pitäiskö tässä vaan lähtee kävelee tästä suhteesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rva laitela
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rva laitela

Vieras
Miehessä on toki hyviäkin puolia,mutta..

Ensinnäkin minua rasittaa se että seksiä on vähän,että siitä ongelmasta ei voi keskustella,meni aikaa ennenku mies myönsi edes asian(tämä tapahtui kun änkesin mukaanmiehen lääkäri ajalle ja latasin kärsiväni miehen halutomuudesta) tuon jälkeen jätin miehen keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa. Tämän jälkeen mies yritti keskustella 1kerran asiasta ja oli sen 10min sen oloinen että on pahoillaan,minä en vain pystynyt vastaanottamaan yhtään mitään, koska tilanne oli jatkunut jo niin pitkään ilman muutosta ja koska mies ei pyynnöitäni huolimatta varannut lääkäriaikaa tämän vuoksi(tuo lääkäri aika oli siis ihan muissa asioissa miehellä aikanaan) eikä tehnyt mitään muutakaan.

No nyt lähestyy hääpäivä, ja mä mietin eroa. olin jo tossa 5viikkoa niin että en itse suostunut seksiin,meni kyllä monta viikkoa ennenku mies osoitti mitään haluamisen merkkejä,musta vaan tuntui että en pysty siihen että mies hoitaa hommansa ja taas on seksitöntä ties kuinka kauan kunnes herralle sattuu joskus sitten sopimaan.

lisäksi elän hellyyspulassa ja tämä on ollut suhteessä läsnä melkein alusta asti mutta typeränä ajattelin että kyllähän asia muuttuu, no eipä muutu.

MÄ en käsitä mikä helvetti siinä on että väittää rakastavansa(no joskus kauan aikaa sitten viimeksi) mutta ei voi tehdä jotain mikä vaatii niin vähän(ja mikä edellisissä suhteissani on ollut itsestäänselvyys nimittäin hellyys).

mä kaipaan kiihkeää suudelmaa, se on sitä ehkä kerran kaks vuodessa,nice,on tosi naisellinen ja haluttava olo tämän suhteen jäljiltä*sarkasmia*

lisäski teen minä/sanon mitä tahansa minkä luulisi tuntuvan jossain(siis pahalta) niin mies ei reagoi ei mitenkään, kyllä mä nään hänestä jos asia tuntuu pahalta,mutta miten voi olla niin vaikeaa AVATA suu??? mulla on isä ja liuta veljiä ja kavereita(miespuolisia) jotaka kyllä avaa suunsa ja kertoo miltä tuntuu.

tämän lisäksi mies on nyt ollut 4kk kaikki arkipäivät yksin kotona ja minä töissä, ja mä saan siivota kun tuun kotia koska mies on maksimissaan täyttänyt astianpesukoneen! mä oon niin raivona tollasesta itsekkyydestä.

tämän lisäksi siis kaikki kotityöt on ollut 99.9%mun vastuulla aiemminkin vuosia.

Miten joku kehtaa olla niin sika?

no pakkaanko laukut,vai millä ton saa muuttuu ajattelevaksi ja tekeväksi mieheksi,isolla m:llä?

Mulla on aika pahaolla nytkin valvon tämän takia,eikä oo eka kerta(mut silti samat epäkohdat pysyy vaikka oon kertonut että en saa nukuttuakaan aina). aamulla herätys 6:lta

ja jos joku tulee sanoo että sellasia ne on ne suomalaiset miehet niin ei oo,on ollut nääs toisenlaisiaki miehiä. eikä se puhuminen yms.ole vaikeaa ja seksuaalisuus no se pitäisi käsittääkseni olla jokaisen ihmisen perustarve.
 
ei ole masentunut,oli joskus vuosia sittten ja sen kyllä huomaa. Sitäpaitsi ei masennus tee ihmisestä ilkeää ja ajattelematonta, ei masennus estä puhumasta(päinvastoin puhuminenhan helpottaa oloa). Mutta ei oo siitä kyse,vaan siitä että se vaan on tollanen.

Mä en niin ymmärrä miksi joku haluaa tahalleen loukkaa läheistään? siis kun ei oo mitään syytä sellaiseen.
 
Oletkohan mun exmiehen kanssa..? No, noista syistä meille tuli ero. Sitä ennen minusta, aina uskollisuuteen uskoneesta naisesta tuli pettävä sika (en vain kestänyt sitä monen vuoden puutetta kaikesta läheisyydestä enää) ja sitten itseinhoava sika. Ja sitten eronnut nainen, ainut oikea ratkaisu minulle.
 
Siirrä ainakin hääpäivää. Tilanne ei kuulosta todellakaan hyvältä, kun noin paljon löydät negatiivista suhteestanne. Avioliitto tai lapset eivät paranna suhdetta, kyllä sen täytyy olla ensin kunnossa. Löydät pian itsesi toisen miehen sylistä tuota menoa!
Ei kannata tehdä jotain sen vuoksi, että nolottaa (=hääpäivän peruminen) muiden takia. Olisi tietty hyvä jos voisitte keskustella, missä määrin vaikuttaa se että mies on kotona jne. Jos ei keskustelukaan suju niin hääpäivä todellakin jäihin.
 
Melkeen on samat ongelmat täälä ja mietin tässä alkaisko pakata laukkuja vaiko mitä tekis.

Jaa senkun tietäis. järjellä ja itsekkäästi ajateltuna se olisi ehkä pidemmän päälle paras vaihtoehto, koska miehiä on toisenlaisiakin. Mut eriasia on sitten kauanko sellaista joutuu odottelemaan, miten lapset kokee eron. Miten käytännön asiat järjestyy. Enkä haluis olla yksinkään(oon ollut välillä vuosia ja ei sekään herkkua ollut).

Mutta jos jäämme tähän,minä katkeroidun,enkä ehkä saakkaan ikinä sellaista elämää jossa olisin onnellinen,se olisi tavoittelemisen arvoista,eikö?
 
Tuohon hellyyspulaan ei taida olla selityksenä ainakaan miehen puolelta masennus, jos sitä on ollut alusta asti. Oletko koittanu puhua, että menisitte pariterapiaan? Monesti sellasessa tilanteessa kummankin on helpompi puhua, kun siinä on kolmas, puolueeton henkilö mukana. Ammattilainen osaa vielä esittää oikeita kysymyksiä keskustelua johdatellakseen oikeaan suuntaan mikäli alussa olette hieman "jäässä".
 
itseasiassa masennus VOI ilmetä vittumaisuutena ja saamattomuutena. Etenkin miehillä se ärtymys tuppaa olemaan oire.

Toisen kriisejä tulisi tukea suhteessa, mutta mihin vedät rajan siihen mikä on kriisiä ja mikä osa toisen persoonaa: 6kk, vuosi vai 5v? Nythän kuullostaa siltä, että miehen oma elämä on mullinmallin jos kerran hengaa kotona.

Olin muutaman viikon työuupumuksen vuoksi saikulla. Mä en jaksanut tehdä päivisin mitään muuta kuin urheilla. Kotitöiden aloittaminen tuntui todella ylivoimaiselta ponnistukselta. Ja jos aloitin niin haahuilin epämääräisesti. Se meni kyllä ohi muutamassa viikossa.

Tsemppiä.
 
[QUOTE="eronnut";25236655]Siirrä ainakin hääpäivää. Tilanne ei kuulosta todellakaan hyvältä, kun noin paljon löydät negatiivista suhteestanne. Avioliitto tai lapset eivät paranna suhdetta, kyllä sen täytyy olla ensin kunnossa. Löydät pian itsesi toisen miehen sylistä tuota menoa!
Ei kannata tehdä jotain sen vuoksi, että nolottaa (=hääpäivän peruminen) muiden takia. Olisi tietty hyvä jos voisitte keskustella, missä määrin vaikuttaa se että mies on kotona jne. Jos ei keskustelukaan suju niin hääpäivä todellakin jäihin.[/QUOTE]

No tuota ei sitä hääpäivää voi perua kun se on jo kolmas häävuosipäivä!!(anteeksi olen varmaan väsyneenä kirjoittanut asian epäselvästi).

Mutta keskustellu kuule olen vaikka kuinka monesti. se menee näin:minä kerron mitä tunnen mies:ei sano mitään.

tai väittää esim. että kyllähän hän puhuu. tai kyllä hän siivoo,joskus. tai kyllä hän haluaa(vaikka mitään ei oo tapahtunut viikkoihin,kuukausiin ei oo sanonut että haluaa, eikä näyttänyt sitä eleillä)

sitten kun perustelen että miksi tunnen näin ei sano enään mitään. hänen mielestään ilmeisesti on riittävää jos muutaman kerran vuodessa sanoo että haluaa. No minusta se on taas yhtä tyhjän kanssa. kertaakaane i oo ilmeisesti miettinyt että voisiko hän tehä jotain toisin.

Eli loppuelämä tätä tai sitten ainakin väliaikainen yksinäisyys.Mut mun ei kyllä pitänyt erota, mutta mutta eihän tätä suhdetta voi yksi kasassa pitää jos toinen ei tee mitään.
 
itseasiassa masennus VOI ilmetä vittumaisuutena ja saamattomuutena. Etenkin miehillä se ärtymys tuppaa olemaan oire.

Toisen kriisejä tulisi tukea suhteessa, mutta mihin vedät rajan siihen mikä on kriisiä ja mikä osa toisen persoonaa: 6kk, vuosi vai 5v? Nythän kuullostaa siltä, että miehen oma elämä on mullinmallin jos kerran hengaa kotona.

Olin muutaman viikon työuupumuksen vuoksi saikulla. Mä en jaksanut tehdä päivisin mitään muuta kuin urheilla. Kotitöiden aloittaminen tuntui todella ylivoimaiselta ponnistukselta. Ja jos aloitin niin haahuilin epämääräisesti. Se meni kyllä ohi muutamassa viikossa.

Tsemppiä.

Ei mies ole ärtynyt,oikeastaan yhtään! vaikuttaa vallan tyytyväiseltä. No tollanenhan se on lähes aina ollut(vuosia) ai kotona olo tarkoittaa sitä että elämä on mullinmallin,höpö höpö, töitä ehtii tehä monta kymmentä vuotta niin ei se väliaikainen kotona olo mtään merkkaa. ei oo mitään talouskriisiä tms tässä takana.
 
[QUOTE="Maisku";25236673]Tuohon hellyyspulaan ei taida olla selityksenä ainakaan miehen puolelta masennus, jos sitä on ollut alusta asti. Oletko koittanu puhua, että menisitte pariterapiaan? Monesti sellasessa tilanteessa kummankin on helpompi puhua, kun siinä on kolmas, puolueeton henkilö mukana. Ammattilainen osaa vielä esittää oikeita kysymyksiä keskustelua johdatellakseen oikeaan suuntaan mikäli alussa olette hieman "jäässä".[/QUOTE]

itseasiassa en,koska en itse halua lähteä terapiaan kun ongelman aiheuttaa miehen jokin, ei minun. Kyllä mä pystyn puhumaan ja kuuntelemaan ja jos musta ois kiinni niin hellyys ja seksuaaliset asiat ois kunnossa. Mut yksinhän en voi ylläpitää näitä asioita.

Tiedän että tarkoitat hyvää mutta mä en mene terapiaan kun vika ei ole minun päässäni!
 
miksi täällä jankataan masennuksesta,mies ei ole masentunut ja minä kyllä huomaisin jos olisi. eli silloin pitäs kyllä kyetä etsimään syytä muualta ja edelleenkään masennusta ei soi kukaan ottaa syntipukiksi omiin valintoihin,esim.siihen sanooko toiselle että olet ihana(vai missä lukee että masennus estää tämän?)
 
miksi täällä jankataan masennuksesta,mies ei ole masentunut ja minä kyllä huomaisin jos olisi. eli silloin pitäs kyllä kyetä etsimään syytä muualta ja edelleenkään masennusta ei soi kukaan ottaa syntipukiksi omiin valintoihin,esim.siihen sanooko toiselle että olet ihana(vai missä lukee että masennus estää tämän?)

Masennut on sisäänpäin kääntynyt tila. Juuri sellainne länsimaisuuden tuote, missä vatvotaan omaa paskaa oloa, eikä jaksa kiinnostaa muiden haluamiset. Sorry huono kärjistys! Mutta teillä siis kyse ei ole siitä.

Pariterapian idea voi hyvinkin olla se, että autetaan toista puhumaan kolmannen ihmisen välityksellä. Mutta ymmärrän hyvin ettei nappaa.
 
Kuullostaa siltä, että olet päätöksesti tehnyt? Mikä estää lähtemästä?

kai ne on ne tunteet ja naiivi toive että asiat muuttuu. koska oikeasti ainakin puhumattomuus,itsekeskeisyys sekä tunteiden ääneen lausuminen ovat hyvin helppoja muuttaa, jos siis on halua(sitä miehellä ei taida olla). Haluttomuus,no sillekkin mies voisi koettaa tehä jotain jos minun tunteillani olisi jotain väliä ja suhteen hyvinvoinnilla(vaikka ymmärrän että tämä saattaa olla hankalampaa ja johtua em testosteronivajeesta,muta lääkäriltähän sen vois pyytää että tutkittais).

jotenkin ei vain kykene ymmärtämään miksi joku jatkaisi käytöstään niiltä osin mikä on helppo muuttaa.
sen kerran kun tosissaan olin lähössä mies surkena pyysi että en lähtisi ja kyllä kaikki muuttuu,seuraavana päivä oli kummasti unohtunut.

Minä kyllä olen sanonut että tätä meno mun tunteet kuolee ja sit viimeistään lähden. Ei näköjään ole painoarvoa silläkään.

Ehkä mä tosiaan lähdenkin. hyvät yöt :)
 
itseasiassa en,koska en itse halua lähteä terapiaan kun ongelman aiheuttaa miehen jokin, ei minun. Kyllä mä pystyn puhumaan ja kuuntelemaan ja jos musta ois kiinni niin hellyys ja seksuaaliset asiat ois kunnossa. Mut yksinhän en voi ylläpitää näitä asioita.

Tiedän että tarkoitat hyvää mutta mä en mene terapiaan kun vika ei ole minun päässäni!


Ymmärrän kyllä sun ajatuksen tuosta, mutta sen pariterapian tarkoitus on juuri nimensä mukaisesti auttaa teitä löytämään se keskusteluyhteys välillenne, vaikka se sinun puolelta jo toimiikin.
Kävin itse aikoinaan ex:n kanssa muutamia kertoja sellaisessa vaikka tilanne oli ihan sama kuin teillä, että olin jo lapsuudenkodissa oppinut avoimesti keskustelemaan ja mies taas ei. Siitä olisi ollut todella paljon hyötyä, mikäli ne tapaamiset oltais onnistuttu paremmin järjestämään, mutta miehen työajat sotki sen. Päädyimme lopulta eroon, mutta siihen ei ollut kuitenkaan syynä keskustelun puute enää vaan muut syyt.

Sitä terapiaa kannattaa kyllä vakavasti harkita, ennenkuin tilanne vaan pahenee ja vie kauemmin aikaa auetakseen.
 
[QUOTE="Maisku";25236818]Ymmärrän kyllä sun ajatuksen tuosta, mutta sen pariterapian tarkoitus on juuri nimensä mukaisesti auttaa teitä löytämään se keskusteluyhteys välillenne, vaikka se sinun puolelta jo toimiikin.
Kävin itse aikoinaan ex:n kanssa muutamia kertoja sellaisessa vaikka tilanne oli ihan sama kuin teillä, että olin jo lapsuudenkodissa oppinut avoimesti keskustelemaan ja mies taas ei. Siitä olisi ollut todella paljon hyötyä, mikäli ne tapaamiset oltais onnistuttu paremmin järjestämään, mutta miehen työajat sotki sen. Päädyimme lopulta eroon, mutta siihen ei ollut kuitenkaan syynä keskustelun puute enää vaan muut syyt.

Sitä terapiaa kannattaa kyllä vakavasti harkita, ennenkuin tilanne vaan pahenee ja vie kauemmin aikaa auetakseen.[/QUOTE]

ymmärrän kyllä pointtisi, mutta kun en ymmärrä puhumattomuutta(joka jatkuu vaikka on huomattu sen ikävät vaikutukset) ei se minusta voi se puhuminen olla niin hiton vaikeaa aikuiselle ihmiselle. Oikessti ja miten ihmeesä kukaan edes pystyy pitämään kaikki tunteet ja niihin liittyvät ajatukset itsellään, luulisi että kaikilla on jossain vaiheessa se piste että on pakko puhua.
 
otan osaa ikävään tilanteeseesi. voisi melkein linkittää tämän tuonne toiseen ketjuun missä kovasti oli henkilö sitä mieltä että ei nykyään miehillä ole ongelmia puhua suhteen ongelmista.
 
meillä ehkä pahempi tilanne. Ollaan oltu pian 10v yhdessä, 2v oli alus hellyttä ja seksuaalista, kunnes tuli 5v pituinen selibaatti enkä jaksanut riitoja vaan lähdin. palattiin yhteen samana vuonna ja hetken kaikki oli hyvin, kunnes taas ole saanut kärsiä läheisyyden ja s***n puutteesta 1v ajan.

Mitä tehdä kun mies lupailee asian kohentuvan joani päivänä ja sanoo kyl aina rakastavansa.
 

Yhteistyössä