Onko muita jotka ovat päätyneet tekemään lapsen rahan vuoksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietinnässä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Onko todella niin että lapsia ei voi hankkia ollenkaan ellei varaudu maksamaaan tulevaisuudessa kalliita harrastuksia, lomamatkoja, omia huoneita, 200 eurolla pikkuautoja, huvipuistoja, bussimatkoja?! Siis häh oikeesti, eikö muka mitenkään muuten voi elää tai siis se elämä on pakosti oltava surkeeta jos noita kaikkea ei saa? Ei ole kauhean tervettä ajattelua tuokaan. Vähemmälläkin tulee toimeen ja silti voi olla vaikka mitä.
Meillä ei ole tarvetta matkustella pahemmin, vaikka tokihan se mukavaa olisi. Mistä sen tietää vaikka siihen olisi varaakin sitten kun lapset on isompia, jolloin matkustelukin on helpompaa ja mukavampaa kaikille. Kuka on sanonut että rahatilanteemme ei voisi tulevaisuudessa muuttua paremmaksi.
Tilanne on kuitenkin nyt se, että tähän väliin olisi passelia hankkia vielä yksi lapsi. Olisi kaveriksi sitten tuolle nuorimmallekin.
Musiikkivehkeitä löytyy musiikaalisille lapsille jo mukavasti, että voivat mielensä mukaan sitä ainakin harrastaa. Lapset ovat vielä sen verran pieniä että esikoinen on ainoa joka harrastaa maksullista harrastusta. Meille tärkein on että koulu sujuu hyvin ja sen lisäksi voi olla yksi kohtuullisen hintainen harrastus. Pienin ei harrasta vielä mitään vuosiin.
Oma talo löytyy, jossa huoneita tarpeeksi mutta kukaan ei tarvitse omaa huonetta välttämättä.

Ilmeisesti suomalaiset hyvinvointikuluttajat ovat tottuneet liian hyvälle kun eivät voi tajuta, että vähemmälläkin tulee kunnollinen lapsuus :) Ja mukava sisaruskatras on aina plussaa, lapsilla on toisistaan paljon iloa ja seuraa. Niin se vain on.
 
Mitäs ajattelit sitten tehdä, kun se uusi lapsi on 3-vee? Pukkaatko aina seuraavan rahanpuutteessa? Joskus se sullakin hedelmällisyys loppuu, mutta eipä huolta, sittenhän voikin siirtyä kätevästi jo vaikka eläkkeelle.

Onko tullut mieleen mennä töihin tai vaikka hankkia lisää koulutusta (jos sitä ennestäänkään on)?
 
Ikä tulee vastaan joten en pukkaa enää kun korkeintaan tämän yhden ellei sitten satu vahinko. Mutta joo, kyllä tuokin on mietittynä mutten sitä tänne kerro, joten älä huoli, tulemme toimeen.
 
En itse ainakaan tarkoittanut asiaa niin että materiaa on otlava tai lasta ei hankita.
AP ei vaan ajattele kauaskantoisesti.
Jossain vaiheessa lapsesta saa vain lapsilisää: miten luulet sen riittävän menoihin, kun hyvät talvikengätkin maksaa lapselle jo monen monta kymppiä tms?
Jos siis teet rahaa saadaksesi lisää lapsia.
Elämän realiteetit kehiin nyt.
 
Onko todella niin että lapsia ei voi hankkia ollenkaan ellei varaudu maksamaaan tulevaisuudessa kalliita harrastuksia, lomamatkoja, omia huoneita, 200 eurolla pikkuautoja, huvipuistoja, bussimatkoja?! Siis häh oikeesti, eikö muka mitenkään muuten voi elää tai siis se elämä on pakosti oltava surkeeta jos noita kaikkea ei saa? Ei ole kauhean tervettä ajattelua tuokaan. Vähemmälläkin tulee toimeen ja silti voi olla vaikka mitä.
Meillä ei ole tarvetta matkustella pahemmin, vaikka tokihan se mukavaa olisi. Mistä sen tietää vaikka siihen olisi varaakin sitten kun lapset on isompia, jolloin matkustelukin on helpompaa ja mukavampaa kaikille. Kuka on sanonut että rahatilanteemme ei voisi tulevaisuudessa muuttua paremmaksi.
Tilanne on kuitenkin nyt se, että tähän väliin olisi passelia hankkia vielä yksi lapsi. Olisi kaveriksi sitten tuolle nuorimmallekin.
Musiikkivehkeitä löytyy musiikaalisille lapsille jo mukavasti, että voivat mielensä mukaan sitä ainakin harrastaa. Lapset ovat vielä sen verran pieniä että esikoinen on ainoa joka harrastaa maksullista harrastusta. Meille tärkein on että koulu sujuu hyvin ja sen lisäksi voi olla yksi kohtuullisen hintainen harrastus. Pienin ei harrasta vielä mitään vuosiin.
Oma talo löytyy, jossa huoneita tarpeeksi mutta kukaan ei tarvitse omaa huonetta välttämättä.

Ilmeisesti suomalaiset hyvinvointikuluttajat ovat tottuneet liian hyvälle kun eivät voi tajuta, että vähemmälläkin tulee kunnollinen lapsuus :) Ja mukava sisaruskatras on aina plussaa, lapsilla on toisistaan paljon iloa ja seuraa. Niin se vain on.

ei tietenkään kaikkea tarvitse eikä pidäkään saada, mutta jos nyt on lähtökohtaisesti talous huonosti niin ei se ainakaan lapsen syntymisen jälkeen parane! Ei tukien varaan voi ihmiselämää jättää. Sehän on jo sairasta ihan lähtökohtaisesti.

Jos olisit kirjoittanut aloituksen esim. että elämäntilanne sellainen, että yhdelle lapselle olisi vielä tilaa ym. niin mikäs siinä. Mutta jos aloitus on "onko muita jotka ovat päätyneet tekemään lapsen rahan vuoksi" niin kyllä tuli heti mieleen, että mitä ihmettä ja aloittaja on kyllä vinksahtanut.
 
Mites jos lapsilisät muuttuvat verotettavaksi tuloksi, niistä lähtee 20% pois. Asuminen ja vuokrat kallistuu, vakuutukset, sähkö, bensa- ja ajoneuvovero nousevat. Kotihoidontuki ei tässä taloustilanteessa nouse. Tälläkään hetkellä et saa kotihoidontuella samaa määrää tavaraa/ruokaa kuin muutama vuosi sitten. Inflaatio laukkaa ihan omaa rataansa.
Tässä taloustilanteessa joudutaan leikkamaan vielä monia tukia. Entä jos miehesi jää työttömäksi laman alla?

Tarkoitus ei ollut pelkästään pelotella vaan herätellä ajattelemaan.
 
En lukenut ketjua,mutta vastaan kysymykseen...

Ei tulisi mieleenkään tehdä lasta "rahan vuoksi". En edes ymmärrä ajattelutapaa..
Vaikka lapsesta saakin tiettyjä tukia..ovat ne melko pienet siihen nähden mitä lapsen elämiseen rahaa laitetaan.
Vai onko sitten tarkoitus kituuttaa ja miettiä millä lapsen ruokiminen ym hoidetaan?
Entä harrastukset ym???
 
Lapsi ei tarvi kalliita harrastuksia, harrastaa voi halvemmallakin. Ei tarvitse vuosittain ulkomaanmatkoja. Ei omaa huonetta jne. Mutta kyllä siihen lapseen rahaa menee muutenkin. En mä ikinä lähtis tekemään lasta, että tulot nousisi. Kuulostaa aika hullulta. Mä etsisin hullun lailla töitä, jos haluisin rahatilanteeni paremmaksi.
Vaikka et laita lapsiasi kalliisiin harrastuksiin, kyllä niihin harrastuksiinkin rahaa uppoaa, jos sulla useampi lapsi on. Samoin tulevaisuudessa tarhamaksuihin ym. Ei se lapsi varmasti teidän taloudellista tilannetta paranna, ainakaan pidemmän päälle.
 
Ilmeisesti suomalaiset hyvinvointikuluttajat ovat tottuneet liian hyvälle kun eivät voi tajuta, että vähemmälläkin tulee kunnollinen lapsuus :) Ja mukava sisaruskatras on aina plussaa, lapsilla on toisistaan paljon iloa ja seuraa. Niin se vain on.

Minäkin uskon että sisaruksista on lapsille iloa ja turvaa halki elämän.
Minäkin myös uskon, että elämä suuressa perheessä on monin tavoin "rikkaampaa" jos sellainen elämänmalli ihmisille muuten sopii (ja tietenkin niille, joille ei sovi, se olisi vähemmän rikasta ja liian työlästä).
Minäkin myös uskon, että lapsi ei tarvitse määrättömästi materiaa voidakeen elää täyden, onnellisen lapsuuden.

Silti ajatus, että lapsi tehtäisiin "rahaa saadakseen" on minulle kovin vieras.
Ja vielä vieraammaksi tulee, kun ajattelen sitä elämäni elämän kontekstissa. Minulla ON monta lasta ja jokaikinen on puhtaasti rahalla mitattuna tullut maksamaan paljon enemmän kuin mitä tukia tms hänen kasvatukseensa yhteiskunnalta saatu. Se on jotain mitä pidän aivan oikeana ja hyvänäkin asiana - enkä ymmärrä kuinka joku voi "laskea" asian toisin.
 
Me ei oo koskaa käyty ulkomailla. Lapset harrastaa srk kerhoilua ja taidekoulua (65e/lukukausi).
Mutta silti, lapsiin menee rahaa. Vaikka käyn kirppareilla, säästän, järkeilen, suunnittelen menot. Miinukselle se touhu menee silti, siis että sillä pelkällä lapsilisällä ei lapsia ruokita ja vaateteta.
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin uskon että sisaruksista on lapsille iloa ja turvaa halki elämän.
Minäkin myös uskon, että elämä suuressa perheessä on monin tavoin "rikkaampaa" jos sellainen elämänmalli ihmisille muuten sopii (ja tietenkin niille, joille ei sovi, se olisi vähemmän rikasta ja liian työlästä).
Minäkin myös uskon, että lapsi ei tarvitse määrättömästi materiaa voidakeen elää täyden, onnellisen lapsuuden.

Silti ajatus, että lapsi tehtäisiin "rahaa saadakseen" on minulle kovin vieras.
Ja vielä vieraammaksi tulee, kun ajattelen sitä elämäni elämän kontekstissa. Minulla ON monta lasta ja jokaikinen on puhtaasti rahalla mitattuna tullut maksamaan paljon enemmän kuin mitä tukia tms hänen kasvatukseensa yhteiskunnalta saatu. Se on jotain mitä pidän aivan oikeana ja hyvänäkin asiana - enkä ymmärrä kuinka joku voi "laskea" asian toisin.

Hyvä. En minä koskaan ole rahan takia yhtäkään lasta tehnyt. Enkä tekisi nytkään pelkästään rahan takia. Mutta tosiasia nyt vain on se, että tässä tilanteessa se yksi lapsi toisi myös enemmän tuloja (toki myös menoja mutta ei niin paljon), joten on ihan järkevä ajatus. Se vaan on niin kauhistuttavaa joillekin ajatella että oikeesti niistä lapsista saa myös rahaa. Ihan kuin se olisi tabu jota ei saisi sanoa ääneen. näin nyt vain on. Tuskin kukaan lapsia pelkän rahan vuoksi tekee, en minäkään.
 
[QUOTE="Yökyöpeli";24712145]Ja kyllä siinä on katkeroituminen varsin ymmärrettävää, jos nuoren rahkeet riittäisivät ammattimuusikoksi tai -urheilijaksi,[/QUOTE]
Ei lapsen tarvitse edes haluta ammattiurheilijaksi. Riittää, että lapsi haluaa harrastaa ja pelata kavereiden kanssa, jolloin tulee lisenssimaksut, salimaksut ja varustehankkinnat.
 
Hyvä. En minä koskaan ole rahan takia yhtäkään lasta tehnyt. Enkä tekisi nytkään pelkästään rahan takia. Mutta tosiasia nyt vain on se, että tässä tilanteessa se yksi lapsi toisi myös enemmän tuloja (toki myös menoja mutta ei niin paljon), joten on ihan järkevä ajatus. Se vaan on niin kauhistuttavaa joillekin ajatella että oikeesti niistä lapsista saa myös rahaa. Ihan kuin se olisi tabu jota ei saisi sanoa ääneen. näin nyt vain on. Tuskin kukaan lapsia pelkän rahan vuoksi tekee, en minäkään.

Pahoittelen, että ymmärsin alkuperäisen viestisi väärin ja sen myötä taisin vastatakin liian kärkkäästi.
:)
 
Hyvä. En minä koskaan ole rahan takia yhtäkään lasta tehnyt. Enkä tekisi nytkään pelkästään rahan takia. Mutta tosiasia nyt vain on se, että tässä tilanteessa se yksi lapsi toisi myös enemmän tuloja (toki myös menoja mutta ei niin paljon), joten on ihan järkevä ajatus. Se vaan on niin kauhistuttavaa joillekin ajatella että oikeesti niistä lapsista saa myös rahaa. Ihan kuin se olisi tabu jota ei saisi sanoa ääneen. näin nyt vain on. Tuskin kukaan lapsia pelkän rahan vuoksi tekee, en minäkään.

mitä ihmeen rahoja te saatte lapsistanne. Minä olen saanut tasan lapsilisän ja äitiysavustuksen ( joko pakkauksena tai rahana ) se siitä. Kotihoidontuki sitten jos sille jää.

Olen ihan ihmeissäni nyt.
 
No esimerkiksi asumistuki ( jos sitä saa ) nousee kun lapsi syntyy...
Sitten elarit jos jää yksin lasten kanssa...

Mutta edelleen en ymmärrä jos vain rahan takia lapsia lisää tehdään.
Kyllä muitakin syitä on oltava..tai lähtökohtana lapsen "tekemiselle" on oltava jokin muu,kuin raha.
 
Miten voit olla ihmeissäsi?! Saataisiinhan me lapsesta yksi korkeampi lapsilisä taas enemmän + aluksi tietenkin äitiyspäiväraha ja enemmän kodinhoitotukea. Kotona joka tapauksessa näillä näkymin tulen olemaan, joten kotona olisi sitten kaksi pientä. Se olisi jo iso lisä tuloissa meille. Olisin joka tapauksessa kotona lasten kanssa muutenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja röppö;24714777:
No esimerkiksi asumistuki ( jos sitä saa ) nousee kun lapsi syntyy...
Sitten elarit jos jää yksin lasten kanssa...

Mutta edelleen en ymmärrä jos vain rahan takia lapsia lisää tehdään.
Kyllä muitakin syitä on oltava..tai lähtökohtana lapsen "tekemiselle" on oltava jokin muu,kuin raha.

Tietenki lähtökohtana on ensisijaisesti se, että meille sopisi vielä yksi lapsi. Mutta motivaatio tehdä se nyt rahan takia on suuri. So?
 
Ikä tulee vastaan joten en pukkaa enää kun korkeintaan tämän yhden ellei sitten satu vahinko. Mutta joo, kyllä tuokin on mietittynä mutten sitä tänne kerro, joten älä huoli, tulemme toimeen.

Eli tulette toimeen sitten kun lapsi on 3-vuotias, mutta nyt ette tule? Mitä tässä välissä sitten tapahtuu? Ajattelit laittaa loton vetämään?
 
Similar threads

L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L
Y
Viestiä
4
Luettu
2K
V

Yhteistyössä