Siis voi että, kun taas ottaa päähän.
Ajattelin kilttinä pienenä äitinä ja vaimona laittaa koko perheelle ruokaa. Siis jotain muuta, kuin makaroonia ja jauhelihaa. Ja tässä sitä sitten taas ollaan. Ihan äärimmäisen vattuuntuneena.
No ensinnäkin, pitääkö uuninluukun alkaa temppuilemaan juuri sillä hetkellä, kun uuni on 200 asteinen ja siellä sen sisällä on valmis kala.
Mitäs sitä siinä sitten tekis, kun luukku on jumissa, eikä aukea. Se silleen repsotti hölmösti toiselta puolelta. Aikani sitä siinä ihmettelin ja ryin, kunnes totesin, että uuninluukkuu oli kädessäni...muttei enää kiinni uunissa. Siinä on niitä luukkuja periaatteessa kaksi, mutta ne olivat vielä tunti sitten kiinni toisissaan. Vaan eivät sitten tosiaan ole enää.
Noh, kala saatiin uunista pois ja se oli hyvää. Mun mielestä. Pikkutytöt ei sitä suostuneet syömään.
Tein kahta erilaista kastiketta, joista toiselle pikkutytölle kelpasi toinen ja toinen nyrpisti nenäänsä molemmille. Kiva. Näin sen valkoviinikastikkeen eteen mielestäni vähän enempikin vaivaa (seurasin tarkoin ohjeita) mutta se oli kyllä munkin mielestä ihan äärettömän pahaa. Miehen mielestä se maistui punaviinikastikkeelle.
Muusia sentään söi koko porukka mukisematta. Paitsi silloin, kun toinen pienistä huomasi, että pahanmakuinen kastike koskee muusiin, eikä sitä silloin voi tietenkään syödä, kun sen kastiketipan takia koko muusi on pilalla.
Jep, jep.
Tuli sitten aika jälkkärin. Banaanirahkaa ja kuivakakkua. Kuivakakku kelpasi kaikille. Mutta se ei ollutkaan mun tekemääni, mikä selittänee tilanteen. Banaanirahkasta pienin poimi banaanit, sillä rahka itsessään ei ollut kuulemma hyvää. Ja mun on pakko olla ihan samaa mieltä. Että näin.
Arvatkaa koska mä ajattelin seuraavaksi kokata?
Ehkä noin 2052 voisi olla seuraava kerta. Ehkä.
Ajattelin kilttinä pienenä äitinä ja vaimona laittaa koko perheelle ruokaa. Siis jotain muuta, kuin makaroonia ja jauhelihaa. Ja tässä sitä sitten taas ollaan. Ihan äärimmäisen vattuuntuneena.
No ensinnäkin, pitääkö uuninluukun alkaa temppuilemaan juuri sillä hetkellä, kun uuni on 200 asteinen ja siellä sen sisällä on valmis kala.
Mitäs sitä siinä sitten tekis, kun luukku on jumissa, eikä aukea. Se silleen repsotti hölmösti toiselta puolelta. Aikani sitä siinä ihmettelin ja ryin, kunnes totesin, että uuninluukkuu oli kädessäni...muttei enää kiinni uunissa. Siinä on niitä luukkuja periaatteessa kaksi, mutta ne olivat vielä tunti sitten kiinni toisissaan. Vaan eivät sitten tosiaan ole enää.
Noh, kala saatiin uunista pois ja se oli hyvää. Mun mielestä. Pikkutytöt ei sitä suostuneet syömään.
Tein kahta erilaista kastiketta, joista toiselle pikkutytölle kelpasi toinen ja toinen nyrpisti nenäänsä molemmille. Kiva. Näin sen valkoviinikastikkeen eteen mielestäni vähän enempikin vaivaa (seurasin tarkoin ohjeita) mutta se oli kyllä munkin mielestä ihan äärettömän pahaa. Miehen mielestä se maistui punaviinikastikkeelle.
Muusia sentään söi koko porukka mukisematta. Paitsi silloin, kun toinen pienistä huomasi, että pahanmakuinen kastike koskee muusiin, eikä sitä silloin voi tietenkään syödä, kun sen kastiketipan takia koko muusi on pilalla.
Jep, jep.
Tuli sitten aika jälkkärin. Banaanirahkaa ja kuivakakkua. Kuivakakku kelpasi kaikille. Mutta se ei ollutkaan mun tekemääni, mikä selittänee tilanteen. Banaanirahkasta pienin poimi banaanit, sillä rahka itsessään ei ollut kuulemma hyvää. Ja mun on pakko olla ihan samaa mieltä. Että näin.
Arvatkaa koska mä ajattelin seuraavaksi kokata?
Ehkä noin 2052 voisi olla seuraava kerta. Ehkä.