Mitä tehdä? Lapsen isä eli mun ex on alkanu olemaan yhteydessä enemmän, omista asioistaan

["huoh"]

Vaikea otsikoida tätä jäkevästi. Mutta tilanne on tämä, että mun exä eli lapseni isä on nyt alkanut soittelemaan mulle henkilökohtaisista asioistaan. Hän on tällä hetkellä vieroituksessa ja nytkin soitti mulle kertoakseen, että on menossa suljetulle osastolle. Tai siis, soittaa mulle kilarin, että soittaisin takasin. Periaatteessa ihan ok tietää, että on siellä, mutta näitä soittoja on nyt enenevissä määrin ja yhä pienemmissä asioissa.

Mun linja on ollut, että lapsen asioissa voidaan jutella, mutta mä en halua kertoa omia juttujani, enkä kuunnella sen juttuja. Meidän suhde oli aikoinaan juuri sitä, että mä olin miehelle äiti/tukihenkilö/holhoaja. Se kuormitti mua aivan valtavasti, enkä halua tuosta ihmisestä ja hänen asioistaan mulle nyt mitään taakkaa.

Mä tiedän, ettei tuolla ihmisellä ole juurikaan niitä ihmisiä, joita kiinnostaisi sen asiat, ei varmaan ketään kenelle soittaa. Mutta mulle oli niin iso urakka irrottautua siitä suhteesta ja siitä vastuusta, jonka mä jotenkin tulin ottaneeksi tuosta ihmisestä. Mä en halua käyttää siihen energiaani. Musta tuntuu, että mun pitää pitää linjani ja olla vaan vastaamatta. Vaikka se tuntuu julmalta. Mutta enhän mä toisaalta voi tietää millä asialla se soittaa, kun puhelin soi. Tässä mun pohdintaani, ulkopuoliset kommentit tervetulleita.

 

[Anatolia]

Sanoisin, kun vuodatukset omista asioista alkavat, että 'me olemme eronneet, muistathan sen, ja sovitaanko että puhutaan vain lapseen liittyvistä asioista'.

Terapeutit on asia erikseen. Ne kuuntelee. Minä en - anteeksi vaan - jaksaisi toimia eksän auttavana puhelimena.

 

["aapee"]

Sanoisin, kun vuodatukset omista asioista alkavat, että 'me olemme eronneet, muistathan sen, ja sovitaanko että puhutaan vain lapseen liittyvistä asioista'.

Terapeutit on asia erikseen. Ne kuuntelee. Minä en - anteeksi vaan - jaksaisi toimia eksän auttavana puhelimena.

Niin, samaa mieltä. Mun käy vaan niin sääliksi se ihmispolo. Mutta oneksi kyllä melko hyvin on mieleen käänyt se helvetti, mikä sen ihmisen rinnalla tuli elettyä... Ei ole helppoa sanoa ei, mutta se on pakko. Voi kun sillä olisi joku, joka kuuntelisi. Mun mies tuossa kommentoi, että minähän olen tässä nyt viimeinen ihminen, jolle exän pitäisi avautua. Ehkä sen elämässä mä olen sitten ollut niitä ainuita, jotka on joskus kuunnelleet...