Sain vauvan; miehen eksä sekosi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nykyinen vaimo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tästä kohdasta olen eri mieltä. Ei kai ydinperheestäkään ajettaisi muita lapsia kavereilleen?

Edit: Olisiko mielestäsi eri asia jos kyse olisi äitienpäivästä ja äidin edellisen liiton lapsista?

Ei, silloin olisi ihan sama asia. Silloinkin mentäisi tuoreen vauvan ja tuoreiden vanhempien jaksamisen mukaan.
Ihan yhtälailla ydinperheenkin lapset joutuvat siihen asemaan että äiti toipuu synnytyksestä. Eli asioista hoidetaan tärkeimmät ja loput voi kyllä odottaa hetken.
Miehen lapset eivät varmasti koe suurtakaan kärsimystä jos vietetään juhlahetki, mutta yksi yökyläily jätetään väliin kun äitipuoli on juuri synnyttänyt?

Meillä on uusperhe, mielestämme jopa hyvin toimiva sellainen. Kirjoittelen näkemyksiäni omien kokemuksieni pohjalta.
Minusta on tahditonta, jos exä vaatii tuoreelta isältä saman huomion mitä aina aiemminkin, kun kuitenkin kyseessä on vain kenties muutama päivä jonka voisi antaa rauhaa miehen uudelle perheelle, jos ei asialla ole oikeasti kiire. Itse toimisin niin, ja miehen exä toimi niin kun meidän kuopuksemme syntyi. Ja miehen lapset olivat meillä yökylässä vasta kun vauva oli kolmiviikkoinen.

[QUOTE="vieras";25005798]Tai sitten isä antaa tuorellee äidille ja vauvalle täyden rauhan ja menee viettämään isänpäivää jonnekin muualle vanhempien lasten kanssa? Kyllä ne vanhemmat lapset ovat nyt isänpäivänä pääosassa![/QUOTE]
Ihme kärjistystä taas. En ehdottanut tuota vaihtoehtoa lainkaan. Eiköhän ole ihan aiheellista että miehen lapset tapaisivat tuoreen pikkusisaruksen.
 
Kyseessä on ap:n esikoinen, joka kyllä mullistaa maailman, ja haluaa nyt vain keskittyä vauvaa ja mieheensä.
Näin se oli mullakin.

Kun toinen lapsi syntyi,harrastin minäkin melko heti lenkkeilyä,ja vanhemman lapsen kanssa käytiin kerhossa ym.

jotenkin se,että esikoinen syntyy eikä ole vastuuta vanhemmista lapsista, vaikuttaa nyt tähän.
Ei tietenkään vanhempia lapsia unohdeta mitenkään. Mutta kun ap:lla niitä ei ole...Vaan ap:n miehellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja höm;25006025:

Nii-in, eli ap:n mies hoitaa niitä lastensa hommia, ei ap:n tarvitse vaivata niillä päätään vaan voi keskittyä esikoiseensa ihan täysin. Mutta yllättäen ap silti natisee kun mies niitä hoitaa
 
jos mun lapset olisi jokatoinenviikko isällään, niin en kyllä turvautuisi mummojen hoitoapuun kuin ihan hätätilanteessa, voin sumplia menemiseni sille viikolle kun lapset ovat isällään..

ja juu, ihan kivasti on nonnistunut tässä perheessä se, ettei lasten tarvitse olla päiuväkodin/koulun lisäksi muualla kuin kotonaan, mummo tulee joskus meille (about 2-4kertaa vuodessa)

Juuri tätä minäkin tarkoitin. Jos nuo väli on kolmeviikkoa puolin tai toisin ja lapset ovatkin sitten pari viikkoa kerrallaan toisessa kodissa niin sehän on taas ihan väärin tän palstan mukaan. Lapset vaan sysätään pois tieltä kun siltä tuntuu!!!
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood
No täältä onneksi löytyy yksi uusperhe poikkeavuus. Mulla on ennestään kaksi lasta, miehellä ei yhtään. Mieheni otti alusta saakka lapseni omikseen ja on heille ihan täysverinen vanhempi vaikkei biologista suhdetta eikä virallista huoltajuutta hänellä olekkaan. Mä ehkä haluaisin vielä yhden lapsen, mutta mieheni on sanonut ettei tiedä tahtooko enempää, kun hänellähän on jo kaksi lasta. :heart: :)

Alkuun oli tietenkin vaikeaa kun mies ei oikein löytänyt paikkaansa perheessämme, ei uskaltanut komentaa eikä tiennyt mihin hänen "määräysvaltansa" ulottuu. Ennen hän puhui meistä "emäntä ja sen lapset". Nykypäivänä on vain "meidän lapset". Puhuttelee kumpaakin "mun tyttö ja mun poika". Lapset ovat myös paljon isällään ja viihtyvät sekä siellä että kotona. Mieheni ja exäni ovat hyvissä väleissä ja exäni on ihan suoraan sanonut että hän on tosi mielissään siitä että lapsia mun kanssa kasvattaa noin hyvä mies.

Oon NIIN iloinen siitä että meillä on kaikki mennyt näin hyvin, kun niitä kauhu skenaarioitakin on kuultu...

Jokaisen joka käsittelee eroa, uutta suhdetta tai uusperhettä, pitäisi muistaa ajatella KAIKKIA pakettiin kuuluvia lapsia. Omia, toisen ja yhteisiä. Lasten ei pidä joutua kärsimään hylätyksi tulemisen tunteesta tai vaillinaisesta lapsi-vanhempi suhteesta aikuisten ihmissuhdekiemuroiden takia.
 
Minäkin sain muutama kuukausi sitten ensimmäiseni joka oli miehelleni jo kolmas lapsi enkä todellakaan olisi halunnut miehen lapsia niitä päivinä meille kun kotiuduimme. Eikä miehenikään. Onneksi miehen eksä on joustava.

Olkaa ihan rauhassa mitä mieltä haluatte mutta näillä vanhemmilla lapsilla on siitä siitä huolimatta hyvät vanhemmat ja kodit.
 
en tiedä mutta kuulostaa että "ap" ja "joo" ovat sama henkilö, ja aika provolta vaikuttaa, tai tosi nuorelta äidiltä joka ei hormooni-ryöpyissään kykene/halua myöntää ylireagoineensa.. ja että on käyttäytynyt aika laspellisesti ennenkin lapsen syntymää...

kuulostaa ika paljon ystävältäni, joka yritti käyttäytyä mutta lapsetus vei voiton, ja rupes kakara-kiukuttelee kaikille miehne lapsista, miehen exästä ja lopulta myös miehestä ja koko sen suvusta... ero tuli alle 2: vuoden ja välit katki mihen sukuun kokonaan
 
jos ne lapset on tärkeitä,miksi sitten erotaan hyvistä miehistä,heivataan nurkkaan ja erotaan. miksei annettu lapsille itse ehjä koti ja isä jos siihen oli mahdollisuus? jälkeenpäin kiva moittia uutta vaimoa ja perhettä. aika alhaista.
 
Ap, sä olet ilmeisesti alusta asti tehnyt tuosta miehestäsi ihme kilpailun miehen exän ja itsesi välillä. Etkä edes huomaa että sinä olet tuossa ainoa joka edes kilpailee koko asialla. Kuulostat todella epävarmalta kun lähes joka viestissäsi tuot esille kuinka sinä "sait" miehen lopulta ja tuo epävarmuus kannattaisi sinun jollain tavalla hoitaa niin pystyisit varmasti toimimaan jatkossa miehen exän, HEIDÄN yhteisten lapsien ja näiden lapsien uuden sisarpuolen kanssa niinkuin järkevä aikuinen.
Mikä sinusta olisi ihannetilanne? Sekö että mies katkaisisi kokonaan välit exäänsä ja omiin lapsiinsa ja keskittyisi vain sinuun ja teidän yhteiseen lapseen? Jotta saisit jotain perspektiiviä ajatteluusi niin kannattaisi hetki leikkiä ajatusleikkiä ja miettiä miten haluaisit asioiden menevän JOS sinä olisitkin jonain päivänä se ex ja miehelläsi olisi seuraavan kanssa ns.uusia lapsia. Tuskin haluaisit miehesi kohtelevan teidän yhteisiä lapsia samoin miten toivot miehen vanhempia lapsia nyt kohdeltavan?
Ja kannattaa myös lukea uudelleen kaikki tekstisi niin että vaihdat sanan "miehesi" kohdalle sanan "lasten isän", tekstit avautuvat aivan uudella tavalla ja ehkä ymmärrät mikä tuossa ajattelussasi mättää.
 
mä en vaan voi ymmärtää tälläistä, jos kuvittelisin tilanteen oman perheeni kanssa, mulla on entuudestaan lapsi, miehellä ei ja jos mies yhteisen lapsemme syntymän jälkeen alkais vaatia ettei mun "vanha" lapsi ole meillä niin mä näyttäisin suoraan ovea sellaiselle paskalle. ihan siitä syystä että kyseessä on mun lapset, ei mitään leluja jotka vanhenee ja ne voi sysätä syrjään uuden tieltä.
sama jos lapseni isä saisi lapsen uuden puolisonsa kanssa ja ilmottais ettei voi tavata lastaan/osallistua lapsen asioihin koska heillä on nyt uusi vauva, niin se olis ihan takuuvarma turpakeikka. koska silloin mies olisi niin itsekäs paska ettei todella ansaitsis kutsua itseään isäksi yhteiselle lapsellemme.
se on jännä miten ydinperheissä niitä olemassa olevia lapsia ei tarvitse lähettää evakkoon uuden vauvan tieltä viikkokausiksi, sen ydinperheen elämä ei keskity vain siihen uuteen vauvaan ja muita lapsia sysätä syrjään x ajaksi..

ja mitä tulee isäinpäivään niin se on lasten oikeus tavata isäänsä, jos ap ei jaksa niin varmaan voi vaikka nukkua sitten sen aikaa kun mies keskittyy KAIKKIIN lapsiinsa
 
  • Tykkää
Reactions: Oisku
ja joo,en ole ap,mun miehellä on lapsia viiden eri naisen kanssa ja olen itse ollut kasvattiäiti niistä kolmelle lapselle justiinsa sen kiusanteon takia. otettiin lapset äidiltä meille kasvamaan kun kerran lasten äiti halusi että lapset olisi jatkuvasti isällä=) nyt on lapset samanarvoisia ja -vertaisia. jos emme mene lomalle niin kukaan ei mene. jos ei ole rahaa leluihin,kukaan lapsista ei saa niitä. js mennään kylään,kaikki menee. jos mummo tuo jotain,sen pitää tuoda kaikille. jos exa lähettää rahaa,se jaetaan koko porukan lapsille,onhan kaikki lapset saman isän=)=)
 
[QUOTE="Neith";25006225]mä en vaan voi ymmärtää tälläistä, jos kuvittelisin tilanteen oman perheeni kanssa, mulla on entuudestaan lapsi, miehellä ei ja jos mies yhteisen lapsemme syntymän jälkeen alkais vaatia ettei mun "vanha" lapsi ole meillä niin mä näyttäisin suoraan ovea sellaiselle paskalle. ihan siitä syystä että kyseessä on mun lapset, ei mitään leluja jotka vanhenee ja ne voi sysätä syrjään uuden tieltä.
sama jos lapseni isä saisi lapsen uuden puolisonsa kanssa ja ilmottais ettei voi tavata lastaan/osallistua lapsen asioihin koska heillä on nyt uusi vauva, niin se olis ihan takuuvarma turpakeikka. koska silloin mies olisi niin itsekäs paska ettei todella ansaitsis kutsua itseään isäksi yhteiselle lapsellemme.
se on jännä miten ydinperheissä niitä olemassa olevia lapsia ei tarvitse lähettää evakkoon uuden vauvan tieltä viikkokausiksi, sen ydinperheen elämä ei keskity vain siihen uuteen vauvaan ja muita lapsia sysätä syrjään x ajaksi..

ja mitä tulee isäinpäivään niin se on lasten oikeus tavata isäänsä, jos ap ei jaksa niin varmaan voi vaikka nukkua sitten sen aikaa kun mies keskittyy KAIKKIIN lapsiinsa[/QUOTE]

six kun ydinperheessä on yksi isä ja yksi äiti,ehkä sen takia=)
 
lue uudelleen oma aloituksesi. Eikö etä isä saa lapsiinsa pitää yhteyttä kun teillä on nyt yhteinen lapsi. Pitääkö etä isän nyt unohtaa edelliset lapset ja sori vaan että miehesi on kokenut tuon onnen jo aijemmin,olisit sitä miettinyt silloin kun aloit olemaan miehen kanssa jolla jo ennestään perhettä
 
Me ollaan oltu vauvan kanssa kotona nyt vasta kaksi päivää. Vauva syntyi alkuviikosta siis. Eikä nää entiset lapset ole enää mitään pieniä hoidettavia pilttejä. Niillä on kotonaankin omat menonsa. Nyt vaan niiden äiti ajoitti yhteydenottonsa tähän, kun tämä vauva syntyi. Oli ollut alkuviikosta lapsi pois yötä kotoa, lintsaa koulusta, ei tee kotitöitä. Se on ennenkin valittanut ja vaatinut miestäni ottamaan kantaa näihin juttuihin, kun ollut ongelmaa lasten kanssa.

Taas tänään kysyi, ottaako mieheni lapset viikonlopuksi luokseen, vaikka mies jo ilmoitti, että soittaa sitten, kun tietää.
 
Nyt en oikein ymmärrä palstamammojen reaktiota.

Toinen tulee synnytyslaitokselta vastasyntyneen kanssa ja ei edes muutamaa päivää saa olla uusi perhe rauhassa?

Onko täällä näin paljon niitä 'exiä' kommentoimassa vai mistä moinen yksipuoleisuus kommenteissa.

Se että muutaman päivän tai vaikka 2 viikkoa otetaan paussia ja orientoidutaan uuteen tilanteeseen ei liene liikaa vaadittu. Ei ne toiset lapset siihen kuole.
 
  • Tykkää
Reactions: Tapiontytär
[QUOTE="joo";25006343]eikö äidin pitäisi puuttua itse oman lapsen kasvatukseen ja lapsen isä valita koska halua nähdä lapsia? eihän siihen aina aikatauluja tarvita?[/QUOTE]

oikeasti, miten sekaisin ja itsekkäitä ihmiset nykyisin on?
 
Onneksi mies on mun puolella eikä vastaa eksälleen. Kai ne isot mukulat pärjää! Ei mies nyt voi auttaa missään koulu-pois-yötä-kotoa-yms.-ongelmissa. Ja onhan mun miehellä isänpäivänä meidän vauva paikalla.
 
Nyt en oikein ymmärrä palstamammojen reaktiota.

Toinen tulee synnytyslaitokselta vastasyntyneen kanssa ja ei edes muutamaa päivää saa olla uusi perhe rauhassa?

Onko täällä näin paljon niitä 'exiä' kommentoimassa vai mistä moinen yksipuoleisuus kommenteissa.

Niin tai toisille se on vaan selkee homma että ne "vanhat" lapset on ihan yhtä tärkeitä kun se uusikin. Ei olis tullu mieleenkään itsellä vaatia että miehen lapsi ei voi tulla meille sillon ku meidän yhteinen lapsi syntyi ja oli sairaalassa alkutaipaleensa, yhtä kaikki mies haki poikansa monen sadan kilometrin päästä lomaa viettämään meille ja sairaalaperhe -rutiinia pyöritettiin siinä lomassa.
 
[QUOTE="Neith";25006354]oikeasti, miten sekaisin ja itsekkäitä ihmiset nykyisin on?[/QUOTE]

ihan sekaisin,joku maanantainkappale varmaan liikkeellä. odota kun tämä keskustelu vajoaa kolmossivule niin tulee taas aloituksia tyyliin-mies on täyspaska,erottaisiinko heti,ei se mun lapsia nää enää ikinä ymymym=)=)=)
 
Niin tai toisille se on vaan selkee homma että ne "vanhat" lapset on ihan yhtä tärkeitä kun se uusikin. Ei olis tullu mieleenkään itsellä vaatia että miehen lapsi ei voi tulla meille sillon ku meidän yhteinen lapsi syntyi ja oli sairaalassa alkutaipaleensa, yhtä kaikki mies haki poikansa monen sadan kilometrin päästä lomaa viettämään meille ja sairaalaperhe -rutiinia pyöritettiin siinä lomassa.

ei sulta varmaan kysytty ja olet katkera edelleen=)
 
Onneksi mies on mun puolella eikä vastaa eksälleen. Kai ne isot mukulat pärjää! Ei mies nyt voi auttaa missään koulu-pois-yötä-kotoa-yms.-ongelmissa. Ja onhan mun miehellä isänpäivänä meidän vauva paikalla.

eikös se olis isän velvollisuus nimenomaan puuttua niihin lasten ongelmiin vaikkapa ottamalla lapset luokseen jos äidin kanssa on ongelmia..
ehkäpä miehesi kannattais sitten ihan vaan ilmottaa exälleen ja lapsilleen ettei enää jouda olemaan heille isä kun on uusi perhe, mihin selvästi nuo "vanhat" lapset ei kuulu eikä ole kiinnostusta vanhemman velvollisuuksia hoitaa. parempi se on lapsille kuulla kerralla ettei isää kiinnosta eikä se enää niitä halua kuin se että joutuvat itsekseen noita asioita miettimään ja odottelemaan että milloinka isää taas kiinnostaisi jos kiinnostaa.
toivottavasti ette sitten tee lisää yhteisiä lapsia jos lapsen kohtalona on joutua "ei kiinnosta listalle" kun on tullut uusi ja tärkeämpi perheenjäsen..
 
Kirjoitin ketjuun jo aiemmin, mutta nyt mietin asiaa vielä uusiksi... Jos minun exä saisi lapsen nykyisensä kanssa, niin menisin kyllä aika sekaisin ja olisin mustis ja katkera. Pelkäisin että uusi vauva vie huomion tuolta meidän yhteiseltä lapselta, kuten veisikin koska enemmän mies olisi sen uuden lapsen kanssa tekemisissä kun hänen kanssaan tietysti asuisikin.

Eli jos tuo ap:n miehen exä elää nyt sitä järkytysvaihetta ja siksi ilmoittaa miehelle kaikki lasten jutut, joita ei ehkä tähän asti ole niin paljon ilmoitellut, niin tällä naisella voi tosiaan olla huolena että viekö uusi vauva isän kokonaan ja ne aiemmat lapset jää sivuseikaksi.
 
Me ollaan oltu vauvan kanssa kotona nyt vasta kaksi päivää. Vauva syntyi alkuviikosta siis. Eikä nää entiset lapset ole enää mitään pieniä hoidettavia pilttejä. Niillä on kotonaankin omat menonsa. Nyt vaan niiden äiti ajoitti yhteydenottonsa tähän, kun tämä vauva syntyi. Oli ollut alkuviikosta lapsi pois yötä kotoa, lintsaa koulusta, ei tee kotitöitä. Se on ennenkin valittanut ja vaatinut miestäni ottamaan kantaa näihin juttuihin, kun ollut ongelmaa lasten kanssa.

Taas tänään kysyi, ottaako mieheni lapset viikonlopuksi luokseen, vaikka mies jo ilmoitti, että soittaa sitten, kun tietää.

Mietis omalle kohdalle..

Sit ku teidän yhteinen piltti on iso lapsi jo, ja te vanhemmat eronneet.
Keltä odotat saavasi kasvatuksellista apua, niiin kait kuitenkin siltä lapsen isältä.

Niin sitä yleensä tehdään et yritetään pitää huolta niistä omista jälkeläisistä.Luulisi sun sen verran vauvan kaa pärjäävän, et mies voi hoitaa velvollisuutensa muita lapsiaan kohtaan.Itseppä olet isäihmisen mieheks valinnut.
 
Yhteistyössä