

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="poikia3";24584969]Peesaan tätä. Kaikki tormii normisti ihan ok, ja varmaan ap:n listalla on asiaakin.

Vaan laitappa siihen yksi lapsi jolla on add, toinen lapsi, jolla on oppimishäiriö ja lukihäiriö sekä lyhytaikaisen muistin ongelmia. Ja kolmas lapsi jonka mahdollisia ongelmia tutkitaan.

Kyllä, me saamme olla väsyneitä, ja luulempa, että ap:kin olisi, kaikesta kauniista puheestaan huolimatta.[/QUOTE]

:hug: Näinpä. Väsymys on oikeutettu fiilis. Kaikilla on oikeus olla väsyneitä tai suorastaan uupuneita ja aivan mistä tahansa syystä. Mutta tuleen ei jäädä makaamaan!

Elämä on kuitenkin aivan liian ihanaa.

 

["miukumauku"]

Kirjoitin tuossa aloituksessa, että:

"On tosin asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ainakaan helposti. Kuten vuorotyöt, lasten sairastelut, taloudellinen tilanne, huonosti nukkuvat lapset, yksinhuoltajuus... Silti ns. normiperheissä asoita voi pyrkiä järjestelemään toisin ja ratkaisuja uupuneen arkeen saattaa löytyä pieninkin järjestelyin."

Eli huomioin kyllä sen, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa. Eikä kaikkiin asioihin voi vaukuttaa. Mutta että ns. Normiperheissä, joissa perusasiat ok mutta silti arki pän mäntyä, voi jo vähän miettiä muita järjestelyjä. Tiedän perheitä, joissa vanhemmat ovat vaihtaneed duuria inhimillisempään päivätyöhön ja vähemmän reissaamista vaativaan työhön. Ja on muuten kodeissa arki helpottunut. Nämä isät eivät ole vaan jääneet ihmettelemäään ja odottelemaan, että heidän elämänsä muutuu, vaan ovat lähteneet muuttamaan sitä itse sellaiseksi, että siitä tulee mieluisampaa. Ei ne itekkään tykkää olla pellit seis ja jatkuvasti tienpäällä. Eivät kaikki. Hattua nostan noille miekkosille, jotka ovat hanakasti halunneet hakea muuta, vaikka se on vaatinut joidenkin kohdalla totaalista alan vaihtoa, mutta jotka ovat silti periksi antamatta onnistuneet löytämään itselleen lapsiperhekuvioihin sopivat työt.

JOku tuolla vinkui, että kun ei saa olla poikki ilman, että joku bessewisser neuvoo. No, ei tässä ketjussa ollut sen kummempi ajatus kuin kannustaa perheitä katsomaan oman perheen sisällä, kukin omissa tilanteissaan, mitä voidaan tehdä toisin ja mikä helpottaa perheen arkea. Yllä oli esimerkkejä siitä, mikä toimii meillä. Jokainen perhe pystyy kyllä funtsimaan asioita jos vain viitsii. Vai onko se sitten nastaa olla ikuinen marisija ja narisija? Jos asioille ei pysty sitten niin mitään, niin sitten ei hemmettivieköön voi, mutta veikkaan, että aika monessa perheessä voitaisiin tehdä parannuksia jos niihin vain paneuduttaisiin. Äitien ei tarvi olla marttyyreitä. Perhe on pariskunnan yhteinen projekti.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Äitien ei todellakaan tarvitse olla marttyyreja, siitä tasan samaa mieltä.
Mutta perhe on perheen yhteinen projekti, ei välttämättä pariskunnan. Ja perheen määrittelee kukin perhe itse.

 

[Reissarin muija]

Okei, käskempä mieheni iss tekemään siivouskeikkoja sillon tällön..

Kato kun täälä suunnalla vaihtoehdot ON aina vähissä. Tai joo, voinhan mä käskeä sen opiskelemaan tai 8-16 toimistoon 60km päähän..

 

[ulkonainen]

[QUOTE="miukumauku";24584998]Kirjoitin tuossa aloituksessa, että:

"On tosin asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ainakaan helposti. Kuten vuorotyöt, lasten sairastelut, taloudellinen tilanne, huonosti nukkuvat lapset, yksinhuoltajuus... Silti ns. normiperheissä asoita voi pyrkiä järjestelemään toisin ja ratkaisuja uupuneen arkeen saattaa löytyä pieninkin järjestelyin."

Eli huomioin kyllä sen, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa. Eikä kaikkiin asioihin voi vaukuttaa. Mutta että ns. Normiperheissä, joissa perusasiat ok mutta silti arki pän mäntyä, voi jo vähän miettiä muita järjestelyjä. Tiedän perheitä, joissa vanhemmat ovat vaihtaneed duuria inhimillisempään päivätyöhön ja vähemmän reissaamista vaativaan työhön. Ja on muuten kodeissa arki helpottunut. Nämä isät eivät ole vaan jääneet ihmettelemäään ja odottelemaan, että heidän elämänsä muutuu, vaan ovat lähteneet muuttamaan sitä itse sellaiseksi, että siitä tulee mieluisampaa. Ei ne itekkään tykkää olla pellit seis ja jatkuvasti tienpäällä. Eivät kaikki. Hattua nostan noille miekkosille, jotka ovat hanakasti halunneet hakea muuta, vaikka se on vaatinut joidenkin kohdalla totaalista alan vaihtoa, mutta jotka ovat silti periksi antamatta onnistuneet löytämään itselleen lapsiperhekuvioihin sopivat työt.

JOku tuolla vinkui, että kun ei saa olla poikki ilman, että joku bessewisser neuvoo. No, ei tässä ketjussa ollut sen kummempi ajatus kuin kannustaa perheitä katsomaan oman perheen sisällä, kukin omissa tilanteissaan, mitä voidaan tehdä toisin ja mikä helpottaa perheen arkea. Yllä oli esimerkkejä siitä, mikä toimii meillä. Jokainen perhe pystyy kyllä funtsimaan asioita jos vain viitsii. Vai onko se sitten nastaa olla ikuinen marisija ja narisija? Jos asioille ei pysty sitten niin mitään, niin sitten ei hemmettivieköön voi, mutta veikkaan, että aika monessa perheessä voitaisiin tehdä parannuksia jos niihin vain paneuduttaisiin. Äitien ei tarvi olla marttyyreitä. Perhe on pariskunnan yhteinen projekti.[/QUOTE

En ymmarra miksi mieheni luovuttaisi unelmansa korkeasta asemasta tyopaikallaan, vain siksi jotta hanella olisi "lapsiperhekuvioihin" sopiva tyo. Eihan siina olisi mitaan jarkea, pikkulapsiaika on kuitenkin lyhyt ja toita on tehtava elakeikaan saakka. Mielummin sitten palkkaamme ylimaaraisilla rahoilla apua arkeen.

 

["miukumauku"]

Okei, käskempä mieheni iss tekemään siivouskeikkoja sillon tällön..

Kato kun täälä suunnalla vaihtoehdot ON aina vähissä. Tai joo, voinhan mä käskeä sen opiskelemaan tai 8-16 toimistoon 60km päähän..

Me ollaan muutettu perheenä työn perässä useamman kerran. Joten sekin on valinta kysymys.

 

[no siksi]

[QUOTE="miukumauku";24584998]Kirjoitin tuossa aloituksessa, että:

"On tosin asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ainakaan helposti. Kuten vuorotyöt, lasten sairastelut, taloudellinen tilanne, huonosti nukkuvat lapset, yksinhuoltajuus... Silti ns. normiperheissä asoita voi pyrkiä järjestelemään toisin ja ratkaisuja uupuneen arkeen saattaa löytyä pieninkin järjestelyin."

Eli huomioin kyllä sen, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa. Eikä kaikkiin asioihin voi vaukuttaa. Mutta että ns. Normiperheissä, joissa perusasiat ok mutta silti arki pän mäntyä, voi jo vähän miettiä muita järjestelyjä. Tiedän perheitä, joissa vanhemmat ovat vaihtaneed duuria inhimillisempään päivätyöhön ja vähemmän reissaamista vaativaan työhön. Ja on muuten kodeissa arki helpottunut. Nämä isät eivät ole vaan jääneet ihmettelemäään ja odottelemaan, että heidän elämänsä muutuu, vaan ovat lähteneet muuttamaan sitä itse sellaiseksi, että siitä tulee mieluisampaa. Ei ne itekkään tykkää olla pellit seis ja jatkuvasti tienpäällä. Eivät kaikki. Hattua nostan noille miekkosille, jotka ovat hanakasti halunneet hakea muuta, vaikka se on vaatinut joidenkin kohdalla totaalista alan vaihtoa, mutta jotka ovat silti periksi antamatta onnistuneet löytämään itselleen lapsiperhekuvioihin sopivat työt.

JOku tuolla vinkui, että kun ei saa olla poikki ilman, että joku bessewisser neuvoo. No, ei tässä ketjussa ollut sen kummempi ajatus kuin kannustaa perheitä katsomaan oman perheen sisällä, kukin omissa tilanteissaan, mitä voidaan tehdä toisin ja mikä helpottaa perheen arkea. Yllä oli esimerkkejä siitä, mikä toimii meillä. Jokainen perhe pystyy kyllä funtsimaan asioita jos vain viitsii. Vai onko se sitten nastaa olla ikuinen marisija ja narisija? Jos asioille ei pysty sitten niin mitään, niin sitten ei hemmettivieköön voi, mutta veikkaan, että aika monessa perheessä voitaisiin tehdä parannuksia jos niihin vain paneuduttaisiin. Äitien ei tarvi olla marttyyreitä. Perhe on pariskunnan yhteinen projekti.[/QUOTE]

en koe olevani mikään marttyyri vaikka koen olevani uupunut, suurin syy uupumukseen on todellakin työ ja vaihdoin alaa jotta sain vapaat viikonloput ja ns. olemattomat vuorotyöt. Mutta päiväkodissakin on vuoroja, ensimmäinen vuoro alkaa jo 6.15 ja oma herätys jo 4.30, se uuvuttaa aikalailla. Jos veilä vastuulla lapsi yksin minulla, niin olen joutunut miettimään hoitojärjestelyt uusiksi, koska oman lapsen pk aukeaa samaan aikaan ja sitten vielä pitää ehtiä omaan työpaikkaan. Eli uuvuttaa tuokin ja mitään järkevää muutosta tuolle en keksi. Tai no, voinhan ehdottaa pomlle, et hei jos alkaisin hoitmaan lapsia etänä! Kukahan haluaa sellaista hoitoa lapsilleen?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="miukumauku";24585024]Me ollaan muutettu perheenä työn perässä useamman kerran. Joten sekin on valinta kysymys.[/QUOTE]

Teoriassa... se on mielenkiintoinen paikka: Teoriassa kaikki toimii.

 

[ulkonainen]

[QUOTE="miukumauku";24585024]Me ollaan muutettu perheenä työn perässä useamman kerran. Joten sekin on valinta kysymys.[/QUOTE]

Laitoin sinulle kysymyksen tuossa ylhaalla, oli vaan huonosti lainattu. Mutta olet sita mielta etta miesten kannattaisi vaihtaa tyopaikkansa lapsiperheen arkeen sopivaksi? Itse en nae siina mitaan jarkea, sehan on ammatillinen itsemurha.

 

[Reissarin muija]

[QUOTE="miukumauku";24585024]Me ollaan muutettu perheenä työn perässä useamman kerran. Joten sekin on valinta kysymys.[/QUOTE]

Ei kiitos.
Ehkä valinta teille, ei meille.

Ja edelleenkin, minä olen onnellinen näinkin. Vaikka se ehkä sinun onkin hankala käsittää.

 

["pöö"]

AP, heräät etäpnä tekemään töitä aikaisin? Kuinka niiden sun 22.00-07.00 yöunien sitten käy? Ainiin, supervanhempi superperheestä...

 

["xXx"]

No, mua uuvuttaa epäsäännöllinen vuorotyö. Nytkin kolme viikkoa vain yhden päivän vapailla, huoh. Ja se vapaapäivä menee sitten kotihommissa. Uuvuttaa ennen niin hyvä mies, joka viime aikoina on ollut harrastuksessaan niin kiinni ettei ole avuksi kotona. Uuvuttaa valmiiksi miehen tuleva leikkaus, joka tarkoittaa n. kuukautta täysin poissa pelistä ja seuraavat kaksi kk vielä töistä pois -> rahatilannekin jo kärsii. Uuvuttaa ja vituttaa että teen paskapalkalla duunia jota rakastan, mutta palkan vuoksi esim lyhennetty työaika ei ole mahdollinen. Uuvuttaa viime viikko, lapsi valvotti joka yö -> ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä, koti on kuin pommin jäljiltä, hommat kasaantuu jne. Vieläkin kaaos eikä loppua näy. Kuumeeton flunssa vaivannut meitä molempia jo viikon, puolikuntonen olo koko ajan mutta töissä on käytävä. Joten joo, mietis ap vielä että miksi sitä voikaan olla uupunut?? Kauheen kiva että sulla on helpot lapset, ilmeisen hyvin palkattu työ jota voi tehdä kotona, ette sairasta ym, mutta eikö oikeasti riitä ymmärrystä että kaikilla ei näin ole????

 

[no niin just]

Ap:lla on selkeä konsepti meille kaikille äideille ja vaimoille, perheille, miehille ja lapsillekin, miten toimimalla jaksetaan.
Miksi kummassa me muut emme tajuakaan toimia noin hienosti! Etätytöt, mikä pelastus. Lapsi on onnesta soikeena kun saa olla kotona, tuijottaa telkkaria, piirtelee (paperiin, lattiaan, itseensä) ja muovailee (tuolin selkänojat, jalat, sipertelee pieniä murusia lattian täyteen ) ja mamma itse tekee töitä.

Omituista, ettei ap tajua ettei kaikki ihmiset oikeasti voi tehdä etätyötä eikä edes vaihtaa ammattia sellaiseen tosta noin vaan lennosta, että etätyö onnistuisi! Se kun vaan ei ole mahdollista.

Eikä kaikki ole tajunneet valita puolisoa, jolla olisi niin säännöllinen työaika, että voisi olla illat kotona perheen ja lasten kanssa jakamassa vastuuta 50/50.

Kun elämä on yksinkertaista, helppoa ja ennenkaikkea tasaista, sitä kuvittelee, että kaikki on vain itsestä kiinni. Tekee vaan sellaisia OIKEITA valintoja, ja kas sitten on tasaista, hyvää, vakaata, niin parisuhde kuin talous, koko elämä. Se on hienoa. Kaikilla vaan ei mene niin. Ap voisi joskus astua ulos kodostaan ja katsella ja kuunnella toisenlaisia elämänkohtaloiita. Kaikki ei ole ns. itsestä kiinni, kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, sen jälkeen enää vain selviydytään ja pärjätään, eletään päivä j a viikko kerrallaan ja toivotaan, että edes ensi vuonna, tai joulun jälkeen, joskus edes, elämä helpottuisi - ja olisi se vakaa talous, jaksamista, aikaa, mahdollisuus ja rahaa vaikkapa harrastaa, kerran viikossa, ilman lapsia. Mjaa. osaisiko sitä enää edes.

 

["minä"]

[QUOTE="Miukumauku";24584683]Ensinnäkin, molemmilla vanhemmilla tulisi olla se vahva rooli kotona. Äidit ovat varmasti ihan poikki, jos isät eivät osallistu kodin arkeen. Meillä mies laittaa ruokaa ja siivoaa kaverina. Kotitöissä meillä on about 50 - 50% työjako. Se toimii meillä hyvin, eikä kumpikaan koe kodin askaermäärää liian valtavana.[/QUOTE]

Tämän perheen äiti on uupunut, vaikka vuosien puhumisesta, lupauksista, jne. huolimatta, mies ei kanna vastuutaan perheenisänä.

Hyvä esimerkki tältä aamulta:

Minä:"Vietkö Xxxx:n tarhaan, kun kuljet siitä tänään töihin mennessä ohi."
Mies:"Olen jo puoli tuntia myöhässä, oletko tehnyt aamupalan minulle pöydälle valmiiksi?"
Minä:"En ole. Olet aikuinen ihminen ja aikuiset ihmiset tekevät aamupalansa itse. Jääkaapissa on leivätekoaineet ja jugurttia."
Mies:"P*rkele. Taas saa mennä nälkäisenä töihin. Kannattaa vähän miettiä ennen kun alkaa pyytäämään itselleen palvelusten tekoa."

Taustaksi voin kertoa, että olemme varmaan viisi kertaa erikseen sopineet, että mies veisi lapsen tarhaan torstaisin, koska silloin hän kulkee tarhan vierestä. Muuten minä vien. Kertaakaan mies ei ole lasta vielä vienyt.

 

[Ohoh]

[QUOTE="miukumauku";24584998]Kirjoitin tuossa aloituksessa, että:

"On tosin asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ainakaan helposti. Kuten vuorotyöt, lasten sairastelut, taloudellinen tilanne, huonosti nukkuvat lapset, yksinhuoltajuus... Silti ns. normiperheissä asoita voi pyrkiä järjestelemään toisin ja ratkaisuja uupuneen arkeen saattaa löytyä pieninkin järjestelyin."

Eli huomioin kyllä sen, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa. Eikä kaikkiin asioihin voi vaukuttaa. Mutta että ns. Normiperheissä, joissa perusasiat ok mutta silti arki pän mäntyä, voi jo vähän miettiä muita järjestelyjä. Tiedän perheitä, joissa vanhemmat ovat vaihtaneed duuria inhimillisempään päivätyöhön ja vähemmän reissaamista vaativaan työhön. Ja on muuten kodeissa arki helpottunut. Nämä isät eivät ole vaan jääneet ihmettelemäään ja odottelemaan, että heidän elämänsä muutuu, vaan ovat lähteneet muuttamaan sitä itse sellaiseksi, että siitä tulee mieluisampaa. Ei ne itekkään tykkää olla pellit seis ja jatkuvasti tienpäällä. Eivät kaikki. Hattua nostan noille miekkosille, jotka ovat hanakasti halunneet hakea muuta, vaikka se on vaatinut joidenkin kohdalla totaalista alan vaihtoa, mutta jotka ovat silti periksi antamatta onnistuneet löytämään itselleen lapsiperhekuvioihin sopivat työt.

JOku tuolla vinkui, että kun ei saa olla poikki ilman, että joku bessewisser neuvoo. No, ei tässä ketjussa ollut sen kummempi ajatus kuin kannustaa perheitä katsomaan oman perheen sisällä, kukin omissa tilanteissaan, mitä voidaan tehdä toisin ja mikä helpottaa perheen arkea. Yllä oli esimerkkejä siitä, mikä toimii meillä. Jokainen perhe pystyy kyllä funtsimaan asioita jos vain viitsii. Vai onko se sitten nastaa olla ikuinen marisija ja narisija? Jos asioille ei pysty sitten niin mitään, niin sitten ei hemmettivieköön voi, mutta veikkaan, että aika monessa perheessä voitaisiin tehdä parannuksia jos niihin vain paneuduttaisiin. Äitien ei tarvi olla marttyyreitä. Perhe on pariskunnan yhteinen projekti.[/QUOTE]

Ohoh.
Perheitä on erilaisia .
Itse olen yksin ja alusta asti vastuussa perheestäni.
On myös eronneita , leskeytyneitä , uusioperheitä - naispareja , miespareja ..
Eli projekti voi olla monellatapaa resurssoitu.
Ei aina niin parisuhderesurssoitu.
Eikä edes sukulaisresurssoitu.
On pitänyt edespinetä apua värvätä naapureista, ystävistä - tosin nämä resurssit eivät ole itsestäänselviä , vaan vapaaehtoisia.
Rahalla toki saa - mutta alihankinta on kallista , ja laadustakaan ei voi olla varma.
Ja jossain projektinvaiheessa ja/tai erilaisissa projekteissa taskeista (tehtävät) pitää tarkoituksella alisuoriutua . Joskus priimajälki on tarpeellista.
Resurssit aivät vaan aina voi kaikkia yllättäviä asioita hallita - eivätkä silti ansaitse tulla leimatuiksi narisoijiksi ja marisijoiksi.
Parannuksia voi tehdä parisuhteellisissa projekteissa - usein juuri niinkuin sanoit . Yhdessä.
Ei yksin.

On paljon parempi vaikka narista uupumustaan - jos sen voimalla kuitenkin jaksaa arjen. Kun että olla hiljaa - ja katketa kokonaan.

 

["miukumauku"]

[QUOTE="miukumauku";24584998]Kirjoitin tuossa aloituksessa, että:

"On tosin asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ainakaan helposti. Kuten vuorotyöt, lasten sairastelut, taloudellinen tilanne, huonosti nukkuvat lapset, yksinhuoltajuus... Silti ns. normiperheissä asoita voi pyrkiä järjestelemään toisin ja ratkaisuja uupuneen arkeen saattaa löytyä pieninkin järjestelyin."

Eli huomioin kyllä sen, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa. Eikä kaikkiin asioihin voi vaukuttaa. Mutta että ns. Normiperheissä, joissa perusasiat ok mutta silti arki pän mäntyä, voi jo vähän miettiä muita järjestelyjä. Tiedän perheitä, joissa vanhemmat ovat vaihtaneed duuria inhimillisempään päivätyöhön ja vähemmän reissaamista vaativaan työhön. Ja on muuten kodeissa arki helpottunut. Nämä isät eivät ole vaan jääneet ihmettelemäään ja odottelemaan, että heidän elämänsä muutuu, vaan ovat lähteneet muuttamaan sitä itse sellaiseksi, että siitä tulee mieluisampaa. Ei ne itekkään tykkää olla pellit seis ja jatkuvasti tienpäällä. Eivät kaikki. Hattua nostan noille miekkosille, jotka ovat hanakasti halunneet hakea muuta, vaikka se on vaatinut joidenkin kohdalla totaalista alan vaihtoa, mutta jotka ovat silti periksi antamatta onnistuneet löytämään itselleen lapsiperhekuvioihin sopivat työt.

JOku tuolla vinkui, että kun ei saa olla poikki ilman, että joku bessewisser neuvoo. No, ei tässä ketjussa ollut sen kummempi ajatus kuin kannustaa perheitä katsomaan oman perheen sisällä, kukin omissa tilanteissaan, mitä voidaan tehdä toisin ja mikä helpottaa perheen arkea. Yllä oli esimerkkejä siitä, mikä toimii meillä. Jokainen perhe pystyy kyllä funtsimaan asioita jos vain viitsii. Vai onko se sitten nastaa olla ikuinen marisija ja narisija? Jos asioille ei pysty sitten niin mitään, niin sitten ei hemmettivieköön voi, mutta veikkaan, että aika monessa perheessä voitaisiin tehdä parannuksia jos niihin vain paneuduttaisiin. Äitien ei tarvi olla marttyyreitä. Perhe on pariskunnan yhteinen projekti.[/QUOTE

En ymmarra miksi mieheni luovuttaisi unelmansa korkeasta asemasta tyopaikallaan, vain siksi jotta hanella olisi "lapsiperhekuvioihin" sopiva tyo. Eihan siina olisi mitaan jarkea, pikkulapsiaika on kuitenkin lyhyt ja toita on tehtava elakeikaan saakka. Mielummin sitten palkkaamme ylimaaraisilla rahoilla apua arkeen.

No hei, johtotehtäviä on eri firmoissa sellaisiakin, jotka ei vaadi yli-inhimillisiä työaikoja ja jatkuvaa matkustamista. En tarvitse vaihtaa johtotehtävästä alempaan, jos vaihtaa työpaikkaa. Voi vaihtaa johtotehtävistä toiseen ja sellaiseen, jossa on sekä edut että työtehtävät järkevästi balanssissa. Niitä työpaikkoja kyllä suomessa on. Onko siinäkään mitään järkeä, että mies missaa lasten pikkulapsivuoden olemalla poissa kotoa koko ajan? Koska hän ajattelee niiden lasten kanssa olevan? Sitten kun he ovat teinareita ja viis veisaavat vanhemmistaan? Luja, läpi elämän kestävä suhde lapsiin luodaan pienestä lähtien. Ei niin, että menetettyjä vuosia yritetään paikata myöhemmin. Sitä ei korvaa kyllä mikään ammatillinen maine ja mammona. Mutta se todetaan vasta vanhoilla päivillä kun kukaan ei käykään eläkeläis-isää katsomassa ja vaimokin on ottanut avioeron uupuessaan ruljanssiin 20v jälkeen.

En sano, että johtotehtävistä on luovuttava, totta kai on oikeus ja halu hyvään työhön ja arvostukseen, mutta että johtotehtäviä on monenlaisia ja on työnantajia, jotka ovat oikeasti hyviä ja työpaikat työmääriltään järkeviä. Voi saada hyvän työn jaedes jonkinlaisen perhe-elämän, molemmat.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="miukumauku";24585097]

No hei, johtotehtäviä on eri firmoissa sellaisiakin, jotka ei vaadi yli-inhimillisiä työaikoja ja jatkuvaa matkustamista. En tarvitse vaihtaa johtotehtävästä alempaan, jos vaihtaa työpaikkaa. Voi vaihtaa johtotehtävistä toiseen ja sellaiseen, jossa on sekä edut että työtehtävät järkevästi balanssissa. Niitä työpaikkoja kyllä suomessa on. Onko siinäkään mitään järkeä, että mies missaa lasten pikkulapsivuoden olemalla poissa kotoa koko ajan? Koska hän ajattelee niiden lasten kanssa olevan? Sitten kun he ovat teinareita ja viis veisaavat vanhemmistaan? Luja, läpi elämän kestävä suhde lapsiin luodaan pienestä lähtien. Ei niin, että menetettyjä vuosia yritetään paikata myöhemmin. Sitä ei korvaa kyllä mikään ammatillinen maine ja mammona. Mutta se todetaan vasta vanhoilla päivillä kun kukaan ei käykään eläkeläis-isää katsomassa ja vaimokin on ottanut avioeron uupuessaan ruljanssiin 20v jälkeen.

En sano, että johtotehtävistä on luovuttava, totta kai on oikeus ja halu hyvään työhön ja arvostukseen, mutta että johtotehtäviä on monenlaisia ja on työnantajia, jotka ovat oikeasti hyviä ja työpaikat työmääriltään järkeviä. Voi saada hyvän työn jaedes jonkinlaisen perhe-elämän, molemmat.[/QUOTE]

*odottaa kynä ja vihko kädessään tietoja, missä tuollaisia duuneja on jaossa*

 

["poikia3"]

[QUOTE="miukumauku";24585024]Me ollaan muutettu perheenä työn perässä useamman kerran. Joten sekin on valinta kysymys.[/QUOTE]

Työn perässä muuttamisessakin on puolensa, entä kun toisella on jo unelmatyönsä, ja toisessa paikassa sitä ei ole. Perheen kanssa kaikki asiat ovat kompromissejä.

Ja työajan lyhentämisestä vielä, tiedän paljon ihmisiä, jotka lyhentävät työaikaansa, työn määrä ei kuitenkaan muutu, ja lopulta nämä palaavat normaaliin työaikaan, sillä uupuvat muuten täysin.

 

["minä"]

[QUOTE="miukumauku";24584998]
En ymmarra miksi mieheni luovuttaisi unelmansa korkeasta asemasta tyopaikallaan, vain siksi jotta hanella olisi "lapsiperhekuvioihin" sopiva tyo. Eihan siina olisi mitaan jarkea, pikkulapsiaika on kuitenkin lyhyt ja toita on tehtava elakeikaan saakka. Mielummin sitten palkkaamme ylimaaraisilla rahoilla apua arkeen.

Nii-in. Kymmenen - kahdenkymmenen vuoden kuluttua miehesi saattaa yllättäen huomata, että ei ole enää "tarpeellinen" työpaikallaan. Silloin kuitenkin on turha enää yrittää luoda suhdetta lapsiin. Se juna meni juuri silloin lyhyenä pikkulapsiaikana.

 

[Non compos mentis]

Mä olin uupunut siksi, että esikoinen oli jatkuvasti sairaalassa. En siihen voinut vaikuttaa mitenkään. Jos yöllä joutui lähtemään lääkäriin esikoista viemään ja oli herätettävä vauva mukaan ja sellaista jatketaan muutama vuosi parin viikon - kuukauden välein niin kyllä siinä hieman simahtaa.

 

[ulkonainen]

No hei, johtotehtäviä on eri firmoissa sellaisiakin, jotka ei vaadi yli-inhimillisiä työaikoja ja jatkuvaa matkustamista. En tarvitse vaihtaa johtotehtävästä alempaan, jos vaihtaa työpaikkaa. Voi vaihtaa johtotehtävistä toiseen ja sellaiseen, jossa on sekä edut että työtehtävät järkevästi balanssissa. Niitä työpaikkoja kyllä suomessa on. Onko siinäkään mitään järkeä, että mies missaa lasten pikkulapsivuoden olemalla poissa kotoa koko ajan? Koska hän ajattelee niiden lasten kanssa olevan? Sitten kun he ovat teinareita ja viis veisaavat vanhemmistaan? Luja, läpi elämän kestävä suhde lapsiin luodaan pienestä lähtien. Ei niin, että menetettyjä vuosia yritetään paikata myöhemmin. Sitä ei korvaa kyllä mikään ammatillinen maine ja mammona. Mutta se todetaan vasta vanhoilla päivillä kun kukaan ei käykään eläkeläis-isää katsomassa ja vaimokin on ottanut avioeron uupuessaan ruljanssiin 20v jälkeen.

En sano, että johtotehtävistä on luovuttava, totta kai on oikeus ja halu hyvään työhön ja arvostukseen, mutta että johtotehtäviä on monenlaisia ja on työnantajia, jotka ovat oikeasti hyviä ja työpaikat työmääriltään järkeviä. Voi saada hyvän työn jaedes jonkinlaisen perhe-elämän, molemmat.

Mieheni tyopaikka on meille "pieni lottovoitto", vaikka se tarkoittaakin etta han matkustaa ihan viikottain. Ei todellakaan olisi mitaan jarkea siita luopua, viikonloput on kuitenkin vapaana ja pidamme useita lomia vuodessa. Hyvin laheinen han silti on lapsensa kanssa, ei se pelkka kotonaolo tee hyvaa isaa.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Mä olin uupunut siksi, että esikoinen oli jatkuvasti sairaalassa. En siihen voinut vaikuttaa mitenkään. Jos yöllä joutui lähtemään lääkäriin esikoista viemään ja oli herätettävä vauva mukaan ja sellaista jatketaan muutama vuosi parin viikon - kuukauden välein niin kyllä siinä hieman simahtaa.

Ja unihäiriö jää helpolla päälle...

 

[HIENOA]

[QUOTE="miukumauku";24585024]Me ollaan muutettu perheenä työn perässä useamman kerran. Joten sekin on valinta kysymys.[/QUOTE]


Käykö mielessä, että ei tämä ole oikeasti kaikille mahdollista!!
Itse olen uupunut pitkistä ja hintavista työmatkoista. Lapsen hoitopv on pitkä ja työmatka on ihan liian kallis minun minimipalkkaani nähden.

Koska olen niin pienituloinen, enkä ole koskaan onnistunut säästämään minkäänlaista alkupääomaa (pienet tulot, yksinhuoltajuus, opiskelu yh:na ja edelleen töihin, josta maksoin opintolainan pois..) en saa pankkilainaa asuntoa varten. Kokeiltu on.
Olen siis vuokramarkkinoiden armoilla.
Vuokra.-asunnon löytyminen työpaikkani läheltä on vaikeaa, haen ja etsin koko ajan. Asunnon pitäisi olla ns. hyvällä lapsiystävällisellä alueella ja vuokratason edullinen. Ei löydy. Etsin yhä.

Etsin myös työpaikkaa kotini läheltä . Sen etu olisi, ettei lasten tarvitsisi vaihtaa koulua, luopua kavereista jne vaan ympäirstö olisi tuttu ja sama, turvallinen ympäristö.
Työpaikkoja löytyy JOS ryhdyn tekemään keikkaluontoisesti 2- tai 3-vuorötyötä.
Alaluokkalainen olisi illat ja viikonloput, yöt, yksin kotona.
Meillä ei ole ympärivuorokautista päiväkotia, joten pienempi lapsi kiertäisi perhep. hoitajalta toiselle ilta-, viikonloppu- ja yövuorojen kanssa, näin tekee muidenkin lapset tällä paikkakunnalla.
Olen aikoinaan vaihtanut vuorotyöni päivätyöksi (jossa palkka on huomattavasti pienempi, jo lähtöpalkka!) joten en ole valmis palaamaan vuorotyöhön, jossa en viihdy ja joka edellyttäisi että toinen lapsi on "heittopussina" ja toinen jätetty heitteille yksin kotiin pelkäämään.

Voisiko siis ap kertoa, miten minä ratkaisen tämän oman jaksamiseni yhtälön? Minulla kun ei ole muuta kuin että etsin työtä kotini läheltä - turhaan - ja samaan aikaan etsin asuntoa työni läheltä - turhaan, en voi maksaa mitään 1300 euron kk-vuokraa, kun nettopalkkanikaan ei ole noin iso.

 

[ulkonainen]

Nii-in. Kymmenen - kahdenkymmenen vuoden kuluttua miehesi saattaa yllättäen huomata, että ei ole enää "tarpeellinen" työpaikallaan. Silloin kuitenkin on turha enää yrittää luoda suhdetta lapsiin. Se juna meni juuri silloin lyhyenä pikkulapsiaikana.

Mutta siihen mennessa olemme keranneet omaisuutta tarpeeksi, jotta voimme kummatkin paasta elakkeelle aikaisin . Eli silloin pitaa takoa, kun rauta on kuumaa.

Niinkuin mainitsin, miehellani on laheinen suhde lapseensa, vaikka viettaakin paljon aikaa poissa kotoa. Han on avoin ihminen, joten kotona ollessaan ei ole ikina "poissaoleva".

 

["äiti"]

[QUOTE="niin";24584709]Olen uupunut koska joudun tekemään kaiken yksin ja lapsi taas on sairastellut pienestä asti ja vaatii kokoajan huomiota.[/QUOTE]

lapsi ei mene rikki tai säry jos ei saa joka sekuntti huomioo.