V
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
No oikeesti kato ettei se vaan yritä kusettaa sulta rahaa.
Hienoa, sinusta löytyy sittenkin hyväntekijä. Olisipa kaikilla kaltainen ystävä joka auttaa hädässä.
millä tavalla, jos mä vien iitä hoitoon ja olen aina mukana
se asuu meillä. Niin ja mä kuulin tämä tarinan ihan toisesta henkilöstä, ei se nainen mulle kertonut mitään, kun se on todella todella kauko tuttu. Mä soitin itse hänen miehelle ja hänelle sitten kans ja tarjosin apua, koska koko tilanne kuulosta kamalaltaNo ehkä siten ei voi kusettaa mutta jos maksattaa sulla hotellit tms. tai yhtäkkiä tarvitsisikin käteistä. En tarkoita pahalla, mutta kun tuo kertomasi kuulosti todella erikoiselta niin tuli tuollainen mieleen. Maailmassa on ikävä kyllä myös pahoja ihmisiä.
Ei niitä vauvoja tapeta ulkomailla. Jos kuka tahansa ulkomaalainen, jolla on eu sairaanhoitokortti on Suomessa, hän saa kaiken saman hoidon kuin paikallinen. Eli ystävä vaan tänne lomalle.
Yksityisellä ei voi synnyttää Suomessa.
Venäjällä sanoivat niin, että leikata kasvain he voivat, mutta eivät ehti, koska vauva tukehdu äkkiä synnytyksen jälkeen kuulema. Jos siellä joku ammattilainen olisi joka pystyy laitamaan 1-2min jotain letkuja että vauva saa hengitettyä, niin asia erikseen. On myös varma ongelma miten ne leikka kasvainta, jos vauva ei voi hengittää, en tiedä auttako joku hengityskone??? Virossa ne ei halua ollenkaan mitään tehdä, kun eivät tiedä mikä se on edes ja antavat vain kuolla hänen vauvalle tai no sama Venäjälläkin. En oikeasti tiedä mikä se on. Mutta se pian tulee, jos me vaikka viedetään hänet jo tänään Mehiläiselle
Kun Venakko kertoo shoppailuista, hänelle vingutaan itsekkyydestä.
Kun Venakko kertoo auttavansa rahallisesti, häntä nimitetään hyväuskoiseksi hölmöksi jota vaan vedätetään.
Juu. Ihan sama mitä tekee niin aina märistään. Enpä ihmettele, että luottaa enemmän puolituttuun virolaiseen kuin suomalaisiin![]()
palstan perusteella mä tee aina kaikki väärin![]()
Venäjällä sanoivat niin, että leikata kasvain he voivat, mutta eivät ehti, koska vauva tukehdu äkkiä synnytyksen jälkeen kuulema. Jos siellä joku ammattilainen olisi joka pystyy laitamaan 1-2min jotain letkuja että vauva saa hengitettyä, niin asia erikseen. On myös varma ongelma miten ne leikka kasvainta, jos vauva ei voi hengittää, en tiedä auttako joku hengityskone??? Virossa ne ei halua ollenkaan mitään tehdä, kun eivät tiedä mikä se on edes ja antavat vain kuolla hänen vauvalle tai no sama Venäjälläkin. En oikeasti tiedä mikä se on. Mutta se pian tulee, jos me vaikka viedetään hänet jo tänään Mehiläiselle
No se on tosiaan huomattu. Vaikka tekisit saman asian kymmenellä eri tavalla, aina valitetaan että ei noin
Joten jatka vaan kuten tähänkin asti, omana ihanana itsenäsiMiksi näitä nillittäjiä edes haluaisi miellyttää?
![]()
No, mutta eikö mehiläisessä voisi saada joku lähetys Tyksiin jos selittää tilannen, ettei kukaan halua vauvalle tehdä yhtään mitään? Koska mä luulen lääkäreille pakko tietä, mistä on kysymys jo ennen synnytystä, että voi edes kokeilla pelasta lasta. Ajattelee vaan mikä kauhea suru se on, synnyttä lasta ja lääkärit vaan antavat hänen kuolla, siks kun jotain helvetin putkeja eivät osaa laita. Prkle.... en tiedä mutta tää asia kosketti mua niin paljon, että tekis mieli vaikka koko suomi soita läpi että joku ees auttaa ja kun mekin autetaan rahallisesti, niin paljon kun pystymmeHuh, eli vain Suomessa muka on ammattilaisia, jotka osaa laittaa hengitysputken vauvalle? Noh, tamahan tehdaan aina keskosille.
Ei Mehilaisesta eika yksityisesta ole apua, siella ei voi synnyttaa. Ainoa vaihtoehto on oleskella Suomessa ja kun synnytys kaynnistyy, niin julkisen puolen on pakko ottaa sisaan. Kulut kattaa KELA, jos on eu sairaanhoitokortti.
No, mutta eikö mehiläisessä voisi saada joku lähetys Tyksiin jos selittää tilannen, ettei kukaan halua vauvalle tehdä yhtään mitään? Koska mä luulen lääkäreille pakko tietä, mistä on kysymys jo ennen synnytystä, että voi edes kokeilla pelasta lasta. Ajattelee vaan mikä kauhea suru se on, synnyttä lasta ja lääkärit vaan antavat hänen kuolla, siks kun jotain helvetin putkeja eivät osaa laita. Prkle.... en tiedä mutta tää asia kosketti mua niin paljon, että tekis mieli vaikka koko suomi soita läpi että joku ees auttaa ja kun mekin autetaan rahallisesti, niin paljon kun pystymme
Ma olen itse auttanut ulkomaalaisia tulemaan hoitoon Suomeen. Viimeksi tammikuussa maksoin leikkauksen eraalle yksityisella, jota ei voitu leikata ulkomailla.
Ma tunnen Suomen terveydenhuollon byrokraattiset kimurat. Eu sairaanvakuutuskortilla saa saman hoidon kuin paikallinen, jos sattuu tapaturman tai sairauden takia tapahtuessa olemaan Suomessa. Tanne ei saa tulla sairauden TAKIA.
Jos menet yksityiselle selittamaan tilanteen, ystavasi pyydetaan lahteaan takaisin kotiin synnyttamaan, koska yksityisesti ei voi synnyttaa Suomessa. Yksityinen ei voi laittaa lahetetta julkiseen tutkimukseen (sairaalaan), koska han on tullut tanne vain hoitaakseen itseaan.
Mikali ystavasi sattuu olemaan Suomessa, kun synnytys alkaa, kannattaa hanet vieda Tyksiin, koska heidan on pakko ottaa hanet vastaan ja kylla siella on ammattilaisia, jotka osaa asentaa sen hengitysputken vauvalle. Sita tapahtuu paivittain joka sairaalassa.