Olen alkoholistin puoliso. Ihmetelkää päänsisäistä keskusteluani!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja The Maiden
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Et voi uskoakaan, kuinka vapauttavalta se tuntuu, kun päästää irti. Pakkaa lapset ja kassit autoon ja päästää irti. Asfaltti vilistää silmissä, auto kiitää yössä. Mies on koko ajan kauempana ja kauempana. Ja kun olet pari yötä ollut ja miettinyt, ymmärrät, ettei taakse jääneessä ole mitään kaipaamisen tai pelkäämisen arvoista. Jäät vain pohtimaan, miksi et tehnyt tätä aiemmin?
 
  • Tykkää
Reactions: maximillianna
Et voi uskoakaan, kuinka vapauttavalta se tuntuu, kun päästää irti. Pakkaa lapset ja kassit autoon ja päästää irti. Asfaltti vilistää silmissä, auto kiitää yössä. Mies on koko ajan kauempana ja kauempana. Ja kun olet pari yötä ollut ja miettinyt, ymmärrät, ettei taakse jääneessä ole mitään kaipaamisen tai pelkäämisen arvoista. Jäät vain pohtimaan, miksi et tehnyt tätä aiemmin?

Surullisinta on, että kauhukuva nro. 1 on se, että saan niin hankalan eksän. Tai ainakin oletan saavani. Semmoisen, joka on aina huutamassa minulle puhelimessa yms. Vaikka täällä arjen keskellä saan kuunnella huutoa face to face. Pyytää kyllä anteeksi, mutta ei se sitä kipua pois vie. Mikä siitä sen hankalampaa tekee jo on ex?
 
Oikeesti. Sun on pakko saada itsesi irti tosta. Tuo miehen käytös vaan katkeroittaa ja kasvattaa vihaa koko ajan. Se on sulle vahingoksi. Sä selvästikin (lähes) vihaat sitä! Ja aina ne juopot vähän aikaa on nätisti kunnes taas ratkeaa, ja siihenhän on heidän mukaansa ihan oikeus, 'nyt saan juoda ku oon ollu niin hyvä mies pari viikkoa'. Oikeesti mulla on paha olo sun puolesta, todellakin toivon että pääsisit tosta Itsekin samanlaisessa tilanteessa ollut, tosin ilman lapsia, ja silti oli helvetin vaikea lähteä. Tiedän siis että se on vaikeaa, mutta SUN ON PAKKO itsesi ja lastesi vuoksi!
 
Surullisinta on se, että lapset joutuvat kärsimään. Ei vain nyt, vaan se todennäköisesti vaikuttaa myöhemminkin heidän elämäänsä.
Itse opin äidiltäni juuri tuon alistumisen. Muistan kuinka jo pienenä lapsena tuntui epäoikeudenmukaiselta kun äiti aina alistui kaikkeen. Ja kun lähdin pois kotoa niin luulin, että pärjään, mutta löysinkin itseni pian alistuneena suhteeseen, josta en kyennyt lähtemään pois, ennenkuin muutaman vuoden ja suurien kipuilujen kautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rankka elämä;25896743:
Surullisinta on se, että lapset joutuvat kärsimään. Ei vain nyt, vaan se todennäköisesti vaikuttaa myöhemminkin heidän elämäänsä.
Itse opin äidiltäni juuri tuon alistumisen. Muistan kuinka jo pienenä lapsena tuntui epäoikeudenmukaiselta kun äiti aina alistui kaikkeen. Ja kun lähdin pois kotoa niin luulin, että pärjään, mutta löysinkin itseni pian alistuneena suhteeseen, josta en kyennyt lähtemään pois, ennenkuin muutaman vuoden ja suurien kipuilujen kautta.

:( Kohtalotoveri olet. Kausialkkisäitini erosi alkkisisästäni kun olin 13 v. Muistan itse kun olin tuon vanhimmaisemme ikäinen ja tuli puhe erosta, se tuntui kuin veitsi olisi isketty rintaan. Vaikka perhe-elämämme oli helvettiä. Vanhempien välistä väkivaltaa ja kuolemanuhkaa. Kuitenkin ennen eroa, olin ehtinyt jo toivoa monta vuotta, että eroisivat. Koska meillä ei ole niin hirvittävää, en osaa katsoa tilannetta lastemme silmin :(
 
Alkaa jo melkein vituttamaan sun asenne, sori. Lapset todellakin kärsii tosta, luuletko ettei ne nää että isä ei kunnioita äitiä eikä välitä tämän tunteista yhtään ja äiti vihaa isää? Se tulee vaikuttamaan heidän koko loppuelämäänsä jos tilannetta ei korjata!
 
Oikeesti. Sun on pakko saada itsesi irti tosta. Tuo miehen käytös vaan katkeroittaa ja kasvattaa vihaa koko ajan. Se on sulle vahingoksi. Sä selvästikin (lähes) vihaat sitä! Ja aina ne juopot vähän aikaa on nätisti kunnes taas ratkeaa, ja siihenhän on heidän mukaansa ihan oikeus, 'nyt saan juoda ku oon ollu niin hyvä mies pari viikkoa'. Oikeesti mulla on paha olo sun puolesta, todellakin toivon että pääsisit tosta Itsekin samanlaisessa tilanteessa ollut, tosin ilman lapsia, ja silti oli helvetin vaikea lähteä. Tiedän siis että se on vaikeaa, mutta SUN ON PAKKO itsesi ja lastesi vuoksi!

Voi ei, en halua kenellekkään pahaa oloa :( Vaikka moni muukin on tainnut sanoa täällä niin, mutta pyyntösi koskettaa kovasti. Minä yritän! Yritän kovemmin.
 
Itsekin alkoholismin varjossa eläneenä voin sanoa, ettei mikään ollut niin mahtavaa kuin se, että äiti lopultakin tajusi erota isästä. Äiti vielä itse möläytti eron jälkeen lauseen "kyllähän sinä tiedät millaista se on kasvaa ilman isää". Minä siihen vastasin, että "jos minulta kysytään, niin monena yönä itkin, että kun vaan voisimmekin elää ilman isää, olisi kaikki paremmin". Ja olihan se.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ihan oikeasti, MIKSI sä et lähde? Ja siis NYT, tai ihan lähiaikoina, eikä sitten joskus. Taloudellisten asioiden takia vai? Vai uskotko, että mies kuitenkin muuttuu?

Mä uskoin kolme helvetin pitkää vuotta, että mies muuttuu. Ei muuttunut vaikka välillä kävi töissä ja oli päihteettä (hänellä kuvioissa myös huumeet eikä pelkkä alko) about 3 kuukautta, sitten taas käyttö palasi pahempana.
 
Kerron mitä näen tilanteessasi. Kun on alkoholistin tai muun vastaavan puoliso ja läheisriippuvainen, niin siinä tilanteessa ihmisellä on kuin joku kaksisuuntainen mielialahäiriö. Eli kun pahat kaudet ovat niin kauheita, niin hyvistä kausista tulee "high" ja on havaittavissa selvää mielialan nousua. Oikeasti niistä mielialan nousuista ei pitäisi olla niin iloinen, koska ne kertovat vaan siitä, että tilanne ei ole normaali.
 
Tyttäreni on älykäs ekaluokkalainen, erittäin etevä monessa asiassa. Hän on taannoin piirtänyt isällensä piirrustuksen jääkaapin oveen, jossa kaljatölkki (Karhu III) ja ruksi päällä. Sanoi, että mummi on sanonut, että ne tekevät sairaaksi. Mie antoi piirroksen olla siinä pari viikkoa ja heitti sen sitten roskiin. Se kertoo kuusivuotiaan huolesta.

Lapsiraukalla on hirvittävän ajopelkoinen äiti (mies karjui vieressä, kun olin kokematon kuski, kunnes pelkkä autonavainten käteen ottaminen aloitti vapinan ja jopa ripulin).

Eli lapsi on nähnyt, miten naista (ratissa) kohdellaan ja miten kyvytön nainen voikaan olla noin arkipäiväisessä asiassa. Mies ei ole kovinkaan paljoa ajokunnossa, joten mehän ei käydä paljon missään. Tänään käytiin lähikaupungissa katsomassa huonekalukauppoja, joten se lienee syy siihen, että nyt voi taas ryypätä. (Ryyppäsi viime viikonlopun, mutta sehän oli eri asia, koska se oli sovittu aikaa sitten).

Lapsi näkee, kuinka kausittain mies on kaljoissaan lähes joka päivä. Itse muistan traumaattisena sen, kun äiti muuttui jo ensimmäisestä kaljasta, isän juomisesta en muista, vaikka muuttuikin vaikeasta ihmisestä supervaikeaksi. Itse en ole koskaan päihtyneenä lasten seurassa, mutta mistä tiedän, kokeeko lapsi sen, kuten minä lapsena?
 
Onko sulla edes aikomustakaan jättää se miehes? Haluatko jatkaa tota helvettiä?

2004 muutin pois vanhempieni luota, olin 18v. Muutin mulle vieraaseen kaupunkiin, en tuntenu sieltä ketään muita paitsi exäni ja sen kaverit ja niitäkään en kovin hyvin. Muutettiin yhteen ja olin niin, varma kaikesta ja ennen kaikkea siitä mitä meijän välillä oli. Sitten alko ongelmia tulla pikku hiljaa, en tajunnu niitä hälytysmerkkejä ollenkaan, ihan kuin olisin ollu sokee, kuuro ja mykkä. Exän laatikosta löyty nippu papereita ja ne oli pahoinpitely syytteitä, ei etes tolla hetkellä mulla sytyttäny, että hei voisin jättää tän touhun tähän. Exä käytti paljon alkoa, käytti sitä jo runsaasti ennen mun kuvioihin tuloa. Ite en ollu ennen exää kovin paljoa käyttäny. Koko tilanne muuttu sen jälkeen kun oltiin vuosi asuttu yhessä, koko paska alko levii käsiin. Exä alko käyttää henkistä ja fyysistä väkivaltaa mua kohtaan, alkon käyttö lisäänty, kuvioihin tuli hormonit, huumeet ja petti mua mennen tullen melki koko suhteen ajan. Ite masennuin, kadotin itsetuntoni lähestulkoon kokonaan, sairastuin uudestaan syömishäiriöön ja käytin koko suhteen ajan runsaasti alkoholia. Mä turvauduin alkoholiin, koin olevani niin paljon vahvempi ja pystyin ottamaan vastaan kaiken sen mitä exä teki. En kertonu kellekkään mitä meillä tapahtu, en mun perheelle, en ystäville enkä sukulaisille. Pidin kaiken sisälläni, en tiedä vielä tänä päivänäkään mikä mua esti kertomasta, ehkä häpeä :(. Tiedän että, mun perhe olis tukenu ja auttanu mua, mutta siitä huolimatta en kertonu koskaan kellekkään. Aina kun vierailtiin mun vanhempien luona, ilmestyin sinne aina pienessä hiprakassa ja esitin ilosta ja onnellista ja omasta mielestä tein sen erittäin hyvin, koska aina meni läpi. Ainoo mitä mun vanhemmat oli ihmetelly, niin se että, miks tuun aina humalassa käymään ja miks juodaan kkun oltiin siellä. Tää oli saanu vanhemmat epäilee jotain, mutta ei ollu kuitenkaan arvannu, että exä olis ollu väkivaltanen. Mulla alko myös välit vanhempiin rakoilla, ne ei juurikaan käyny meillä, eikä ne juurikaan soitellu. Mun sisarukset meillä kävi jonkin verran juhlimassa ja mun veli alko noihin aikoihin käyttämään huumeita ja tosta alko veljen alamäki. Ite sain aina sillon, olla exän lyönneiltä rauhassa, vaikka muuten henkistä väkivaltaa osakseni sainkin kun sisko ja veli oli käymässä. 2008 joulukuussa mun kaveri muutti samalle paikkakunnalle missä, exän kanssa asuttiin. Ruvettiin viikonloppusin kaverin kanssa ravaa baareissa, ryypättiin ja mulla oli paljon mies seuraa noina iltoina. Aina tutustuin uusiin miehiin, tosin en päätyny sänkyyn niitten kanssa. Sitten tapasin sen jonka avulla sain itteni revittyy irti tosta helvetistä. Muutamia viikonloppuja tapailtiin, ei vaihdettu numeroita eikä koskaan sovittu ennalta että, nähään seuraavanakin viikonloppuna. Meillä oli sama kantapaikka ja aina nähtiin joka viinkonloppu kumpanakin päivänä. Tosin jäätiin kiinni mun exälle ja seuraavana aamuna en uskaltanu mennä pakkaamaan tavaroitani. Vaan meninkin sitten maanantaina sillon ja siihen loppu meijän suhde. Pitkään näin painajaisia, oli vaikee luottaa kehenkään ja olinkin mun äitin luona kuukauden rauhottumassa ja miettimässä mihin suuntaan haluan mun elämää elää. Sitten tapasinkin mun nykysen miehen ja korjas mut ehjäks, näytti ja näyttää mitä se oikea, todellinen rakkaus on. Ollaan kihloissa ja meillä on sulonen melki 2v tytär. En koskaan osannu tohon kurjaan aikaan edes mitään tämmöstä onnea toivoa, en toivonu muuta kuin, että pääsisin pois ja silti aina jäin. Uskoin kaiken aina sokeesti. Jos exä petti mua, niin syyllisti mua ja sai sen tilanteen aina semmoseks, että mä pyysin anteeks ja silti en tienny että, mitä anteeks pyydettävää mulla oli. Meillä ei ollu minkäänlaista läheisyyttä, ellen ite vaan väkisin menny lähelle, ei puhuttu koskaan mistään syvällisistä asioista exällä meni aina hermot ja alko riehumaan, jos itkin, niin suuttu ja käski mennä hoitoon. Vertaili mua toisiin naisiin, hakemalla haki musta vikoja, joihin aloin lopulta uskomaan itekkin, nöyryytti ja nöyryytti suhteen loppupuolella myös kavereittesa edessä mua, haukku ja arvosteli. Loppu puolivuotta meijän suhteesta aloin nukkumaan toisessa huoneessa, en vaan pystyny enää olla sen ihmisen vieressä. Osaltaan siihen vaikutti se, että tapasin sen salarakkaan ja exän väkivaltanen käytös. En ymmärrä miten jaksoin ton 4v elää tollain. Toki ajattelin suhteen loppumisen jälkeen näin, monta kertaa että, elämäni parhaimmat vuodet heitin hukkaan elämällä täydellisen hirviön kanssa, joka ei etes tienny mitä rakkaus on. Yhä edelleen mulla tulee hetkiä, että mun on vaikee luottaa kehenkään ja pelkään, että kaikki haluaa vaan satuttaa. Puhuminen on auttanu, mutta oon edelleenkin todella huono puhumaan ja avautumaan. En riitatilanteissakaan osaa kertoa mikä mua suututtaa ja miks mulla on pahamieli. Ite en nykysin käytä alkoholia ollenkaan, nautin mielummin muista asioista ja ennen kaikkea siitä, mitä mulla on tällä hetkellä, miehestä ja tyttärestäni. Mies ja tytär on tuonu mun elämään paljon valoa, onnellisuutta ja rakkautta, että en etes joskus aijemmin tienny että, voi tämmöstäkin olla. Oon tän onnen ansainnu :).
 
Surullista. Todellista.

Voin puhua vain omasta puolestani, olisin lasten takia valmis kohtaamaan mitä vain.
Jos aikuinen ei osaa käyttäytyä kuin aikuinen, niin minun ei tarvitsisi sellaista katsella edes "lasteni takia".

Maailmassa on aina, joku joka saa inhottavan tai ongelmallisen exän kuriin. Se voi olla poliisi tai joku muu viranomainen, jos tarve vaatii.

Voimia sinulle ja toivon että otat itseäsi niskasta kiinni.
Kun jonkun kuulee painivan tälläisen kanssa sitä toivoo, että pystyisi itse auttamaan jotenkin.
 
No niin, mies oli 64 päivää juomatta sen seurauksena, että pakkasin kamani ja olin ihan ekstaasissa lähtöpäätöksestäni. Olin hirvittävän vihainen itselleni, etten lähenytkään, ja sanoin sille ihan suoraan sen, kun sai itkettyä ja maaniteltua mut kokeilemaan. Kyselin siltä, että miksi sä edes haluat, kun en mä edes välitä susta??

No, eilen osti kaksi kaljaa kun oli kisat ja kaikkea. Sanoin, että osta limsaa. Ei ostanut. Sitten, kun kerran kaveri käski saunomaan, kysyi multa "lupaa". Sanoin, että sinä teet niinkuin päätät, mutta selvinpäin tulet kotiin. Äsken soitti humalassa, että mennäänkö huomenna katsomaan yhtä taloa?

Voi jumalauta :'( Mä tiesin että se ratkeaa, mutta ajattelin, että saadaan kuivana kautena tää kämppä rempattua loppuun ja myytyä.
 
Uskomatonta, mies on innoissaan kuin pikkulapsi. Soitti mulle vielä oikein vahvistuksen, että juu, on nyt sovittu, että mennään huomenna viideltä katsomaan taloa jne. Hokee mulle, että mietiskele nyt, mieti nyt mitä mieltä olet...

Ihan kun mä voisin sanoa, kun siellä on kova hälinä ja paljon muita paikalla, että ei, mä en halua sun kanssa yhtään minnekkään!! Haluan eron!
 
Mä luulen, että et ole ihan vielä sitä viimeistä niittiä saanut niskaasi, kun jaksat edelleen tuota suhdettasi(nimenomaan suhdettasi, mieshän tekee ihan mitä lystättää). Kyllä se tulee sieltä vielä, se vihonviimeisin temppu ja sä lähdet. Tsemppiä, voimia ja pitkää pinnaa. Kerää itseesi positiivista energiaa sieltä, mihin mies ei pääse vaikuttamaan, tee itsellesi pakopaikka arjesta ja murheista ettet vaivu takaisin tuohon alkoholin luomaan synkkyyteen.:hug:
 
Surullisinta on, että kauhukuva nro. 1 on se, että saan niin hankalan eksän. Tai ainakin oletan saavani. Semmoisen, joka on aina huutamassa minulle puhelimessa yms. Vaikka täällä arjen keskellä saan kuunnella huutoa face to face. Pyytää kyllä anteeksi, mutta ei se sitä kipua pois vie. Mikä siitä sen hankalampaa tekee jo on ex?


Sä tuletkin saamaan hankalan exän, mutta kun osaat sen jo ajatella valmiiksi, voit siihen myös varustautua ennalta. Yhteyttä sinun ei ole pakko pitää exääsi muuten, kuin viranomaisten kautta, jos näin haluat. Saatat silloin säästää itseäsikin paljon.
 

Yhteistyössä