Toggle sidebar

Onko täällä ketään keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta kärsiviä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentunutko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

masentunutko

Vieras
Pitkä tarina jonka voin kirjoittaakin jos täältä löytyisi joku joka jaksaisi jakaa ajatuksia. Vielä en ole "virallisesti" diagnoosia saanut mutta lääkkeet on jo määrätty ja ensi viikolla lääkärille aika. Vuosia kestänyt oireilu, kova romahdus ja nyt ihmettelyä että miten tähän jouduttiin. Eihän minulla mitään voi olla.. eihän masennus minuun voi iskeä. Näin ajattelin, en ajattele enää.

Miten teillä masennus oireili/oireilee? Missä vaiheessa hakeuduitte hoitoon? Oletteko "parantuneet" vai jättikö jälkiä? Miten pääsitte elämässä eteenpäin ja miten lähipiiri asian otti? Kaikkea mahdollista haluan kuulla.... jotenkin itse vaan ajattelen vieläkin että olen vaan saamaton, laiska ja huono ihminen vaikka kaikki puhuu ympärillä että kärsin todella vaikeista masennuksen oireista. :(
 
En ole hakeutunut hoitoon, odotan kai sitä romahdusta... En enää oikeastaan erota mikä on masennusta ja mikä minua itseäni, tai ehkä masennus on jo minä, en tiedä.

Minulla on nukkumisvaikeuksia silloin tällöin, unihäiriöitä (nukun joko kellon ympäri tai sitten menen nukkumaan seitsemältä ja herään keskellä yötä), ahdistusta, välillä pakkoajatuksia, saamattomuutta, alan jo laiminlyödä henkilökohtaista hygieniaa (viimeksi pessyt hiukset 10 päivää sitten... en vaan jaksa), ja olen jo pitkän aikaa jättänyt siivouksen siihen kun on ihan pakko (tiskit homehtuneet ja lattia lainehtii roskia ja pölypalloja), olen itkuherkkä ja kaiken kaikkiaan en arvosta itseäni ollenkaan. Olenhan tyhmä, laiska luuseri.
 
Kuulostaa niin tutuilta oireilta; itse en ole edes tajunnut ettei voi olla normaalia että pelkkä suihkussa käyminen voi vaatia niin paljon voimia. Olen vaan miettinyt että olen vaan laiska etten jaksa mennä suihkun alle seisomaan. Kotityöt vaatii ponnisteluja ja paljon jääkin tekemättä. Saan kamalia raivokohtauksia lapsille ihan pienistä asioista jonka jälkeen kadun syvästi ja pyydän anteeksi.

Itsensä peilistä katsominen tekee tiukkaa; näen itseni rumana, epämiellyttävänä ja huonona ihmisenä. En löydä oikeastaa mitääb hyvää minuudestani. Monta kertaa olen halunnut jo luovuttaa mutta lasten takia jotenkin vaan jaksanut. Pakko-oirelua, ahdistuneisuutta.... autossa istuessa herää ajatuksia esimerkiksi vastaantulevasta rekasta että jospa se vaan ajaisi päälle että loppuisi tämä kärsimys..
 
Mulle avun hakeminen ja saaminen oli pitkä prosessi...

Oireilin jo lapsena (rankkaa kiusaamista tarhasta asti ja muita juttuja), teininä viiltelin ja käyttäydyin itsetuhoisesti mm. seksisuhteiden muodossa aikuisten miesten kanssa, en saanut mistään apua, äitini ei kai tiennyt mitä tehdä vaikka tiesi mitä oli meneillään.

Yläasteen kahlasin läpi koska kaverit oli siellä, amikses sitten lipsuin kun erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni. En enää jaksanut kiinnostua koulusta, enkä mistään muustakaan. Oisin vaan voinut nukkua kokoajan...
Hain vihdoin apua kun sain tietää miten, keskivaikea masennus oli diagnoosi. Muutama kerta juttelua ja sit lipsuin taas siitäkin kun käynnit harveni.

Muutaman vuoden vietinkin sitten alkoholin kanssa, mikään ei kiinnostanut enkä välittänyt mistään, viiltelin edelleen. Ihme, että olen edes elossa enää.

Sitten kun tapasin mieheni ollessani 20v alkoi ylämäki, irtauduin alkoholista ja elämä alkoi taas kiinnostaa. Tulin raskaaksi ja sain esikoiseni 21v, silloin sain myös apua KUNNOLLA. Enää ei kai pistetty vaan teinimasennuksen piikkiin tms ja nyt olen toipumassa... En kai parane koskaan kokonaan, mut elämä on nykyään paljon helpompaa kun on jatkuva tuki ja lääkitys. Elämä muutenkin raiteillaan, lapset pitävät mut järjissäni ja kiinni elämässä.

Kaipaan jo kovasti kouluun takas, en vain vielä ole siihen valmis valitettavasti. Ehkä ensi vuonna jo voin niin hyvin, että pystyn ja jaksan jatkaa.

Pahimpina päivinä olen voimaton, en saa mitään aikaiseksi, mikään ei kiinnosta. Mietin vain miten voisin tappaa itseni, lasken vuosia ja päiviä siihen kun lapseni ovat täysi-ikäisiä ja ymmärtäisivät ratkaisuni jotta voisin toteuttaa haluni.

Parhaina päivinä nautin elämästä, jaksan siivota ja laittaa ruokaa siihen kunnolla paneutuen. En ole ahdistunut enkä mieti elämäni lopettamista. Onneksi näitä parempia päiviä on nykyään paljon enemmän kuin huonoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunutko:
Kaikkea mahdollista haluan kuulla.... jotenkin itse vaan ajattelen vieläkin että olen vaan saamaton, laiska ja huono ihminen vaikka kaikki puhuu ympärillä että kärsin todella vaikeista masennuksen oireista. :(
Click to expand...

Nuo syyllisyydentunteet ja arvottomuudentunteet ovat myös masennuksen oireita. Olet tehnyt ihan oikein, kun olet hakenut apua. Tsemppiä paranemisen tielle! Anna itsellesi siihen aikaa ja ole itsellesi armollinen, älä vaadi itseltäsi liikaa ja liian nopeasti.
 
Kiiyos Idunnor vastauksestasi. :hug: Vastasi moneenkin kysymykseen.

Itselläni oli jonkunasteista pakko-oireilua jo nuorena mutten osannut sitä yhdistää oikein mihinkään. Vuosien aikana se jäi pois mutta jonkunasteista ahdistuneisuutta on tainnut olla yläasteesta lähtien, olen nyt kolmenkymmenen. Yläasteella minulla oli läheinen ystäväpiiri mutta myös kovaa haukkumista ja kiusaamista koin, henkisellä tasolla. En kuitenkaan siitä koskaan opettajille tai vanhemmilleni puhunut. Mutta rankka ulkonäön mollaaminen, huoraksi haukkuminen ym. jätti jälkensä varmaankin.

Alkoholin kanssa olen sotkenut minäkin elämääni useiden vuosien ajan, sitten pääsi siitä irti ja olin monta vuotta ottamatta. Nyt on taas sekin kummitellut taustalla. :'( Minulla on perhettä mutten tiedä haluanko jatkaa aviolittossa vai olisinko kuitenkin onnellisempi yksin. Ajatukset on solmussa, niin solmussa kuin ihmisellä voi olla. Pelkään etten saa yhtäkään sanaa ulos kun pääsen lääkäriin juttelemaan. Pelkään etten osaa aloittaa. Välillä helpompia hetkiä, välillä tuntuu että ahdistus räjäyttää sydämen. Paljon, niin paljon, liikaa, yhden ihmismielen kannettavana.
 
Tein tuon Beckin masennustestin ja sain tällaisen vastauksen:

Käytit testin tekemiseen 2 minuuttia 58 sekuntia. Testipistemääräsi on 39.

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.


:( Onko tuohon testiin luottaminen?
 
Musta on tuntunut vuosikausia masentuneelta ja olen ollut hukassa itseni kanssa. Ennen lapsia sekoilin alkoholin kanssa liikaa, ja annoin käyttää itseäni hyväksi kun en välittänyt itsestäni. Lasten synnyttyä kärsin masennuksesta ja jouduin ls-asiakkaaksikin..., vaikea suhde lasten isään masensi eniten. Lopulta tuli ero, vuosien ollako vai ei- pyörityksen jälkeen, usein mietin kuolemaa ja halusin pois, mutta silti vielä yritän, lääkitys auttaa jaksamaan. Voimia sulle, toivon että elämäsi helpottuu
 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunutko:
Kiiyos Idunnor vastauksestasi. :hug: Vastasi moneenkin kysymykseen.

Itselläni oli jonkunasteista pakko-oireilua jo nuorena mutten osannut sitä yhdistää oikein mihinkään. Vuosien aikana se jäi pois mutta jonkunasteista ahdistuneisuutta on tainnut olla yläasteesta lähtien, olen nyt kolmenkymmenen. Yläasteella minulla oli läheinen ystäväpiiri mutta myös kovaa haukkumista ja kiusaamista koin, henkisellä tasolla. En kuitenkaan siitä koskaan opettajille tai vanhemmilleni puhunut. Mutta rankka ulkonäön mollaaminen, huoraksi haukkuminen ym. jätti jälkensä varmaankin.

Alkoholin kanssa olen sotkenut minäkin elämääni useiden vuosien ajan, sitten pääsi siitä irti ja olin monta vuotta ottamatta. Nyt on taas sekin kummitellut taustalla. :'( Minulla on perhettä mutten tiedä haluanko jatkaa aviolittossa vai olisinko kuitenkin onnellisempi yksin. Ajatukset on solmussa, niin solmussa kuin ihmisellä voi olla. Pelkään etten saa yhtäkään sanaa ulos kun pääsen lääkäriin juttelemaan. Pelkään etten osaa aloittaa. Välillä helpompia hetkiä, välillä tuntuu että ahdistus räjäyttää sydämen. Paljon, niin paljon, liikaa, yhden ihmismielen kannettavana.
Click to expand...

Kiva, että oli jotain hyötyä vastauksestani :)

Lapsuuden kokemukset jättävät jälkensä pitkäksi aikaa... Vaikutuksia ei välttämättä nää heti, mut jossain elämäntilanteessa yleensä putkahtavat esiin.
Jos haluut niin voit viskata mua yv:llä joskus jos haluut jutella!

Kun mä menin lääkärin puheille, mä ehdin sanoa hei, sit se kysyi miten voin (esitiedois luki masennuksen epäilystä) ja sit romahdin. Itkin ja itkin, kirjoitteli siinä sit mun itkies lähetteen eteenpäin. Kaikki vaan ryöppys ulos yhtäkkiä. Onneks oli ymmärtäväisen oloinen vaik vähän hätkähtikin mun reaktiota... 2kk siin kuitenkin meni, et sain kutsun mielenterveyspuolelle jutteleen. Toivottavasti sä saat apua nopeammin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunutko:
Voiko masennuksesta koskaan parantua kokonaan vai vaaniiko se niskassa koko loppuelämän jossain määrin?
Click to expand...


Minulla on diagnosoitu vaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö n 10v sitten. Hyvin erilaisia vaiheita olen käynyt läpi. Olin melkein kaksi vuotta sairaslomalla ja sitten taas useita vuosia ollut työelämässä. Olen käynyt terapiassa, juuri nyt en käy. Unihäiriö on vaivannut koko ajan, siihen olen syönyt lääkkeitä. Olen vastikään aloittanut taas mielialalääkityksen yli viiden vuoden tauon jälkeen.

Ajattelen masennustani kroonisena sairautena, lääkkeillä ja/tai terapialla oireet pysyvät hallinnassa. Eihän esim reumastakaan parane kokonaan.
 
Minulla diagnoosina vaikea masennus ja tällä hetkellä käyn sairaalassa terapiassa 2-3krt/vko ja psykiatria tapaan viikon kahden välein myös. Todella toivottomalta tuntuu kaikki ja olen todellakin valmis jo kuolemaan pois...useita keinoja olen miettinyt ja jäähyväiskirjeenkin perheelleni jo kirjoittanut. Ei tätä alämää jaksa...helpommalla pääsen, kun lähden pois...

Valitettavasti en jaksa alkaa koko tarinaani kirjoittamaan, se on niin pitkä ja täynnä kaikenlaisia vaiheita etten jaksa sitä täällä kertoa. Masennus minulla on ilmeisesti ollut jo vuosia ja sitten tänä vuonna "jouduin" lopulta hoitoon....vaan ei se mitään ole auttanut, tilanne on vain pahentunut koko ajan.
 
[QUOTE="Niina";24828980]Masennus minulla on ilmeisesti ollut jo vuosia ja sitten tänä vuonna "jouduin" lopulta hoitoon....vaan ei se mitään ole auttanut, tilanne on vain pahentunut koko ajan.[/QUOTE]


Niina, minulla on samanlainen kokemus että hoitoon päästyäni tilanne tuntui vain huonontuvan. Uskon sen johtuneen suureksi osaksi siitä, että olin painanut ongelmat piiloon mielen pohjalle. Se oli ainoa keino pysyä edes jotenkin toimintakykyisenä.

Sitten kun aloin asioita käsittelemään niin ne nousivat esille ja kaikki tuntui jonkun aikaa ylitsepääsemättömän vaikealta. Mutta se oli yksi paranemisen vaihe, ja tilanteeni lähti vähitellen nousemaan. Lääkehoito auttoi uniongelmiini ja sitä kautta kaikkeen hyvinvointiin, ja terapia antoi keinoja psyykkiseen kasvuun ja henkiseen hallintaan.

En siis usko, että ikinä paranen ns kokonaan, vaan että oireeni ovat hallittavissa hoitojen avulla. Tähän tilanteeseen päästäkseni jouduin siis läpikäymään aika pahan notkahduksen hoidon alkuvaiheessa, ja hitaahkon nousun siitä. Mutta se kannatti.
 
Luettuani tätä ketjua niin on ilmeisesti melkoisen selvää että kärsin masennuksesta? Miten se voikin olla niin vaikeaa ottaa yhteyttä lääkäriin ja myöntää etten olekaan niin vahva mitä itselleni yritin vakuutella? Miksi minulla on niin epäonnistunut olo? :( Voimaton.... jotenkin sellainen että tässäkö tämä elämä nyt oli..
 
Täällä myös yksi keskivaikean masennuksen läpi käynyt. Ei ollut helppoa ei, mutta nyt olen kuitenkin jo vuosia ollut ns. terve. Pahimmillaan olin aivan pohjalla ja hetkellisesti meni työkykykin. Onneksi sain apua ja selvisin, tosin jollain lailla tuo varmasti varjostaa loppuelämää ja aina saa pelätä milloin uusiutuu.
 
Nostelen taas tätä.

Osittain luulen että minulla on vaikuttanut masennuksen puhkeamiseen myös avioliitto jossa en tiedä olenko rakastanut koskaan ihan aidosti. Menimme nuorina naimisiin ja syyt oli monet. Nyt olen miettinyt sitäkin että jaksanko jatkaa; mies haluaa epätoivoisesti pitää liiton kasasta ja uskon että rakastaa oikeasti.. itse haluaisin hetken ainakin olla ihan vaan yksin ja koota tätä päätäni. :(
 
Täällä kohtalotoveri! Sairastuin ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten, oireet hyvin epämääräisiä: mahakipua, väsymystä, haluttomuutta, syyllisyyden tunteita jne jne. Välillä olen ollut ilman lääkitystä, välillä en. Nyt jälleen noin 2 vuotta sitten oireet tulivat hyvin pahoina ja taasen on lääkitys päällä. Lääkitys todella auttaa, olen taas oma itseni. Olen aina ollut hyvä piilottamaan masennuksen muilta, joten kukaan ei varmaankaan ymmärrä miten huonosti olen välillä voinut.
 
[QUOTE="vieras";24834477]Täällä kohtalotoveri! Sairastuin ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten, oireet hyvin epämääräisiä: mahakipua, väsymystä, haluttomuutta, syyllisyyden tunteita jne jne. Välillä olen ollut ilman lääkitystä, välillä en. Nyt jälleen noin 2 vuotta sitten oireet tulivat hyvin pahoina ja taasen on lääkitys päällä. Lääkitys todella auttaa, olen taas oma itseni. Olen aina ollut hyvä piilottamaan masennuksen muilta, joten kukaan ei varmaankaan ymmärrä miten huonosti olen välillä voinut.[/QUOTE]

Minullakin on ollut epämääräisiä mahakipuja, pahenevia migreenikipuja, huimausta. Lisäksi olen kärsinyt haluttomuudesta jo vuosia. Syyllisyydentunne on joka päiväinen seuralainen, ei ole asiaa mistä en syyttäisi itseäni.... :(
 
Kannattaa ottaa vastaan kaikki annettu hoito; lääkkeet, terapia, sairaslomat. Mielenterveyden kanssa ei ole leikkimistä. Ja kaikki mitä kirjoitat, kertoo vaan siitä että voit jo todella huonosti. Suunta on ylöspäin jos vaan annat mahdollisuuden. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunutko:
Minullakin on ollut epämääräisiä mahakipuja, pahenevia migreenikipuja, huimausta. Lisäksi olen kärsinyt haluttomuudesta jo vuosia. Syyllisyydentunne on joka päiväinen seuralainen, ei ole asiaa mistä en syyttäisi itseäni.... :(
Click to expand...

Kuulostaa valitettavan tutulta. Kuitenkin voin kertoa, että siitä pääsee eteenpäin! Itse olen hyötynyt eniten lääkityksestä. Kävin Helsingissä asuessani terapiassa, mutta nyt "maalle" muutettuani en ole valitettavasti löytänyt hyvää terapeuttia. Eli kuten jo joku kirjoittikin, ota kaikki apu vastaan. Ja ennen kaikkea muista, että masennus ei ole mikään henkilökohtainen valinta - sinä et ole huono ihminen kun olet masentunut. Ja syödäänhän sitä buranaa päänsärkyynkin, joten miksikäs ei sitalopraamia hieman toisenlaiseen päänsärkyyn...?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa