Kaverin esikoinen aloittaa eskarin ens syksynä. Se on ollu koko ajan kotihoidossa, mikä sinänsä on ihan ok. Mutta kun kaveri ei vie sitä lasta ikinä mihinkään. Ne on vaan kotosalla, pari kertaa viikossa käyvät lähikaupassa. Muutaman sadan metrin säteellä olis perhekerho, avoin päiväkoti ja seurakunnan päiväkerho sekä tila jossa järjestetään iltaisin mm liikuntakerhoja juuri tuon ikäisille. Mutta missään lapsi ei käy.
No ei siinäkään mitään vaikkei veiskään mutta kun se sen lapsi on niin hirveän turhautunut kotona olemiseen. Niillä ei oo siinä lähimaillakaan muita lapsia joista tää lapsi sais kaveria itselleen. Se on siis lähes koko ajan äitinsä ja pienen siskonsa kanssa. Siskosta ei oo kaveriksi vielä, on niin pieni. Tää äiti sitte soittelee mulle monta kertaa viikossa ja pyytää että toisin mun lasta sinne leikkimään kun hänen lapsellaan on niin tylsää ja hän on niin väsynyt kun lapsi menee pitkin seiniä kun sillä ei oo tekemistä.
Mä oon niin väsyny tähän kun musta tuntuu että mun pitää olla koko ajan viihdyttämässä sitä niiden lasta siellä. Ja kun ollaan siellä niin aika menee siihen kun tää mun kaverin lapsi kiusaa ja mäiskii mun lapsia, sillä siis on sosiaaliset taidot ihan hukassa enkä ihmettele kun ei se ikinä niitä pääse harjoittamaan minnekään. Joka kerta se muksu lyö, potkii tai muulla tavalla teloo mun lapsia ja mun lapset ei yhtään tykkää mennä sinne. kaveri kyllä aina ojentaa lastaan ja laittaa jäähylle mutta siitä ei näytä olevan mitään apua.
Oon kaverilleni monta kertaa (varmaan kymmenen ainakin) puhunut että laittais lapsen seurakunnan päiväkerhoon taikka alkais käymään avoimessa pk:ssa kun sillä ei menis kuin 5min kun se kävelee sinne lasten kanssa. Mutta ei se mee eikä tee mitään "kun se on niin hankalaa kahden pienen lapsen kanssa". Mutta jos se kävis jossain sen kanssa tai veis sen johonkin kerhoon niin se lapsi ei ois koko ajan kaverin puutteessa eikä turhautumistaan purkais kotona riehumiseen ynnä muuhun. Äitinsäkin sais sillä aikaa sitte levätä ja ottaa rennommin. En ymmärrä mitä vaikeaa on siinä että kävelee pari sataa metriä vaikka avoimeen päiväkotiin ja antaa näin lapselle mahdollisuuden tavata ikätovereita.
Joo, no siinäpä se. Juu ja sanon jo valmiiksi että tietenkään asia ei ehkä mulle kuuluis ja että oon varmasti liian kiltti kun joka viikko jaksan niille raahautua vain sen takia kun kaveri niin sydäntä särkevällä äänellä anoo tulemaan että hänen lapsella on ees kerran viikossa parin tunnin ajan joku kaveri. Mutta kun itse alan olla niin kyllästynyt tähän ja kun mun omat lapsetkaa ei ees oikeestaan haluis mennä sinne ja esikoinenkin nykyään sitte vain murjottaa niiden sohvalla kun ei halua leikkiä sen niiden lapsen kanssa (kukapa haluais leikkiä sellaisen kanssa joka lyö ja heittelee tavaroilla). Ehkä mun pitäis olla vaan tyly ja sanoa että ei me nyt päästä tulemaan kun se soittaa ja pyytää sinne. Mutta kun en raaski.
Kaverillani on ollu toisen lapsen jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus. Olisko mahdollista että se ei oo siitä päässy vielä eroon kunnolla, vai miten voi olla niin ylitsevuotavan vaikeaa pukea lapsille haalarit ja kengät ja kävellä 200m avoimeen päiväkotiin tai päiväkerhoon??
Kiitos kun sain avautua :flower:
No ei siinäkään mitään vaikkei veiskään mutta kun se sen lapsi on niin hirveän turhautunut kotona olemiseen. Niillä ei oo siinä lähimaillakaan muita lapsia joista tää lapsi sais kaveria itselleen. Se on siis lähes koko ajan äitinsä ja pienen siskonsa kanssa. Siskosta ei oo kaveriksi vielä, on niin pieni. Tää äiti sitte soittelee mulle monta kertaa viikossa ja pyytää että toisin mun lasta sinne leikkimään kun hänen lapsellaan on niin tylsää ja hän on niin väsynyt kun lapsi menee pitkin seiniä kun sillä ei oo tekemistä.
Mä oon niin väsyny tähän kun musta tuntuu että mun pitää olla koko ajan viihdyttämässä sitä niiden lasta siellä. Ja kun ollaan siellä niin aika menee siihen kun tää mun kaverin lapsi kiusaa ja mäiskii mun lapsia, sillä siis on sosiaaliset taidot ihan hukassa enkä ihmettele kun ei se ikinä niitä pääse harjoittamaan minnekään. Joka kerta se muksu lyö, potkii tai muulla tavalla teloo mun lapsia ja mun lapset ei yhtään tykkää mennä sinne. kaveri kyllä aina ojentaa lastaan ja laittaa jäähylle mutta siitä ei näytä olevan mitään apua.
Oon kaverilleni monta kertaa (varmaan kymmenen ainakin) puhunut että laittais lapsen seurakunnan päiväkerhoon taikka alkais käymään avoimessa pk:ssa kun sillä ei menis kuin 5min kun se kävelee sinne lasten kanssa. Mutta ei se mee eikä tee mitään "kun se on niin hankalaa kahden pienen lapsen kanssa". Mutta jos se kävis jossain sen kanssa tai veis sen johonkin kerhoon niin se lapsi ei ois koko ajan kaverin puutteessa eikä turhautumistaan purkais kotona riehumiseen ynnä muuhun. Äitinsäkin sais sillä aikaa sitte levätä ja ottaa rennommin. En ymmärrä mitä vaikeaa on siinä että kävelee pari sataa metriä vaikka avoimeen päiväkotiin ja antaa näin lapselle mahdollisuuden tavata ikätovereita.
Joo, no siinäpä se. Juu ja sanon jo valmiiksi että tietenkään asia ei ehkä mulle kuuluis ja että oon varmasti liian kiltti kun joka viikko jaksan niille raahautua vain sen takia kun kaveri niin sydäntä särkevällä äänellä anoo tulemaan että hänen lapsella on ees kerran viikossa parin tunnin ajan joku kaveri. Mutta kun itse alan olla niin kyllästynyt tähän ja kun mun omat lapsetkaa ei ees oikeestaan haluis mennä sinne ja esikoinenkin nykyään sitte vain murjottaa niiden sohvalla kun ei halua leikkiä sen niiden lapsen kanssa (kukapa haluais leikkiä sellaisen kanssa joka lyö ja heittelee tavaroilla). Ehkä mun pitäis olla vaan tyly ja sanoa että ei me nyt päästä tulemaan kun se soittaa ja pyytää sinne. Mutta kun en raaski.
Kaverillani on ollu toisen lapsen jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus. Olisko mahdollista että se ei oo siitä päässy vielä eroon kunnolla, vai miten voi olla niin ylitsevuotavan vaikeaa pukea lapsille haalarit ja kengät ja kävellä 200m avoimeen päiväkotiin tai päiväkerhoon??
Kiitos kun sain avautua :flower:
